2021
Suuri keilailukysymys
Huhtikuu 2021


Ystävien kesken

Suuri keilailukysymys

Haastattelusta Sydney Squiresin kanssa.

Kuva
boy bowling

Kun olin kuudennella luokalla, perheeni muutti. Yksi uusista ystävistäni ei ollut kirkon jäsen.

Eräänä sunnuntaina ystäväni soitti minulle. Hän pyysi minua keilaamaan yhdessä vanhempiensa kanssa. Olin ollut keilaamassa vain kerran aiemmin ja olin pitänyt siitä kovasti. Olisi tosi hauskaa päästä keilaamaan uudelleen ja vieläpä uuden ystäväni kanssa. Menin saman tien kysymään äidiltäni.

”No”, hän sanoi, ”nyt on sunnuntai, joten minun mielestäni sinun ei pitäisi mennä. Mutta voit päättää itse.”

Olin ällistynyt! Olin kuvitellut hänen sanovan ehdottomasti ei. Sen sijaan sainkin itse päättää. Niinpä lähdin keilaamaan ystäväni kanssa.

Menimme ystäväni ja hänen vanhempiensa kanssa keilaradalle. Pärjäsin todella hyvin! Minulla oli hauskaa ystäväni kanssa. Vatsanpohjassani oli kuitenkin koko ajan ikävä tunne. Tiesin sydämessäni, että äiti oli oikeassa. Olin oppinut kirkossa ja kotona, että sunnuntain pyhittäminen on tärkeää. Keilaamaan lähteminen ystäväni kanssa ei ollut parasta sunnuntaitekemistä.

Sinä päivänä sain tärkeän opetuksen. On hyvä pitää hauskaa ja viettää aikaa ystävien kanssa! Sitä tärkeämpää on kuitenkin tehdä sunnuntaista erityinen päivä.

Tulosta