Opetuksia Mormonin kirjasta
Vapauden ja iankaikkisen elämän valitseminen
Aloitin opiskeluni yliopistossa, joka oli noin sadan mailin (160 km) päässä kotoani. Se oli jännittävää aikaa kaikille ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Monet asuivat ensimmäistä kertaa poissa kotoa ja olivat innokkaita ilmaisemaan juuri löytämäänsä vapautumista vanhempien valvonnasta.
Kuuluin yliopiston koripallojoukkueeseen, ja pian tuli tietoon, että olin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen. Lukukauden ensimmäisten viikkojen aikana yksi joukkuetovereistani kutsui minut uusille opiskelijoille järjestettyihin lauantai-illan juhliin, jotka pidettäisiin erämaassa kaupungin ulkopuolella. Kysyin, käytettäisiinkö juhlissa alkoholia, ja minulle vakuutettiin, ettei käytettäisi. Tämä vastaus vaivasi minua, mutta päätin siitä huolimatta osallistua. Minulle järjestettiin seuralainen ja vakuutettiin, että tytöllä oli samat mittapuut kuin minulla. Joukkuetoverini selitti, että käyttäisimme hänen autoaan.
Sinä lauantai-iltana ajoimme jonkin matkan päähän erämaahan ja löysimme juhlat. Suureksi pettymyksekseni siellä ei tehty juuri muuta kuin juotiin alkoholia huolimatta siitä, että laillinen alkoholinkäyttöikä osavaltiossa oli kolme vuotta korkeampi kuin useimpien ensimmäisen vuoden opiskelijoiden ikä. Seuralaiseni malttoi tuskin odottaa, että pääsi juomaan yhdessä joukkuetoverini ja hänen seuralaisensa kanssa. Kun ilmaisin ääneen pettymykseni, he sanoivat, että minun piti ”kasvaa aikuiseksi ja elää vähän” ja että he auttaisivat minua. Sanoin heille, etten ollut koskaan juonut alkoholia ja etten aikonut aloittaa silloin. He jättivät minut pian, jotta voisivat liittyä muiden seuraan.
Istuin yksin erossa juomisesta ja riehakkaasta naurusta vailla kuljetusta, jotta olisin voinut lähteä pois, ja mietin, miksi olin joutunut tähän ikävään tilanteeseen. Myöhemmin illalla näin autonvalojen jonon tulevan erämaan halki kohti juhlia. Autot ympäröivät ryhmän, ja sitten aivan kuin merkistä valot alkoivat välkkyä katoilla autoissa, jotka tunnistin silloin poliisiautoiksi. Monet opiskelijat yrittivät juosta pakoon erämaahan, mutta heidät otettiin nopeasti kiinni. Jäin paikoilleni ymmälläni tilanteen kehittymisestä.
Poliisit alkoivat tarkistaa henkilöllisyyspapereita saadakseen selville opiskelijoiden iän ja tehdä puhallustestejä niille, jotka olivat alle sallitun alkoholinkäyttöiän selvittääkseen, olivatko he juoneet. Kun he tulivat luokseni, kerroin poliisille, etten ollut juonut alkoholia sinä iltana enkä koskaan. Hän nauroi minulle, mutta kun päättäväisesti selitin, että hän voisi uskoa minua, hänen ilmeensä muuttui. Hän sanoi minulle, ettei minun tarvinnut tehdä puhallustestiä, ja käski minun ajaa joukkuetoverini auton takaisin yliopistolle. Ne, jotka olivat alaikäisiä ja olivat juoneet, saivat haasteen oikeuteen ja joutuivat maksamaan sakkoja. Jotkut vietiin putkaan.
Henkilökohtainen viesti
Minä en kuitenkaan saanut merkintää rikosrekisteriin ja saavuin kotiin noin kolmelta sunnuntaiaamuna. Seurakuntani pappeuskokous alkoi seitsemältä aamulla. Herätyskelloni soi kello 6.45. Sammutin sen ja käänsin kylkeä ajatellen muutaman hetken kaikkia syitä olla sinä aamuna osallistumatta. Mutta hengellisesti en kyennyt lepäämään. Nousin, pukeuduin pyhävaatteisiini ja kävelin kappelille saapuen noin 10 minuuttia kokouksen alkamisen jälkeen.
Kun kävelin kappeliin, sydämeni hypähti tunnistaessani isäni takaraivon. Hän oli tullut ilmoittamatta tapaamaan minua. Pujahdin hänen viereensä ja istuuduin. Hän katsoi minua ja hymyili. Sitten hän laski kätensä lujasti polvelleni ja kumartui kuiskaamaan viestin, jonka tarkoitus oli paljon sanoja syvempi: ”Tiesin, että löytäisin sinut täältä, poikani.” Samanaikaisesti taivaallinen Isä kuiskasi saman viestin sieluuni. En osaa kyllin kuvata rakkautta ja iloa, joita sillä hetkellä tunsin.
Muutamaa kuukautta myöhemmin olin lähetystyössä. Muutamaa kuukautta sen jälkeen sain sanan, että isäni oli kuollut odottamatta. Viesti, jonka sain häneltä ja hänen kauttaan sinä sunnuntaina, on kuitenkin pysynyt mielessäni aina.
Vapaus valita vapaus tai vankeus
Tämä kokemus tarjoaa esimerkin iankaikkisesta totuudesta, jonka Lehi toi julki pojilleen kauan sitten: ”Ja koska [ihmislapset] lunastetaan lankeemuksesta, heistä on tullut ikuisesti vapaita, niin että he erottavat hyvän pahasta, toimimaan omasta puolestaan eikä olemaan toiminnan kohteita – –. Ja he ovat vapaita valitsemaan vapauden ja iankaikkisen elämän kaikkien ihmisten suuren Välimiehen kautta, tai valitsemaan orjuuden ja kuoleman Perkeleen orjuuden ja vallan mukaisesti.” (2. Nefi 2:26–27.)
Isämme onnensuunnitelmaan sisältyy tahdonvapauden käyttäminen, mutta siihen sisältyy välttämättä myös vastuu ja tuomio. Joukkuetoverini ja muut juhlissa olleet olivat vapaita valitsemaan käytöksensä, mutta he eivät olleet vapaita valitsemaan käytöksensä seurauksia. Jotkut heistä viettivät yön putkassa. Toiset aloittivat hallitsemattomien mielitekojen täyttämän elämän, joka orjuuttaa heitä yhä vieläkin.
Orjuus, jonka aiheutamme itsellemme etsimällä vapautta väärillä valinnoilla, on suurta ironiaa. Kain ajatteli olevansa vapaa murhattuaan veljensä, mutta huomasikin tulleensa kirotuksi ja piinatuksi tekonsa tähden (ks. Moos. 5:32–39). Pietari puhui näistä pahoista vaikutuksista ”vedettöminä lähteinä”, jotka lupaavat vapautta, vaikka ovatkin itse turmeluksen palvelijoita, sillä ”kenen voittama ihminen on, sen orja hän on” (2. Piet. 2:17, 19). Pietari tunnisti kuitenkin myös todellisen polun vapauteen sanoen: ”Herra siis voi pelastaa koetuksesta ne, jotka häntä pelkäävät”, sillä me pääsemme ”eroon maailman saastasta [tullessamme] tuntemaan meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen” (2. Piet. 2:9, 20).
Samuel Lamanilainen kehotti meitä muistamaan, että me saamme toimia omasta puolestamme, ”sillä katso, Jumala on antanut [meille] tiedon, ja hän on tehnyt [meidät] vapaiksi. – – ja hän on antanut [meille] kyvyn valita elämä tai kuolema.” (Hel. 14:30–31.)
Kun joukkuetoverini valehteli juhlien sisällöstä, tunsin hengellistä levottomuutta, josta en välittänyt. Jouduttuani vastakkain todellisuuden kanssa olin pettyneempi itseeni kuin joukkuetoveriini. Mutta pysyminen erossa joukosta toi hengellistä lohtua ja myöhemmin ajallista hyötyä, kun poliisi salli minun palata kotiin.
Suurimman vapauden siunauksen sain kuitenkin, kun oman asuntolahuoneeni yksinäisyydessä varhain sunnuntaiaamuna päätin olla siellä, missä minun pitäisi olla, tietämättä etukäteen aarteesta, joka minua siellä odotti. Sellaiset kokemukset, joissa Hengen palvelus on mukana, enteilevät vapautta, joka liittyy iankaikkisen elämän siunaukseen.
Todistan, että vapauden ja iankaikkisen elämän valitseminen tuo suurinta onnea, mitä voimme tuntea.