Ensimmäisen presidenttikunnan sanoma
Tosi opin opettaminen
Valo ja pimeys, hyvä ja paha, ovat olleet sodassa keskenään jo ennen kuin maailmaa oli luotu. Taistelu raivoaa edelleen, ja uhrit tuntuvat lisääntyvän. Meillä kaikilla on lähiomaisia, joita rakastamme ja jotka saavat kärsiä tuhoojan voimien rusikointia, sillä hän haluaisi tehdä kaikki Jumalan lapset onnettomiksi. Monet meistä ovat viettäneet unettomia öitä. Olemme yrittäneet koota kaikki mahdolliset hyvää aikaansaavat voimat niiden voimien lisäksi, jotka ympäröivät vaaraan joutuneita. Me olemme rakastaneet heitä. Me olemme olleet mahdollisimman hyvänä esimerkkinä. Olemme anoneet ja rukoilleet heidän puolestaan. Eräs viisas profeetta antoi meille kauan sitten neuvoja erään toisen voiman käyttämisestä, jota saatamme ajoittain aliarvioida ja niin ollen käyttää liian vähän.
Alma johti kansaa, jota uhkasi julmien vihollisten aiheuttama tuho. Tämän vaaran uhatessa hän ei voinut tehdä kaikkea, joten hänen oli valittava. Hän olisi voinut rakentaa linnakkeita tai kouluttaa sotajoukkoja tai valmistaa aseita. Hänen ainoa toivonsa voitosta oli kuitenkin saada apua Jumalalta, ja hän tiesi sen edellyttävän sitä, että kansan oli tehtävä parannus. Ja niin hän päätti kokeilla ensin yhtä hengellistä asiaa: ”Ja nyt, koska sanan saarnaamisella oli suuri taipumus johdattaa kansaa tekemään sitä, mikä oli oikein – niin, sillä oli ollut kansan mieleen voimallisempi vaikutus kuin miekalla tai millään muulla, mitä heille oli tapahtunut – sen tähden Alma ajatteli olevan hyväksi, että he kokeilisivat Jumalan sanan voimaa” (Alma 31:5).
Mielen ja sydämen avaaminen
Jumalan sana on Jeesuksen Kristuksen ja Hänen profeettojensa opettamaa oppia. Alma tiesi, että opin sanoilla on suuri voima. Ne voivat avata ihmisten mielen näkemään sitä, mikä on hengellistä ja mitä ei voi nähdä luonnollisin silmin. Ja ne voivat avata sydämen tuntemaan Jumalan rakkautta ja totuudenrakkautta. Vapahtaja on käyttänyt hyväksi näitä molempia voiman lähteitä, voimaa avata silmämme ja voimaa avata sydämemme, Opin ja liittojen luvussa 18 opettaessaan oppiaan niille, joiden Hän haluaa palvelevan Häntä lähetyssaarnaajina. Kun kuuntelette, ajatelkaa sitä omassa perheessänne olevaa nuorta miestä, joka tällä hetkellä epäröi valmistautuessaan lähetystyöhön. Mestari opetti kahta palvelijaansa tällä tavoin, ja tällä tavoin tekin voisitte opettaa Hänen oppiaan sille nuorelle miehelle, jota rakastatte:
”Ja nyt, Oliver Cowdery, minä puhun sinulle sekä David Whitmerille käskynä; sillä katso, minä käsken kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen; ja minä puhun teille niin kuin Paavalille, apostolilleni, sillä teidät on kutsuttu aivan samaan kutsumukseen kuin hänet kutsuttiin.
Muistakaa, että sielujen arvo on suuri Jumalan silmissä.” (OL 18:9–10.)
Hän aloittaa kertomalla, kuinka paljon Hän luottaa heihin. Sitten Hän taivuttaa heidän sydämensä puoleensa sanomalla, kuinka paljon Hänen Isänsä ja Hän itse rakastavat jokaista sielua. Sitten Hän siirtyy oppinsa perustaan. Hän kuvailee, kuinka paljon meillä on syytä rakastaa Häntä:
”Sillä katso, Herra, teidän Lunastajanne, kärsi kuoleman lihassa; ja niin hän kärsi kaikkien ihmisten tuskan, jotta kaikki ihmiset voisivat tehdä parannuksen ja tulla hänen luoksensa.
Ja hän on noussut kuolleista, jotta hän voisi tuoda kaikki ihmiset luoksensa parannuksen ehdoilla.
Ja kuinka suuri hänen ilonsa onkaan sielusta, joka tekee parannuksen!” (OL 18:11–13.)
Selitettyään heille omaa lähetystehtäväänsä koskevan opin avatakseen heidän sydämensä Hän antaa heille käskynsä: ”Ja nyt, teidät on kutsuttu huutamaan parannusta tälle kansalle” (OL 18:14).
Lopuksi Hän avaa heidän silmänsä näkemään verhon tuolle puolen. Hän vie heidät ja meidät suuressa pelastussuunnitelmassa kuvattuun tulevaan olemassaoloon, jossa me saamme kenties joskus olla. Hän kertoo meille ihanasta yhdessäolosta, jonka saavuttamiseksi meidän kannattaa antaa kaikkemme:
”Ja jos kävisi niin, että te tekisitte työtä koko elinaikanne huutaen parannusta tälle kansalle ja johdattaisitte ainoastaan yhden sielun minun luokseni, kuinka suuri teidän ilonne onkaan hänen kanssansa minun Isäni valtakunnassa!
Ja nyt, jos ilonne on suuri yhden sielun kanssa, jonka olette johdattaneet minun luokseni minun Isäni valtakuntaan, kuinka suuri teidän ilonne onkaan, jos johdatatte monta sielua minun luokseni!” (OL 18:15–16.)
Noissa muutamissa jakeissa Hän opettaa oppia avatakseen sydämemme Hänen rakkaudelleen. Ja Hän opettaa oppia avatakseen meidän silmämme näkemään hengellisiä tosiasioita, jotka ovat näkymättömiä jokaiselle mielelle, jota Totuuden Henki ei ole valaissut.
Kuinka meidän täytyy opettaa
Tarve avata silmät ja sydän osoittaa meille, kuinka meidän täytyy opettaa oppia. Oppi saa voimansa siitä, että Pyhä Henki vahvistaa sen olevan totta. Me valmistamme parhaan kykymme mukaan opetettaviamme vastaanottamaan hiljaisen, vienon äänen vaimeat kuiskaukset. Se edellyttää ainakin jonkin verran uskoa Jeesukseen Kristukseen. Se edellyttää ainakin jonkin verran nöyryyttä, jonkin verran halua alistua Vapahtajan tahtoon meitä kohtaan. Sillä, jota haluatte auttaa, ei ehkä ole juuri lainkaan näitä kumpaakaan, mutta te voitte kehottaa häntä haluamaan uskoa. Ja enemmänkin, te voitte saada varmuutta toisestakin opin voimasta. Totuus pystyy valmistamaan itselleen tien. Pelkkä opin sanojen kuuleminen voi kylvää ihmissydämeen uskon siemenen. Ja pikkiriikkinenkin uskon siemen Jeesukseen Kristukseen kutsuu Hengen.
Meillä on enemmän valtaa omaan valmistautumiseemme. Me kestitsemme itseämme Jumalan sanalla, joka on pyhissä kirjoituksissa, ja tutkimme elävien profeettojen sanoja. Me paastoamme ja rukoilemme, että Henki vaikuttaisi meihin ja siihen henkilöön, jota aiomme opettaa.
Koska me tarvitsemme Pyhää Henkeä, meidän on oltava varovaisia ja huolehdittava siitä, ettemme opeta muuta kuin tosi oppia. Pyhä Henki on totuuden henki. Hän vahvistaa sen, mitä me opetamme, jos vältämme arvailua tai omia tulkintojamme. Se voi olla vaikeaa. Me rakastamme sitä ihmistä, johon yritämme vaikuttaa. Hän ei ehkä ole piitannut opista, josta hän on kuullut aiemmin. On houkuttelevaa kokeilla jotakin uutta ja sensaatiomaista. Mutta me saamme Pyhän Hengen kumppaniksemme huolehtimalla siitä, että opetamme vain tosi oppia.
Yksi varmimmista keinoista välttää joutumasta lähellekään väärää oppia on se, että päätämme opettaa yksinkertaisesti. Tämä yksinkertaisuus antaa varmuutta eikä vie pois juuri mitään. Me tiedämme sen siitä, että Vapahtaja on käskenyt meidän opettaa pienille lapsille kaikkein tärkeintä oppia. Kuunnelkaa Hänen käskyään: ”Ja vielä, sikäli kuin Siionissa tai missään sen järjestetyistä vaarnoista on lasten vanhempia, jotka eivät opeta heitä ymmärtämään oppia parannuksesta, uskosta Kristukseen, elävän Jumalan Poikaan, ja kasteesta ja Pyhän Hengen lahjasta kätten päällepanemisen kautta kahdeksan vuoden iässä, synti on vanhempien päällä” (OL 68:25).
Me voimme opettaa jopa lasta ymmärtämään Jeesuksen Kristuksen opin. Pelastavaa oppia on siis mahdollista opettaa Jumalan avulla yksinkertaisesti.
Aloittakaa varhain
Suurenmoisin tilaisuus meillä on pienokaisten kanssa. Paras ajankohta opettamiselle on varhain, kun lapset ovat vielä immuuneja sielunvihollisen kiusauksille, ja jo kauan ennen kuin heidän saattaa olla vaikeampaa kuulla totuuden sanoja henkilökohtaisten kamppailujensa melskeessä.
Viisas vanhempi ei päästä koskaan käsistään tilaisuutta koota lapset yhteen oppimaan Jeesuksen Kristuksen oppia. Sellaiset hetket ovat hyvin harvinaisia verrattuina vihollisen toimiin. Jokaista hetkeä kohti, jolloin lapsen elämään tuodaan opin voimaa, voi olla satoja sellaisten sanomien ja mielikuvien hetkiä, jotka kieltävät tai sivuuttavat pelastavat totuudet.
Meidän ei pitäisi kysyä, olemmeko liian väsyneitä valmistautuaksemme opettamaan oppia tai olisiko parempi lähentyä lasta pitämällä vain hauskaa tai alkaako lapsi ajatella, että me saarnaamme liian paljon. Meidän täytyy kysyä: ”Kun minulla on niin vähän aikaa ja niin harvoja tilaisuuksia, niin mitkä lausumani opin sanat vahvistavat heitä heidän uskoonsa kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, joita varmasti tulee?” Sanat, jotka tänään lausutte, ovat kenties niitä, jotka he muistavat. Ja tämä päivä on pian ohitse.
Vuodet kuluvat, me opetamme oppia parhaan kykymme mukaan, eivätkä jotkut silti reagoi siihen. Se on surullista. Pyhien kirjoitusten kertomukset perheistä antavat kuitenkin toivoa. Ajatelkaa Alma nuorempaa ja Enosia. He muistivat kriisinsä hetkellä isänsä sanat, Jeesuksen Kristuksen opin sanat (ks. En. 1–4; Alma 36:16–19). Se pelasti heidät. Teidän opetuksenne pyhästä opista muistetaan.
Opettamisen pysyvät vaikutukset
Mieleenne saattaa hiipiä kaksi epäilystä. Saatatte miettiä, tunnetteko opin tarpeeksi hyvin opettaaksenne sitä. Ja jos olette jo yrittäneet opettaa sitä, saatatte miettiä, miksi ette näe paljonkaan hyviä seurauksia.
Omassa suvussani on tarina nuoresta naisesta, jolla oli rohkeutta alkaa opettaa oppia, kun hän oli vielä uusi käännynnäinen eikä hänellä ollut juuri lainkaan koulutusta. Ja se tosiasia, että hänen opetustensa vaikutukset eivät ole lakanneet, antaa minulle kärsivällisyyttä odottaa oman työni hedelmiä.
Mary Bommeli oli isoisäni äiti. En ole koskaan tavannut häntä. Hänen tyttärentyttärensä kuuli hänen kertovan tarinansa ja kirjoitti sen muistiin.
Mary syntyi vuonna 1830. Lähetyssaarnaajat opettivat hänen kotiväkeään Sveitsissä, kun hän oli 24-vuotias. Hän asui yhä kotona ja kutoi ja myi kankaita auttaakseen perheen toimeentulossa heidän pienellä maatilallaan. Kun perhe kuuli Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin opin, he tiesivät sen olevan totta. Heidät kastettiin. Maryn veljet kutsuttiin lähetystyöhön, ja he lähtivät matkaan ilman rahakukkaroa ja laukkua. Muu perhe myi omaisuutensa lähteäkseen Amerikkaan kokoontumaan yhteen pyhien kanssa.
Rahat eivät riittäneet kaikkien matkaan. Mary jäi vapaaehtoisesti jälkeen, koska hänestä tuntui, että hän pystyisi ansaitsemaan kankaankudonnalla tarpeeksi tullakseen toimeen ja säästääkseen matkarahat. Hän löysi tiensä Berliiniin ja erään sellaisen naisen kotiin, joka palkkasi hänet kutomaan kangasta perheen vaatettamiseksi. Hän asui palvelijanhuoneessa ja pystytti kangaspuunsa talon olohuoneeseen.
Berliinissä oli tuolloin lainvastaista opettaa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon oppia. Mary ei kuitenkaan voinut pitää hyviä uutisia omana tietonaan. Talon emännällä ja hänen ystävillään oli tapana kokoontua kangaspuiden ympärille kuuntelemaan sveitsiläistytön opetusta. Hän puhui taivaallisen Isän ja Jeesuksen Kristuksen ilmestymisestä Joseph Smithille, enkelien käynneistä ja Mormonin kirjasta. Kun hän pääsi Alman kertomuksiin, hän opetti oppia ylösnousemuksesta.
Se aiheutti hieman ongelmia hänen kutomiseensa. Noina aikoina kuoli paljon lapsia aivan pieninä. Kangaspuiden ympärillä olevilta naisilta oli kuollut lapsia, joiltakuilta heistä useampikin. Kun Mary opetti totuutta, että pienet lapset ovat selestisen valtakunnan perillisiä ja että nuo naiset voisivat jälleen olla heidän kanssaan ja Vapahtajan ja taivaallisen Isämme kanssa, niin naiset puhkesivat kyyneliin. Marykin itki. Heidän vuolaat kyyneleensä kastelivat kankaan, jota Mary oli kutonut.
Maryn opetus aiheutti vakavammankin ongelman. Vaikka Mary pyysi hartaasti naisia olemaan puhumatta siitä, mitä hän oli heille kertonut, he kuitenkin puhuivat siitä. He kertoivat riemullisesta opista ystävilleen. Ja niin eräänä iltana ovelta kuului koputus. Siellä oli poliiseja. He veivät Maryn vankilaan. Matkalla hän kysyi yhdeltä poliisilta sen tuomarin nimeä, jonka eteen hänen oli määrä joutua seuraavana aamuna. Hän kysyi, oliko tuomarilla perhettä. Hän kysyi, oliko tämä hyvä isä ja hyvä aviomies. Poliisi hymyili kuvaillessaan tuomaria maailmalliseksi mieheksi.
Vankilassa Mary pyysi kynää ja paperia. Hän kirjoitti tuomarille kirjeen. Hän kirjoitti Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksesta, kuten sitä kuvataan Mormonin kirjassa, sekä henkimaailmasta ja siitä, kuinka kauan tuomari joutuisi ajattelemaan ja miettimään elämäänsä ennen kuin joutuisi viimeiselle tuomiolle. Mary kirjoitti tietävänsä, että tuomarilla oli elämässään paljonkin sellaista, mistä hänen pitäisi tehdä parannus ja mikä särkisi hänen perheensä jäsenten sydämen ja toisi hänelle suurta surua. Mary kirjoitti koko yön. Aamulla hän pyysi poliisia viemään hänen kirjeensä tuomarille. Poliisi teki niin.
Myöhemmin tuomari kutsui poliisin puheilleen. Maryn kirjoittama kirje oli kumoamaton todiste siitä, että hän opetti evankeliumia ja rikkoi siis lakia. Siitä huolimatta ei kestänyt kauankaan, kun poliisi palasi Maryn selliin. Hän kertoi Marylle, että kaikki syytteet oli hylätty ja että Mary oli vapaa lähtemään. Maryn opetus Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin opista oli avannut silmiä ja sydämiä siinä määrin, että hän joutui vankilaan. Ja se, että hän oli julistanut tuomarille parannuksen oppia, vapautti hänet vankilasta.1
Jälkeläisiinne vaikuttaminen
Mary Bommelin opetus kosketti muitakin kuin noita kangaspuiden ympärillä olevia naisia ja tuomaria. Minun isäni, Maryn pojanpoika, puhui kanssani iltaisin kuolemansa lähestyessä. Hän puhui riemukkaista jälleennäkemisistä, joita pian kokisi henkimaailmassa. Saatoin miltei nähdä kirkkaan auringonpaisteen ja hymyt tuossa paratiisin kolkassa hänen puhuessaan asiasta niin vakuuttavasti.
Eräässä vaiheessa kysyin häneltä, oliko hänellä jotakin sellaista, mistä hänen pitäisi tehdä parannus. Hän hymyili ja naurahti pehmeästi vastatessaan: ”Ei, Hal, olen tehnyt parannusta koko elämäni ajan.” Oppi paratiisista, jota Mary Bommeli oli opettanut noille naisille, oli hänen pojanpojalleen todellinen. Ja jopa Maryn tuomarille opettamalla opilla oli ollut hyvä vaikutus isäni elämään. Mary Bommelin opetus ei pääty tähän. Kertomus hänen sanoistaan välittää tosi opin hänen sukunsa vielä syntymättömille sukupolville. Koska hän uskoi, että uusikin käännynnäinen tuntee opin tarpeeksi hyvin opettaakseen sitä, niin hänen jälkeläistensä sydän ja mieli avautuvat ja he vahvistuvat taistelussa.
Teidänkin jälkeläisenne tulevat opettamaan oppia toisilleen, koska te olette opettaneet sitä. Oppi voi tehdä enemmän kuin avata mielen hengellisille asioille ja sydämen Jumalan rakkaudelle. Samalla kun oppi tuo iloa ja rauhaa, sillä on myös voima avata suu. Noiden berliiniläisten naisten tavoin teidänkään jälkeläisenne eivät kykene pitämään hyviä uutisia omana tietonaan.
Olen kiitollinen siitä, että saan elää aikana, jolloin meillä ja perheillämme on palautetun evankeliumin täyteys. Olen kiitollinen Vapahtajan rakkaudentyöstä meidän puolestamme ja niistä elämän sanoista, jotka Hän on meille antanut. Rukoilen, että me saamme jakaa ne sanat niiden kanssa, joita rakastamme. Todistan, että Jumala, meidän Isämme, elää ja rakastaa kaikkia lapsiaan. Jeesus Kristus on Hänen ainosyntyinen Poikansa lihassa ja meidän Vapahtajamme. Tiedän, että Hän on noussut kuolleista, ja tiedän, että meidät voidaan pestä puhtaiksi, jos olemme kuuliaisia Jeesuksen Kristuksen evankeliumin laeille ja toimituksille.
Kuvitus Michael T. Malm
Valokuva Christina Smith