Oppikaa, tehkää, olkaa
Oppikaamme se, mitä meidän tulee oppia, tehkäämme se, mitä meidän tulee tehdä, ja olkaamme sellaisia kuin meidän tulee olla.
Olette tänä iltana omin silmin nähneet kahden neuvonantajan voiman tässä ensimmäisessä presidenttikunnassa. Seison edessänne ja julistan, että tämä ensimmäinen presidenttikunta on yhtä Herran Jeesuksen Kristuksen johdolla.
Haluan erityisesti kiittää tätä lähetyssaarnaajien kuoroa. Minulla on kokemus, jonka arvelen kiinnostavan heitä, ja se saattaa kiinnostaa teitäkin. Monia vuosia sitten lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksen johtaja soitti minulle epätoivoisena. Hän sanoi: ”Presidentti Monson, täällä on lähetyssaarnaaja, joka on aikeissa lähteä kotiin. Mikään ei saa häntä luopumaan aikeestaan.”
Vastasin: ”No, se ei ole tavatonta. Niin on käynyt ennenkin. Mikä on hänen ongelmansa?”
Johtaja vastasi: ”Hänet on kutsuttu espanjankieliselle lähetyskentälle, ja hän on aivan varma siitä, ettei hän pysty oppimaan espanjaa.”
Sanoin: ”Minulla on sinulle ehdotus. Laita hänet huomisaamuna japanin kieltä opiskelevien luokkaan. Pyydä häntä sitten ilmoittautumaan sinulle kello 12.”
Seuraavana aamuna johtaja soitti kello 10! Hän sanoi: ”Se nuori mies on tässä luonani, ja hän haluaa kertoa minulle olevansa ehdottoman varma siitä, että pystyy oppimaan espanjaa.”
Kun on tahtoa, löytyy keinoja.
Kun nyt puhun teille tänä iltana, te totisesti olette kuninkaallinen papisto, joka on koolla monissa paikoissa mutta joka on yhtä. Tämä on todennäköisesti suurin pappeudenhaltijoiden kokoontuminen kautta aikojen. Teidän omistautumisenne pyhiin kutsumuksiinne on innoittavaa. Halunne oppia velvollisuutenne on ilmeinen. Sielujenne puhtaus tuo taivaan lähemmäksi teitä ja perheitänne.
Monet alueet maailmassa ovat kokeneet vaikeita taloudellisia aikoja. Liikeyrityksiä on mennyt nurin, työpaikkoja on menetetty ja sijoitukset ovat joutuneet vaaraan. Meidän täytyy varmistua siitä, että vastuullamme olevat ihmiset eivät jää ilman ruokaa, vaatteita ja suojaa. Kun tämän kirkon pappeudenhaltijat työskentelevät yhdessä näiden rasittavien olosuhteiden voittamiseksi, tapahtuu lähes ihmeitä.
Me kehotamme kaikkia myöhempien aikojen pyhiä olemaan viisaita tehdessään suunnitelmia, elämään maltillisesti ja välttämään ylettömiä tai tarpeettomia velkoja. Kirkon taloutta hoidetaan näiden periaatteiden mukaan, sillä me tiedämme, että teidän kymmenyksenne ja muut lahjoituksenne eivät ole tulleet ilman uhrauksia ja että ne ovat pyhiä varoja.
Tehkäämme kodeistamme vanhurskauden pyhättöjä, rukouspaikkoja ja rakkauden tyyssijoja, niin että voisimme saada ne siunaukset, jotka voivat tulla vain taivaalliselta Isältämme. Me tarvitsemme Hänen opastustaan päivittäisessä elämässämme.
Tässä suuressa joukossa on pappeuden voimaa ja kykyä mennä kertomaan ihmisille suurenmoisesta evankeliumista. Kuten on mainittu, meillä on kädet nostaaksemme toisia ylös itsekylläisyydestä ja toimettomuudesta. Meillä on sydän palvellaksemme uskollisesti pappeuskutsumuksissamme ja siten innoittaaksemme toisia kulkemaan tukevammalla maaperällä ja välttämään synnin soita, jotka uhkaavat niellä niin monia. Sielujen arvo on todellakin suuri Herran silmissä. Meillä, jotka on varustettu tällä tiedolla, on kallisarvoinen etuoikeus saada aikaan merkityksellisiä asioita toisten elämässä. Hesekielin kirjaan kirjoitetut sanat voisivat hyvin koskea meitä kaikkia, jotka seuraamme Vapahtajaa tässä pyhässä työssä:
”Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen.
– – Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.
Te saatte asua maassa, jonka minä olen isillenne antanut, te olette minun kansani ja minä olen teidän Jumalanne.”1
Miten me voimme päästä osallisiksi tästä lupauksesta? Mikä tekee meidät arvollisiksi saamaan tämän siunauksen? Onko olemassa opas, jota seurata?
Saanen ehdottaa pohdittavaksemme kolme ohjetta. Ne soveltuvat yhtä hyvin diakoniin kuin ylipappiin. Ne ovat ulottuvillamme. Hyvä taivaallinen Isä auttaa meitä pyrkimyksessämme.
Ensiksi: Oppikaa se, mitä meidän tulee oppia.
Toiseksi: Tehkää se, mitä meidän tulee tehdä.
Ja kolmanneksi: Olkaa sellaisia kuin meidän tulee olla.
Tarkastelkaamme näitä ohjeita, niin että voisimme osoittautua hyödyllisiksi palvelijoiksi Herran silmissä.
Ensiksi: Oppikaa se, mitä meidän tulee oppia. Apostoli Paavali korosti oppimisyritystemme tärkeyttä. Hän sanoi filippiläisille: ”Yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.”2 Ja heprealaisia Hän kehotti: “Pankaamme pois – – synti – –. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna [esimerkkiä ottaaksemme] Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään.”3
Presidentti Stephen L Richards, joka palveli monia vuosia kahdentoista apostolin koorumissa ja sitten ensimmäisessä presidenttikunnassa, puhui usein pappeudenhaltijoille ja korosti pappeutta koskevaa filosofiaansa. Hän julisti: ”Tavallisesti pappeus määritellään yksinkertaisesti ’Jumalan voimaksi, joka on annettu ihmiselle’. Mielestäni tämä määritelmä pitää paikkansa.”
Hän jatkoi: ”Mutta käytännön syistä haluaisin määritellä pappeuden palvelemisen kannalta, ja minä kutsunkin sitä usein ’täydelliseksi palvelemissuunnitelmaksi’. Teen näin siksi, että minusta tuntuu siltä, ettei ihmisillä ole toivoakaan ymmärtää tämän lahjan koko tärkeyttä ja elinvoimaisuutta muuten kuin käyttämällä tätä heille annettua jumalallista lahjaa. Se on palvelemisen väline – – ja mies, joka ei käytä sitä, joutaa menettämään sen, sillä ilmoituksessa meille sanotaan selkeästi, että sitä, joka lyö sen laimin, ’ei lueta arvolliseksi pysymään’.”4
Presidentti Harold B. Lee, kirkon yhdestoista presidentti ja yksi kirkon suurista opettajista, esitti ohjeensa helposti ymmärrettävällä tavalla: Hän sanoi: ”Kun jostakusta tulee pappeudenhaltija, hänestä tulee Herran edustaja. Hänen tulee ajatella kutsumustaan siten kuin olisi suorittamassa Herralta saatua tehtävää.”5
Jotkut teistä saattavat olla luonteeltaan ujoja tai pitää itseään riittämättöminä ottamaan kutsumus vastaan. Muistakaa, että tämä työ ei ole yksin teidän tai minun. Se on Herran työtä, ja kun me olemme Herran asialla, meillä on oikeus Herran apuun. Muistakaa, että Herra tekee sopivaksi selän, jolle Hän laskee kuorman.
Koska muodollinen luokkaopetus saattaa toisinaan tuntua pelottavalta, niin joskus tehokkainta opetusta annetaankin muualla kuin kappelissa tai luokkahuoneessa. Muistan hyvin, kuinka joitakin vuosia sitten Aaronin pappeuden haltijat odottivat aina innokkaasti Aaronin pappeuden palauttamisen vuosipäivän retkeä. Linja-autollinen vaarnamme nuoria miehiä matkusti 90 mailia pohjoiseen Clarkstonin hautausmaalle, missä he kävivät katsomassa Martin Harrisin, yhden Mormonin kirjan levyjen silminnäkijän, hautaa. Seistessämme haudalla olevan kauniin graniittipaaden ympärillä eräs korkean neuvoston jäsen aina valotti meille Martin Harrisin elämää koskevaa taustaa, luki Mormonin kirjasta hänen todistuksensa ja lausui sitten oman todistuksensa totuudesta. Nuoret miehet kuuntelivat tarkkaavaisesti, koskettivat graniittimuistomerkkiä ja pohtivat kuulemiaan sanoja ja tuntemiaan tunteita.
Nautimme lounaan eräässä puistossa Loganissa. Sitten nuorten miesten ryhmä aina heittäytyi pitkälleen Loganin temppelin nurmikolle ja katseli ylös temppelin korkeisiin torneihin. Usein kauniit valkoiset pilvet kiiruhtivat tornien ohi lempeän tuulen ajamina. Nuorille opetettiin temppelien tarkoitusta. Liitoista ja lupauksista tuli paljon muutakin kuin sanoja. Halu olla kelvollinen astumaan sisään temppelin ovista asettui noihin nuoriin sydämiin. Taivas oli hyvin lähellä. Ja me opimme varmasti sitä, mitä meidän tulikin oppia.
Toiseksi: Tehkää se, mitä meidän tulee tehdä. Pappeutta koskevassa ilmoituksessa, joka annettiin profeetta Joseph Smithin kautta ja joka on kirjattu Opin ja liittojen lukuun 107 siirrytään oppimisesta toimintaan. Siinä sanotaan: ”Jokainen oppikoon nyt velvollisuutensa ja toimimaan virassa, johon hänet on nimitetty, kaikessa uutteruudessa.”6
Jokainen tähän tämäniltaiseen kokoukseen osallistuva pappeudenhaltija on saanut kutsun palvella, tehdä parhaansa hänelle annetussa työssä. Mikään tehtävä ei ole halpa-arvoinen Herran työssä, sillä jokaisella on iankaikkisia seurauksia. Presidentti John Taylor varoitti meitä: ”Jos te ette pidä kunniassa kutsumustanne, Jumala pitää teitä vastuussa niistä, jotka te olisitte voineet pelastaa, jos olisitte tehneet velvollisuutenne.”7 Ja kenellä meistä on varaa olla vastuussa ihmissielun iankaikkisen elämän viivästymisestä? Jos palkkiona yhden sielun pelastamisesta on suuri ilo, niin kuinka kauheita täytyykään olla niiden tunnontuskat, joiden pelokkaiden yritysten vuoksi joku Jumalan lapsista on jäänyt ilman varoitusta tai apua, niin että hänen täytyy odottaa, kunnes kohdalle osuu joku luotettava Jumalan palvelija.
Vanha sanonta pitää yhä paikkansa: ”Täytä velvollisuutesi parhaasi mukaan. Jätä loput Herran huomaan.”
Suurin osa pappeudenhaltijoiden suorittamasta palvelutyöstä tehdään vähin äänin, ilman suuria eleitä. Ystävällinen hymy, lämmin kädenpuristus tai vilpitön todistus totuudesta voi kirjaimellisesti kohottaa ihmiselämää, muuttaa ihmisluonnetta ja pelastaa kallisarvoisia sieluja.
Esimerkkinä sellaisesta palvelemisesta oli Juliusz ja Dorothy Fussekin lähetystyökokemus. Heidät kutsuttiin kahdeksi vuodeksi lähetystyöhön Puolaan. Veli Fussek oli syntynyt Puolassa ja osasi kieltä. Hän rakasti sitä kansaa. Sisar Fussek oli englantilainen eikä tiennyt Puolasta eikä sen kansasta paljon mitään.
Herraan luottaen he lähtivät suorittamaan tehtäväänsä. Elinolot olivat alkeelliset, työ yksinäistä ja heidän tehtävänsä suunnaton. Siihen aikaan Puolassa ei ollut lähetyskenttää. Fussekien tehtävänä oli valmistaa tietä, niin että voitaisiin perustaa lähetyskenttä, jotta voitaisiin kutsua muita lähetyssaarnaajia palvelemaan, ihmisiä voitaisiin opettaa, käännynnäisiä voitaisiin kastaa, seurakuntia voitaisiin järjestää ja kappeleita voitaisiin pystyttää.
Vaipuivatko vanhin ja sisar Fussek epätoivoon, koska heidän tehtävänsä oli niin suunnaton? Eivät hetkeksikään. He tiesivät, että heidän kutsunsa oli tullut Jumalalta. He rukoilivat Hänen jumalallista apuaan ja omistautuivat työhönsä kokosydämisesti. He viettivät Puolassa kahden vuoden sijaan viisi vuotta. Kaikki edellä mainitut tavoitteet saavutettiin.
Vanhimmat Russell M. Nelson, Hans B. Ringger ja minä tapasimme vanhin Fussekin kanssa yhden Puolan hallituksen ministereistä, Adam Wopatkan, ja kuulimme hänen sanovan: ”Teidän kirkkonne on tervetullut tänne. Voitte rakentaa rakennuksianne ja lähettää lähetyssaarnaajianne. Olette tervetulleita Puolaan. Tämä mies”, hän jatkoi osoittaen Juliusz Fussekia, ”on palvellut kirkkoanne hyvin. Voitte olla kiitollisia hänen esimerkistään ja hänen työstään.”
Tehkäämme Fussekien lailla se, mitä meidän tulee tehdä Herran työssä. Silloin voimme yhdessä Juliusz ja Dorothy Fussekin kanssa toistaa Psalmin sanat: ”Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan. – – Väsymättä hän varjelee. Ei hän väsy, ei hän nuku, hän on Israelin turva.”8
Kolmanneksi: Olkaa sellaisia kuin meidän tulee olla. Paavali neuvoi rakasta ystäväänsä ja työtoveriaan Timoteusta: ”Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa.”9
Haluan kehottaa meitä kaikkia rukoilemaan tehtäviemme johdosta ja pyytämään jumalallista apua, jotta voisimme onnistua tekemään sen, mitä meitä on kutsuttu tekemään. Joku on sanonut: ”Se, että ihminen tunnustaa itseään korkeamman voiman olemassaolon, ei millään muotoa halvenna häntä.”10 Hänen täytyy etsiä, uskoa, rukoilla ja toivoa löytävänsä. Yksikään senkaltainen vilpitön, rukoillen suoritettu ponnistelu ei jää vastausta vaille; siinä on uskon filosofian perusta. Jumalallista mielisuosiota saavat osakseen ne, jotka nöyrästi sitä etsivät.
Mormonin kirjassa on neuvo, joka ilmaisee asian täydellisesti. Herra sanoo: ”Millaisia miehiä teidän siis tulee olla? Totisesti minä sanon teille: Sellaisia kuin minä olen.”11
Entä millainen mies Hän oli? Millaisen esimerkin Hän antoi palvellessaan? Johanneksen evankeliumin luvussa 10 sanotaan:
”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta.
Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman,
koska palkkapaimen ei välitä lampaista.”
Herra on sanonut: ”Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut,
niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta.”12
Veljet, oppikaamme se, mitä meidän tulee oppia, tehkäämme se, mitä meidän tulee tehdä, ja olkaamme sellaisia kuin meidän tulee olla. Näin toimimalla me saamme taivaan siunaukset. Me tulemme tietämään, että me emme ole yksin. Hän, joka huomaa varpusen putoamisen, ottaa huomioon palvelemisemme omalla tavallaan.
Useita vuosia sitten sain kirjeen vanhalta ystävältä. Hän lausui siinä kirjeessä todistuksensa. Haluaisin jakaa osan siitä kanssanne tänä iltana, sillä se havainnollistaa pappeuden voimaa henkilössä, joka oppi sen, mitä hänen tuli oppia, joka teki sen, mitä hänen tuli tehdä, ja joka pyrki aina olemaan sellainen kuin hänen tuli olla. Luen otteita kirjeestä, jonka sain ystävältäni Theron W. Borupilta, joka kuoli kolme vuotta sitten 90-vuotiaana:
”Kun minut kahdeksanvuotiaana kastettiin ja sain Pyhän Hengen, minuun teki suuren vaikutuksen ajatus siitä, että olisin hyvä ja pystyisin pitämään Pyhän Hengen apuna läpi elämäni. Minulle kerrottiin, että Pyhä Henki viihtyi vain hyvässä seurassa ja että kun elämäämme tulisi pahuutta, Pyhä Henki lähtisi pois. Koska en tiennyt, milloin tarvitsisin hänen innoitustaan ja opastustaan, pyrin elämään niin, etten menettäisi tätä lahjaa. Kerran se pelasti henkeni.
Toisen maailmansodan aikana olin ampuja B-24-pommikoneessa ja taistelimme eteläisellä Tyynellämerellä. – – Eräänä päivänä ilmoitettiin, että yritettäisiin siihen asti pisintä pommituslentoa erään öljynjalostamon tuhoamiseksi. Hengen innoitus kertoi minulle, että minut määrättäisiin tälle lennolle mutta etten menettäisi henkeäni. Siihen aikaan olin paikallisen MAP-ryhmän johtaja.
Taistelu kävi raivokkaana lentäessämme Borneon yli. Lentokoneemme sai osuman vastapuolen koneista ja leimahti pian liekkeihin, ja lentäjä kehotti meitä valmistautumaan hyppäämään. Minä hyppäsin viimeisenä. Vihollisen lentäjät tulittivat meitä leijuessamme alas. Minulla oli vaikeuksia saada pelastuslauttaani täyttymään. Pulpahdellessani edestakaisin pinnalle ja upoksiin aloin vaipua hukuksiin ja menetin tajuntani. Palasin hetkeksi tajuihini ja huudahdin: ”Jumala, pelasta minut!” – – Yritin jälleen saada pelastuslauttani täyttymään, ja tällä kertaa se onnistui. Kun siinä oli juuri ja juuri riittävästi ilmaa pitääkseen minut pinnalla, kierähdin sen päälle niin väsyneenä, etten pystynyt liikkumaan.
Kolmen päivän ajan ajelehdimme vihollisalueella. Laivoja oli joka puolella ympärillämme ja lentokoneita yläpuolellamme. Se, miksi he eivät pystyneet näkemään keltaista pelastuslauttaryhmää sinisessä vedessä, on arvoitus”, hän kirjoitti. ”Nousi myrsky, ja lähes kymmenen metrin hyökyaallot miltei repivät lauttamme hajalle. Kului kolme päivää ilman ruokaa ja vettä. Toiset kysyivät minulta, rukoilinko. Vastasin, että rukoilin ja että meidät todellakin pelastettaisiin. Sinä iltana näimme sukellusveneemme, joka oli siellä pelastaakseen meidät, mutta se meni meidän ohitsemme. Seuraavana aamuna se teki [samoin. Tiesimme], että se oli viimeinen päivä, jolloin [sukellusvene olisi] sillä alueella. Silloin sain innoituksen Pyhältä Hengeltä. ’Sinulla on pappeus. Käske sukellusvenettä hakemaan teidät.’ Hiljaa rukoilin: ’Jeesuksen Kristuksen nimessä ja pappeuden voimalla, käänny ympäri ja hae meidät.’ Muutamassa minuutissa he olivat meidän vieressämme. Kun pääsimme aluksen kannelle, kapteeni – – sanoi: ’En tiedä, miten ihmeessä löysimme teidät, sillä emme olleet edes etsimässä teitä.’ Minä tiesin.”13
Lausun teille todistukseni siitä, että tämä työ, jossa olemme mukana, on totta. Herra johtaa sitä. Vilpitön rukoukseni on, että aina seuraisimme Häntä. Tätä pyydän Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.