Sarahin soolo
Kaikki meni hyvin… kunnes Sarah pääsi kertosäkeeseen.
”Sarah, haluaisitko laulaa esityksessä?” Sarahin laulunopettaja Gardner kysyi.
”Mielelläni!” Sarah sanoi.
”Sinulle tekee hyvää laulaa muiden edessä”, opettaja Gardner sanoi kirjoittaen muistikirjaansa. ”Esitys on elokuun lopussa, joten sinulla on koko kesä aikaa valmistautua.”
Heti kotiin tultuaan Sarah kertoi vanhemmilleen esityksestä. Pian päivällisen jälkeen hän soitti isovanhemmilleen. Hän oli aivan innoissaan!
Seuraavalla oppitunnilla Sarah ja opettaja Gardner valitsivat esitykseen kaksi laulua. Yksi laulu oli eräästä oopperasta ja toinen eräästä musiikkinäytelmästä. Sitten Sarah ryhtyi työhön.
Hän harjoitteli laulujaan opettaja Gardnerin kanssa. Ja hän harjoitteli kotona joka päivä. Pian hän oli oppinut laulut ulkoa. Silti hän jatkoi harjoittelemista.
Viimein koitti esityspäivä. Sarah valmistautui. Hän puki ylleen sinisen mekkonsa. Hän harjasi hiuksensa. Sitten hän polvistui vuoteensa viereen ja pyysi taivaallisen Isän apua.
Pian he olivat matkalla esitykseen. ”Pelottaako sinua?” äiti kysyi.
Sarah pudisti päätään. ”Minä osaan laulut niin hyvin, että voisin laulaa ne vaikka takaperin!”
Äiti hymyili. ”Olet harjoitellut tosi ahkerasti tänä kesänä.”
Kun he tulivat esityspaikalle, Sarah istuutui vanhempiensa ja isovanhempiensa viereen. Hänen ystävänsä Megan oli laulamassa ensimmäisenä. Evan lauloi seuraavana. Sarah ja muu yleisö taputtivat jokaisen laulun jälkeen.
Kun tuli Sarahin vuoro, hän veti syvään henkeä ja käveli mikrofonin luo. Hän lauloi ensimmäisen laulun täydellisesti. Opettaja Gardner hymyili hänelle. Sitten Sarah aloitti toisen laulun.
Kaikki sujui hyvin, kunnes hän pääsi kertosäkeeseen. Ja silloin se tapahtui. Hän unohti sanat! Hänen päänsä oli aivan tyhjä. Hän katsoi hermostuneena yleisöä ja viittasi pianistia lopettamaan.
”Olen pahoillani”, Sarah sanoi. ”Haluaisin aloittaa uudelleen.”
Hänen kätensä olivat hieman hikiset. Hän tunsi sydämensä jyskyttävän rinnassaan. Hän veti taas syvään henkeä, nyökkäsi pianistille ja aloitti uudelleen.
Tällä kertaa hän muisti kaikki sanat. Yleisö taputti, kun hän lopetti. Sarah hymyili, mutta häntä nolotti.
Esityksen jälkeen Sarah löysi opettajansa.
”Olen pahoillani, opettaja Gardner”, hän sanoi. ”Minä möhlin oikein kunnolla.”
”Et ollenkaan, Sarah”, hänen opettajansa sanoi. ”Sinä unohdit sanat. Niin voi käydä kenelle tahansa. Tärkeää on, että jatkoit.”
”Aivan niin”, isoäiti sanoi tullessaan heidän luokseen. ”Me olemme hyvin ylpeitä sinusta.”
Sinä iltana Sarah ajatteli esitystä. Unohtaminen tuntui hänestä vieläkin pahalta. Mutta opettaja Gardner oli oikeassa. Sarah oli jatkanut. Hän voisi olla ylpeä siitä.
Sehän muistuttaa paljon parannusta, hän ajatteli.
”Hei, äiti!” Sarah huudahti juostessaan vanhempiensa makuuhuoneeseen. ”Keksin, että esitys on kuin elämä.”
”Miten niin, kulta?” äiti kysyi. Sarah kiipesi vuoteelle äidin viereen.
”Minä tein virheen soolossani, mutta korjasin sen ja jatkoin eteenpäin. Kun teen elämässä väärän valinnan, voin korjata sen tekemällä parannuksen. Sitten voin mennä eteenpäin ja toimia paremmin.”
”Tuohan kuulostaa hienolta aiheelta koti-iltaan”, äiti sanoi. ”Haluatko pitää oppiaiheen?”
”Totta kai!” Sarah sanoi. Hän malttoi tuskin odottaa, että voisi kertoa muille, mitä oli oppinut.
Kuvitus Alyssa Tallent