Ystävien kesken
Hissikepponen ja parannus
Kun olin 11-vuotias, perheemme asui 12-kerroksisessa rakennuksessa Hongkongissa. Joka päivä koulun jälkeen juoksin rakennukseen ja nousin hissillä asuntoomme.
Yhtenä päivänä astuin hissiin ja painoin kaikkia nappuloita, jolloin ne syttyivät. Nyt hissi pysähtyisi joka kerroksessa. Ovet alkoivat sulkeutua, mutta äkkiä esiin sukelsi käsi, joka avasi ovet. Se oli yksi yläkerran naapureistamme. Hän ei sanonut mitään nappuloista, mutta minua hermostutti. Tuntui siltä, että kotiin pääseminen kesti ikuisuuden!
Tietenkin hissi pysähtyi seuraavassa kerroksessa, odotti ja jatkoi sitten matkaa. Heti kun ovet avautuivat omassa kerroksessani, minä säntäsin ulos. Tulin kotiin hikisenä, koska olin juossut niin lujaa!
Pian kotiin tultuani puhelin soi. Soittaja oli hississä ollut naapuri. Minua hermostutti hirveästi odottaessani, että äiti lopettaisi puhelun.
Kun äiti oli lopettanut puhelun, hän kysyi: ”Painoitko kaikkia nappuloita hississä?”
En pystynyt valehtelemaan äidilleni. ”Kyllä”, vastasin.
Äiti hymyili. ”Hyvä on. Mennään yläkertaan puhumaan naapurimme kanssa.”
Menimme yhdessä yläkertaan. Minä soitin ovikelloa, ja naapurimme tuli ovelle. Pää painuksissa pyysin anteeksi sitä, että olin painanut kaikkia nappuloita. Lupasin, etten enää koskaan tee niin.
Naapurimme oli ystävällinen. Hän sanoi: ”Kunhan et tee niin enää koskaan, eiköhän asia ole kunnossa.”
Kun olin kertonut hänelle, että olen pahoillani, minusta tuntui hyvältä. Enkä ikinä enää painanut hississä kaikkia nappuloita.
Tämä kokemus auttoi minua oppimaan jotakin parannuksesta. Tiesin, että olin tehnyt väärin. Minua kadutti ja pyysin anteeksi. Enkä koskaan enää tehnyt niin. Silloin olin iloinen! Parannus voi tuoda iloa sinullekin.
Kuvitus Alyssa Tallent