Ammatinvalintatesti
Tässä täytyy olla virhe!
”Millaista työtä haluatte tehdä, kun kasvatte aikuisiksi?” opettaja Lu kysyi luokalta.
Siihen oli helppo vastata! Halusin olla tiedemies. Kuvittelin, kuinka minulla olisi ylläni laboratoriotakki ja tekisin mahtavia kokeita.
”Tänään jokainen teistä tekee tietokoneella testin, jossa kerrotaan, mistä työstä voisitte jonakin päivänä nauttia”, opettaja Lu sanoi.
Olin pian tietokoneen ääressä tekemässä testiä. Vastasin kaikkiin kysymyksiin ja vedin syvään henkeä painaessani painiketta ”Valmis”.
Tiedemies! Taiteilija! Astronautti! ajattelin, kun tulokset latautuivat. Ne työt olisivat mahtavia.
Mutta tuloksissa ei mainittu mitään noista töistä. Katsoin luetteloa. Graafinen suunnittelija kuulosti aika hienolta. En ollut niin varma leipurista. Tai tapahtumasuunnittelijasta.
Yllättävin oli ylin tulos. Siinä sanottiin, että nauttisin eniten siitä, että olisin… kukkakauppias.
Mitä?! Joku, joka järjestelee kukkia? ajattelin. Tässä täytyy olla virhe!
Mutta tiesin, että olin vastannut jokaiseen kysymykseen rehellisesti. Kasvoni tuntuivat kuumilta. En halunnut ystävieni näkevän tuloksiani, joten kiiruhdin sulkemaan tietokoneen.
”Upeaa!” sanoi paras ystäväni Dan. ”Ylin tulokseni on verkkosivuston suunnittelija!”
”Sehän on mahtavaa”, mumisin. ”Mutta onko tämä testi mielestäsi todella oikeassa siinä, mikä työmme pitäisi olla?”
”No, sehän on vain testi”, Dan sanoi olkiaan kohauttaen. ”Mikä oli sinulle paras työ?”
Jähmetyin pelosta. ”Se on luultavasti väärin. Mutta siinä sanottiin, että minun pitäisi olla kukkakauppias.”
Pahimmat pelkoni toteutuivat. Dan alkoi nauraa.
”Tiesin, että haluaisit poimia kukkia työksesi! Olet aina pitänyt sellaisista oudoista jutuista”, Dan vitsaili.
”En taatusti!” kivahdin. ”Minä en edes pidä kukista.”
Dan kääntyi hymyillen takaisin tietokoneensa puoleen. Vatsaani alkoi särkeä. Olin niin nolo! Oliko testi oikeassa? Oliko Dan oikeassa?
Kävellessäni koulusta kotiin testitulokseni nolottivat minua yhä. Ajattelin kaikkia asioita, joiden tekemisestä todella pidin, kuten taidetta ja pianonsoittoa. Ne olivat varsin erilaisia kuin ne asiat, joista jotkut muut luokkani pojat pitivät.
Ehkäpä minä olen outo, ajattelin. Kyyneleet täyttivät silmäni, kun kävelin sisään.
”Mikä hätänä, Jeff?” isä kysyi. ”Tapahtuiko koulussa jotakin?”
Istuuduin ja kerroin hänelle kaiken ammatinvalintatestistä ja siitä, kuinka tunsin itseni erilaiseksi kuin monet muut pojat.
”Tiedäthän sinä, Jeff”, isä sanoi, ”että taivaallinen Isä antoi sinulle kykysi. Hän rakastaa sinua ja haluaa sinun kehittävän niitä. Ja minäkin rakastan sinua! Se, että pidät eri asioista kuin ystäväsi, ei tee sinusta outoa.”
”Ihanko totta?” kysyin.
Isä nyökkäsi. ”Meidän kaikkien on tarkoitus olla erilaisia. Haluan, että rakastat sitä, kuka olet. Ja muista, että testin tarkoitus on vain antaa sinulle ajatuksia siitä, mitä saattaisit mielelläsi tehdä. Se ei tarkoita, että päätyisit ehdottomasti johonkin niistä töistä. Sinä saat tehdä omat valintasi. Mutta jos jonakin päivänä päätät olla kukkakauppias, olen varma, että olet siinä hyvä!”
”Kiitos, isä.” Halasin isää lujasti. Vatsassani ei tuntunut enää pahalta.
Seuraavana päivänä koulussa Dan istui vieressäni ruokatunnilla. ”Hei Jeff”, hän sanoi. ”Anteeksi, että nauroin sinulle. Mielestäni olisit mahtava missä tahansa työssä!”
”Kiitos, Dan”, sanoin. ”Kuka tietää – ehkä minulla joskus on kukkakauppa ja sinä rakennat minun kauppani verkkosivuston!”
”Sovittu”, Dan sanoi hymyillen. ”Ehkäpä minä olen sinun ensimmäinen asiakkaasikin!”