Laulamista ja sadunkerrontaa
Kun vaimoni Sandra ja minut oli kutsuttu palvelemaan Durbanin lähetyskentälle Etelä-Afrikkaan, aloimme etsiä yhteiskunnallista palveluprojektia. Olen kuulunut Mormonien tabernaakkelikuoroon yli 20 vuoden ajan, ja vaimoni, joka on kirjastoapulainen, on vetänyt satutuokioita alakoulussa. Kun lähetysjohtajamme päätti avata lähetystyön läheisellä mustien asuinalueella, tiesimme, että siinä oli tilaisuutemme.
Kävimme asuinalueella ja havaitsimme, ettei kouluissa ollut kirjastoja ja että kaupungissa oli vain pieni yleinen kirjasto. Nuoret vanhimmat esittelivät meidät kirjastonhoitajalle. Selitimme hänelle, että haluaisimme pitää viikoittaisen satutuokion lapsille. Kirjastonhoitaja oli epäröivä, mutta jonkin aikaa mietittyään hän suostui levittämään sanaa ja saisimme yrittää.
Ensimmäisenä päivänä tuokioon tuli viisi lasta. Vähitellen heitä tuli lisää. Muutaman kuukauden kuluttua värväsimme apuun nuoren naisen, uuden käännynnäisen, joka puhui hyvin englantia ja zulua. Satutunneille osallistuvien määrä kasvoi, ja johtaja ja vanhemmat olivat innoissaan siitä, mitä oli tapahtumassa.
Zulut pitävät laulamisesta, joten lisäsimme satutuokioomme yksinkertaisia lauluja ja leikkiloruja. Lähetystyömme lähestyessä loppuaan pidimme kahdesta kolmeen laulu- ja satutuokiota viikossa, niin että kaikki ne yli sata lasta, jotka halusivat osallistua, mahtuivat mukaan. Mikä siunaus olikaan, kun näimme lapsia muualla ja he alkoivat laulaa laulujamme ja lausua leikkilorujamme meille.
Palvelemisestamme tällä asuinalueella seurasi toinenkin siunaus. Kun paikallinen kirkon jäsenmäärä kasvoi ja tarvitsimme paikan, jossa voisimme pitää sunnuntaikokouksiamme, kirjastonhoitaja halusi ehdottomasti, että käyttäisimme maksutta kirjastoa.
Olemme hyvin kiitollisia siitä, että Herra auttoi meitä löytämään tavan käyttää kykyjämme, palvella paikkakuntalaisia ja auttaa avaamaan yhden lähetystyöalueen.