Pelastustehtäviin Bondi Rescuesta Baguioon
Blake McKeown, joka tunnetaan yleensä aloittelevana hengenpelastajana australialaisessa televisiosarjassa Bondi Rescue, jätti paikkansa rannalla viime toukokuussa siirtyäkseen toisenlaisiin pelastustehtäviin. Hän otti vastaan lähetystyökutsun palvella Baguiossa Filippiineillä. Hän kertoi uutisen ja ajatuksiaan siitä työtovereilleen ja yleisölleen sarjassa.
”Kun sain tietää, että olen lähdössä Filippiineille, olin aivan innoissani”, hän sanoi. ”Minun tulee takuulla ikävä rannalle, mutta lähetystyöhön lähteminen on minulle tärkeää. Olen tähdännyt siihen koko elämäni ajan.”
Blake sanoi: ”Ei ole mitään, mitä olisin tehnyt mieluummin kuluneiden kahden vuoden aikana kuin työ rannalla – se on maailman paras työ – mutta seuraavien kahden vuoden aikana ei ole mitään parempaa, mitä haluan tehdä, kuin palvella lähetystyössä. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ei ole kirkkokunta, johon voi vain sanoa kuuluvansa. Se on uskonto, jonka mukaan on elettävä. Se on elämääni. Olisin aivan erilainen ihminen ilman kirkkoani.”