Varoittava ääni
Olin ollut vanhempieni luona muutaman päivän pitäen lomaa, koska olin ollut sairaana. Nyt oli kuitenkin aika palata kotiin, joten jätin hyvästit ja nousin bussiin Leicesterissa Keski-Englannissa. Katselin ohi vilahtelevia taloja ja ihmisiä, jotka jatkoivat kiireisinä päivittäistä elämäänsä. Oli kirkas, aurinkoinen päivä kesällä 1976, ja tunsin itseni onnelliseksi, valmiiksi tarttumaan mihin tahansa, mikä tielleni osui. Nousin bussista ja kävelin mailin matkan rautatieasemalle.
Matkustajat tungeksivat asemalaiturilla odottaessaan junia, jotka veisivät heidät eri määränpäihinsä. Aina silloin tällöin kovaäänisistä kuului ääni, joka kuulutti junia.
Pian saapuikin se juna, jota odotin. Mutta kun nousin junaan, sain selkeän tunteen. Peräännyin, koska minusta tuntui vahvasti, ettei minun pitäisi mennä junalla vaan jatkaa kotimatkaa bussilla. Olin ostanut paluulipun junaan, eikä minulla ollut oikeastaan varaa maksaa enää bussilippua. Vaikutelmani oli kuitenkin niin voimakas, etten voinut olla välittämättä siitä.
Olin melko uusi jäsen kirkossa, mutta olin tuntenut Hengen, kun minut kastettiin ja konfirmoitiin. Kun olin nousemassa junaan, kuulin hiljaisen äänen sanovan: ”Ei!” Seisoin hetken hiljaa odottaen, kuulisinko sen uudelleen, ja jälleen ääni sanoi: ”Ei!”
Heti kun olin lähtenyt rautatieasemalta, tunsin lämpöä, joka vahvisti, että päätökseni oli oikea. Kun saavuin bussiasemalle, jouduin odottamaan yli tunnin bussia, joka veisi minut kotiin Coventryyn. Jos olisin mennyt junalla, olisin ollut jo perillä – tai niin ajattelin. Bussilla sen sijaan pääsin kotiin vasta alkuillasta.
Kun avasin televisiouutiset, järkytyin näkemästäni. Juna, jolla minun oli ollut määrä matkustaa, oli joutunut onnettomuuteen heti Nuneatonin ulkopuolella! Monet ihmiset olivat loukkaantuneet, ja useita oli kuollut.
Matkustin aina ensimmäisessä vaunussa heti veturin takana – paikassa, joka oli vaurioitunut pahoin. En voinut olla ajattelematta, mitä minulle olisi tapahtunut, ellen olisi kuunnellut hiljaista, vienoa ääntä. En voinut myöskään olla ajattelematta kaikkea sitä sukututkimus- ja temppelityötä, jota en olisi kyennyt tekemään kuolleiden esivanhempieni puolesta, jos olisin loukkaantunut vakavasti tai saanut surmani.
Olen kiitollinen varoituksesta, Pyhän Hengen vahvistavasta äänestä. Tiedän, että jos me noudatamme Hengen ääntä, me emme voi erehtyä.