Mitä sovitus merkitsee sinulle?
Brigham Youngin yliopiston naisten konferenssissa 5. toukokuuta 2006 pidetystä puheesta.
Sovitus on äärimmäisen henkilökohtainen ja ainutlaatuisesti sovitettu meidän kunkin yksilöllisiin olosuhteisiin ja tilanteisiin.
Profeetta Joseph Smith on opettanut: ”Uskontomme perusperiaatteet ovat apostolien ja profeettojen todistus Jeesuksesta Kristuksesta, että Hän kuoli, Hänet haudattiin ja Hän nousi kuolleista kolmantena päivänä ja astui taivaaseen. Kaikki muu uskontoomme liittyvä on vain tämän lisänä.”1
Nämä perusperiaatteet perustuvat Jeesuksen Kristuksen sovitukseen. Sana sovitus ”kuvaa niiden yhteentuomista, jotka ovat olleet erillään, ja merkitsee ihmisen sovinnontekoa Jumalan kanssa. Erilläänolon syy on synti, ja siksi sovituksen tehtävä on oikaista tai voittaa synnin seuraukset”2. Minä uskon, että on mahdollista joutua erilleen Jumalasta monien muidenkin syiden kuin ilmeisen synnin vuoksi.
Riskit joutua etäälle taivaallisesta Isästämme ja Vapahtajasta ovat merkittäviä ja koko ajan ympärillämme. Onneksi sovitus on tarkoitettu kaikkiin näihinkin tilanteisiin. Siitä syystä Jaakob, Nefin veli, kuvasi sovitusta äärettömäksi (ks. 2. Nefi 9:7), mikä tarkoittaa rajoittamatonta tai esteetöntä. Siitä syystä sovitus on niin merkittävä ja niin tarpeellinen. Ei siis ihme, että meidän tulee paitsi arvostaa tätä verratonta lahjaa niin myös ymmärtää se selkeästi.
Jeesus Kristus oli ainoa, joka kykeni antamaan suurenmoisen sovitusuhrin, koska Hän oli ainoa täydellinen ihminen ja Isän Jumalan ainosyntyinen Poika. Hän sai toimeksiantonsa tähän välttämättömään työhön Isältään ennen kuin maailmaa oli luotu. Hänen täydellinen, synnitön elämänsä kuolevaisuudessa, Hänen vuodattamansa veri, Hänen kärsimisensä puutarhassa ja ristillä, Hänen vapaaehtoinen henkensä antaminen ja Hänen ruumiinsa ylösnousemus haudasta tekivät mahdolliseksi täyden sovituksen jokaisen sukupolven ja aikakauden ihmisten hyväksi.
Sovituksen ansiosta ylösnousemus on todellisuutta jokaisen kohdalla. Yksilöllisistä rikkomuksistamme ja synneistämme johtuen sovituksen ehdollinen osuus edellyttää kuitenkin sitä, että uskomme Herraan Jeesukseen Kristukseen, teemme parannuksen ja mukaudumme evankeliumin lakeihin ja toimituksiin.
Kuolemattomuus ja iankaikkinen elämä
Ehkäpä useimmin lainattu jae kokouksissamme ja kirjoituksissamme on tämä suurenmoisen selventävä ja tiivistävä jae Mooseksen kirjasta: ”Sillä katso, tämä on minun työni ja kirkkauteni – ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen” (Moos. 1:39).
Ylösnousemuksen ansiosta me kaikki saamme kuolemattomuuden. Sovituksen ansiosta ne, joilla on riittävästi uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen ottaakseen päälleen Hänen nimensä, jotka tekevät parannuksen ja elävät Hänen evankeliuminsa mukaan, jotka pitävät Hänen ja Hänen Isänsä kanssa tekemänsä liitot ja jotka osallistuvat pelastaviin toimituksiin, jotka ovat saatavilla pyhin tavoin ja pyhissä paikoissa, saavat nauttia iankaikkisesta elämästä.
En muista tavanneeni koskaan ihmistä, joka olisi tunnustanut lujaa uskoa Jeesukseen Kristukseen ja ollut hyvin huolissaan ylösnousemuksesta. Meillä kaikilla on varmasti kysymyksiä yksityiskohdista, mutta me ymmärrämme, että perustavaa laatua oleva lupaus on kaikkia koskeva ja varma.
Koska iankaikkinen elämä on ehdollinen ja edellyttää meiltä työtä ja kuuliaisuutta, useimmat meistä kamppailevat aika ajoin, kenties säännöllisesti – jopa jatkuvasti – kysymysten kanssa, jotka liittyvät siihen, elämmekö sillä tavalla, jonka tiedämme oikeaksi. Kuten vanhin David A. Bednar kahdentoista apostolin koorumista on kysynyt: ”Uskommeko me erheellisesti, että meidän on tehtävä matka hyvästä parempaan ja tultava pyhäksi aivan yksin, pelkällä sisulla, tahdonvoimalla ja itsekurilla?”3
Jos pelastuksemme riippuisi ainoastaan omasta panoksestamme, me olisimme vakavissa vaikeuksissa, koska me kaikki olemme epätäydellisiä emmekä kykene noudattamaan täysin kaikkia käskyjä koko aikaa. Kuinka me sitten saamme tarvitsemaamme apua ja tukea? Nefi on selventänyt armon ja tekojen keskinäisen suhteen ongelmallisuutta, kun hän todisti: ”Sillä me tiedämme, että armosta me pelastumme kaiken sen jälkeen, mitä voimme tehdä” (2. Nefi 25:23).
Raamatun sanakirja muistuttaa meitä siitä, että armo tarkoittaa jumalallista mekanismia tai keinoa, jolla ihminen saa voimaa tai apua Jeesuksen Kristuksen armeliaisuudesta ja rakkaudesta, jotka Hänen sovituksensa on tuonut tarjolle.4 Siten juuri Kristuksen armosta me nousemme kuolleista, ja Hänen armonsa, rakkautensa ja sovituksensa auttavat meitä tekemään hyviä tekoja ja ottamaan välttämättömiä edistysaskelia, jotka olisivat mahdottomia, jos meidät jätettäisiin ainoastaan omien kykyjemme ja voimavarojemme varaan.
Sovituksen tuoma onnellisuus
Niiden monien asioiden joukossa, joita ihailen Nefissä, oli hänen asenteensa. Hänen elämänsä ei ollut helppoa, etenkään kun sitä vertaa siihen mukavuuteen, jota useimmat meistä pitävät nykyään itsestään selvänä. Nefi ja hänen perheensä elivät vuosikausia erämaassa ennen luvattuun maahan saapumistaan. He kärsivät nälän, janon ja vaarojen aikoja. Nefi joutui kohtaamaan vakavia perheongelmia, joita Laman ja Lemuel pahensivat, ja viimein hänen oli erottauduttava seuraajineen niistä, jotka asettuivat Lamanin ja Lemuelin puolelle.
Kaikkina näinä puutteen ja vaikeuksien aikoina Nefi pystyi sanomaan: ”Ja tapahtui, että me elimme onnellisina” (2. Nefi 5:27).
Hän ymmärsi, että on olemassa elämän malli, joka johtaa onneen riippumatta niistä vaikeuksista, haasteista ja pettymyksistä, joita tulee meidän kaikkien elämään. Hän kykeni keskittymään kokonaiskuvaan suunnitelmasta, joka Jumalalla oli häntä ja hänen kansaansa varten, eikä hän sen vuoksi antanut turhautumisen tai sen oikeaan osuneen huomion, ettei elämä ole oikeudenmukaista, lannistaa itseään. Elämä ei ole oikeudenmukaista, mutta siitä huolimatta hän ja hänen kansansa olivat onnellisia. He ymmärsivät, että tapahtuisi sovitus, ja he luottivat siihen, että se koskisi myös heitä.
Nefi esitti itselleen tärkeitä kysymyksiä, joita mekin voisimme esittää itsellemme pohtiessamme Kristuksen sovituksen asemaa omassa elämässämme:
”Oi, jos siis olen nähnyt niin suuria asioita, jos Herra alentaen itsensä ihmislasten puoleen on tullut ihmisten luokse niin suuressa armossa, miksi minun sydämeni itkisi ja sieluni viipyisi murheen laaksossa ja lihani riutuisi ja voimani herpaantuisi ahdinkojeni tähden?
Ja miksi minä antautuisin syntiin lihani tähden? Niin, miksi minä antaisin periksi kiusauksille, niin että Paholainen saisi sijaa sydämessäni hävittääkseen rauhani ja ahdistaakseen sieluani? Miksi olen vihoissani viholliseni tähden?” (2. Nefi 4:26–27.)
Valituksensa jälkeen hän vastasi omiin kysymyksiinsä tietäen, miten hänen täytyi lähestyä ongelmiaan: ”Herää, sieluni! Älä enää näänny synnin tähden. Riemuitse, oi sydämeni, äläkä enää anna sijaa sieluni viholliselle. – – Oi Herra, sinuun minä olen turvannut, ja sinuun turvaan ikuisesti.” (2. Nefi 4:28, 34.)
Tarkoittaako tämä sitä, ettei Nefillä ollut enää ongelmia? Tarkoittaako se sitä, että hän ymmärsi täysin kaiken, mitä hänelle tapahtui? Muista vastaus, jonka hän antoi enkelille useita vuosia aiemmin, kun hänelle esitettiin tärkeä kysymys, joka liittyi tulevaisuudessa tapahtuvaan Kristuksen sovitukseen: ”Minä tiedän, että [Jumala] rakastaa lapsiaan, mutta en tiedä kaiken tarkoitusta” (1. Nefi 11:17).
Mekään emme voi tietää emmekä tule tietämään kaiken tarkoitusta, mutta me voimme ja meidän täytyy tietää, että Herra rakastaa lapsiaan ja että me voimme käyttää hyväksemme Kristuksen armoa ja sovitusta täysimääräisesti elämässämme ja kamppailuissamme. Samoin tiedämme ja meidän täytyy muistaa, miten typerää ja vaarallista on antaa pahalle vähänkin sijaa sydämessämme.
Silloinkin kun me ymmärrämme jättää pahan kokonaan ja torjua paholaisen sydämestämme ja elämästämme ja sitoudumme tekemään niin, me jäämme vajavaisiksi, koska olemme aivan liian usein ”luonnollisia” miehiä ja naisia (ks. Moosia 3:19). Siksi meidän täytyy olla kiitollisia parannuksen periaatteesta ja harjoittaa sitä. Vaikka puhummekin usein parannuksestamme kertatapahtumana, mitä se joskus on, niin useimmille meistä se on jatkuva, koko elämän kestävä prosessi.
On tietenkin sekä tekemättä jättämisen että tekemisen syntejä, joista voimme heti aloittaa parannuksen tekemisen. On tietynlaisia vääryyksiä ja virheitä, jotka voimme jättää nyt ja olla sortumatta niihin enää koskaan. Voimme esimerkiksi olla täysien kymmenysten maksajia koko loppuelämämme, vaikka niin ei aina ole ollutkaan. Mutta muut elämämme alueet edellyttävät jatkuvaa kehittymistä ja alituista huomiota kuten hengellisyytemme, rakkautemme, ymmärtävä asenteemme muita kohtaan, perheenjäsenten huomioonottaminen, huolenpitomme lähimmäisistä, pyhien kirjoitusten ymmärtäminen, temppelissä käyminen ja henkilökohtaisten rukoustemme laatu.
Voimme olla kiitollisia siitä, että Vapahtaja, joka ymmärtää meitä paremmin kuin me ymmärrämme itseämme, antoi sakramenttitoimituksen, niin että me voisimme säännöllisesti uudistaa liittomme nauttimalla pyhät vertauskuvat ja sitoutua ottamaan päällemme Hänen pyhän nimensä, aina muistamaan Hänet ja pitämään Hänen käskynsä. Kun noudatamme mallia, jonka ansiosta voimme elää onnellisina, parannuksentekomme ja toimintamme on laadukkaampaa ja kykymme ymmärtää ja arvostaa sovitusta lisääntyy.
Parannus ja kuuliaisuus
Niinä viikkoina, jotka edelsivät kirkon perustamista vuonna 1830, profeetta Joseph Smith sai merkittävän ilmoituksen, joka lisää ymmärrystämme sovituksesta, koska puhujana ja opettajana on Vapahtaja itse. Hän kutsuu itseään maailman Lunastajaksi (ks. OL 19:1), kertoo noudattavansa Isän tahtoa ja sanoo: ”Minä käsken sinua tekemään parannuksen ja pitämään ne käskyt, jotka olet saanut” (OL 19:13).
Tämä yksinkertainen parannuksen ja kuuliaisuuden malli on todellakin perusta sille, että voi elää onnellisena. Me tiedämme, että juuri niin meidän pitää tehdä, vaikka joskus saatammekin unohtaa miksi. Samassa ilmoituksessa Herra muistuttaa meitä siitä, miksi, seuraavin sanoin:
”Sillä katso, minä, Jumala, olen kärsinyt tämän kaikkien puolesta, jottei heidän tarvitse kärsiä, jos he tekevät parannuksen;
mutta elleivät he tee parannusta, heidän täytyy kärsiä samoin kuin minä,
mikä kärsimys sai minut, tosiaankin Jumalan, suurimman kaikista, vapisemaan tuskasta ja vuotamaan verta joka huokosesta ja kärsimään sekä ruumiissa että hengessä – ja minä toivoin, ettei minun tarvitsisi juoda katkeraa maljaa ja kavahtaa –
kuitenkin, kunnia olkoon Isän, minä join ja saatoin päätökseen valmisteluni ihmislasten hyväksi” (OL 19:16–19).
Mikä merkittävä opetus. Olen varma siitä, ettei kukaan meistä voi kuvitella Herran tuskan merkittävyyttä ja ankaruutta Hänen antaessaan suuren sovitusuhrinsa. En usko, että Joseph Smithillä oli tuolloin täyttä käsitystä Vapahtajan kärsimyksestä, vaikka profeetan omat koettelemukset ja kärsimykset myöhempinä vuosina opettivatkin häntä arvostamaan ja ymmärtämään sitä paremmin. Mieti Jeesuksen itsensä antamaa oikaisevaa ohjetta, kun Hän neuvoi ja lohdutti Josephia synkkinä hetkinä profeetan ollessa teljettynä Libertyn vankilaan. Herra sanoi silloin ainoastaan: ”Ihmisen Poika on laskeutunut kaiken tämän alapuolelle. Oletko sinä suurempi kuin hän?” (OL 122:8.)
Tämä Josephille esitetty kysymys on myös kysymys meille kullekin omissa henkilökohtaisissa ja ainutlaatuisissa kamppailuissamme ja haasteissamme. Kenelläkään meistä ei pitäisi koskaan olla epävarmuutta oikeasta vastauksesta.
On todella vakavoittavaa ajatella, että Jeesus koki kaiken, mitä Hän koki, ei siksi, ettei Hän voinut välttää sitä, vaan koska Hän rakastaa meitä. Jeesus myös rakastaa ja kunnioittaa Isäänsä niin syvästi ja uskollisesti, että osaamme sitä tuskin kuvitella. Jos me haluamme vastavuoroisesti kunnioittaa ja rakastaa Vapahtajaa, emme saa koskaan unohtaa, että Hän teki puolestamme sen mitä teki, ettemme me kärsisi siinä määrin kuin jo pelkästään oikeudenmukaisuus vaatisi meitä kärsimään.
Ruoskiminen, nälkä ja jano, pilkka, naulat ja käsittämätön ahdistus ja kärsimys johtivat kaikki siihen, että Hän koki sietämätöntä tuskaa, mitä kukaan muu ei voisi kestää, mutta Hänellä oli voimaa ja päättäväisyyttä pysyä suunnassa ja kestää kaikki, mitä Hänelle tehtiin.
Sovituksen kattavuus
Kun mietimme sovituksen kattavuutta ja Lunastajan halukkuutta kärsiä kaikkien syntiemme vuoksi, meidän pitäisi kiitollisina ymmärtää, että sovitusuhri kattaa vielä paljon enemmänkin! Pohdi näitä Alman sanoja uskolliselle Gideonin kansalle miltei vuosisataa aiemmin kuin sovitus todella tapahtui:
”Ja hän kulkee kärsien kaikenlaisia kipuja ja ahdinkoja ja koetuksia, ja tämä, jotta toteutuisi sana, joka sanoo hänen ottavan päällensä kansansa kivut ja sairaudet.
Ja hän ottaa päällensä kuoleman päästääkseen kuoleman siteet, jotka sitovat hänen kansaansa; ja hän ottaa päällensä heidän heikkoutensa, jotta hänen sydämensä täyttyisi armolla, lihan mukaisesti, jotta hän osaisi lihan mukaisesti auttaa kansaansa sen heikkouksien mukaisesti.
Nyt Henki tietää kaiken; kuitenkin Jumalan Poika kärsii lihan mukaisesti voidakseen ottaa päällensä kansansa synnit, voidakseen pyyhkiä pois sen rikkomukset vapautuksensa voiman mukaisesti; ja nyt, katso, tämä on se todistus, joka minussa on.” (Alma 7:11–13.)
Mieti täydellistä ja kattavaa parannuskeinoa kipuihimme, kärsimyksiimme, kiusauksiimme, sairauksiimme, synteihimme, pettymyksiimme ja rikkomuksiimme. Voitko kuvitella mitään vaihtoehtoa Jeesuksen sovitukselle? Kun siihen sitten lisätään verraton ylösnousemus, niin alamme ymmärtää juuri sen verran, että laulamme: ”Oi Jeesuksen laupeus, mi mua varjoaa.”5
Mitä sovitus merkitsee sinulle ja minulle? Se merkitsee kaikkea. Kuten Jaakob selitti, me voimme tehdä sovinnon Isän kanssa ”Kristuksen, hänen ainosyntyisen Poikansa, sovituksen kautta” (MK Jaak. 4:11). Se merkitsee sitä, että me voimme tehdä parannuksen, päästä Hänen kanssaan täyteen sopusointuun ja saada Häneltä kokonaisvaltaisen hyväksynnän sekä välttää virheet tai väärinkäsitykset, jotka ”[kieltävät] Kristuksen armoteot [eivätkä] pidä minkään arvoisena hänen sovitustaan ja hänen lunastuksensa voimaa” (Moroni 8:20).
Vältämme Vapahtajan sovituksen häpäisemisen ja halveksimisen noudattamalla Helamanin neuvoa, joka on yhtä asiaankuuluva nyt kuin se oli vuosina juuri ennen Herran tuloa maan päälle: ”Oi muistakaa, muistakaa, poikani – – ettei ole mitään muuta keinoa eikä tapaa, jolla ihminen voi pelastua, kuin vain sen Jeesuksen Kristuksen sovitusveren kautta, joka on tuleva; niin, muistakaa, että hän tulee lunastamaan maailman” (Hel. 5:9).
Hänen sovituksensa kattaa todellakin maailman ja kaikki ihmiset alusta loppuun. Älkäämme kuitenkaan unohtako, että kattavuudessaan ja kokonaisvaltaisuudessaan se on myös syvästi henkilökohtainen ja ainutlaatuisesti laadittu sopimaan täydellisesti meidän omiin yksilöllisiin olosuhteisiimme ja täydellisesti vastaamaan niitä. Isä ja Poika tuntevat meidät itse kunkin paremmin kuin me tunnemme itsemme ja ovat valmistaneet meille sovituksen, joka vastaa täysin tarpeitamme, haasteitamme ja mahdollisuuksiamme.
Kiitos Jumalalle siitä, että Hän lahjoitti meille Poikansa, ja kiitos Vapahtajalle Hänen sovituksestaan. Se on totta ja se on voimassa ja johtaa meidät sinne, missä meidän pitää ja missä haluamme olla.
Vasemmalla: Del Parsonin teos Rukous Getsemanessa
Simon Deweyn teos Viimeinen ateria, American Forkissa Utahissa Yhdysvalloissa sijaitsevan Altus Fine Artin luvalla
Valokuvakuvitus Frank Helmrich