Siskosten soolo
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
”Ja sielun laulun hiljaisen vain Jeesus kuulla voi” (MAP-lauluja, 148).
Oli vaikeaa kuulla kaikki nuotit. Uskaltaisiko Sophie laulaa?
Sophie rakasti laulamista. Hän lauloi koulussa, ystäviensä luona ja kotonaan. Kaikkein mieluiten hän lauloi kirkossa.
Eräänä päivänä Sophie sanoi äidilleen: ”Äiti, haluan oppia laulamaan paremmin. Voisinko päästä laulutunneille?”
”Kuulostaa hauskalta”, äiti sanoi. ”Katsotaan, löydänkö jotain.”
Laulaminen ei ollut Sophielle aina helppoa. Hän oli kuuro eikä kuullut useimpia ääniä ilman apuvälineitä. Hänellä oli korviensa takana erityinen pieni laite, joka auttoi häntä kuulemaan. Hän kuuli äänet hieman eri tavalla kuin muut ihmiset. Mutta Sophie rakasti silti laulamista.
”Hyviä uutisia, Sophie!” äiti sanoi muutaman päivän kuluttua. ”Löysin laulutunnin, jolle voit osallistua. Se on kuoro, jossa lapset opettelevat laulamaan yhdessä. Opettaja sanoi, että voit aloittaa huomenna!”
Sophie tanssahteli hieman. Hän oli aivan innoissaan!
Illalla häntä alkoi kuitenkin jännittää.
”Oletko innoissasi huomisesta tunnista?” hänen isosiskonsa Kayla kysyi.
Sophie nyökkäsi. ”Kyllä. Mutta minua myös vähän pelottaa. Kunpa minun ei tarvitsisi mennä yksin.”
”Sinä pystyt siihen!” Kayla sanoi. ”Mutta auttaisiko, jos minä tulisin mukaan? Voimme opetella laulamaan yhdessä.”
Sophie halasi Kaylaa. ”Se olisi mahtavaa.”
Seuraavana aamuna Sophie ja Kayla nousivat aikaisin ja lähtivät laulutunnilleen. Sophien mielessä risteili hermostuneita ajatuksia, kun hän astui autoon. Mitä jos hän ei ymmärtäisi opettajaa? Mitä jos hän ei saisi ystäviä? Mitä jos ihmiset tuijottaisivat häntä?
Äiti pysäköi auton ja kääntyi Sophieen päin. Sophie vajosi istuimellaan.
”En ehkä haluakaan mennä”, hän sanoi.
”Mitä tapahtui?” äiti kysyi. ”Olit niin innoissasi aiemmin.”
Sophie ei sanonut mitään. Hän vain tuijotti maahan ja heilutteli jalkojaan.
Äiti hymyili. ”Sinun ei tarvitse mennä, jos et halua. Mutta jos sinua jännittää, voit rukoilla taivaallista Isää, ja Hän auttaa sinua! Ja Kaylakin on siellä.”
Kayla tarttui Sophien käteen. ”Hyvin se menee!” hän sanoi.
Sophie nielaisi. Hänen vatsansa oli täynnä perhosia, mutta hän astui kuitenkin ulos autosta. Hän puristi tiukasti Kaylan kättä, kun he kävelivät luokkahuoneeseen.
Ensimmäisillä tunneilla Sophie istui tunneilla aina Kaylan vieressä. Eräänä päivänä Sophie kuitenkin huomasi tytön, joka istui yksin. Ehkä häntäkin pelotti. Sophie meni istumaan tytön viereen.
”Hei!” Sophie sanoi. ”Voinko istua tähän?” Tyttö nyökkäsi. Pian he jo nauroivat ja lauloivat yhdessä. Sophie oli iloinen, että hänellä oli ollut rohkeutta tutustua uuteen ihmiseen.
Ryhmän kanssa laulaminen oli valtavan hauskaa! Sophiesta oli ihanaa opetella nuotteja ja naputtaa jalalla tahtia. Hän jopa opetti muita lapsia viittomaan laulun sanoja.
Yhtenä päivänä opettajalla oli tärkeä ilmoitus. Kukin luokan oppilas saisi laulaa kolme soolo-osaa erityisessä esityksessä. Kayla ja Sophie harjoittelivat soolojaan ahkerasti kotona. Sophie oppi nopeasti laulamaan kaksi ensimmäistä sooloaan. Viimeinen osa oli kuitenkin tosi vaikea! Hän ei kuullut kaikkia nuotteja. Miten hän pystyisi laulamaan sen yksin niin monen ihmisen edessä?
Sophie muisti, mitä äiti oli sanonut avun pyytämisestä taivaalliselta Isältä rukouksessa. Hän laskeutui polvilleen. ”Taivaallinen Isä, tämä viimeinen laulu on minulle todella vaikea. Voisitko auttaa minua laulamaan sen niin, etten jännittäisi niin kamalasti?”
Seuraavalla laulutunnilla opettaja tuli Sophien luokse. ”Tiedän, että kolmas soolosi jännittää sinua. Haluaisitko laulaa sen Kaylan kanssa? Se voisi olla siskosten soolo!”
Sophie hymyili. Hänelle tuli lämmin ja onnellinen olo. Hän tiesi, että taivaallinen Isä vastasi hänen rukoukseensa.
Esityksessä Sophie lauloi itsevarmasti kaksi ensimmäistä sooloaan. Kun oli kolmannen soolon aika, hän hyppäsi pystyyn ja tarttui Kaylan käteen. He kävelivät lavalle ja lauloivat siskosten soolon kuuluvasti ja ylpeinä. Sophie ei jännittänyt eikä pelännyt lainkaan! Taivaallinen Isä oli vastannut hänen rukoukseensa odottamattomalla tavalla, mutta Sophie oli kiitollinen, että Hän kuuli häntä aina.
Kuvitus Alyssa Petersen