Tuli mitä tuli – nauti siitä
Tapa, jolla suhtaudumme vastoinkäymisiin, voi olla merkittävä tekijä siinä, kuinka onnellisia ja menestyviä voimme olla elämässämme.
Ollessani nuori pidin kovasti urheilusta, ja minulla on paljon hyviä muistoja noilta ajoilta. Mutta ne eivät kaikki ole mukavia. Muistan kun kerran jalkapallojoukkueeni hävittyä tiukan ottelun tulin kotiin masentuneena. Äitini oli siellä. Hän kuunteli surullisen kertomukseni. Hän opetti lapsiaan luottamaan itseensä ja toisiinsa, olemaan syyttämättä toisia omista epäonnistumisistaan ja tekemään parhaansa kaikessa, mitä yrittivät.
Kun kaaduimme, hän odotti meidän nousevan pystyyn ja lähtevän uudestaan liikkeelle. Niinpä äidiltäni silloin saamani neuvo ei ollut mikään yllätys. Se on pysynyt mielessäni koko elämäni ajan.
”Joseph”, hän sanoi, ”tuli mitä tuli – nauti siitä.”
Olen usein pohdiskellut tuota neuvoa.
Luulen hänen tarkoittaneen, että jokaisessa elämässä on huippukohtia ja varjoja sekä hetkiä, jolloin tuntuu siltä, etteivät linnut laula eivätkä kellot soi. Mutta vaikeuksista ja vastoinkäymisistä huolimatta kaikkein onnellisimmilla näyttää olevan keino oppia vaikeista ajoista – tulla niiden seurauksena vahvemmiksi, viisaammiksi ja onnellisemmiksi.
Jotkut saattavat ajatella, että johtavat auktoriteetit kokevat harvoin tuskaa, kärsimystä tai hätää. Kunpa se olisikin totta. Vaikkakin jokainen tänään tällä korokkeella oleva mies ja nainen on kokenut runsain määrin iloa, jokainen on myös juonut runsaasti pettymyksen, surun ja menetysten maljasta. Viisaudessaan Herra ei säästä ketään murheelta tai surulta.
Mitä minuun tulee, Herra on avannut taivaan ikkunat ja vuodattanut perheelleni siunauksia enemmän kuin pystyn sanoin kuvaamaan. Silti elämässäni on kaikkien muiden tavoin ollut aikoja, jolloin on näyttänyt siltä, että sydämelläni oleva taakka saattaa olla raskaampi kuin jaksan kantaa. Sellaisina aikoina muistelen noita nuoruuteni herkkiä aikoja, jolloin suuret murheet johtuivat jalkapallo-ottelun häviämisestä.
Kuinka vähän silloin tiesinkään siitä, mikä minua odotti myöhempinä vuosinani. Mutta murheellisina ja surullisina aikoina mieleeni muistuivat usein äitini sanat: ”Tuli mitä tuli – nauti siitä.”
Kuinka voimme nauttia murheentäyteisistä ajoista? Emme voikaan – ainakaan sillä hetkellä. En usko äitini tarkoittaneen, että peittäisimme masennuksemme tai kieltäisimme tuskan todellisuuden. En usko hänen tarkoittaneen, että peittäisimme epämiellyttävät totuudet teeskennellyn iloisuuden kaapuun. Mutta uskon, että tapa, jolla suhtaudumme vastoinkäymisiin, voi olla merkittävä tekijä siinä, kuinka onnellisia ja menestyneitä voimme olla elämässämme.
Jos suhtaudumme vastoinkäymisiin viisaasti, vaikeimmista ajoistamme voi tulla suurimman kasvun aikoja, jotka voivat puolestaan johdattaa kohti suurimman onnen aikoja.
Olen vuosien varrella oppinut joitakin asioita, jotka ovat auttaneet minua koetusten ja koettelemusten aikoina. Haluaisin kertoa teille niistä.
Oppikaa nauramaan
Ensinnäkin voimme oppia nauramaan. Oletteko koskaan nähneet vihaista autoilijaa, joka jonkun toisen tehtyä virheen reagoi ikään kuin tuo henkilö olisi häpäissyt hänen kunniansa, perheensä, koiransa ja esivanhempansa aina Aadamiin asti? Tai oletteko nähneet väärään aikaan ja väärässä paikassa auki jätetyn yläkaapin oven, jolle päänsä satuttanut uhri on kostanut kiroten ja manaten?
Tällaisia aikoja varten on olemassa vastalääke: oppikaa nauramaan.
Muistan, kuinka pakkasin lapsemme farmariautoon ja ajoimme Los Angelesiin. Meitä oli autossa ainakin yhdeksän, ja eksyimme vähän väliä. Sen sijaan että olisimme suuttuneet, me nauroimme. Aina kun käännyimme väärään suuntaan, nauroimme vielä enemmän.
Eksyminen ei ollut meille mitenkään epätavallista. Kerran kun olimme menossa etelään Utahin Cedar Cityyn, käännyimme väärään suuntaan emmekä huomanneet sitä ennen kuin näimme kaksi tuntia myöhemmin ”Tervetuloa Nevadaan” -kylttejä. Emme suuttuneet. Me nauroimme, ja sen seurauksena tunsimme harvoin suuttumusta ja mielipahaa. Naurustamme tuli meille rakkaita muistoja.
Muistan, kuinka yksi tyttäristämme meni sokkotreffeille. Hän oli pukeutuneena hienoksi ja odotti seuralaistaan, kun ovikello soi. Sisään astui mies, joka vaikutti vanhanpuoleiselta, mutta tyttäreni halusi olla kohtelias. Hän esitteli miehen minulle ja vaimolleni ja muille lapsille ja laittoi sitten takin päälleen ja lähti ulos. Me näimme hänen nousevan autoon, mutta auto ei lähtenyt liikkeelle. Lopulta tyttäremme nousi autosta kasvot punaisina ja juoksi takaisin kotiin. Mies, jota hän luuli sokkotreffiseuralaisekseen, oli itse asiassa tullut hakemaan toista tytärtämme, joka oli luvannut hänelle ja hänen vaimolleen, että hän tulisi lapsenvahdiksi.
Nauroimme kaikki makeasti asialle. Emme itse asiassa voineet lakata nauramasta. Myöhemmin, kun tyttäremme oikea seuralainen ilmaantui paikalle, en voinut tulla tapaamaan häntä, koska nauroin yhä keittiössä. Tajuan kyllä, että tyttäremme saattoi tuntea olonsa nöyryytetyksi ja noloksi. Mutta hän nauroi kanssamme, ja sen vuoksi tapaus naurattaa meitä yhä.
Seuraavan kerran kun tunnette houkutusta vaikeroida, voisitte yrittää nauraa sen sijaan. Se pidentää ikäänne ja tekee kaikkien ympärillänne olevien elämästä nautittavamman.
Etsikää sitä, mikä on iankaikkista
Toinen asia, mitä voimme tehdä, on etsiä sitä, mikä on iankaikkista. Saatatte tuntea erottuvanne joukosta, kun elämäänne tulee vastoinkäymisiä. Pudistelette päätänne ja ihmettelette ”miksi juuri minä”.
Mutta epäonnenpyörän nuoli osoittaa ennen pitkää meistä jokaista. Jokaisen on koettava murhetta ainakin joskus. Kukaan ei säästy siltä.
Rakastan pyhiä kirjoituksia, koska ne näyttävät esimerkkejä sellaisista suurenmoisista ja jaloista miehistä ja naisista, kuten Abraham, Saara, Henok, Mooses, Joseph, Emma ja Brigham. Jokainen heistä koki vastoinkäymisiä ja murhetta, jotka koettelivat, vahvistivat ja jalostivat heidän luonnettaan.
Se, että opimme kestämään pettymysten, kärsimysten ja murheen aikoja, on osa meidän oppisopimuskoulutustamme. Vaikka nuo kokemukset ovat usein sillä hetkellä vaikeita kestää, ne ovat juuri sellaisia kokemuksia, jotka laajentavat ymmärrystämme, rakentavat luonnettamme ja lisäävät myötätuntoamme muita kohtaan.
Koska Jeesus Kristus kärsi suuresti, Hän ymmärtää meidän kärsimystämme. Hän ymmärtää meidän murhettamme. Me koemme vaikeita asioita, jotta mekin voimme saada lisää myötätuntoa ja ymmärrystä toisia kohtaan.
Muistakaa Vapahtajan ylevät sanat profeetta Joseph Smithille, joka kärsi kumppaniensa kanssa Libertyn vankilan tukahduttavassa pimeydessä: ”Poikani, rauha olkoon sielullesi;
vastoinkäymisesi ja ahdinkosi kestävät vain pienen hetken, ja sitten, jos kestät ne hyvin, Jumala korottaa sinut korkeuteen; sinä voitat kaikki vihollisesi.”1
Iankaikkisuus mielessään Joseph sai lohtua näistä sanoista, ja niin voimme mekin saada. Joskus juuri ne hetket, jotka tuntuvat voittavan meidät ja painavan meidät kärsimyksen alle, nostavat meidät kärsimyksen alta voittoon.
Hyvityksen periaate
Kolmas asia, mitä voimme tehdä, on ymmärtää hyvityksen periaate. Herra hyvittää uskollisille jokaisen menetyksen. Se, mikä otetaan pois niiltä, jotka rakastavat Herraa, annetaan heille taas Hänen omalla tavallaan. Vaikka se ei ehkä tapahdu silloin kun me haluamme sen tapahtuvan, uskolliset tulevat tietämään, että jokainen nykyinen kyynel korvataan lopulta satakertaisesti ilon ja kiitollisuuden kyynelinä.
Yksi evankeliumin siunauksista on tieto siitä, että kun kuoleman väliverho osoittaa kuolevaisen elämämme päättyneen, elämä jatkuu verhon toisella puolen. Saamme siellä uusia mahdollisuuksia. Kuolemakaan ei voi ottaa meiltä pois rakastavan taivaallisen Isämme lupaamia iankaikkisia siunauksia.
Koska taivaallinen Isä on armollinen, vallitsee hyvityksen periaate. Olen nähnyt sen omassa elämässäni. Tyttärenpoikani Joseph on autistinen. Hänen äidilleen ja isälleen on ollut sydäntäsärkevää kamppailla tuon koettelemuksen seuraamusten kanssa.
He tiesivät, ettei Joseph todennäköisesti koskaan olisi kuin muut lapset. He ymmärsivät, mitä se merkitsisi ei vain Josephille, vaan koko perheelle. Mutta mikä ilonaihe hän onkaan ollut meille. Autististen lasten on usein vaikea osoittaa tunteita, mutta aina kun olen Josephin kanssa, hän halaa minua kovasti. Vaikka haasteita on ollut, hän on täyttänyt elämämme ilolla.
Hänen vanhempansa ovat kannustaneet häntä osallistumaan urheiluun. Kun hän alkoi pelata baseballia ensimmäistä kertaa, hän oli takakentällä. Mutta hän ei tainnut tajuta, että piti juosta karanneiden pallojen perään. Hän keksi paljon tehokkaamman tavan pelata sitä peliä. Kun pallo lyötiin Josephia kohti, hän vain katseli sen menoa ja otti sitten toisen pallon taskustaan ja heitti sen syöttäjälle.
Kaikki mahdolliset epäilykset, mitä Josephin perheellä saattoi olla hänen kasvattamisestaan, kaikki heidän tekemänsä uhraukset on hyvitetty kymmenkertaisesti. Tämän oivallisen hengen ansiosta hänen äitinsä ja isänsä ovat oppineet paljon vammaisista lapsista. He ovat saaneet omakohtaisesti kokea sukulaisten, naapurien ja ystävien anteliaisuuden ja myötätunnon. He ovat iloinneet yhdessä Josephin kehittyessä. He ovat ihastelleet hänen hyvyyttään.
Pankaa luottamuksenne Isään ja Poikaan
Neljäs asia, mitä voimme tehdä, on panna luottamuksemme taivaalliseen Isäämme ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen.
”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa.”2 Herra Jeesus Kristus on kumppanimme, auttajamme ja puolestapuhujamme. Hän haluaa meidän olevan onnellisia. Hän haluaa meidän menestyvän. Jos me teemme oman osamme, Hän astuu kuvaan.
Hän, joka laskeutui kaiken alapuolelle, tulee avuksemme. Hän lohduttaa ja tukee meitä. Hän vahvistaa meitä heikkouksissamme ja lujittaa meitä hädässämme. Hän tekee sen, mikä on heikkoa, vahvaksi.3
Yksi tyttäristämme sairastui vakavasti synnytettyään vauvan. Rukoilimme hänen puolestaan, voitelimme ja siunasimme hänet ja tuimme häntä parhaamme mukaan. Toivoimme hänen saavan parantumisen siunauksen, mutta päivistä tuli kuukausia ja kuukausista vuosia. Yhdessä vaiheessa kerroin hänelle, että tämä koettelemus saattaisi olla sellainen, jonka kanssa hänen olisi kamppailtava koko loppuelämänsä.
Muistan, kuinka otin eräänä aamuna esiin pienen kortin ja asetin sen kirjoituskoneeseeni. Kirjoitin hänelle muun muassa seuraavat sanat: ”Yksinkertainen salaisuus on tämä: pane luottamuksesi Herraan, tee parhaasi, ja jätä sitten loput Hänen haltuunsa.”
Hän todella pani luottamuksensa Jumalaan. Hänen koettelemuksensa ei kuitenkaan kadonnut. Hän kärsi vuosia, mutta aikanaan Herra siunasi häntä ja hän parantui lopulta.
Tämän tyttäreni tuntien uskon, että vaikkei hän olisikaan saanut helpotusta vaivaansa, hän olisi silti pannut luottamuksensa taivaalliseen Isään ja ”[jättänyt] loput Hänen huomaansa”.
Lopuksi
Vaikka äitini on jo kauan sitten lähtenyt täältä saamaan iankaikkista palkkaansa, hänen sanansa pysyvät aina mielessäni. Muistan yhä hänen neuvonsa minulle sinä päivänä kauan sitten, kun joukkueeni hävisi jalkapallo-ottelun: ”Tuli mitä tuli – nauti siitä”.
Tiedän, miksi kaikessa täytyy olla vastakohtaisuutta. Mikäli vastoinkäymiset hoidetaan oikein, ne voivat olla siunauksena elämässämme. Voimme oppia rakastamaan niitä.
Kun viljelemme huumoria, kun pyrimme tarkastelemaan asiaa iankaikkisesta näkökulmasta, kun ymmärrämme hyvityksen periaatteen ja lähestymme taivaallista Isäämme, voimme kestää kärsimyksiä ja koettelemuksia. Voimme sanoa äitini tavoin: ”Tuli mitä tuli – nauti siitä.” Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.