Winfredin uusi resepti
Kertomus tapahtui Kampalassa Ugandassa.
”Me elimme onnellisina” (2. Nefi 5:27).
Mitä Winfred voisi kirjoittaa reseptiinsä?
Winfred auttoi jajjaa (mummia) valmistamaan päivällistä.
”Nam, minä rakastan matokea”, jajja sanoi.
”Niin minäkin”, Winfred sanoi. ”Se on yksi lempiruoistani! Minä tykkään vihreistä banaaneista. Ja paprikoista ja tomaateista. Mutta parasta on kastike.”
”Se johtuu siitä, että kastike sitoo kaikki maut yhteen”, jajja sanoi.
He jatkoivat vihannesten pilkkomista. Sitten Winfred huokaisi.
”Jajja”, hän sanoi, ”kuinka sinä pysyt koko ajan niin iloisena?”
”Minä yritän”, jajja sanoi. ”Mutta en minä ole iloinen kaiken aikaa. Suru on osa elämää. Oletko sinä nyt surullinen?”
Winfred nyökkäsi. ”Minulla on ikävä taataa (isä), koska hän on töissä kaukana. Ja minulla on ikävä koulua, koska emme voi mennä sinne nyt. Ja minulla on ikävä ystäviäni kirkosta.”
”On ihan normaalia olla surullinen noiden asioiden vuoksi”, jajja sanoi. ”Elämä ei ole aina helppoa. Mutta kun minä olen surullinen, yritän noudattaa onnellisuuden reseptiäni.”
”Omaa reseptiäsi?”
”Aivan kuten minulla on resepti matokeen, minulla on resepti onnellisuuteen. Toisinaan suru on niin suurta, ettei se häviä ihan heti. Mutta huomaan usein, että reseptini on juuri sitä, mitä tarvitsin, että oloni tuntuisi paremmalta.”
”Mikä sinun reseptisi on?”
Jajja hymyili. ”Mitä jos yrittäisit keksiä oman reseptisi? Sitten voit kertoa minulle siitä.”
Sinä iltana rukoillessaan Winfred tiesi, että taivaallinen Isä kuunteli. Hän oivalsi, että rukous teki hänet onnelliseksi! Hän otti paperin ja kirjoitti: Winfredin resepti onneen. 1. Rukoile. Sitten hän meni nukkumaan.
Seuraavana aamuna hän luki Mormonin kirjaa. Pyhien kirjoitusten lukeminenkin teki hänet onnelliseksi. Hän löysi paperinsa ja kirjoitti: 2. Lue pyhiä kirjoituksia. Sitten hän katsoi kohtaa, jonka hän oli avannut: ”Uskokaa Kristukseen” (2. Nefi 33:10).
Winfred lisäsi uuden huomion: 3. Usko Jeesukseen Kristukseen.
Winfred ajatteli sitä, miten mukava jajja oli, kun antoi hänen käydä luonaan. Winfred etsi jajjan ja sanoi: ”Kiitos siitä, että saan olla sinun luonasi.”
Kiittäminen tuntui Winfredistä hyvältä. Niinpä hän kirjoitti paperiinsa: 4. Ole kiitollinen.
Sitten Winfred kysyi naapureilta, voisivatko näiden pienemmät lapset tulla leikkimään. Hän toi pikkusiskonsa Milfredin ja pikkuveljensä Alfredin. Kun he olivat leikkineet, hän kutsui lapset lukemaan kanssaan. Jajja leikkasi vesimelonin, niin että kaikki saivat siitä syödäkseen.
Myöhemmin Winfred meni käymään ystävänsä Happyn luona. Yhdessä he tiskasivat astiat Happyn äidin avuksi. Sitten he lakaisivat lattian. Auttaminen oli hauskaa!
Illan tultua Winfred auttoi sisaruksiaan heidän kotitehtävissään. Hän opetteli aakkosia Milfredin kanssa. Hän auttoi Alfredia matematiikassa.
Sinä iltana Winfred jutteli taas jajjan kanssa.
”Minulla on paljon parempi olo tänään! Taisin löytää oman reseptini onneen.”
”Hienoa! Kerrohan”, jajja sanoi.
”Winfredin resepti onneen”, Winfred luki. ”1. Rukoile. 2. Lue pyhiä kirjoituksia. 3. Usko Jeesukseen Kristukseen. 4. Ole kiitollinen.”
”Tuo on erinomainen resepti”, jajja sanoi. ”Mutta minusta tuntuu, että olet ehkä unohtanut jotakin. Mikä muu teki sinut onnelliseksi tänään?”
Winfred mietti hetken. ”No, minusta oli hauskaa leikkiä pikkulasten kanssa. Ja auttaa Happya ja hänen äitiään. Ja opiskella Milfredin ja Alfredin kanssa. Hetkinen… sehän se onkin! Muiden auttaminen on reseptin viimeinen ainesosa.”
”Juuri niin”, jajja sanoi. ”Muiden palveleminen on kuin kastike – se sitoo kaikki muut hyvät asiat yhteen.”
”Tuo on hyvä resepti.” Winfred virnisti. ”Haluan kokeilla sitä taas huomenna.”
Kuvitus Hollie Hibbert