Tiimit ja taidot
Parhaat tiimit työskentelevät yhdessä ja auttavat toisiaan tulemaan paremmiksi.
”Juokse, Jillian, juokse!” isä huusi. Jillianin isä oli hänen jalkapallojoukkueensa valmentaja. He harjoittelivat erityisen kovaa valmistautuakseen mestaruusotteluun. Aurinko paistoi kuumasti, mutta Jillian jatkoi juoksemista.
Viimein isä puhalsi pilliin. ”Selvä, pidetään tauko.”
Jillian nappasi vesipullonsa ja istahti penkille poikien kanssa. Hän oli joukkueen ainoa tyttö, mutta häntä se ei haitannut. He kaikki työskentelivät yhdessä ja auttoivat toisiaan tulemaan paremmiksi. Vaikka hän oli väsynyt ja hikinen, hän pelasi mielellään joukkueensa kanssa.
”Isä, miten pärjäsimme tänään?” hän kysyi.
Isä hymyili. ”Hienosti! Luulen, että joukkue on valmis otteluun.”
Jillian vastasi hymyyn. Kaikki heidän ahkera työnsä oli vaivan arvoista!
Kotimatkalla harjoituksista Jillian näki ystävänsä Mein. He olivat samassa Alkeisyhdistyksen luokassa. Mutta Mei ei ollut tullut Alkeisyhdistykseen vähään aikaan.
Jillian hymyili Meille. ”Hei, Mei! Olen kaivannut sinua Alkeisyhdistyksessä. Oletko kunnossa?”
Mei katsoi kenkiään. ”Äiti ei halua käydä kirkossa.”
”Kuinka niin?”
”En minä tiedä.” Mei kohotti päänsä. ”No, minun täytyy mennä.”
Jillian vilkutti ja katseli, kun Mei käveli pois. Kuinka voin auttaa Meitä? hän mietti.
Kun Jillian tuli kotiin, hän soitti ukulelellaan Alkeisyhdistyksen lauluja. Sitten hän kutsui veljiään laulamaan mukana. He lauloivat, kunnes äiti huusi heidät syömään.
”Aion käydä sisar Aurean luona huomenna”, äiti sanoi.
”Eikö sisar Aurea olekin Mein äiti?” Jillian kysyi. ”Saanko tulla mukaan? Mei ei ole tullut Alkeisyhdistykseen. Ja kun näin hänet tänään, hän vaikutti vähän surulliselta.”
”Totta kai voit tulla”, äiti sanoi.
”Minä otan ukuleleni mukaan! Osaan soittaa Alkeisyhdistyksen lauluja. Varmastikin Mei kaipaa niiden laulamista”, Jillian sanoi.
Kun he seuraavana päivänä menivät Mein kotiin, Jillian halasi Meitä tiukasti. Kun äidit juttelivat, tytöt menivät ulos. Jillian soitti ukuleleaan, ja Mei valitsi laulut. Heillä oli hauskaa, kun he nauroivat ja lauloivat yhdessä, kunnes Jillianin oli aika lähteä.
”Oli hienoa nähdä sinut”, Jillian sanoi. ”Olemme kaivanneet sinua Alkeisyhdistyksessä.”
”Niin, kunpa voisinkin tulla. Ehkä kysyn taas äidiltä.”
Seuraavana sunnuntaina Mei oli kirkossa. Jillian istui hänen vieressään. ”Olen hyvin iloinen siitä, että pääsit tulemaan”, hän sanoi.
Mei virnisti. ”Niin minäkin.”
Muutama päivä myöhemmin koitti viimein suuri jalkapallopeli. Jillian pyysi joukkuetta pitämään rukouksen ennen peliä. Sitten oli aika pelata. Jillian juoksi niin lujaa kuin ikinä pystyi. Hän teki työtä joukkueensa kanssa saadakseen pallon ja tehdäkseen maaleja. Hänen joukkueensa voitti pelin!
Sinä iltana vuoteessa maatessaan Jillian ajatteli Meitä ja omaa jalkapallojoukkuettaan. Hän oli iloinen saadessaan kuulua joukkueeseen, aivan kuten hän oli iloinen saadessaan kuulua Alkeisyhdistykseen. He kaikki auttoivat toisiaan. Jillian oli iloinen siitä, että hän voi auttaa ystäviään, olipa se sitten kirkossa tai kentällä.
Kuvitus Marcos Calo