Onnellisuus – teidän perintönne

Presidentti Dieter F. Uchtdorf

toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa

Meidän syntymäoikeutenamme – ja suurenmoisen matkamme tarkoituksena tämän maan päällä – on iankaikkisen onnen etsiminen ja kokeminen.

Kuva

Dieter F. Uchtdorf

Rakkaat sisareni, olen kiitollinen tästä ensimmäisestä tilaisuudestani puhua kirkkoon kuuluville naisille, jotka ovat kokoontuneet yhteen joka puolella maailmaa. On erityisen suuri kunnia, että presidentti Monson ja presidentti Eyring ovat tänään kanssamme. Kuoro on koskettanut sydäntämme. Sisar Thompsonin, sisar Allredin ja sisar Beckin puheet ovat innoittaneet meitä.

Siitä asti kun sain tietää, että olisin kanssanne tänään, olen ajatellut niitä monia naisia, jotka ovat muovanneet elämääni: suurenmoista vaimoani Harrietia, äitiäni, anoppiani, siskoani, tytärtäni, miniääni ja monia ystäviä. Koko elämäni ajan ympärilläni on ollut naisia, jotka ovat innoittaneet, opettaneet ja kannustaneet minua. Olen se, mikä nykyään olen, suurelta osin näiden erityislaatuisten naisten ansiosta. Joka kerta kun tapaan kirkon sisaria, minusta tuntuu, että olen samanlaisten merkittävien sielujen keskellä. Olen kiitollinen saadessani olla täällä, olen kiitollinen lahjoistanne, armeliaisuudestanne ja palvelustanne. Kaikkein eniten olen kiitollinen siitä, keitä te olette: taivaallisen Isämme kallisarvoisia tyttäriä, joilla on ääretön arvo.

Olen varma, ettei tämä tule minkäänlaisena yllätyksenä, mutta miesten ja naisten väliset erot voivat usein olla melkoisen silmiinpistäviä – niin fyysisesti ja henkisesti kuin emotionaalisestikin. Mielestäni yksi parhaista tavoista havainnollistaa tätä on se, kuinka vaimoni ja minä valmistamme aterian.

Kun Harriet valmistaa aterian, se on mestariluomus. Hänen keittotaitonsa on yhtä monipuolinen kuin maailma, ja hän valmistaa usein niiden maiden ruokalajeja, joissa olemme käyneet. Ruoan tarjolle asettelu on kunnioitusta herättävä. Itse asiassa ruoka näyttää usein niin kauniilta, että sen syöminen tuntuu rikokselta. Se miellyttää yhtä paljon silmää kuin makuhermoja.

Mutta olipa, näyttipä ja maistuipa kaikki kuinka täydelliseltä tahansa, niin Harriet taatusti pyytää anteeksi jotakin, mikä hänen mielestään ei ole kohdallaan. ”Pelkäänpä, että käytin aavistuksen verran liikaa inkivääriä”, hän sanoo, tai ”siitä tulisi parempaa, jos ensi kerralla käyttäisin hieman enemmän currya ja lisäisin vielä yhden laakerinlehden.”

Saanen verrata tätä siihen, kuinka itse valmistan ruokaa. Tätä puhetta varten pyysin Harrietia kertomaan minulle, mitä osaan valmistaa parhaiten.

Hän vastasi: Paistettuja kananmunia.

Häränsilmiä.

Mutta ei siinä ole kaikki. Minulla on erikoisuus nimeltä Knusperchen. Nimi saattaa kuulostaa herkkuruoalta, jota voi löytää jostakin hienosta ravintolasta. Saanen kertoa teille, kuinka se valmistetaan. Leikkaa ranskanleipä pieniksi viipaleiksi ja paahda ne kahteen kertaan.

Siinä koko resepti!

Mitä siis tulee paistettuihin kananmuniin, vaikka ne olisivatkin rasvaisia, ja Knuspercheneihin, vaikka ne olisivatkin palaneita, niin kun minä valmistan niitä, tunnen oloni varsin sankarilliseksi.

Kenties tämä vastakohtaisuus vaimoni ja minun välillä on hivenen liioiteltua, mutta se havainnollistaa jotakin sellaista, mikä saattaa ulottua pidemmälle kuin ruoan valmistamiseen.

Minusta näyttää siltä, että oivalliset sisaremme toisinaan aliarvioivat kykynsä – he keskittyvät siihen, mitä puuttuu tai mikä on epätäydellistä, eivätkä siihen, mitä on saavutettu ja keitä he todella ovat.

Kenties tunnistatte tämän ominaisuuden jossakussa, jonka tunnette todella hyvin.

Hyvä puoli asiassa on se, että tämä tuo esiin myös erään ihailtavan ominaisuuden: luontaisen halun miellyttää Herraa parhaan kykynne mukaan. Valitettavasti se voi myös johtaa turhautumiseen, uupumukseen ja tyytymättömyyteen.

Kaikille, jotka ovat uupuneita

Tänään haluaisin puhua niille, jotka ovat joskus tunteneet riittämättömyyttä, masennusta tai uupumusta – lyhyesti sanoen haluaisin puhua meille kaikille.

Rukoilen myös, että Pyhä Henki vahvistaa sanani ja antaa niille lisämerkitystä, -näkemystä ja -innoitusta.

Tiedämme, että toisinaan voi olla vaikeaa pysytellä pinnalla. Itse asiassa muutosten, haasteiden ja tarkistuslistojen maailmassamme voi toisinaan tuntua miltei mahdottomalta välttyä tunteelta, että on kärsimyksen ja surun nujertama.

En väitä, että voimme yksinkertaisesti painaa katkaisijasta ja pysäyttää meitä ahdistavat kielteiset tunteet. Tämä ei ole kannustuspuhe tai yritys rohkaista juoksuhiekkaan uppoavia kuvittelemaan, että he sen sijaan loikoilisivat rannalla. Käsitän, että meidän kaikkien elämässämme on todellisia huolenaiheita. Tiedän, että täällä on tänään sydämiä, joissa asustaa syviä suruja. Toiset kamppailevat sielua vaivaavien pelkojen kanssa. Joillekin yksinäisyys on heidän salainen koetuksensa.

Nämä eivät ole merkityksettömiä asioita.

Haluaisin kuitenkin puhua kahdesta periaatteesta, jotka saattavat auttaa teitä löytämään polun rauhaan, toivoon ja iloon – jopa koetusten ja ahdingon aikoina. Haluan puhua Jumalan onnesta ja siitä, kuinka jokainen meistä voi kokea sitä riippumatta meitä vaivaavista kuormista.

Jumalan onni

Saanen ensin esittää kysymyksen: Minkä arvelette olevan suurin mahdollinen onni? Minun mielestäni vastaus tähän kysymykseen on: Jumalan onni.

Tämä johtaa toiseen kysymykseen: Mitä on taivaallisen Isämme onni?

Tähän saattaa olla mahdoton vastata, koska Hänen tiensä eivät ole meidän teitämme. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat Jumalan tiet meidän teittemme yläpuolella ja Jumalan ajatukset meidän ajatustemme yläpuolella.¹

Vaikka emme pystykään ymmärtämään kaiken tarkoitusta, me tiedämme, että Jumala rakastaa lapsiaan², koska Hän on sanonut: ”Katso, tämä on minun työni ja kirkkauteni – ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen.”³

Taivaallinen Isä pystyy toteuttamaan nämä kaksi suurenmoista päämäärää – ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän – koska Hän on luomisen ja armeliaisuuden Jumala. Luominen ja armeliaisuus ovat kaksi tavoitetta, jotka omalta osaltaan edistävät taivaallisen Isämme täydellistä onnea. Luominen ja armeliaisuus ovat kaksi toimintaa, joita me Hänen henkilapsinaan voimme ja meidän pitääkin jäljitellä.

Luomistyö

Halu luoda on yksi ihmissielun syvimpiä kaipauksia. Olivatpa lahjamme, koulutuksemme, taustamme tai kykymme millaisia tahansa, meillä jokaisella on luontainen halu luoda jotakin sellaista, mitä ei ole ollut aikaisemmin olemassa.

Jokainen voi luoda. Jonkin konkreettisen tai kauniin luomiseen ei tarvita rahaa, asemaa tai vaikutusvaltaa.

Luominen tuo mukanaan syvää tyydytystä ja täyttymystä. Me kehitämme itseämme ja toisia, kun otamme käsiimme järjestämätöntä ainetta ja muovaamme siitä jotakin kaunista – enkä puhu tässä teini-ikäisten lastenne huoneiden siivoamisprosessista.

Saatatte sanoa: ”En ole luovaa tyyppiä. Kun laulan, laulan aina puoli sävelaskelta nuotin vierestä. En osaa piirtää suoraa viivaa ilman viivoitinta. Ja minun leipomani leivän ainoana käyttötarkoituksena on toimia paperipainona tai pitämässä ovea auki.”

Jos teistä tuntuu tältä, miettikääpä uudelleen ja muistakaa, että te olette maailmankaikkeuden luovimman olennon henkityttäriä. Eikö ole huomionarvoista ajatella, että loputtoman luova ja ainaisen armelias Jumala on muovannut teidänkin henkenne? Ajatelkaapa sitä – teidän henkiruumiinne on mestariteos, johon on luotu kauneutta, toimintakykyä ja kyvykkyyttä enemmän kuin voi kuvitella.

Mutta mitä tarkoitusta varten meidät luotiin? Meidät luotiin sitä nimenomaista tarkoitusta ja mahdollisuutta varten, että kokisimme ilon täyteyden.⁴ Meidän syntymäoikeutenamme – ja suurenmoisen matkamme tarkoituksena tämän maan päällä – on iankaikkisen onnen etsiminen ja kokeminen. Yksi keino löytää sitä on luoda jotakin.

Jos olet äiti, olet osallisena Jumalan kanssa Hänen luomistyössään – et pelkästään antamalla lapsillesi fyysisen ruumiin vaan myös opettamalla ja hoivaamalla heitä. Jos et ole tällä hetkellä äiti, luomisen lahjat, joita kehität, valmistavat sinua sitä päivää varten tässä elämässä tai tulevassa.

Saatatte ajatella, ettei teillä ole lahjoja, mutta se on väärä olettamus, sillä meillä kaikilla – joka ikisellä – on kykyjä ja lahjoja.⁵ Luomisen rajat ulottuvat pitkälle maalauskankaan tai paperiarkin ulkopuolelle, eikä niihin tarvita sivellintä, kynää tai pianon koskettimia. Luominen tarkoittaa sitä, että tuo olemassaoloon jotakin, jota ei ole ollut aikaisemmin – värikkäitä puutarhoja, sopusointuisia koteja, perhemuistoja, hersyvää naurua.

Sen, mitä te luotte, ei tarvitse olla täydellistä. Mitä siitä, vaikka paistetuista kananmunista tuleekin rasvaisia tai paahtoleipä palaa? Älkää antako epäonnistumisen pelon masentaa itseänne. Älkää antako arvostelijoiden äänten halvaannuttaa teitä – tulivatpa ne sitten ulkopuoleltanne tai sisimmästänne.

Jos ette vieläkään tunne olevanne kykeneviä luomaan, aloittakaa jostakin pienestä. Kokeilkaa, kuinka monta hymyä pystytte luomaan, kirjoittakaa arvostusta osoittava kirje, opetelkaa jokin uusi taito, etsikää jokin kohta ja tehkää se kauniiksi.

Miltei puolitoista vuosisataa sitten presidentti Brigham Young puhui oman aikansa pyhille. ”Pyhillä on tehtävänä suuri työ”, hän sanoi. ”Kehittäkää ja parannelkaa ja kaunistakaa kaikkea ympärillänne olevaa. Muokatkaa maata ja muokatkaa mieltänne. Rakentakaa kaupunkeja, kaunistakaa asuntojanne, tehkää puutarhoja, hedelmätarhoja ja viinitarhoja sekä tehkää maa niin miellyttäväksi, että kun katsotte työtänne, voitte tehdä sen hyvillä mielin, ja että enkelit voivat iloiten tulla ja vierailla kauniilla asuinpaikoillanne. Pyrkikää samalla jatkuvasti kaunistamaan mieltänne Kristuksen Hengen kaikella suloudella.”⁶

Mitä enemmän uskotte ja luotatte Hengen vaikutukseen, sitä suurempi on kykynne luoda. Se on teidän mahdollisuutenne tässä elämässä ja teidän kohtalonne tulevassa. Sisaret, uskokaa ja luottakaa Hengen vaikutukseen. Kun te käytätte päivittäisen elämänne tavalliset mahdollisuudet ja luotte jotakin kaunista ja hyödyllistä, te parannatte paitsi ympärillänne olevaa maailmaa myös sisäistä maailmaanne.

Armeliaisuus

Armeliaisuus on taivaallisen Isämme toinen suuri työ ja perustavaa laatua oleva ominaispiirre kuvaamaan meitä kansana. Meidän käsketään auttaa heikkoja, nostaa hervonneita käsiä ja vahvistaa voimattomia polvia.⁷ Kristuksen opetuslapset ovat kautta kaikkien maailman aikojen erottuneet armeliaisuutensa vuoksi. Ne, jotka seuraavat Vapahtajaa, surevat surevien kanssa ja lohduttavat niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa.⁸

Kun me ojennamme kätemme siunataksemme muiden elämää, meidänkin elämäämme siunataan. Palveleminen ja uhrautuminen avaavat taivaan ikkunat ja sallivat parhaiden siunausten laskeutua päällemme. Varmasti meidän rakas taivaallinen Isämme on suopea niitä kohtaan, jotka huolehtivat vähäisimmistä Hänen lapsistaan.

Kun kohotamme toisia, nousemme itse hieman korkeammalle. Presidentti Spencer W. Kimball on opettanut: ”Mitä enemmän me palvelemme lähimmäisiämme oikeilla tavoilla, sitä enemmän sielumme kasvaa.”⁹

Presidentti Gordon B. Hinckley uskoi palvelemisen parantavaan voimaan. Vaimonsa kuoleman jälkeen hän antoi suurenmoisen esimerkin kirkolle siinä, kuinka hän uppoutui työhön ja muiden palvelemiseen. Kerrotaan, että presidentti Hinckley totesi eräälle naiselle, joka oli hiljattain menettänyt miehensä: ”Työ parantaa murheesi. Palvele muita.”

Nämä ovat syvällisiä sanoja. Kun kadotamme itsemme muita palvellessamme, me löydämme oman elämämme ja oman onnemme.

Presidentti Lorenzo Snow ilmaisi samanlaisen ajatuksen: ”Kun huomaatte olevanne allapäin, katselkaa ympärillenne ja etsikää joku, joka on pahemmassa pulassa kuin te itse. Menkää hänen luokseen ja ottakaa selvää ongelmasta ja yrittäkää sitten poistaa se viisaudella, jota Herra teille antaa. Ja huomaatte heti, että alakulonne on poissa, tunteenne ovat kevyet, että Herran Henki on yllänne ja kaikki näyttää valoisalta.”¹⁰

Nykypäivän populaaripsykologian, television roskaohjelmien ja mielihyvään pyrkivien itsehoito-oppaiden maailmassa tämä neuvo saattaa tuntua intuition vastaiselta. Toisinaan meille kerrotaan, että ratkaisu pahaan oloomme löytyy katsomalla sisäänpäin, hemmottelemalla itseämme, kuluttamalla ensin ja maksamalla myöhemmin ja tyydyttämällä omat halumme jopa ympärillämme olevien kustannuksella. Vaikka onkin aikoja, jolloin on järkevää pitää ensin huolta omista tarpeistamme, niin pitkällä aikavälillä se ei johda kestävään onneen.

Väline Herran käsissä

Uskon, että riippumatta iästä tai perhetilanteesta kirkon naiset ymmärtävät ja soveltavat parhaiten käytäntöön Peter Panin kirjoittajan James Barrien sanoja: ”Ne, jotka tuovat päivänpaistetta muiden elämään, eivät voi pidättää sitä itseltään.”¹¹ Olen huomannut usein, kuinka suurenmoiset naiset ovat osoittaneet vähin äänin ystävällisyyttä ja myötätuntoa palvellessaan epäitsekkäästi ja rakastaen. Sydämeni pakahtuu, kun kuulen kertomuksia kirkon sisarista ja siitä, kuinka he kiirehtivät auttamaan hädässä olevia.

Kirkossa on ihmisiä – sekä miehiä että naisia – jotka miettivät, kuinka he voivat omalta osaltaan edistää valtakuntaa. Toisinaan naiset, jotka ovat naimattomia, eronneita tai leskiä, miettivät, onko heille mitään paikkaa. Jokainen kirkon sisar on ratkaisevan tärkeä – ei vain taivaalliselle Isällemme vaan myös Jumalan valtakunnan rakentamiselle. Paljon työtä on tehtävänä.

Vuosi sitten presidentti Monson opetti tässä kokouksessa, että ”teidän ympärillänne on – – mahdollisuuksia palvella. – – Pienet palvelukset riittävät usein jonkun toisen kohottamiseen ja siunaamiseen.”¹² Katsokaa ympärillenne. Sakramenttikokouksessa on nuori äiti usean lapsen kanssa – tarjoutukaa istumaan hänen vieressään ja olemaan hänen apunaan. Naapurustossanne on nuori mies, joka vaikuttaa masentuneelta – kertokaa hänelle, että olette mielellänne hänen seurassaan, että tunnette hänen hyvyytensä. Todelliset kannustuksen sanat vaativat vain rakastavaa ja huolehtivaa sydäntä, mutta niillä voi olla iankaikkinen vaikutus ympärillänne olevien elämään.

Te oivalliset sisaret teette laupeudentyötä muita ylevämmistä syistä kuin halusta saada henkilökohtaista hyötyä. Tässä te jäljittelette Vapahtajaa, joka – vaikka olikin Kuningas – ei etsinyt asemaa eikä kantanut huolta siitä, huomasivatko muut Hänet. Hän ei vaivautunut kilpailemaan muiden kanssa. Hänen ajatuksensa olivat aina virittyneet auttamaan muita. Hän opetti, paransi ja kuunteli muita sekä keskusteli heidän kanssaan. Hän tiesi, että suuruudella on tuskin mitään tekemistä vaurauden tai aseman ulkoisten merkkien kanssa. Hän opetti tätä oppia ja eli sen mukaan: ”Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija.”¹³

Loppujen lopuksi se, kuinka monia rukouksia me lausumme, saattaa myötävaikuttaa onneemme, mutta se, kuinka moniin rukouksiin me vastaamme, saattaa olla vieläkin tärkeämpää. Avatkaamme silmämme ja nähkäämme ne, joiden sydän on raskas, huomatkaamme ne, jotka kokevat yksinäisyyttä ja epätoivoa. Tuntekaamme ympärillämme olevien hiljaiset rukoukset ja olkaamme väline Herran käsissä noihin rukouksiin vastaamiseksi.

Päätös

Rakkaat sisareni, minulla on yksinkertainen usko. Uskon, että kun olette uskollisia ja uutteria Jumalan käskyjen pitämisessä, kun lähestytte Häntä uskossa, toivossa ja rakkaudessa, asiat koituvat teidän parhaaksenne.¹⁴ Uskon, että kun uppoudutte Isämme työhön – kun luotte kauneutta ja olette armeliaita muita kohtaan – Jumala ympäröi teidät rakkautensa käsivarsilla¹⁵. Masennuksen, riittämättömyyden ja uupumuksen sijaan elämään tulee merkitystä, suloisuutta ja täyttymystä.

Taivaallisen Isämme tyttärinä onnellisuus on teidän perintönne.

Te olette taivaallisen Isämme valittuja tyttäriä. Sen avulla, mitä luotte, ja laupeudentyönne ansiosta te olette suurena hyvää aikaansaavana voimana. Te teette maailmasta paremman paikan. Nostakaa pää pystyyn ja kulkekaa pää pystyssä. Jumala rakastaa teitä. Me rakastamme ja ihailemme teitä.

Tästä todistan ja jätän teille siunaukseni Herran apostolina. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.