Minä tarvitsin siunauksen
Helmikuussa 2005 olin suorittamassa viimeistä vaihetta kadettikoulussa Alabaman talvisissa metsissä. Vietimme päiviä ja öitä hiomalla joukkuetason jalkaväkitaktiikoita jäätävässä säässä. Eräänä tiettynä iltana rankka, jäätävä sade valui virtanaan lakkaamatta yllemme, kun kadettitoverini ja minä yritimme pystyttää leiriä yöpymistä varten.
Tunsin oloni kurjaksi. Käteni ja jalkani olivat paleltuneet, ja jokainen liike oli tuskallinen. Olin läpimärkä päästä jalkoihin. Vapisin kauttaaltani. Mikä vielä pahempaa, pelkäsin saavani keuhkokuumeen, joka minulla oli ollut aiemmin muutaman kerran.
Ajatus keskeyttämisestä kävi mielessäni, mutta sitten muistin käsikärrypioneerien esimerkin. He eivät koskaan luovuttaneet ilmeisen ylitsepääsemättömistä vaikeuksista huolimatta. Päätin, että suorittaisin koulutuksen loppuun. Perheeni ja minä olimme uhranneet liian paljon, että luovuttaisin tavoitteeni valmistua upseeriksi. Rukoilin taivaalliselta Isältä voimaa jatkaa.
En nukkunut sinä yönä lainkaan, ja seuraavana päivänä olin huonommassa kunnossa. Olin aivan lopussa. Koulutustunnit kylmässä eivät millään tavoin lievittäneet tuskiani eivätkä yskimistä. Yksi kouluttajista huomasi tilani ja määräsi minut viettämään muutaman tunnin lämmittelyteltassa.
Seistessäni paljasjaloin liejussa ja ripustaessani läpimärkiä vaatteitani kuivumaan kaipasin pappeuden siunausta. Äkkiä toinen teltan oviaukon läpistä aukesi, ja sisään käveli kaksi kadettia. Aloin jutella heistä toisen, Scott Lundellin, kanssa. Jotenkin keskustelu kääntyi matkustamiseen ulkomailla. Scott kertoi minulle viettäneensä pari vuotta Filippiineillä ennen armeijaan pestautumistaan. Henki kertoi minulle heti, että Scott oli ollut lähetystyössä.
”Mitä teit siellä?” kysyin.
”Se oli vain jotakin kirkkoon liittyvää”, hän vastasi.
”Oletko sinä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen?” kysyin.
”Kyllä minä olen”, hän vastasi.
”Niin minäkin”, lisäsin.
Kun puristimme toistemme kättä, kysyin Scottilta, antaisiko hän minulle siunauksen. Hän lupasi epäröimättä, ja minä polvistuin liejuun. Hän lausui siunauksen, ja minä paranin välittömästi! Voima palasi minuun ja lakkasin yskimästä. Sairauteni oli poissa. Kävin koulutukseni loppuun, ja kuukautta myöhemmin sain upseerin valtakirjan.
Taivaallinen Isä on todellakin tietoinen meistä jokaisesta ja siunaa meitä omalla tavallaan, kun osoitamme uskoa Häneen. Vaikeimpina hetkinämme Hän vahvistaa meitä.
Scott Lundell kaatui taistelussa Afganistanissa 25. marraskuuta 2006. En tuntenut häntä hyvin, mutta hänen kuolemansa koski minuun syvästi. Taivaallinen Isä lähetti hänet luokseni ratkaisevan tärkeässä vaiheessa elämääni. En koskaan unohda häntä ja muistan aina sen erityisen siunauksen, jonka kelvollinen pappeudenhaltija minulle antoi.