Menkäämme itseemme: sakramentti, temppeli ja uhrautuva palveleminen

Vanhin Robert D. Hales

kahdentoista apostolin koorumista

Meistä tulee kääntyneitä ja hengellisesti omavaraisia, kun rukoillen elämme liittojemme mukaan.

Vapahtaja kertoi opetuslapsilleen pojasta, joka jätti varakkaan isänsä, lähti kauas vieraille maille ja tuhlasi perintönsä. Kun koitti nälänhätä, nuori mies hakeutui halveksittuun sikopaimenen työhön. Hän oli niin nälissään, että halusi syödä eläimille tarkoitettuja palkoja.

Tämän nuorukaisen ollessa poissa kotoa, kaukana siitä paikasta, jossa hän halusi olla, sekä kärsiessä puutteesta hänen elämässään tapahtui jotakin, millä oli iankaikkista merkitystä. Vapahtajan sanoin ”poika meni itseensä”¹. Hän muisti kuka oli, tajusi mistä oli jäänyt paitsi ja alkoi haluta niitä siunauksia, joita hänen isänsä talossa oli runsain määrin.

Läpi elämämme, niin synkkyyden, haasteiden, murheen kuin synninkin aikoina, me saatamme tuntea Pyhän Hengen muistuttavan meitä siitä, että me todella olemme huolehtivan taivaallisen Isän poikia ja tyttäriä ja että Hän rakastaa meitä. Silloin kaipaamme niitä pyhiä siunauksia, joita ainoastaan Hän voi tarjota. Tällaisina aikoina meidän pitäisi pyrkiä menemään itseemme ja palaamaan takaisin Vapahtajamme rakkauden valoon.

Kaikki taivaallisen Isän lapset ovat oikeutettuja noihin siunauksiin. Noiden siunausten haluaminen, mukaan lukien ilon ja onnen täyteinen elämä, on olennainen osa taivaallisen Isän suunnitelmaa meitä jokaista varten. Profeetta Alma opetti: ”Vaikka ette voisi enempää kuin haluta uskoa, antakaa tämän halun tehdä työtä itsessänne.”²

Kun meidän hengelliset halumme kasvavat, meistä tulee hengellisesti omavaraisia. Kuinka sitten autamme muita, itseämme ja perhettämme saamaan suuremman halun seurata Vapahtajaa ja elää Hänen evankeliuminsa mukaan? Kuinka vahvistamme haluamme tehdä parannus, tulla kelvolliseksi ja kestää loppuun asti? Kuinka autamme nuoriamme ja nuoria aikuisiamme antamaan näiden halujen tehdä työtä itsessään, kunnes he ovat kääntyneet ja heistä on tullut todellisia pyhiä Kristuksen sovituksen kautta³?

Meistä tulee kääntyneitä ja hengellisesti omavaraisia, kun rukoillen elämme liittojemme mukaan – nautimme sakramentin kelvollisina, olemme kelvollisia saamaan temppelisuosituksen ja palvelemme uhrautuvasti muita.

Nauttiaksemme sakramentin kelvollisena me pidämme mielessämme, että olemme uudistamassa kasteessa tekemäämme liittoa. Jotta sakramentti olisi hengellisesti puhdistava kokemus joka viikko, meidän täytyy valmistautua ennen kuin tulemme sakramenttikokoukseen. Me teemme sen jättämällä tarkoituksellisesti sivuun päivittäiset työmme ja huvimme ja lakkaamalla ajattelemasta maailmallisia asioita ja huolehtimasta niistä. Kun teemme niin, teemme mielessämme ja sydämessämme tilaa Pyhälle Hengelle.

Sitten olemme valmiita pohtimaan sovitusta. Sen sijaan että ajattelisimme pelkästään Vapahtajan kärsimistä ja kuolemaa, meidän pohtimisemme auttaa meitä ymmärtämään, että Vapahtajan uhrauksen ansiosta meillä on toivo, tilaisuus ja voima tehdä todellisia, vilpittömiä muutoksia elämässämme.

Laulaessamme sakramenttilaulun, osallistuessamme sakramenttirukouksiin ja nauttiessamme Hänen lihansa ja verensä vertauskuvat me pyydämme rukoillen anteeksiantoa synneistämme ja vajavuuksistamme. Me ajattelemme niitä lupauksia, joita olemme tehneet ja pitäneet kuluneella viikolla, ja teemme erityisiä henkilökohtaisia sitoumuksia seurata Vapahtajaa tulevalla viikolla.

Vanhemmat ja johtohenkilöt, te voitte auttaa nuoria kokemaan sakramentin vertaansa vailla olevat siunaukset, kun annatte heille erityisiä tilaisuuksia oppia ja keskustella sovituksesta ja huomata sen merkitys omassa elämässään. Antakaa heidän itse tutkia pyhiä kirjoituksia ja opettaa toisiaan omien kokemustensa perusteella.

Isillä, pappeusjohtajilla ja koorumien johtokunnilla on erityinen vastuu auttaa Aaronin pappeuden haltijoita valmistautumaan vilpittömästi suorittamaan pyhät sakramenttitehtävänsä. Tämä valmistautuminen tapahtuu viikon varrella elämällä evankeliumin mittapuiden mukaan. Kun nuoret miehet valmistavat, siunaavat ja jakavat sakramentin kelvollisina ja kunnioittavasti, he seuraavat kirjaimellisesti Vapahtajan viimeisellä aterialla antamaa esimerkkiä⁴, ja heistä tulee Hänen kaltaisiaan.

Todistan, että sakramentti antaa meille tilaisuuden mennä itseemme ja kokea sydämessämme ”voimallinen muutos”⁵ – muistaa, keitä me olemme ja mitä me eniten haluamme. Kun uudistamme liiton pitää käskyt, me saamme Pyhän Hengen kumppanuuden johdattamaan meidät takaisin taivaallisen Isämme luokse. Ei ole ihme, että meitä on käsketty ”[kokoontumaan] usein yhteen nauttimaan leipää ja [vettä]”⁶ ja nauttimaan sakramentti sielullemme⁷.

Meidän halumme palata taivaallisen Isän luokse kasvaa, kun meistä sakramentin nauttimisen lisäksi tulee kelvollisia saamaan temppelisuositus. Meistä tulee kelvollisia, kun olemme tunnollisesti ja päättäväisesti kuuliaisia käskyille. Tämä kuuliaisuus alkaa lapsuudessa ja vahvistuu valmistautumisen vuosien aikana Aaronin pappeudessa ja Nuorissa Naisissa saatujen kokemusten myötä. Sitten toivon mukaan papit ja lehvänsitojat asettavat tavoitteita ja eritoten valmistautuvat saamaan endaumentin ja tulemaan sinetöidyksi temppelissä.

Mitä ovat suosituksen haltijoiden mittapuut? Psalmien kirjoittaja muistuttaa meitä:

”Kuka saa nousta Herran vuorelle, kuka astua pyhään paikkaan?

Se, jolla on viattomat kädet ja puhdas sydän.”⁸

Kelvollisuus saada temppelisuositus antaa meille voimaa pitää temppeliliittomme. Kuinka me henkilökohtaisesti saamme tuota voimaa? Me pyrimme saamaan todistuksen taivaallisesta Isästä, Jeesuksesta Kristuksesta, Pyhästä Hengestä, sovituksen todellisuudesta sekä profeetta Joseph Smithin ja palautuksen totuudellisuudesta. Me tuemme johtajiamme, kohtelemme perhettämme ystävällisesti, todistamme Herran tosi kirkosta, osallistumme kirkon kokouksiimme, kunnioitamme liittojamme, täytämme tehtävämme vanhempina ja elämme hyveellisesti. Saatatte sanoa, että tuo kuulostaa ihan uskollisena myöhempien aikojen pyhänä olemiselta! Olette oikeassa. Temppelisuosituksen haltijoita koskeva vaatimustaso ei ole meille liian korkea. Se on yksinkertaisesti sitä, että elää uskollisesti evankeliumin mukaan ja seuraa profeettoja.

Sitten endaumentin saaneina temppelisuosituksen haltijoina me alamme elää Kristuksen kaltaista elämää. Siihen kuuluu kuuliaisuus, uhrausten tekeminen käskyjen pitämiseksi, muiden rakastaminen, siveellisyys ajatuksissa ja teoissa sekä itsestämme antaminen Jumalan valtakunnan rakentamiseksi. Vapahtajan sovituksen kautta ja seuraamalla näitä perustavanlaatuisia uskollisuuden malleja me saamme voiman korkeudesta⁹ kohdataksemme elämän haasteet. Me tarvitsemme tätä jumalallista voimaa tänä päivänä enemmän kuin koskaan. Se on voima, jonka saamme vain temppelitoimitusten välityksellä. Todistan, että ne uhraukset, joita teemme saadaksemme temppelitoimitukset, ovat kaiken näkemämme vaivan arvoisia.

Kun meidän halumme oppia evankeliumia ja elää sen mukaan kasvaa, me pyrimme luontaisesti palvelemaan toisiamme. Vapahtaja sanoi Pietarille: ”Kun olet [kääntynyt], vahvista veljiäsi.”¹⁰ Minusta tuntuu, että tämän päivän nuorilla on syvä halu palvella ja siunata muita – vaikuttaa tässä maailmassa. He kaipaavat myös sitä iloa, jota heidän palvelunsa tuo.

Nuorten on kuitenkin vaikea ymmärtää, kuinka heidän nykyiset toimensa joko valmistavat heitä palvelutilaisuuksiin tulevaisuudessa tai estävät heitä osallistumasta niihin. Meillä kaikilla on ehdoton velvollisuus¹¹ auttaa nuoriamme valmistautumaan elinikäiseen palvelutyöhön auttamalla heitä tulemaan omavaraisiksi. Hengellisen omavaraisuuden lisäksi, mitä olemme käsitelleet, on olemassa ajallinen omavaraisuus, johon sisältyy korkea-asteen koulutus tai ammatillinen koulutus, työnteon oppiminen ja varojen mukaan eläminen. Välttämällä velkaa ja säästämällä rahaa nyt olemme tulevina vuosina valmiita palvelemaan kirkossa kokoaikaisesti. Sekä ajallisen että hengellisen omavaraisuuden tarkoituksena on päästä korkeammalle maaperälle, jotta voisimme kohottaa apua tarvitsevia.

Olimmepa nuoria tai vanhoja, se mitä teemme tänään, ratkaisee sen palvelutyön, jota kykenemme tekemään ja josta voimme nauttia tulevaisuudessa. Kuten runoilija muistuttaa meitä: ”Lause murheisin milloinkaan ilmoille soinut on tämä: ’Niin olisi olla voinut.’”¹² Älkäämme eläkö elämäämme katuen sitä, mitä olemme tehneet tai jättäneet tekemättä!

Rakkaat veljet ja sisaret, se nuori mies, josta Vapahtaja puhui, se, jota sanomme tuhlaajapojaksi, palasi kotiin. Hänen isänsä ei ollut unohtanut häntä; isä odotti häntä. Ja ”kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan – – ja suuteli häntä.”¹³ Poikansa paluun kunniaksi isä haetutti vaatteet ja sormuksen ja käski tuomaan syöttövasikan juhlaa varten¹⁴ – muistutuksena siitä, ettei mitään siunauksia evätä, jos kestämme uskollisesti tiellämme takaisin taivaallisen Isämme luokse.

Hänen rakkautensa ja Hänen Poikansa rakkaus sydämessäni haastan jokaisen meistä noudattamaan hengellisiä halujamme ja menemään itseemme. Pitäkää yksityinen palaveri peilin ääressä ja kysykää itseltänne: ”Miten minulta sujuu liittojeni mukaan eläminen?” Olemme oikealla polulla, kun voimme sanoa: ”Nautin sakramentin kelvollisena joka viikko, olen temppelikelpoinen ja teen uhrauksia palvellakseni ja siunatakseni muita.”

Lausun erityisen todistukseni, että Jumala rakastaa meitä jokaista niin paljon, ”että antoi ainoan Poikansa”¹⁵ sovittamaan meidän syntimme. Hän tuntee meidät ja odottaa meitä silloinkin kun olemme hyvin kaukana. Kun toimimme halujemme mukaan ja menemme itseemme, meidät ”[ympäröidään] iankaikkisesti – – hänen rakkautensa käsivarsilla”¹⁶ ja toivotetaan tervetulleiksi kotiin. Todistan tästä Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.