Vapahtajan parantavaa voimaa meren saarilla
Temppelisiunausten kautta Vapahtaja parantaa yksilöitä, perheitä ja kansakuntia.
1960-luvulla isäni opetti kirkon korkeakoulussa Laiessa Havaijissa, missä synnyin. Seitsemän vanhempaa sisartani vaativat vanhempiani antamaan minulle nimen ”Kimo”, joka on havaijilainen nimi. Asuimme lähellä Laien temppeliä, kun se palveli suurta osaa kirkon jäsenistöstä Aasian Tyynenmeren vyöhykkeellä, mukaan lukien Japani.1 Tuohon aikaan japanilaisten pyhien ryhmät alkoivat tulla Havaijiin saamaan temppelin siunaukset.
Yksi näistä jäsenistä oli eräs sisar kauniilta Okinawan saarelta. Kertomus hänen matkastaan Havaijin temppeliin on merkittävä. Kaksi vuosikymmentä aiemmin hän oli solminut avioliiton perinteisesti järjestetyissä buddhalaisissa häissä. Vain muutama kuukausi myöhemmin Japani hyökkäsi Pearl Harboriin Havaijissa, mikä ajoi Yhdysvallat konfliktiin Japanin kanssa. Midwayn ja Iwo Jiman kaltaisten taistelujen vanavedessä sotatapahtumien kulku pakotti japanilaiset joukot perääntymään tämän naisen kotisaaren Okinawan rannoille, missä oli viimeinen puolustuslinja liittoutuneiden joukkoja vastaan ennen Japanin sydänmaita.
Okinawan taistelu raivosi raastavat kolme kuukautta vuonna 1945. Saarta piiritti ja pommitti 1 300 amerikkalaisen sota-aluksen laivue. Sotilas- ja siviiliuhrien määrä oli valtava. Nykyään juhlavassa muistomerkissä Okinawassa näkyy niiden yli 240 000 henkilön nimi, joiden tiedetään menehtyneen taistelussa.2
Tämä okinawalainen nainen, hänen miehensä ja heidän kaksi pientä lastaan yrittivät epätoivoisesti paeta hyökkäystä, ja he hakeutuivat turvaan vuoressa olevaan luolaan. He kestivät kammottavaa kurjuutta seuraavien viikkojen ja kuukausien ajan.
Eräänä epätoivoisena yönä taistelujen keskellä, kun perhe oli miltei nääntyä nälkään ja naisen mies oli tajuton, hän harkitsi heidän kärsimystensä lopettamista käsikranaatilla, jonka viranomaiset olivat toimittaneet hänelle ja muille sitä tarkoitusta varten. Kun hän valmistautui tekemään niin, hän kuitenkin koki syvästi hengellisen kokemuksen, joka antoi hänelle vahvan tunteen Jumalan todellisuudesta ja rakkaudesta häntä kohtaan, ja se antoi hänelle voimaa jatkaa eteenpäin. Seuraavina päivinä hän sai miehensä virkoamaan ja ruokki perhettään rikkaruohoilla, villimehiläisten hunajalla ja läheisestä purosta pyydystetyillä vedenelävillä. On merkittävää, että he pysyivät puoli vuotta hengissä luolassa, kunnes paikalliset kyläläiset ilmoittivat heille, että taistelu oli päättynyt.
Kun perhe palasi kotiin ja alkoi rakentaa elämäänsä uudelleen, tämä japanilainen nainen alkoi etsiä tietoa Jumalasta. Vähitellen hänessä heräsi usko Jeesukseen Kristukseen ja hän tunsi tarvetta mennä kasteelle. Hän kuitenkin kantoi huolta läheisistään, jotka olivat kuolleet tietämättä mitään Jeesuksesta Kristuksesta ja kasteesta, kuten hänen äitinsä, joka kuoli synnyttäessään hänet.
Kuvitelkaa hänen iloaan, kun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon kaksi sisarlähetyssaarnaajaa tuli yhtenä päivänä hänen kotiinsa ja opetti hänelle, että ihmiset voivat oppia Jeesuksesta Kristuksesta henkimaailmassa. Häntä kiehtoi opetus, että hänen vanhempansa voisivat kuoleman jälkeen päättää seurata Jeesusta Kristusta ja ottaa vastaan kasteen, joka suoritettaisiin heidän puolestaan pyhässä paikassa, jota kutsutaan temppeliksi. Hän ja hänen perheensä kokivat kääntymyksen Vapahtajaan, ja heidät kastettiin.
Hänen perheensä työskenteli ahkerasti ja alkoi vaurastua, ja he saivat kolme lasta lisää. He olivat uskollisia ja aktiivisia kirkossa. Sitten yllättäen hänen aviomiehensä sai halvauskohtauksen ja kuoli, jolloin hänen täytyi vuosien ajan tehdä useaa työtä elättääkseen viisi lastaan.
Jotkut sukulaiset ja naapurit arvostelivat häntä. He pitivät hänen ongelmiensa syynä hänen päätöstään liittyä kristilliseen kirkkoon. Välittämättä syvästä murhenäytelmästä ja ankarasta arvostelusta hän piti kiinni uskostaan Jeesukseen Kristukseen ja päätti lujasti jatkaa eteenpäin luottaen siihen, että Jumala tuntee hänet ja että edessä olisi valoisampia päiviä.3
Muutama vuosi hänen miehensä ennenaikaisen kuoleman jälkeen lähetysjohtaja Japanissa tunsi innoitusta kannustaa japanilaisia jäseniä toimimaan niin, että nämä pääsisivät temppeliin. Lähetysjohtaja oli amerikkalainen veteraani, ja hän oli taistellut Okinawan taistelussa, jossa okinawalainen sisar perheineen oli kärsinyt niin paljon.4 Siitä huolimatta tämä nöyrä sisar sanoi lähetysjohtajasta: ”Hän oli silloin yksi vihatuista vihollisistamme, mutta nyt hän oli täällä rakkauden ja rauhan evankeliumin kanssa. Se oli minulle ihme.”5
Kuultuaan lähetysjohtajan sanoman leskisisar halusi tulla jonakin päivänä sinetöidyksi perheeseensä temppelissä. Taloudellisten rajoitteiden ja kielellisten esteiden vuoksi se oli hänelle kuitenkin mahdotonta.
Sitten syntyi useita kekseliäitä ratkaisuja. Kustannukset voitaisiin puolittaa, jos jäsenet Japanissa vuokraisivat kokonaisen lentokoneen lentääkseen Havaijiin sesongin ulkopuolella.6 Jäsenet myös levyttivät ja myivät vinyylilevyjä nimeltä Japanilaiset pyhät laulavat. Jotkut jäsenet jopa myivät kotinsa. Toiset jättivät työnsä matkan vuoksi.7
Toinen haaste jäsenille oli se, että temppeliesitystä ei ollut saatavilla japaniksi. Kirkon johtajat kutsuivat erään japanilaisen veljen matkustamaan Havaijin temppeliin kääntämään endaumenttiseremonian.8 Hän oli ensimmäinen japanilainen käännynnäinen sodan jälkeen, sillä uskolliset amerikkalaiset sotilaat olivat opettaneet häntä ja kastaneet hänet.9
Kun Havaijissa asuvat endaumentin saaneet japanilaiset jäsenet kuulivat käännöksen ensimmäisen kerran, he itkivät. Yksi jäsen totesi: ”Olemme olleet temppelissä monta, monta kertaa. Olemme kuulleet seremoniat englanniksi. [Mutta] emme ole koskaan tunteneet temppelityön – – henkeä niin kuin tunnemme sen nyt [kuullessamme sen] omalla äidinkielellämme.”10
Myöhemmin samana vuonna 161 aikuista ja lasta lähti Tokiosta matkalle Havaijin temppeliin. Yksi japanilainen veli muisteli matkaa: ”Kun katsoin lentokoneesta ulos ja näin Pearl Harborin ja muistin, mitä maamme oli tehnyt näille ihmisille 7. joulukuuta 1941, pelkäsin sydämessäni. Ottavatko he meidät vastaan? Mutta yllätyksekseni he osoittivat suurempaa rakkautta ja ystävällisyyttä kuin mitä olin koskaan elämässäni nähnyt.”11
Kun japanilaiset pyhät saapuivat, havaijilaiset jäsenet toivottivat heidät tervetulleiksi lukemattomin lei-kukkaseppelein ja halasivat ja suukottivat poskelle, mikä on japanilaiselle kulttuurille vieras tapa. Vietettyään kymmenen mullistavaa päivää Havaijissa japanilaiset pyhät jättivät jäähyväisensä havaijilaisten pyhien laulaman melodian ”Aloha Oe” saattelemina.12
Japanilaisille jäsenille järjestetylle toiselle temppelimatkalle osallistui myös tämä leskeksi jäänyt okinawalainen sisar. Hän teki 16 000 kilometrin matkan niiden lähetyssaarnaajien anteliaan lahjoituksen ansiosta, jotka olivat palvelleet hänen seurakunnassaan ja syöneet monia kertoja hänen luonaan. Temppelissä ollessaan hän vuodatti ilon kyyneliä toimiessaan sijaisena äitinsä kasteessa ja hänet sinetöitiin edesmenneeseen aviomieheensä.
Temppelimatkat Japanista Havaijiin jatkuivat säännöllisesti, kunnes Tokion temppeli Japanissa vihittiin käyttöön vuonna 1980. Siitä tuli 18. toiminnassa oleva temppeli. Tämän vuoden marraskuussa 186. temppeli vihitään käyttöön Okinawassa Japanissa. Temppeli sijaitsee keskisessä Okinawassa melko lähellä luolaa, josta tämä sisar perheineen haki suojaa.13
Vaikka en koskaan tavannutkaan tätä suurenmoista okinawalaista sisarta, hänen perintönsä elää hänen uskollisissa jälkeläisissään, joista monia tunnen ja rakastan.14
Isäni, toisen maailmansodan veteraani Tyynellämerellä, oli innoissaan, kun sain kutsun palvella Japanissa nuorena lähetyssaarnaajana. Saavuin Japaniin pian sen jälkeen kun Tokion temppeli oli vihitty käyttöön ja näin omakohtaisesti näiden jäsenten rakkauden temppeliä kohtaan.
Temppeliliitot ovat lahjoja taivaalliselta Isältämme Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen uskollisille seuraajille. Temppelin avulla taivaallinen Isämme sitoo yksilöitä ja perheitä Vapahtajaan ja toisiinsa.
Presidentti Russell M. Nelson julisti viime vuonna:
”Jokaisella, joka solmii liittoja kastealtaassa ja temppelissä – ja pitää ne – on entistä suurempi pääsy Jeesuksen Kristuksen voimaan. – –
Jumalan kanssa solmittujen liittojen pitämisen palkintona on taivaallinen voima – voima, joka vahvistaa meitä kestämään paremmin eteemme tulevia koettelemuksia, kiusauksia ja murheita. Tämä voima helpottaa kulkuamme.”15
Temppelin siunausten avulla Vapahtaja parantaa yksilöitä, perheitä ja kansakuntia – jopa niitä, jotka kerran olivat katkeria vihollisia. Ylösnoussut Herra julisti ristiriitojen vaivaamalle yhteiskunnalle Mormonin kirjassa, että niille, jotka kunnioittavat ”minun nimeäni, nousee Vanhurskauden Poika parantaminen siivissään”16.
Olen kiitollinen siitä, että näen jatkuvasti täyttyvän tämän Herran lupauksen, että ”on tuleva aika, jolloin tieto Vapahtajasta leviää kautta jokaisen kansakunnan, suvun, kielen ja kansan”17, myös niille, jotka ovat ”meren saarilla”18.
Minä todistan Vapahtajasta Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen profeetastaan ja apostoleistaan näinä myöhempinä aikoina. Lausun vakaan todistukseni taivaallisesta voimasta, joka sitoo taivaassa sen, mikä on sidottu maan päällä.
Tämä on Vapahtajan työtä, ja temppelit ovat Hänen pyhä huoneensa.
Horjumattomalla vakaumuksella julistan nämä totuudet Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.