Into oppia
”Etsikää oppia vieläpä tutkimalla sekä uskon kautta” (OL 88:118).
Russell pakkasi huolellisesti kaksi kynäänsä ja vihkonsa koulureppuunsa. Hän kampasi tukkansa ja tarkisti, että hänen vaatteensa näyttivät siisteiltä. Kun hän oli halannut äitiään hyvästiksi, hän juoksi bussipysäkille. Hänestä tuntui, ettei hän kestäisi, jos bussi ei tulisi pian. Hän oli innokas aloittamaan ensimmäisen koulupäivän.
Joka vuosi Russell oli katsonut, kun hänen isoveljensä ja isosiskonsa kävelivät bussipysäkille, josta he nousivat koululle menevään bussiin. Hän halusi matkustaa bussissa heidän kanssaan. Vielä enemmän hän halusi oppia kaikkea, mitä hekin oppivat. Hän halusi tietää enemmän dinosauruksista. Hän halusi tietää, kuinka junat toimivat. Hän halusi oppia lukemaan. Hän kerta kaikkiaan tiesi, että hän pitäisi koulusta.
Russellin opettaja, opettaja Wilson, hymyili, kun Russell tuli luokkaan. Opettaja näytti Russellille, missä hänen pulpettinsa on. Opettaja näytti myös, mihin koulureppu ripustetaan.
”Ehkäpä me opitaan ensimmäisenä dinosauruksista”, Russell ajatteli.
”Tervetuloa kouluun”, opettaja Wilson sanoi. ”Nyt esittäydymme ja kerromme jotakin itsestämme.”
Russell rypisti otsaansa. ”No, meidän pitäisi kyllä oppia tuntemaan kaikki”, hän ajatteli. ”Ehkä me opitaan dinosauruksista sen jälkeen”, Russell ajatteli.
Kun oli Russellin vuoro esittäytyä, hän sanoi: ”Minä olen Russell. Minä haluan oppia kaiken – varsinkin junista ja dinosauruksista.”
”Sehän on hienoa, Russell”, opettaja Wilson sanoi. Russell hymyili. Hän oli varma siitä, että he oppisivat pian junista ja dinosauruksista.
Mutta eivät he oppineet. He söivät lounaan ja leikkivät palikoilla, jotka olivat ympyröiden, kolmioiden ja neliöiden muotoisia.
”Opettaja Wilson, milloin me opitaan dinosauruksista ja junista?” Russell kysyi.
”Ei juuri nyt, Russell”, opettaja vastasi. ”Nyt on aika lukea kertomus.”
”Onko se dinosauruksista?”
”Ei, Russell.”
Kertomuksen jälkeen he opettelivat aakkosia. Sitten olikin kotiinlähdön aika.
Russellia suututti.
Bussissa hän katsoi kulmat kurtussa ulos ikkunasta. Hän juoksi bussipysäkiltä kotiin ja ryntäsi ovesta sisään. Hän juoksi huoneeseensa ja hautasi päänsä peiton alle.
Äiti tuli sisään ja laski kätensä Russellin pään päälle. ”Millainen sinun ensimmäinen päiväsi oli?” hän kysyi.
”Kamala. Minä en ikinä opi mitään enkä mene takaisin. Me ei tehty tänään muuta kuin leikittiin palikoilla ja luettiin kertomuksia.”
”Russell, se oli vasta ensimmäinen koulupäiväsi”, äiti sanoi.
Russell nousi istumaan ja katsoi äitiä. ”Minä haluan oppia dinosauruksista ja junista ja lukemaan – nyt heti.”
Äiti istuutui Russellin viereen sängylle. ”Sinä et voi oppia kaikkea heti. Oppiminen vie aikaa. Ja mitä enemmän opit nyt, sitä enemmän kykenet oppimaan myöhemmin.”
”Mitä sinä tarkoitat?” Russell kysyi.
”No, sinun on opittava aakkoset, ennen kuin voit oppia lukemaan. Ja sinun on opittava lukemaan, ennen kuin voit lukea kaikesta siitä, mikä sinua kiinnostaa”, äiti sanoi.
Russell ajatteli asiaa. Ehkä oli olemassa muutakin opittavaa kuin vain dinosaurukset ja junat. ”No, kai minä sitten menen taas huomenna kouluun”, hän sanoi.
Äiti hymyili hänelle.
”Mutta äiti, voitaisiinko me hakea kirjastosta dinosauruskirja?”
”Aivan varmasti voimme tehdä niin.”
Kuvitus Jim Madsen