Voimallinen sydämenmuutos –
”Minulla ei ole sinulle muuta annettavaa”
Tämä sydämenmuutos ei ole yksittäinen tapahtuma. Sen toteutumiseen tarvitaan uskoa, parannusta ja jatkuvaa hengellistä työtä.
Johdanto
Perjantaina 28. lokakuuta 1588 Espanjan Voittamattomaan armadaan kuulunut La Girona -alus, joka oli menettänyt peräsimensä ja jota voitiin ohjata pelkillä airoilla, törmäsi Lacada Pointin kallioihin Pohjois-Irlannissa.1
Laiva kaatui. Eräällä eloonjäännistä kamppailevalla haaksirikkoisella oli kultasormus, jonka hänen vaimonsa oli antanut hänelle muutamaa kuukautta aiemmin. Sormuksessa luki: ”Minulla ei ole sinulle muuta annettavaa.”2
”Minulla ei ole sinulle muuta annettavaa” – lause ja sormus, johon on muotoiltu sydäntä pitelevä käsi, rakkauden ilmaus vaimolta aviomiehelleen.
Pyhien kirjoitusten yhteys
Kun luin tämän kertomuksen, se teki minuun syvän vaikutuksen, ja ajattelin Vapahtajan esittämää pyyntöä: ”Ja teidän tulee uhrata minulle uhrina särkynyt sydän ja murtunut mieli.”3
Ajattelin myös kansan suhtautumista kuningas Benjaminin sanoihin: ”Kyllä, me uskomme joka sanan, jonka sinä olet puhunut meille; ja [se] on saanut aikaan voimallisen muutoksen meissä eli meidän sydämessämme, niin ettei meillä ole enää halua tehdä pahaa vaan tehdä alati hyvää.”4
Henkilökohtainen yhteys
Saanen kertoa teille eräästä kokemuksesta, joka minulla oli 12-vuotiaana ja jonka vaikutus on kestänyt tähän päivään asti.
Äitini sanoi: ”Eduardo, pidä kiirettä. Olemme myöhässä kirkon kokouksista.”
”Äiti, aion tänään jäädä isän kanssa kotiin”, vastasin.
”Oletko varma? Sinun pitää osallistua pappeuskoorumisi kokoukseen”, hän sanoi.
Vastasin: ”Isäparka! Hän jää kotiin aivan yksin. Aion tänään jäädä hänen kanssaan.”
Isä ei ollut Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen.
Äiti ja sisko menivät sunnuntaikokouksiin. Menin isän luo hänen työpajaansa, jossa hän tapasi olla sunnuntaisin – ja kuten olin sanonut äidille – vietin hetken eli muutaman minuutin hänen kanssaan, ja sitten kysyin: ”Isä, onhan kaikki hyvin?”
Hän jatkoi puuhailuaan korjaten radioita ja kelloja, ja hän vain hymyili minulle.
Sitten sanoin hänelle: ”Menen pelaamaan ystävieni kanssa.”
Katsettaan nostamatta isä sanoi: ”Tänään on sunnuntai. Eikö sinun pitäisi mennä kirkkoon?”
”Joo, mutta sanoin tänään äidille, etten menisi”, vastasin. Isä jatkoi puuhailuaan, ja minulle se oli lupa lähteä.
Sinä aamuna oli tärkeä jalkapallopeli, ja ystäväni olivat sanoneet minulle, etten voinut jättää sitä väliin, koska meidän oli voitettava tuo peli.
Haasteeni oli se, että minun piti kulkea kappelin editse päästäkseni jalkapallokentälle.
Määrätietoisesti ryntäsin kohti jalkapallokenttää ja pysähdyin ennen suurta kompastuskiveä, kappelia. Juoksin vastakkaiselle jalkakäytävälle, jossa kasvoi isoja puita, ja päätin juosta niiden välistä, jotta kukaan ei näkisi minua, koska juuri silloin jäsenet saapuivat kokouksiin.
Ehdin juuri ajoissa ennen kuin peli alkoi. Pääsin pelaamaan ja ehdin kotiin ennen äitiä.
Kaikki oli sujunut hyvin. Joukkueemme oli voittanut, ja olin innoissani. Mutta tuo hyvin toteutettu juoksu kentälle ei ollut jäänyt huomaamatta diakonien koorumin neuvojalta.
Veli Félix Espinoza oli nähnyt minun juoksevan nopeasti puun luota toiselle niin ettei kukaan näkisi.
Viikon alussa veli Espinoza tuli kotiimme ja pyysi saada puhua kanssani. Hän ei sanonut mitään siitä, mitä oli nähnyt sunnuntaina, eikä hän kysynyt minulta, miksi olin jäänyt pois kokouksestani.
Hän vain ojensi minulle oppikirjan ja sanoi: ”Haluaisin sinun opettavan pappeusluokkaa sunnuntaina. Olen merkinnyt oppiaiheen. Ei se ole kovin vaikea. Haluan, että luet sen, ja tulen parin päivän päästä auttamaan sinua oppiaiheen valmistelussa.” Tämän sanottuaan hän ojensi minulle oppikirjan ja lähti.
En halunnut opettaa oppiaihetta, mutta en saanut sanottua sitä hänelle. Olin suunnitellut, että sinä sunnuntaina jäisin taas isäni kanssa kotiin – eli silloin oli jälleen tärkeä peli.
Veli Espinoza oli henkilö, jota nuoret ihailivat.5 Hän löysi palautetun evankeliumin ja muutti elämänsä eli toisin sanoen sydämensä.
Kun lauantai-iltapäivä koitti, ajattelin: ”Ehkä huomenna herään sairaana eikä minun tarvitse mennä kirkkoon.” Ei minua enää jalkapallopeli huolettanut vaan luokka, joka minun piti pitää – erityisesti oppiaihe, joka käsitteli lepopäivää.
Sunnuntai koitti, ja heräsin terveempänä kuin koskaan. Minulla ei ollut mitään tekosyytä – ei mitään pakotietä.
Se oli ensimmäinen kerta, kun opettaisin oppiaiheen, mutta veli Espinoza oli vierelläni, ja se oli minulle voimallisen sydämenmuutoksen päivä.
Siitä hetkestä lähtien aloin pyhittää lepopäivän, ja ajan myötä lepopäivästä on presidentti Russell M. Nelsonin sanoin tullut ilon päivä6.
”Herra, annan Sinulle kaiken. Minulla ei ole Sinulle muuta annettavaa.”
Saaminen
Kuinka saamme tuon voimallisen sydämenmuutoksen? Se käynnistyy ja lopulta tapahtuu
-
kun tutkimme pyhiä kirjoituksia saadaksemme tiedon, joka vahvistaa uskoamme Jeesukseen Kristukseen, mikä saa aikaan halun muuttua7
-
kun vaalimme tuota halua rukoilemalla ja paastoamalla8
-
kun toimimme tutkimamme tai vastaanottamamme sanan mukaisesti ja teemme liiton luovuttaa sydämemme Hänelle, aivan kuten kuningas Benjaminin kansa teki9.
Tunnistaminen ja liitto
Mistä tiedämme, että sydämemme on muuttumassa?10
-
Kun haluamme kaikessa toimia Jumalan mielen mukaan.11
-
Kun kohtelemme muita osoittaen rakkautta, kunnioitusta ja huomaavaisuutta.12
-
Kun huomaamme, että Kristuksen ominaisuudet ovat tulossa osaksi luonnettamme.13
-
Kun tunnemme Pyhän Hengen johdatusta aiempaa jatkuvammin.14
-
Kun pidämme jonkin käskyn, jota meidän on ollut vaikea noudattaa, ja sitten jatkamme sen mukaan elämistä.15
Kun kuuntelemme tarkoin johtajiemme neuvoja ja päätämme noudattaa niitä iloisin mielin, niin emmekö olekin kokeneet voimallisen sydämenmuutoksen?
”Herra, annan Sinulle kaiken. Minulla ei ole Sinulle muuta annettavaa.”
Säilyttäminen ja hyödyt
Kuinka me säilytämme voimallisen muutoksen?
-
Kun viikoittain nautimme sakramentin ja uudistamme liiton ottaa päällemme Kristuksen nimen, muistaa Hänet aina ja pitää Hänen käskynsä.16
-
Kun käännämme elämämme kohti temppeliä.17 Säännöllinen temppelissä käyminen auttaa meitä säilyttämään uuden ja uudistuneen sydämen, kun osallistumme toimituksiin.
-
Kun rakastamme ja palvelemme lähimmäisiämme tekemällä palvelutyötä ja lähetystyötä.18
Sitten suureksi iloksemme tuo sisäinen muutos vahvistuu ja leviää, kunnes se saa aikaan runsaasti hyviä tekoja.19
Tämä voimallinen sydämenmuutos antaa meille vapauden, luottamuksen ja rauhan tunteen.20
Tämä sydämenmuutos ei ole yksittäinen tapahtuma. Sen toteutumiseen tarvitaan uskoa, parannusta ja jatkuvaa hengellistä työtä. Se alkaa, kun haluamme alistaa tahtomme Herran tahtoon, ja se toteutuu, kun solmimme liittoja Hänen kanssaan ja pidämme ne.
Tällä yksilöllisellä toiminnalla on myönteinen vaikutus sekä meihin että ympärillämme oleviin ihmisiin.
Presidentti Russell M. Nelsonin sanoin: ”Kuvitelkaa, kuinka nopeasti tuhoisat selkkaukset kautta maailman – ja ne, jotka ovat omassa elämässämme – ratkeaisivat, jos me kaikki päättäisimme seurata Jeesusta Kristusta ja noudattaa Hänen opetuksiaan.”21 Tämä Vapahtajan opetusten seuraaminen johtaa voimalliseen sydämenmuutokseen.
Rakkaat veljet ja sisaret, nuoret ja lapset, kun osallistumme konferenssiin tänä viikonloppuna, antakaamme profeettojemme sanojen, jotka tulevat Herralta, tulla sydämeemme, jotta kokisimme voimallisen muutoksen.
Niitä, jotka eivät vielä ole liittyneet Herran palautettuun kirkkoon, kutsun kuuntelemaan lähetyssaarnaajia tuntien vilpitöntä halua tietää, mitä Jumala odottaa teiltä, ja kokemaan tämän sisäisen muutoksen.22
Tänään on oikea hetki päättää seurata Herraa Jeesusta Kristusta. ”Herra, annan Sinulle sydämeni. Minulla ei ole Sinulle muuta annettavaa.”
Aivan kuten sormus saatiin palautettua siitä haaksirikosta, niin kun annamme sydämemme Jumalalle, meidät pelastetaan tämän elämän raivoavista myrskyistä, ja samalla meitä jalostetaan ja puhdistetaan Kristuksen sovituksen ansiosta ja meistä tulee ”Kristuksen lapsia”, sillä olemme hengellisesti ”syntyneet Hänestä”23. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.