Armeliaat saavat armon
Presidentti Dieter F. Uchtdorf
toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa
Kun sydämemme on täynnä Jumalan rakkautta, meistä tulee toisiamme kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja me annamme toisillemme anteeksi.
Rakkaat veljeni ja sisareni, vähän aikaa sitten sain kirjeen eräältä huolestuneelta äidiltä, joka pyysi yleiskonferenssipuhetta aiheesta, josta olisi erityisesti hyötyä hänen kahdelle lapselleen. He olivat ajautuneet välirikkoon ja lakanneet puhumasta toisilleen. Äiti oli murheen murtama. Kirjeessään hän vakuutti minulle, että yleiskonferenssisanoma tästä aiheesta parantaisi hänen lastensa välit ja kaikki olisi kunnossa.
Tämän hyvän sisaren vilpitön ja harras pyyntö on vain yksi niistä useista Hengen kuiskauksista, joita olen saanut viime kuukausina siitä, että minun pitäisi tänään puhua muutama sana aiheesta, joka on kasvava ongelma – paitsi eräälle huolestuneelle äidille myös monille tässä kirkossa ja totisesti koko maailmassa.
Minuun tekee vaikutuksen tämän rakastavan äidin usko siihen, että yleiskonferenssipuhe voisi auttaa parantamaan hänen lastensa välit. Olen varma, ettei hän pannut luottamustaan niinkään puhujien kykyihin vaan Jumalan sanan voimaan, jolla on ”kansan mieleen voimallisempi vaikutus kuin – – millään muulla”1. Rakas sisar, rukoilen, että Henki koskettaa lastesi sydäntä.
Kun välit menevät huonoksi
Kireät ja rikkoutuneet välit ovat yhtä vanhoja kuin ihmiskunta itse. Muinaisten aikojen Kain oli ensimmäinen, joka salli katkeruuden ja kaunan syöpyä sydämeensä. Hän hautoi sielussaan kateutta ja vihaa ja antoi näiden tunteiden kypsyä kammottavaan tekoonsa asti – hän murhasi oman veljensä tullen samalla Saatanan valheiden isäksi.2
Noiden alkuaikojen jälkeen kateuden ja vihan henki on johtanut joihinkin historian traagisimmista tapahtumista. Se käänsi Saulin Daavidia vastaan, Jaakobin pojat veljeään Joosefia vastaan, Lamanin ja Lemuelin Nefiä vastaan ja Amalikkian Moronia vastaan.
Uskoisin, että jokainen ihminen maan päällä on jollakin tavoin saanut tuntea kiistelyn, kaunan ja koston aikaansaamaa tuhoa. Ehkäpä on myös aikoja, jolloin tunnistamme tuon hengen itsessämme. Kun olemme loukkaantuneita, vihaisia tai kateellisia, on varsin helppo tuomita muita ihmisiä ja liittää heidän toimiinsa hämäriä tarkoitusperiä omien kaunan tunteidemme oikeuttamiseksi.
Oppi
Tietysti tiedämme sen olevan väärin. Oppi on selkeä. Olemme kaikki riippuvaisia Vapahtajasta; kukaan meistä ei voi pelastua ilman Häntä. Kristuksen sovitus on ääretön ja iankaikkinen. Meidän syntiemme anteeksi saamiseen sisältyy ehtoja. Meidän täytyy tehdä parannus ja meidän täytyy haluta antaa anteeksi muille. Jeesus opetti: ”Teidän tulee antaa anteeksi toinen toisellenne; sillä se, joka ei anna – – anteeksi – –, seisoo tuomittuna Herran edessä; sillä hänelle jää suurempi synti”3 sekä ”Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan”4.
Tietysti nuo sanat kuulostavat täysin järkeviltä – sovellettuina johonkuhun toiseen. Voimme niin selvästi ja helposti huomata ne vahingot, joita koituu, kun muut tuomitsevat ja tuntevat kaunaa. Emmekä me missään nimessä pidä siitä, että meidät tuomitaan.
Mutta kun kyseessä ovat omat ennakkoluulomme ja puutteemme, pidämme liian usein omaa vihaamme vanhurskaana ja omaa tuomiotamme luotettavana ja pelkästään asiaankuuluvana. Vaikka emme voikaan nähdä toistemme sydämeen, oletamme tunnistavamme pahat tarkoitusperät tai jopa pahan henkilön, kun sellainen tulee vastaan. Teemme poikkeuksia oman katkeruutemme suhteen, koska tunnemme, että omassa tapauksessamme meillä on tarpeeksi tietoa voidaksemme halveksia jotakuta.
Apostoli Paavali sanoi kirjeessään roomalaisille, että toisen tuomitsijat ”[eivät] voi mitenkään puolustautua”. Heti kun tuomitsemme jonkun toisen, hän selitti, julistamme tuomion itsellemme, sillä kukaan ei ole ilman syntiä.5 Se, ettei suostu antamaan anteeksi, on vakava synti – synti, josta Vapahtaja varoitti. Jeesuksen omat opetuslapset ”etsivät muinaisina aikoina syytä toinen toistaan vastaan eivätkä antaneet anteeksi sydämessään; ja tämän pahuuden tähden heitä ahdistettiin ja kuritettiin ankarasti”6.
Vapahtajamme on puhunut tästä aiheesta niin selkeästi, ettei se jätä juurikaan tulkinnan varaa. ”Minä, Herra, annan anteeksi kenelle tahdon”, mutta sitten Hän sanoi, ”teiltä vaaditaan, että annatte anteeksi kaikille ihmisille”7.
Saanko lisätä tähän pienen huomautuksen? Kun Herra vaatii, että annamme anteeksi kaikille ihmisille, siihen kuuluu anteeksi antaminen itsellemme. Joskus on vaikeinta antaa anteeksi kaikista maailman ihmisistä sille henkilölle, joka katsoo meitä peilistä. Ja kenties hän on juuri se, joka tarvitsee anteeksiantoamme eniten.
Lopputulos
Tätä aihetta muiden tuomitsemisesta voitaisiin oikeastaan opettaa kahden sanan saarnalla. Mitä tulee vihaamiseen, juoruamiseen, piittaamattomuuteen, pilkantekoon, kaunan kantamiseen tai haluun aiheuttaa vahinkoa, sovellattehan seuraavaa ohjetta:
Lopettakaa se!
Se on näin yksinkertaista. Meidän täytyy yksinkertaisesti lakata tuomitsemasta muita ja korvata tuomitsevat ajatukset ja tunteet sydämellä, joka on täynnä rakkautta Jumalaa ja Hänen lapsiaan kohtaan. Jumala on meidän Isämme. Me olemme Hänen lapsiaan. Me olemme kaikki veljiä ja sisaria. En oikein tiedä, kuinka osaisin muotoilla tämän ajatuksen tuomitsematta jättämisestä riittävän kaunopuheisesti, kiihkeästi ja vakaumuksella, jotta se jäisi mieleenne. Voin lainata pyhiä kirjoituksia, voin yrittää selittää oppia, ja aion jopa lainata erästä äskettäin näkemääni puskuritarraa. Se oli hieman karskilta näyttävän kuljettajan auton puskurissa, mutta tarran sanoissa oli oivaltava opetus. Siinä luki: ”Älä tuomitse minua siksi, että teen syntiä eri tavalla kuin sinä.”
Meidän täytyy tajuta, että olemme kaikki epätäydellisiä – että olemme kerjäläisiä Jumalan edessä. Emmekö me kaikki ole joskus lähestyneet armoistuinta nöyränä ja anoneet armoa? Emmekö me ole toivoneet armoa koko sielumme voimalla – että saisimme anteeksi tekemämme virheet ja synnit, joihin olemme syyllistyneet?
Koska olemme kaikki riippuvaisia Jumalan armosta, kuinka voimme evätä muilta ripaustakaan siitä armosta, jota itsekin niin epätoivoisesti kaipaamme? Rakkaat veljeni ja sisareni, emmekö antaisi anteeksi niin kuin toivomme saavamme anteeksi?
Jumalan rakkaus
Onko se vaikeaa?
On, tietenkin.
Anteeksi antaminen itsellemme ja muille ei ole helppoa. Itse asiassa suurimmalla osalla meistä se edellyttää suurta muutosta asenteissamme ja ajattelutavassamme – sydämen muutosta. Nyt seuraa hyviä uutisia. Tuo sydämen ”voimallinen muutos”8 on juuri sitä, mitä Jeesuksen Kristuksen evankeliumin on tarkoitus tuoda elämäämme.
Kuinka se tapahtuu? Jumalan rakkauden avulla.
Kun sydämemme on täynnä Jumalan rakkautta, meissä tapahtuu jotakin hyvää ja puhdasta. Me ”pidämme Hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa. Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman.”9
Mitä enemmän annamme Jumalan rakkauden hallita mieltämme ja tunteitamme – mitä enemmän annamme rakkautemme taivaallista Isäämme kohtaan kasvaa sydämessämme – sitä helpompi on rakastaa muita Kristuksen puhtaalla rakkaudella. Kun avaamme sydämemme Jumalan rakkauden hehkuvalle sarastukselle, niin vihamielisyyden ja kateuden pimeys ja kylmyys lopulta kaikkoavat.
Kuten aina, Kristus on esimerkkimme. Hän näytti meille tien opetuksillaan ja elämällään. Hän antoi anteeksi jumalattomille, alhaisille ja niille, jotka yrittivät satuttaa ja vahingoittaa Häntä.
Jeesus sanoi, että on helppo rakastaa niitä, jotka rakastavat meitä; siihen pystyvät jumalattomatkin. Mutta Jeesus Kristus opetti korkeampaa lakia. Hänen sanansa kaikuvat vuosisatojen takaa, ja ne on tarkoitettu meille tänä päivänä. Ne on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat olla Hänen opetuslapsiaan. Ne on tarkoitettu teille ja minulle: ”Rakastakaa vihamiehiänne, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka vahingoittavat teitä ja vainoavat teitä.”10
Kun sydämemme on täynnä Jumalan rakkautta, meistä tulee toisiamme kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja me annamme toisillemme anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut meille anteeksi Kristuksen tähden.11
Kristuksen puhdas rakkaus voi poistaa silmistämme kaunan ja vihan suomut, mikä sallii meidän nähdä toiset sillä tavalla kuin taivaallinen Isä näkee meidät: vajavaisina ja epätäydellisinä kuolevaisina, joiden mahdollisuudet ja arvo ovat paljon suurempia kuin kykenemme kuvittelemaan. Koska Jumala rakastaa meitä niin paljon, meidänkin täytyy rakastaa toisiamme ja antaa toisillemme anteeksi.
Opetuslapsen tie
Rakkaat veljeni ja sisareni, pohtikaa seuraavia kysymyksiä testinä itsellenne:
Kannatteko te kaunaa jotakuta toista kohtaan?
Juoruatteko, vaikka sananne saattavatkin olla totta?
Jätättekö toisia ulkopuolelle, työnnättekö syrjään tai rankaisetteko heitä jonkin heidän tekonsa vuoksi?
Kadehditteko salaa toisia?
Haluatteko vahingoittaa jotakuta?
Jos vastasitte kyllä yhteenkin näistä kysymyksistä, voisitte soveltaa aiemmin mainittua kahden sanan saarnaa: lopettakaa se!
Syytöksiä ja epäystävällisyyttä täynnä olevassa maailmassa on helppo kerätä kiviä ja heittää niitä. Mutta ennen kuin teemme niin, muistakaamme Hänen sanansa, joka on meidän Mestarimme ja mallimme: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.”12
Veljet ja sisaret, laskekaamme kivemme alas.
Olkaamme ystävällisiä.
Antakaamme anteeksi.
Keskustelkaamme toistemme kanssa rauhanomaisesti.
Antakaamme Jumalan rakkauden täyttää sydämemme.
”Meidän on siis tehtävä hyvää kaikille.”13
Vapahtaja lupasi: ”Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen – –. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.”14
Eikö tämän lupauksen pitäisi riittää keskittämään pyrkimyksemme aina ystävällisiin tekoihin, anteeksiantoon ja rakkauteen eikä minkäänlaiseen negatiiviseen käytökseen?
Jeesuksen Kristuksen opetuslapsina palkitkaamme paha hyvällä.15 Älkäämme kostako tai antako vihamme päästä voitolle.
”Onhan kirjoitettu: ’Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan’ – näin sanoo Herra.
Edelleen sanotaan: ’Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa. – –
Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.”16
Muistakaa: lopulta ne, jotka toisia armahtavat, armahdetaan.17
Me Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet, olimmepa missä hyvänsä, tulkaamme tunnetuiksi ihmisinä, joka rakastavat toisiaan18.
Rakastakaa toisianne
Veljet ja sisaret, tässä elämässä on tarpeeksi murhetta ja surua ilman, että lisäisimme sitä omalla itsepäisyydellämme, katkeruudellamme ja kaunallamme.
Me emme ole täydellisiä.
Ympärillämme olevat ihmiset eivät ole täydellisiä.19 Ihmiset tekevät asioita, jotka ärsyttävät, tuottavat pettymyksiä ja suututtavat. Tässä kuolevaisessa elämässä niin tulee aina olemaan.
Meidän täytyy kuitenkin päästä eroon vääristä teoistamme. Osa kuolevaisuuden tarkoitusta on oppia pääsemään eroon sellaisista asioista. Se on Herran tapa.
Muistakaa, taivas on täynnä niitä, joita yhdistää tämä asia: He ovat saaneet anteeksi. Ja he antavat anteeksi.
Laskekaa taakkanne Vapahtajan jalkojen juureen. Lakatkaa tuomitsemasta. Antakaa Kristuksen sovituksen muuttaa sydämenne ja parantaa se. Rakastakaa toisianne. Antakaa anteeksi toisillenne.
Armeliaat saavat armon.
Tästä todistan Hänen nimessään, joka rakasti niin hyvin ja niin täydellisesti, että antoi henkensä meidän, ystäviensä, puolesta. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.