Sinä tiedät tarpeeksi
Herran Jeesuksen Kristuksen opetuslapsina meillä on käytettävissämme valtavia valon ja totuuden hengellisiä varastoja. – – Vaikeina aikoinamme me valitsemme uskon tien.
Iloitsen teidän kanssanne jäsenyydestä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa. Kun presidentti Monson kertoi suurenmoiset uutiset viiden uuden temppelin rakentamisesta, ajattelin, kuinka kautta maailman, jokaisella mantereella, suurkaupungeissa ja pienissä kylissä, me olemme suuri uskovien perhe. Olemme aloittaneet yhdessä kulkumme kohti iankaikkista elämää. Se on matkoista suurin. Kuljemme eteenpäin ottaen päällemme Kristuksen nimen, ”päättäen palvella häntä loppuun asti”1.
Vaikka meillä onkin monia tämänpäiväisen kaltaisia kokemuksia, täynnä hengellistä voimaa ja vahvistusta, on myös päiviä, jolloin tunnemme olevamme riittämättömiä ja valmistautumattomia, jolloin epävarmuus ja hämmennys astuvat sieluumme, jolloin meidän on vaikea löytää hengellistä perustaamme. Osa voittoamme Kristuksen opetuslapsina on se, mitä me teemme, kun näitä tunteita tulee.
Lähes 40 vuotta sitten, kun pohdiskelin haastetta palvella lähetystyössä, tunsin itseni hyvin riittämättömäksi ja valmistautumattomaksi. Muistan rukoilleeni: ”Taivaallinen Isä, kuinka voin palvella lähetystyössä, kun tiedän niin vähän?” Uskoin, että kirkko on totta, mutta tunsin, että hengellinen tietoni oli hyvin rajallinen. Rukoillessani sain tunteen: ”Sinä et tiedä kaikkea, mutta sinä tiedät tarpeeksi!” Tuo varmuus antoi minulle rohkeuden ottaa seuraava askel kohti lähetystyötä.
Hengellinen matkamme kestää koko elämän. Me emme tiedä kaikkea alussa emmekä edes matkan varrella. Kääntymyksemme tapahtuu askel askeleelta, rivi rivin päälle. Ensiksi rakennamme uskon perustuksen Herraan Jeesukseen Kristukseen. Vaalimme parannuksen, kasteen ja Pyhän Hengen lahjan saamisen periaatteita ja toimituksia. Lisäämme alituisen sitoumuksen rukoilla, halun olla kuuliainen sekä jatkuvan todistuksen Mormonin kirjasta. (Mormonin kirja on vahvaa hengellistä ravintoa.)
Sitten pysymme lujina ja kärsivällisinä, kun kuljemme eteenpäin kuolevaisuudessa. Toisinaan Herran vastaus on: ”Sinä et tiedä kaikkea, mutta tiedät tarpeeksi” – tarpeeksi pitääksesi käskyt ja tehdäksesi oikein. Muistakaa Nefin sanat: ”Minä tiedän, että hän rakastaa lapsiaan, mutta en tiedä kaiken tarkoitusta.”2
Vierailin kerran eräällä lähetyskentällä Etelä-Euroopassa. Saavuin päivänä, jolloin eräs uusi lähetyssaarnaaja valmistautui palaamaan kotiin omasta pyynnöstään. Hänellä oli matkalippu seuraavaksi päiväksi.
Istuimme yhdessä lähetyskodissa. Lähetyssaarnaaja kertoi minulle haasteellisesta lapsuudestaan, oppimisvaikeuksistaan, siirtymisistään perheestä toiseen. Hän puhui vilpittömästi kykenemättömyydestään oppia uusi kieli ja sopeutua uuteen kulttuuriin. Sitten hän lisäsi: ”Veli Andersen, en edes tiedä, rakastaako Jumala minua.” Kun hän lausui nuo sanat, tunsin sisimmässäni varman ja voimakkaan tunteen: ”Hän tietää, että minä rakastan häntä. Hän tietää sen.”
Annoin hänen jatkaa vielä muutaman minuutin ajan ja sanoin sitten: ”Vanhin, suhtaudun myötätuntoisesti paljoon siitä, mitä olet sanonut, mutta minun täytyy korjata sinua yhdessä asiassa: Sinä tiedät, että Jumala rakastaa sinua. Sinä tiedät, että Hän rakastaa.”
Kun sanoin hänelle nuo sanat, sama henki, joka oli puhunut minulle, puhui hänelle. Hän painoi päänsä ja alkoi itkeä. Hän pyysi anteeksi. ”Veli Andersen”, hän sanoi, ”minä tiedän, että Jumala rakastaa minua, minä tiedän sen.” Hän ei tiennyt kaikkea, mutta hän tiesi tarpeeksi. Hän tiesi, että Jumala rakasti häntä. Tuo mittaamattoman arvokas hengellisen tiedon palanen oli riittävä korvaamaan hänen epäilyksensä uskolla. Hän löysi voiman jatkaa lähetystyötään.
Veljet ja sisaret, meillä jokaisella on hengellisen voiman hetkiä, innoituksen ja ilmoituksen hetkiä. Meidän täytyy painaa ne sielumme syvyyksiin. Niin tehdessämme kokoamme hengellistä kotivaraamme henkilökohtaisten vaikeuksien hetkiä varten. Jeesus sanoi: ”Päättäkää sydämessänne, että teette sen mukaan kuin minä teitä opetan ja käsken.”3
Useita vuosia sitten erään ystäväni nuori tytär kuoli järkyttävässä onnettomuudessa. Toiveet ja unelmat pirstoutuivat. Ystäväni tuska oli sietämätön. Hän alkoi kyseenalaistaa sitä, mitä hänelle oli opetettu ja mitä hän oli lähetyssaarnaajana opettanut. Ystäväni äiti kirjoitti minulle kirjeen ja kysyi, voisinko antaa hänen pojalleen siunauksen. Kun laitoin käteni hänen päänsä päälle, tunsin, että minun piti sanoa hänelle jotakin, mitä en ollut ajatellut aiemmin juuri sillä tavalla. Sain tällaisen vaikutelman: Usko ei ole pelkästään tunne, se on päätös. Hänen täytyisi valita usko.
Ystäväni ei tiennyt kaikkea, mutta hän tiesi tarpeeksi. Hän valitsi uskon ja kuuliaisuuden tien. Hän laskeutui polvilleen. Hän sai takaisin hengellisen tasapainonsa.
Tuosta tapahtumasta on kulunut useita vuosia. Sain äskettäin kirjeen hänen pojaltaan, joka palvelee parhaillaan lähetystyössä. Se oli täynnä vakaumusta ja todistusta. Lukiessani hänen kaunista kirjettään ymmärsin, kuinka se, että isä valitsi erittäin vaikeana aikana uskon, oli suuresti siunannut seuraavaa sukupolvea.
Haasteet, vaikeudet, kysymykset, epäilykset – ne ovat osa kuolevaisuuttamme. Mutta me emme ole yksin. Herran Jeesuksen Kristuksen opetuslapsina meillä on käytettävissämme valtavia valon ja totuuden hengellisiä varastoja. Pelko ja usko eivät voi elää sydämessämme samaan aikaan. Vaikeina aikoinamme me valitsemme uskon tien. Jeesus sanoi: ”Älä pelkää, vaan usko.”4
Vuosien kuluessa me otamme nämä tärkeät hengelliset askeleet yhä uudelleen. Alamme nähdä, että ”se, joka ottaa vastaan valoa ja pysyy Jumalassa, saa lisää valoa; ja se valo kirkastuu kirkastumistaan täyteen päivään saakka”5. Kysymyksemme ja epäilyksemme hälvenevät tai aiheuttavat meille vähemmän huolta. Uskostamme tulee yksinkertainen ja puhdas. Me tulemme tietämään sen, minkä olemme jo tienneet.
Jeesus sanoi: ”Ellette – – tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.”6
Hadley Peay on nyt 7-vuotias. Hadleyllä oli erittäin vaikea synnynnäinen kuulovamma, ja tarvittiin suuri leikkaus, jotta hän saisi edes hieman kuulokykyä. Hänen vanhempansa noudattivat väsymättä harjoitusohjelmaa auttaakseen häntä puhumisen oppimisessa. Hadley ja hänen perheensä ovat sopeutuneet myönteisin mielin hänen kuuroutensa tuomaan haasteeseen.
Erään kerran kun Hadley oli neljän, hän seisoi äitinsä kanssa ruokakaupan kassajonossa. Hän katsahti taakseen ja näki pienen pojan, joka istui pyörätuolissa. Hän huomasi, ettei pojalla ollut jalkoja.
Vaikka Hadley olikin oppinut puhumaan, hänen oli vaikea säädellä äänensä voimakkuutta. Hän kysyi äidiltään kovaan ääneen, miksei pienellä pojalla ollut jalkoja.
Hadleyn äiti selitti hänelle hiljaa ja yksinkertaisesti, että ”taivaallinen Isä tekee kaikista lapsistaan erilaisia”. ”Selvä”, Hadley vastasi.
Sitten Hadley kääntyi odottamatta pienen pojan puoleen ja sanoi: ”Tiesitkö, että kun taivaallinen Isä teki minut, minun korvani eivät toimineet? Se tekee minusta aivan erityisen. Hän teki sinut jalattomaksi, ja se tekee sinusta aivan erityisen. Kun Jeesus tulee, minä pystyn kuulemaan ja sinä saat jalat. Jeesus panee kaiken kuntoon.”
”Ellette – – tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.”7
Hadley tiesi tarpeeksi.
Jeesus on Kristus. Hän on noussut ylös. Hän on meidän Vapahtajamme ja Lunastajamme. Kaikki pannaan kuntoon, kun Hän tulee uudelleen. Tämä on Hänen pyhää työtään. Hänen pappeutensa palautettiin maan päälle profeetta Joseph Smithin välityksellä, ja presidentti Thomas S. Monson on Hänen profeettansa tänä päivänä. Todistan niin Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.