Kaksitoista apostolia
Tämä on kahdeksas artikkeli sarjassa, jossa kerrotaan pappeuskoorumeista ja niiden tarkoituksista.
Järjestäessään kirkkoaan Jeesus ”meni vuorelle rukoilemaan ja vietti siellä koko yön rukoillen Jumalaa.
Päivän koittaessa hän kutsui luokseen opetuslapsensa ja valitsi heistä kaksitoista, jotka nimesi apostoleiksi.”1 Heidät kutsuttiin tavallisen elämän piiristä.
Ensimmäisenä kutsuttiin Pietari. Herra sanoi hänelle: ”Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.”2 Tämä sama pyhä valtuus kuuluu osana jokaisen apostolin virkaan asettamiseen.
Paavali opetti, että apostolit ja profeetat kutsuttiin ”varusta[maan] kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen”, ja hän selitti, että nämä virat pysyisivät, kunnes ”me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen”.3
Aikanaan apostolit kuolivat, ja avaimet menivät heidän mukanaan. Paavali oli profetoinut, että ihmiset ”ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulien heiteltävinä”.4
Ja niin tapahtuikin; uskon ykseyden sijasta sai vallan jakaantuminen ja eripuraisuus.
Näissä olosuhteissa nuori Joseph Smith rukoili saadakseen tietää, mikä kaikista kirkoista oli tosi ja mihin niistä hänen pitäisi liittyä.
Josephin näky Isästä ja Pojasta avasi tämän taloudenhoitokauden. Sitten tuli Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täyteyden palauttaminen samoine organisaatioineen kuin mitä oli alkukirkossa, ja se rakennettiin apostolien ja profeettojen perustukselle.5
Jotkut otaksuvat, että profeetta Joseph Smithille ojennettiin täydellinen organisaatio ikään kuin nippu rakennussuunnitelmia ja -ohjeita, joissa kaikki yksityiskohdat tiedettiin alusta alkaen. Mutta niin se ei tapahtunut. Pikemminkin se tuli osa kerrallaan sitä mukaa kuin veljet olivat valmiit ja tiedustelivat asioita Jumalalta.
Melkisedekin pappeus, Jumalan ihmiselle antama korkein valtuus, palautettiin Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kätten kautta. Heidän välityksellään Herra sanoi: ”Minä olen asettanut teidät ja vahvistanut sen, että teistä tulee apostoleita ja minun nimeni erityisiä todistajia, sekä sen, että pidätte hallussanne palvelutyönne ja niiden samojen asioiden avaimia, jotka minä ilmoitin heille,
joille minä olen antanut valtakuntani avaimet ja evankeliumin taloudenhoitokauden viimeisiä aikoja varten.”6
Ensimmäinen presidenttikunta oli organisoitu vuoteen 1833 mennessä; sitten kaksi vuotta myöhemmin helmikuussa 1835 muodostettiin kahdentoista apostolin koorumi. Ja näin sen pitääkin olla. Ensimmäinen presidenttikunta tuli järjestyksessä ensimmäisenä ja sillä oli ylin valtuus. Ja kuten saattoi odottaa, se koostui miehistä, jotka kutsuttiin elämän tavallisten tehtävien piiristä.
Kun ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista koorumi oli paikallaan, seitsenkymmenen ja johtavan piispakunnan virat järjestetty saadun ilmoituksen mukaan, kaikki oli oikeassa järjestyksessä. Mutta on jotakin eroakin.
Presidentti J. Reuben Clark sanoi sen ehkä parhaiten: ”Jotkut johtavat auktoriteetit [apostolit] ovat saaneet erityisen tehtävän. Heillä on erityinen lahja. Heidät on hyväksytty profeetoiksi, näkijöiksi ja ilmoituksensaajiksi, mikä antaa heille erityisen hengellisen lahjan, kun he opettavat ihmisiä. Heillä on oikeus, voima ja valtuus julistaa Herran mieli ja tahto Hänen kansalleen kirkon presidentin kaiken kattavan voiman ja valtuuden johdolla. Muille johtaville auktoriteeteille ei ole annettu tätä erityistä hengellistä lahjaa.” Sama rajoitus ”koskee kaikkia muita kirkon virkailijoita ja jäseniä, sillä yksikään heistä ei ole saanut hengellistä lahjaa profeettana, näkijänä ja ilmoituksensaajana”.7
”Sitä paitsi”, presidentti Clark sanoi, kahdentoista koorumin ja presidenttikunnan jäsenistä ”ainoastaan kirkon presidentti, johtava ylipappi, on hyväksytty kirkon profeetaksi, näkijäksi ja ilmoituksen saajaksi, ja hänellä yksin on oikeus saada ilmoituksia kirkkoa varten, joko uusia tai muunneltuja ilmoituksia, tai antaa virallisia, kirkkoa velvoittavia tulkintoja pyhistä kirjoituksista tai muuttaa millään tavalla kirkon voimassa olevia oppeja.”8
Tietoa oli pyydettävä ja otettava vastaan sukupolven ajan, ennen kuin kaikki oli siinä järjestyksessä, missä se on tänään. Jokainen muutos, joka on parantanut tätä järjestystä, on tullut vastauksena tarpeeseen ja rukoukseen. Ja tämä prosessi jatkuu meidän päivinämme.
”Kaksitoista ovat matkustava johtava korkea neuvosto, joka toimii Herran nimessä, kirkon presidenttikunnan johdolla, ja joka taivaan säädöksen mukaan vahvistaa kirkkoa ja johtaa sen kaikkia asioita kaikkien kansakuntien keskuudessa.”9
Sinne, minne ensimmäinen presidenttikunta ei voi mennä, lähetetään ne kaksitoista avaamaan ”valtakunnan oven kaikissa paikoissa”10. Heidät määrätään menemään koko maailmaan, sillä sana apostoli merkitsee lähettilästä.11
Herra on sanonut: ”Missä paikassa te julistattekin minun nimeäni, teille avataan ovi menestykselliseen työhön, niin että he voivat ottaa vastaan minun sanani.”12 Ja Hän on luvannut: ”Ole nöyrä, niin Herra, sinun Jumalasi, johdattaa sinua kädestä ja antaa sinulle vastauksen rukouksiisi.”13
Kaksitoista apostolia ”kutsutaan – – Kristuksen nimen erityiseksi todistajaksi koko maailmaan”.14 Heillä kullakin on varma todistus siitä, että Jeesus on Kristus. Presidentti Joseph Fielding Smith selitti: ”Kirkon jokaisella jäsenellä pitäisi olla sielussaan Pyhän Hengen jättämä häviämätön todistus siitä, että Jeesus on Jumalan Poika, todistus, jota ei voi unohtaa.”15
Opimme Nefiltä, että ”enkelit puhuvat Pyhän Hengen voimalla”16. Mormon kertoi meille, että ”heidän palvelutyönsä virkana on kutsua ihmisiä parannukseen ja täyttää Isän ihmislasten kanssa tekemät liitot ja tehdä niiden työ, raivata tietä ihmislasten keskuudessa”. Mormon selitti edelleen, että enkelit tekevät työtään ”julistamalla Kristuksen sanaa Herran valituille astioille, jotta he voisivat todistaa hänestä.
Ja niin tekemällä Herra Jumala raivaa tien, niin että muutkin ihmiset voivat uskoa Kristukseen, niin että Pyhällä Hengellä voi olla heidän sydämessään voimansa mukainen sija; ja tällä tavalla Isä toteuttaa ne liitot, jotka hän on tehnyt ihmislasten kanssa.”17
”Niille, jotka Jumala nimittää – – valvomaan kirkkoa”18, on annettu erottamisen lahja. Erottaminen tarkoittaa samaa kuin ”nähdä”.
Presidentti Harold B. Lee kertoi minulle kerran keskustelusta, jonka hän kävi kahdentoista koorumin jäsenen vanhin Charles A. Callisin kanssa. Veli Callis oli huomauttanut, että erottamisen lahja oli pelottava taakka kannettavaksi. Kun näkee selvästi, mitä on tulossa, ja huomaa, kuinka hitaasti jäsenet reagoivat tai kuinka he vastustavat neuvoja tai jopa hylkäävät apostolien ja profeettojen todistuksen, tulee hyvin surulliseksi.
Kuitenkin ”vastuun tämän kirkon johtamisesta” täytyy olla meillä, ”kunnes nimitätte muita seuraajiksenne”.19
Hän varoitti meitä niistä muutamista kirkossa, ”jotka ovat väittäneet tuntevansa minun nimeni eivätkä ole tunteneet minua ja ovat pilkanneet minua keskellä huonettani”.20
”Sinun äänesi”, Herra käski kahtatoista, ”on nuhteena rikkojalle; ja sinun nuhteestasi panettelijan kieli lopettakoon parjauksensa.”21
Muutamat harvat kirkossa moittivat seurakuntien, vaarnojen ja kirkon johtajia avoimesti, tai mikä vielä pahempaa, nimettömästi pyrkien sanoillaan leimaamaan viattoman syylliseksi, kuten Jesaja sanoi22. Heille Herra sanoo: ”Kirottuja ovat kaikki ne, jotka nostavat kantapäänsä minun voideltujani vastaan, sanoo Herra, ja huutavat, että nämä ovat tehneet syntiä, kun he eivät ole tehneet syntiä – – vaan ovat tehneet sitä, mikä on soveliasta minun silmissäni ja mitä minä olen käskenyt heidän tehdä.
Mutta ne, jotka huutavat rikkomus, tekevät niin, koska he ovat synnin palvelijoita ja itse ovat tottelemattomuuden lapsia. – –
– – koska he ovat rikkoneet pienokaisiani vastaan, heidät erotetaan minun huoneeni toimituksista.
Heidän korinsa ei tule olemaan täysi, heidän talonsa ja aittansa tuhoutuvat ja ne, jotka ovat heitä mielistelleet, tulevat halveksimaan heitä.
Heillä ei ole oikeutta pappeuteen, eikä heidän jälkeläisillään heidän jälkeensä polvesta polveen.”23
Tämä kauhistava rangaistus ei koske niitä, jotka koettavat elää evankeliumin mukaan ja tukea johtajiaan niin hyvin kuin osaavat. Eikä sen tarvitse koskea niitäkään, jotka ovat aikaisemmin syyllistyneet välinpitämättömyyteen tai vieläpä vastustaneet kirkkoa, jos he tekevät parannuksen, tunnustavat rikkomuksensa ja hylkäävät ne.24
Presidentti Hinckley muistutti hiljattain veljiä siitä, että vaikka me olemme miehiä, jotka on kutsuttu elämän tavanomaisten tehtävien piiristä, päällämme lepää pyhä palvelutehtävä. Me saamme lohdutusta siitä, mitä Herra sanoi alkuperäisille kahdelletoista: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.”25
Vaikka kukin tuntee omat rajoituksensa, ykseydessä on voimaa. Presidenttikunnan ja kahdentoista veljet eivät ole milloinkaan kirkon historian aikana olleet yksimielisempiä.
Me kokoonnumme joka viikko temppelissä. Aloitamme kokouksen polvistumalla rukoukseen ja päätämme kokouksen rukouksella. Jokainen rukous lausutaan alistumisen ja kuuliaisuuden hengessä Häntä kohtaan, joka meidät on kutsunut ja jonka palvelijoita ja todistajia me olemme.
Herra vaatii, että ”jokainen päätös, jonka mikä tahansa näistä koorumeista tekee, täytyy tehdä sen yksimielisellä äänellä”, ja että ”näiden koorumien – – päätökset on tehtävä kaikessa vanhurskaudessa, pyhyydessä ja sydämen nöyryydessä, sävyisyydessä ja pitkämielisyydessä ja uskossa ja hyveellisyydessä ja tiedossa, kohtuullisuudessa, kärsivällisyydessä, jumalisuudessa, veljellisessä ystävällisyydessä ja rakkaudessa”.26 Tähän me pyrimme vilpittömästi.
Me tiedämme, että hallussamme on pappeuden voima ”yhdessä kaikkien niiden kanssa, jotka ovat saaneet taloudenhoitokauden minään aikana luomisen alusta asti”.27 Me ajattelemme niitä, joilla nämä pyhät tehtävät ovat olleet ennen meitä, ja tunnemme toisinaan heidän läsnäolonsa.
Tunnemme ääretöntä nöyryyttä muistaessamme, mitä Herra sanoi niille, jotka on kutsuttu näihin pyhiin virkoihin: ”Mitä he puhuvatkin Pyhän Hengen innoittamina, se on pyhä kirjoitus, on Herran tahto, on Herran mieli, on Herran sana, on Herran ääni ja Jumalan voima pelastukseksi.”28
Eräänä hyvin vaikeana ajanjaksona Herra antoi ankarimman varoituksen, minkä tiedän pyhissä kirjoituksissa. Se koski Nauvoon temppelin rakentamista. Pyhät tiesivät kokemuksesta, että rakennustöiden jatkaminen saisi aikaan katkeraa vainoa; siksi he vitkastelivat. Herra antoi heille lisää aikaa ja sanoi: ”Ellette tee tätä määräajan loppuun mennessä, teidät hylätään kirkkona kuolleinenne, sanoo Herra, teidän Jumalanne.”29
Tämän ilmoituksen suurenmoinen lupaus jää usein huomaamatta: ”Jos kansani kuulee minun ääntäni ja niiden palvelijoideni ääntä, jotka olen nimittänyt johtamaan kansaani, katso, totisesti minä sanon teille, että sitä ei siirretä pois sijaltaan.”30
Muistakaa tämä lupaus ja pitäkää siitä kiinni. Sen pitäisi tuoda suurta lohtua niille, jotka ponnistelevat perheen koossa pitämiseksi yhteiskunnassa, joka on lisääntyvässä määrin välinpitämätön ja jopa suhtautuu vihamielisesti periaatteisiin, jotka ovat onnellisen perheen edellytys.
Lupaus toistaa Herran sanoja väkijoukolle: ”Siunattuja olette te, jos otatte varteen näiden kahdentoista sanat, jotka minä olen valinnut teidän keskuudestanne opettamaan teitä ja olemaan palvelijoitanne.”31
Toistan lupauksen, että niitä, jotka kuulevat näiden Herran kutsumien miesten ääntä, ”ei siirretä pois sijaltaan”.32
Lupausta seurasi tämä varoitus: ”Mutta jos se ei kuule minun ääntäni eikä näiden miesten ääntä, jotka minä olen nimittänyt, sitä ei siunata.”33
Arvokkainta, mitä meillä on antaa, on todistuksemme Herrasta, todistuksemme Jeesuksesta Kristuksesta.
Vakuutan teille, että ne neljätoista miestä, jotka on asetettu kanssani tähän virkaan, ovat todella apostoleita. Sanoessani tämän en sano sen enempää kuin mitä Herra on opettanut enkä enempää kuin mitä jokaiselle, joka etsii Hengen todistusta vilpittömin sydämin ja vakain aikein, voidaan ilmoittaa.
Nämä miehet ovat Herran totisia palvelijoita; kuunnelkaa heidän neuvojaan. Samoin ovat myöskin seitsenkymmenet, joilla erityisinä todistajina on apostolinen vastuu, sekä piispakunta, jonka jäsenet ovat kelvollisia Jumalan miehiä. Samoin on laita veljien ja sisarten kautta koko maailman, niiden, jotka on kutsuttu johtamaan, jotka ovat hankkineet sen tiedon, joka on kaikkea muuta kallisarvoisempi.
Henki asettaa rajoituksia sille, mitä sanomme34, siksi lopetan todistuksellani, erityisellä todistuksellani, että Jeesus on Kristus. Hän johtaa profeetta-presidentin kautta tätä koko maan päällä ainoaa totta ja elävää kirkkoa.35 Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.
Lokakuun 1996 yleiskonferenssipuhe
APOSTOLINVIRKA
”Jumalan Pojan järjestyksen mukaisen iankaikkisen pappeuden avaimet sisältyvät apostolin kutsumukseen. Kaikki pappeus, kaikki avaimet, kaikki lahjat, kaikki [temppeliendaumentit] ja kaikki se, mikä valmistaa pääsemään takaisin Isän ja Pojan kasvojen eteen, kuuluu, sisältyy tai sanoisinko sijoittuu apostolinviran piiriin.”
Presidentti Brigham Young (1801–1877), Kirkon presidenttien opetuksia: Brigham Young, 1997, s. 138.