Sakramenttikokous ja sakramentti
Sakramenttitoimitus tekee sakramenttikokouksesta kaikkein pyhimmän ja tärkeimmän kokouksen kirkossa.
Elämme niitä vaikeita aikoja, joista apostoli Paavali profetoi (ks. 2. Tim. 3:1). Ne, jotka pyrkivät kulkemaan suoraa ja kapeaa polkua, näkevät joka puolella houkuttelevia kiertoteitä. Saatamme tuntea hämmennystä, huonommuutta, alakuloa tai masennusta. Kuinka voimme saada Herran Hengen ohjaamaan valintojamme ja pitämään meidät oikealla polulla?
Nykypäivän ilmoituksessa Herra antoi vastauksen tässä käskyssä:
”Ja jotta voisit varjella itsesi täydellisemmin, niin ettei maailma saastuta, mene rukoushuoneeseen antamaan uhriksi sakramenttisi minun pyhänä päivänäni;
sillä totisesti tämä on päivä, joka on määrätty sinulle levätäksesi töistäsi ja omistaaksesi hartautesi Korkeimmalle” (OL 59:9–10).
Tämä on käsky, johon liittyy lupaus. Osallistumalla viikoittain ja soveliaalla tavalla sakramenttitoimitukseen meistä tulee oikeutettuja lupaukseen, jonka mukaan Hänen Henkensä on aina meidän kanssamme (ks. OL 20:77). Se Henki on meidän todistuksemme perusta. Se todistaa Isästä ja Pojasta, muistuttaa meitä kaikesta ja johtaa meidät totuuteen. Se on kompassi, joka opastaa meitä polullamme. Presidentti Wilford Woodruff on opettanut, että tämä Pyhän Hengen lahja ”on suurin lahja, joka voidaan suoda ihmiselle” (julkaisussa Deseret Weekly, 6. huhtikuuta 1889, s. 451).
I
Sakramenttitoimitus tekee sakramenttikokouksesta kaikkein pyhimmän ja tärkeimmän kokouksen kirkossa. Se on ainoa lepopäivän kokous, johon koko perhe voi osallistua yhdessä. Sakramentin lisäksi kokouksen sisältö tulee aina suunnitella ja esittää siten, että se keskittää huomiomme Herran Jeesuksen Kristuksen sovitukseen ja opetuksiin.
Ensimmäiset muistoni sakramenttikokouksesta liittyvät siihen pieneen utahilaiskaupunkiin, jossa minut asetettiin diakoniksi ja jossa olin mukana jakamassa sakramenttia. Noihin muistoihin verrattuna ne sakramenttikokoukset, joihin nykyään osallistun monissa eri seurakunnissa, ovat paljon kehittyneempiä. On tavallista, että sakramentti siunataan ja jaetaan ja jäsenet nauttivat sen hiljaisen kunnioituksen ilmapiirissä. Kokous – mukaan lukien viralliset asiat – johdetaan lyhytsanaisesti ja arvokkaasti, ja puheet ovat sisällöltään ja esitystavaltaan hengellisiä. Musiikki on soveliasta, samoin rukoukset. Tämä on normi, ja se osoittaa suurta edistystä sitten nuoruuden kokemusteni.
On olemassa satunnaisia poikkeuksia. Tunnen, etteivät jotkut nousevasta polvesta eivätkä edes jotkut aikuisista ole vielä oppineet ymmärtämään tämän kokouksen merkitystä eivätkä henkilökohtaisen kunnioituksen ja jumalanpalveluksen tärkeyttä siinä. Ne asiat, joita tunnen innoitusta opettaa tässä, on kohdistettu niille, jotka eivät vielä ymmärrä eivätkä toteuta näitä tärkeitä periaatteita eivätkä vielä saa osakseen sitä luvattua hengellistä siunausta, että Hänen opastava Henkensä olisi aina heidän kanssaan.
II
Aloitan siitä, kuinka kirkon jäsenten tulee valmistautua osallistumaan sakramenttitoimitukseen. Maailmanlaajuisessa johtajien koulutuskokouksessa viisi vuotta sitten vanhin Russell M. Nelson kahdentoista apostolin koorumista opetti kirkon pappeusjohtajia suunnittelemaan ja johtamaan sakramenttikokouksia. ”Me vietämme Hänen sovituksensa muistojuhlaa hyvin henkilökohtaisella tavalla”, vanhin Nelson sanoi. ”Me tuomme sakramenttikokoukseemme särkyneen sydämen ja murtuneen mielen. Se on sapatinpäivän viettomme kohokohta.” (”Jumalan palveleminen sakramenttikokouksessa”, Liahona, elokuu 2004, s. 12.)
Istuudumme hyvissä ajoin ennen kuin kokous alkaa. ”Tuona hiljentymisen aikana alkumusiikki on vaimeaa. Silloin ei ole keskustelun eikä viestien vaihtamisen aika vaan rukouksentäyteisen mietiskelyn aika johtajien ja jäsenten valmistautuessa hengellisesti sakramenttiin.” (”Jumalan palveleminen sakramenttikokouksessa”, s. 13.)
Kun Vapahtaja ylösnousemuksensa jälkeen ilmestyi nefiläisille, Hän opetti heille, että heidän tulee lopettaa tapansa uhrata verta vuodattamalla. Sen sijaan ”teidän tulee uhrata minulle uhrina särkynyt sydän ja murtunut mieli” (3. Nefi 9:20). Tuo käsky, joka toistetaan nykypäivän ilmoituksessa ohjaten meitä osallistumaan sakramenttiin joka viikko, kertoo meille, kuinka meidän tulee valmistautua. Kuten vanhin Nelson opetti: ”Jokaisella kirkon jäsenellä on vastuu hengellisestä vahvistumisesta, jota voi tapahtua sakramenttikokouksessa” (”Jumalan palveleminen sakramenttikokouksessa”, s. 14).
Kirjassaan Pelastuksen oppeja presidentti Joseph Fielding Smith opettaa, että osallistuessamme sakramenttiin me omalta osaltamme muistelemme Vapahtajan kuolemaa ja kärsimyksiä maailman lunastamiseksi. Tämä toimitus otettiin käyttöön, jotta me voimme uudistaa liittomme palvella Häntä, totella Häntä ja aina muistaa Hänet. Presidentti Smith lisää: ”[Emmekä] me voi säilyttää Herran Henkeä, ellemme me jatkuvasti noudata tätä käskyä” (Pelastuksen oppeja, toim. Bruce R. McConkie, 3 osaa, 1975–1977, osa 2, s. 318).
III
Se, kuinka pukeudumme, on tärkeä osoitus asenteestamme ja valmistautumisestamme mihin tahansa toimintaan, johon osallistumme. Jos olemme menossa uimaan tai patikoimaan tai pelaamaan rannalle, meidän vaatetuksemme, jalkineemme mukaan lukien, osoittavat sen. Saman tulisi pitää paikkansa sen osalta, kuinka pukeudumme, kun aiomme osallistua sakramenttitoimitukseen. Se on kuin menisi temppeliin. Pukeutumistapamme osoittaa, missä määrin ymmärrämme ja kunnioitamme toimitusta, johon osallistumme.
Sakramenttikokouksen aikana – ja varsinkin sakramenttipalvelun aikana – meidän tulee keskittyä jumalanpalvelukseen ja pidättäytyä kaikista muista puuhista, varsinkin sellaisesta käytöksestä, joka voisi häiritä muiden jumalanpalvelusta. Sekään, joka vaipuu hiljaiseen uinailuun, ei häiritse muita. Sakramenttikokousta ei ole tarkoitettu kirjojen tai lehtien lukemiseen. Nuoret, sitä ei ole tarkoitettu matkapuhelimeen kuiskailuun eikä tekstiviestien lähettelyyn muualla oleville. Kun me nautimme sakramentin, me teemme pyhän liiton muistaa Vapahtaja aina. Kuinka surullista onkaan nähdä henkilöiden ilmiselvästi rikkovan tätä liittoa samassa kokouksessa, jossa he tekevät sen.
Sakramenttikokouksen musiikki on ehdottoman välttämätön osa jumalanpalvelustamme. Pyhät kirjoitukset opettavat, että vanhurskaiden laulu on rukous Herralle (ks. OL 25:12). Ensimmäinen presidenttikunta on julistanut, että ”jotkut suurimmista saarnoista on esitetty laulamalla kirkon lauluja” (MAP-lauluja, 1993, s. ix). Kuinka hienoa onkaan, kun jokainen läsnäoleva osallistuu laulaen tapahtuvaan jumalanpalvelukseen – varsinkin siihen lauluun, joka auttaa meitä valmistautumaan nauttimaan sakramentin. Sakramenttikokouksen kaikki musiikki edellyttää huolellista suunnittelua, ja aina tulee muistaa, että tämä musiikki on jumalanpalvelusta eikä esiintymistä varten.
Presidentti Joseph F. Smith on opettanut: ”Tämä on tilaisuus, jolloin tulee esittää evankeliumia, jolloin meitä tulee kehottaa uskomaan ja ajattelemaan Lunastajamme tehtävää ja käyttämään aikaamme evankeliumin pelastavien periaatteiden pohtimiseen, eikä muihin tarkoituksiin. Hilpeys, nauru, kevytmielisyys ovat kaikki sopimattomia myöhempien aikojen pyhien sakramenttikokouksissa. Meidän tulee kokoontua rukouksen ja hiljaisuuden hengessä, sydämessämme omistautuminen.” (Pelastuksen oppeja, osa 2, s. 318–319.)
Kun teemme näin – kun otamme osaa siihen juhlavuuteen, jonka tulee aina liittyä sakramenttitoimitukseen ja tämän kokouksen jumalanpalvelukseen – meillä on oikeus Hengen kumppanuuteen ja ilmoitukseen. Tällä tavoin me saamme elämäämme ohjausta ja rauhan matkan varrelle.
IV
Ylösnoussut Herra korosti sakramentin tärkeyttä, kun Hän vieraili Amerikan mantereella ja asetti tämän toimituksen uskollisten nefiläisten keskuudessa. Hän siunasi sakramentin vertauskuvat ja antoi ne opetuslapsilleen ja kansanjoukolle (ks. 3. Nefi 18:1–10) käskien:
”Ja tehkää tämä aina niille, jotka tekevät parannuksen ja jotka ottavat kasteen minun nimeeni; ja tehkää se minun vereni muistoksi, jonka minä olen vuodattanut teidän tähtenne, jotta todistaisitte Isälle, että te aina muistatte minut. Ja jos te aina muistatte minut, minun Henkeni on oleva teidän kanssanne.
– – Ja jos te aina teette näin, te olette siunattuja, sillä te olette minun kalliolleni rakennettuja.
Mutta joka teidän keskuudessanne tekee enemmän tai vähemmän kuin tämän, ei ole rakennettu minun kalliolleni, vaan on rakennettu hiekkaperustalle, ja kun sade lankeaa ja tulvat tulevat ja tuulet puhaltavat ja pieksevät heitä, he sortuvat.” (3. Nefi 18:11–13.)
Sakramentti on toimitus, joka korvasi Mooseksen lain veri- ja polttouhrit, ja sen mukana seurasi Vapahtajan lupaus: ”Ja jokaisen, joka tulee minun luokseni särkynein sydämin ja murtunein mielin, minä kastan tulella ja Pyhällä Hengellä” (3. Nefi 9:20).
V
Nyt puhun erityisesti pappeudenhaltijoille, jotka toimittavat sakramentin. Tämä toimitus tulee aina suorittaa kunnioittavasti ja arvokkaasti. Pappien, jotka lausuvat rukoukset seurakunnan puolesta, tulee lausua sanat hitaasti ja selvästi ilmoittaen liittojen ehdot ja luvatut siunaukset. Tämä on hyvin pyhä tehtävä.
Myös opettajat, jotka valmistavat, ja diakonit, jotka jakavat sakramentin vertauskuvat, suorittavat hyvin pyhän tehtävän. Pidän kovasti presidentti Thomas S. Monsonin kertomuksesta siitä, kuinka piispa pyysi häntä – 12-vuotiasta diakonia – viemään sakramentin vuoteenomalle veljelle, joka kaipasi tätä siunausta. ”Hänen kiitollisuutensa häkellytti minut”, presidentti Monson sanoi. ”Herran Henki valtasi minut. Seisoin pyhällä maaperällä.” (Inspiring Experiences That Build Faith, 1994, s. 188.) Kaikki, jotka toimittavat tätä pyhää toimitusta, seisovat pyhällä maaperällä.
Nuorten miesten, jotka suorittavat sakramenttitoimituksen, tulee olla kelvollisia. Herra on sanonut: ”Pitäkää itsenne puhtaina, te Herran astioiden kantajat” (OL 38:42). Pyhien kirjoitusten varoitus sakramentin nauttimisesta kelvottomasti (ks. 1. Kor. 11:29; 3. Nefi 18:29) koskee varmasti myös niitä, jotka suorittavat tämän toimituksen. Käyttäessään kirkkokuria niiden kirkon jäsenten kohdalla, jotka ovat tehneet vakavia syntejä, piispa voi väliaikaisesti peruuttaa etuoikeuden nauttia sakramenttia. Samalla valtuudella hän voi ilman muuta peruuttaa etuoikeuden suorittaa tätä pyhää toimitusta.
Se, mitä sanoin aiemmin asianmukaisen pukeutumisen tärkeydestä niiden kohdalla, jotka vastaanottavat sakramenttitoimituksen, pätee ilmiselvästi erityisen painokkaasti niihin Aaronin pappeuden nuoriin miehiin, jotka ovat jollakin tavoin mukana tämän pyhän toimituksen suorittamisessa. Kaikkien tulee olla huoliteltuja ja säädyllisesti pukeutuneita. Heidän henkilökohtaisessa olemuksessaan tai käytöksessään ei saa olla mitään, mikä kiinnittäisi erityistä huomiota heihin itseensä tai häiritsisi ketään läsnäolevaa kiinnittämästä täyttä huomiota jumalanpalvelukseen ja liittojen tekemiseen, jotka ovat tämän pyhän palvelun tarkoitus.
Vanhin Jeffrey R. Holland antoi arvokkaan opetuksen tästä aiheesta yleiskonferenssissa 13 vuotta sitten. Koska useimmat tämänhetkisistä diakoneistamme eivät olleet edes syntyneet silloin, kun nämä sanat viimeksi lausuttiin täällä, toistan ne sekä heidän itsensä että heidän vanhempiensa ja opettajiensa hyväksi: ”Saanen ehdottaa, että sakramenttia käsittelevät diakonit, opettajat ja papit pukeutuisivat valkoiseen paitaan, milloin se vain on mahdollista. Kun osallistumme kirkossa pyhiin toimituksiin, käytämme usein seremoniallisia asuja. Valkoisen paidan voisi nähdä lempeästi muistuttavan siitä valkoisesta asusta, johon pukeuduitte astuessanne kastealtaaseen, ja ennakoivan sitä valkoista paitaa, johon pukeudutte pian mennäksenne temppeliin ja lähetystyöhön.” (”Tehkää tämä minun muistokseni”, Valkeus, tammikuu 1996, s. 68.)
Lopuksi – sakramentti toimitetaan vain silloin, kun siihen on valtuutus henkilöltä, jolla on tämän pappeustoimituksen avaimet. Tästä syystä sakramenttia ei tavallisesti jaeta kotona tai sukutapaamisissa, vaikka saatavilla olisi riittävä määrä pappeudenhaltijoita. Niiden, jotka toimivat sakramenttipöydän ääressä, valmistavat sakramentin tai jakavat sen seurakunnalle, tulee saada tehtävänsä henkilöltä, jolla on tämän toimituksen avaimet tai joka käyttää niitä. Tarkoitan piispakuntia tai opettajien tai diakonien koorumien johtokuntia. Herra on julistanut: ”Minun huoneeni on järjestyksen huone” (OL 132:8).
Kuinka voimme saada Herran Hengen ohjaamaan valintojamme, jotta voimme varjella itsemme, ”niin ettei maailma saastuta” (OL 59:9), ja pysyä turvallisella polulla läpi kuolevaisuuden? Meidän tulee olla kelvollisia saamaan osaksemme Jeesuksen Kristuksen sovituksen puhdistava voima. Meistä tulee kelvollisia, kun pidämme Hänen käskynsä tulla Hänen luokseen särkynein sydämin ja murtunein mielin ja siinä loistavassa viikoittaisessa kokouksessa nauttia sakramentin vertauskuvat ja tehdä liitot, jotka oikeuttavat meidät siihen kallisarvoiseen lupaukseen, että Hänen Henkensä olisi aina meidän kanssamme (ks. OL 20:77). Nöyrä rukoukseni on, että aina tekisimme niin. Tämän rukouksen lausun Hänen nimessään, jonka sovitus tekee sen kaiken mahdolliseksi, nimittäin Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.