MAANANTAI-ILTA MANILASSA
Maanantai-ilta Manilassa ei ensi silmäyksellä eroa paljoakaan mistä tahansa muusta illasta. Kaupungin liikenne etenee kuin miljoona muurahaista, jotka kaikki haluavat ryömiä samaa ohutta oksaa pitkin kahteen vastakkaiseen suuntaan nyt heti. Paitsi että nämä muurahaiset soittavat auton äänitorvea.
Yritimme päästä Velascojen kotiin, niin että näkisin filippiiniläiset perheillan toiminnassa, mutta ruuhka-aika ei suostunut yhteistyöhön. Lopulta oppaamme ilmoitti, että hän käyttäisi oikotietä, ja me lähdimme kapealle kadulle, jonka pienissä kadunvarsikojuissa ihmiset tungeksivat ostamassa ja myymässä tavaroita. Ostajat pitivät hauskaa, nauroivat ja huutelivat toisilleen. He eivät olleet huomaavinaankaan autoamme, joka mateli heidän ulkoilmaostoskeskuksensa läpi.
Kun me vihdoin saavuimme Velascojen luo torin toiselle puolelle, vastakohta oli hämmästyttävä. Kun astuimme heidän kotiinsa, ulkopuolella vallitseva hyörinä ja hälinä tuntui yksinkertaisesti haihtuvan pois.
He eivät olleet vielä istuutuneet pitämään oppiaihetta, mutta perheilta oli jo alkanut. Kuusivuotias Stephen istui sisar Velascon sylissä, ja sisar ja veli Velasco juttelivat isoäidin ja isoisän kanssa. Kevin ja Kirby, 14, nauroivat jollekin, mitä 15-vuotias Naomi oli sanonut. Katrina, 11, otti esille pyhiä kirjoituksia ja laulukirjoja.
Kun olimme tervehtineet jokaista, perhe asettui yhdessä istumaan. Isoisä piti alkurukouksen. Veli Velascon puhui lahjoista. Keskustelun aikana perhe vaihteli vaivattomasti kieltä tagalogista englantiin ja takaisin sen mukaan, kumpi kielistä sopi tilanteeseen paremmin. Katrina ja Naomi lukivat vuorollaan vertauksen talenteista kohdasta Matt. 25:14–30. Veli Velasco otti kitaransa esiin ja esitteli yhtä lahjaansa laulaen ja ojensi sitten kitaran Kirbylle, joka hänkin soitti laulun. Sisar Velasco auttoi Stepheniä pitämään loppurukouksen, ja kaikki lähtivät keittiöön syömään erikoisherkkua, kotitekoista pitsaa.
Kun kaikki mutustelivat pitsaansa, minä sain tilaisuuden tiedustella heiltä, millaisia tunteita heillä oli perheiltaa kohtaan.
”Mistä osasta pidit eniten?” kysyin Kirbyltä. Valitettavasti hän oli juuri haukannut palasen pitsaa. ”Tarjoilusta”, hän sanoi suu täynnä ruokaa. Kaikki nauroivat.
”Naurusta”, sanoi Naomi, kun heidän kikatuskohtauksensa oli mennyt ohi.
”Kuinka se on vaikuttanut perheeseenne?”
”Se on auttanut meitä yhdistymään”, sanoi Kevin. ”Niin käy, kun jaetaan ajatuksia ja tunteita.”
Se oli hyvä vastaus, mutta halusin olla varma, ettei hän sanonut niin vain siksi, että minä olin paikalla. ”Onko se totta? ” kysyin.
He kaikki nyökkäsivät. ”Olemme tulleet läheisemmiksi perheiltojen ansiosta”, vastasi Naomi. ”Olemme ystävällisempiä toinen toisellemme.”
Sen saattoi huomata, niin kuin myös perheillan siunaukset. Hyvästelin heidät hyvin vastahakoisesti ja astuin takaisin kiireisen maailman loputtomaan hyörinään.