Rehellisyyskysymys
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Kumpi on tärkeämpää: palkinto vai totuus?
”Olemme varmoja siitä, että omatuntomme on puhdas – tahdommehan toimia kaikessa oikein” (Hepr. 13:18).
”Christy, tämä on sinulle”, opettaja Devin sanoi. Opettaja ojensi Christylle kirjekuoren.
”Kiitos”, Christy sanoi. Hän repi kuoren auki ja luki sisällä olevan viestin.
Onneksi olkoon! Sinä olet yksi kuudesta oppilaasta, jotka luokkatoverisi ovat valinneet ehdolle saamaan viidennen luokan ”Erinomainen kansalainen” -palkinnon. Vastaa alla oleviin kysymyksiin ja toimita ne toimistoon päivän loppuun mennessä, jotta tuomarit voivat käydä ne läpi.
Christy puristi kirjekuorta innoissaan. Hän malttoi tuskin odottaa, että näyttäisi sen ystävilleen!
”Arvaa mitä!” hän sanoi Gabriellalle ruokavälitunnilla. ”Minä saatan saada palkinnon.”
”Sehän on hienoa!” Gabriella sanoi.
”Minun on vain ensin vastattava kaikkiin näihin kysymyksiin”, Christy sanoi. ”Mutta tuntuu, etten keksi enää kiinnostavia asioita, joista kirjoittaa. Tässä yhdessä kysytään: ’Kuinka olet vaikuttanut naapurustossasi?’ Mieleeni ei tule yhtään mitään.”
”Voisit ehkä kirjoittaa vain jotakin, mitä sinun mielestäsi olisi hyvä tehdä”, Gabriella sanoi. ”Ei se ole mikään iso juttu. He haluavat vain tietää, millainen ihminen sinä olet.”
Christystä ei tuntunut hyvältä sepittää jotakin. Mutta ehkä hän voisi kirjoittaa jotakin, mitä hän voisi suunnitella tekevänsä tulevaisuudessa. Miettiessään hän naputti kynällään paperia.
Sitten hän muisti kyltin, jonka hän oli huomannut kirjastossa: ”Etsitään auttajia aloitteleville lukijoille.” Hänestä oli mukavaa auttaa nuorempia sisaruksiaan lukemaan. Voisi olla hauskaa auttaa muitakin lapsia. Hän ei ollut vielä ilmoittautunut auttamaan… mutta hän halusi auttaa! Hän kirjoitti: ”Tarjouduin kirjastossa auttamaan lapsia oppimaan lukemaan.”
Christy katsoi sitä, mitä hän oli kirjoittanut. Hän tunsi pienen palan kurkussaan ja yritti nielaista sen. Mutta epämiellyttävä tunne tuntui vain pahenevan, kun hän käveli toimistoon ja luovutti vastauksensa.
Kun Christy käveli kotiin koulusta, hänen askeleensa tuntuivat raskailta. Päivällisaikaan hänellä ei ollut ruokahalua.
”Oletko kunnossa, kulta?” äiti kysyi.
Christyltä pääsi syvä huokaus. ”En oikeastaan.”
”Haluatko puhua siitä?” isä kysyi.
Christy selitti, mitä hän oli tehnyt. ”Minusta ei ole tuntunut hyvältä sen jälkeen.” Hän risti käsivartensa ja liukui alas tuolillaan.
”Olen iloinen, että kerroit meille.” Äiti puristi Christyn kättä. ”Se on ensimmäinen askel asian korjaamiseksi.”
”Ja minä tiedän, mikä on seuraava askel”, Christy sanoi hymyillen. Jo se, että hän ajatteli, mitä tekisi, toi hänelle vähän paremman olon.
Sinä iltana rukoillessaan hän sanoi taivaalliselle Isälle, että hän oli pahoillaan siitä, ettei hän ollut ollut rehellinen. Hän tiesi, että Herra auttaisi häntä tekemään parannuksen ja korjaamaan asian.
Seuraavana aamuna Christy käveli koulun toimistoon. Hän työnsi oven auki ja astui sisään…
Kuvitus Morgan Bissant