2012
Kuinka selviytyä hengissä vihollisalueella
Lokakuu 2012


Kuinka selviytyä hengissä vihollisalueella

Seminaarin satavuotisjuhlalähetyksessä 22. tammikuuta 2012 pidetystä puheesta.

Kuva
Presidentti Boyd K. Packer

Me vietämme kirkon seminaarin satavuotisjuhlaa. Muistoni vievät varhaisiin aikoihin, jolloin tämän ohjelman voimavarat olivat sangen vähäiset.

Noiden vaatimattomien alkuaikojen jälkeen meillä on nykyään 375 008 oppilasta seminaariluokissa 143 maassa ja yli 38 000 vapaaehtoista tai kokoaikaista opettajaa kautta maailman. Panostamme paljon nuorisoomme. Tiedämme teidän arvonne ja teidän mahdollisuutenne.

Viisaus auttaa teitä taistelemaan vihollista vastaan

Puhun teille henkilönä, joka on nähnyt menneisyyden ja haluaa valmistaa teitä tulevaisuutta varten.

Te vartutte vihollisalueella. Kun kypsytte hengellisesti, te ymmärrätte, kuinka vastustaja on soluttautunut teitä ympäröivään maailmaan. Hän on kodeissa, viihteessä, mediassa, kielessä – kaikessa ympärillänne. Useimmissa tapauksissa hänen läsnäoloaan ei havaita.

Haluan kertoa teille siitä, mikä tulee olemaan kaikkein arvokkainta ja haluttavinta. Pyhissä kirjoituksissa sanotaan: ”Hanki viisautta, se on aarteista kallein, hanki ymmärrystä”, ja voisin lisätä: ”Pane sitten toimeksi!” (Sananl. 4:7.) Minulla ei ole aikaa hukattavana eikä teilläkään ole. Kuunnelkaapa siis tarkasti!

Hetki, jolloin päätin tulla opettajaksi, on hyvin kirkkaana mielessäni. Toisen maailmansodan aikana olin vähän päälle kahdenkymmenen ikäinen ilmavoimien lentäjä. Olin sijoitettuna pienelle Ie Shiman saarelle. Tämä pieni yksinäinen saari – suurin piirtein postimerkin kokoinen – on aivan Okinawan pohjoiskärjen edustalla.

Eräänä yksinäisenä kesäiltana istuin rantakalliolla katselemassa auringonlaskua. Pohdiskelin, mitä tekisin elämässäni sodan jälkeen, jos olisin niin onnekas, että jäisin henkiin. Mitä minä halusin tehdä? Juuri sinä iltana päätin, että minusta tulisi opettaja. Järkeilin, että opettajat oppivat aina uutta. Oppiminen on yksi elämän olennaisista tarkoituksista.

Opetin ensin seminaarissa Brigham Cityssä vuonna 1949. Olin ollut oppilaana siinä seminaarissa lukioaikoinani.

Alun perin seminaarissa opetettiin kolmea kurssia: Vanha testamentti, Uusi testamentti ja Kirkon historia. Minulla oli etuoikeus lisätä varhaisaamun kurssi, joka käsitteli Mormonin kirjaa. Sodasta palattuani minulla oli todistus Mormonin kirjasta ja ymmärrys siitä, kuinka Pyhän Hengen lahja toimii.

Pyhän Hengen lahja suojelee teitä vihollisalueella

Teille on koko elämänne ajan opetettu oppia Pyhän Hengen lahjasta, mutta opetukset kantavat vain tiettyyn pisteeseen asti. Te voitte – ja itse asiassa teidän täytyy – kulkea loput matkasta yksin voidaksenne saada itse selville, kuinka Pyhällä Hengellä voi olla ohjaava ja suojaava vaikutus.

Prosessi on sama nuorille miehille ja nuorille naisille. Teidän on hyvin tärkeää saada selville, kuinka Pyhä Henki toimii omassa elämässänne. Kun kerran saatte sen selville omalta osaltanne, voitte elää vihollisalueella ilman että joutuisitte harhautetuiksi tai teidät tuhottaisiin. Yksikään kirkon jäsen – ja tarkoitan teitä jokaista – ei koskaan tee vakavaa virhettä ilman että Pyhän Hengen kuiskaukset ensin varoittaisivat siitä.

Joskus, kun olette tehneet virheen, olette saattaneet jälkeenpäin sanoa: ”Tiesin, ettei minun olisi pitänyt tehdä niin. Se ei tuntunut oikealta”, tai ehkä: ”Tiesin, että minun olisi pitänyt tehdä niin. En vain uskaltanut toimia!” Nuo vaikutelmat ovat sitä, että Pyhä Henki yrittää ohjata teitä kohti hyvää tai varoittaa teitä joutumasta vaikeuksiin.

On tiettyjä asioita, joita ette saa tehdä, mikäli aiotte pitää viestintälinjat avoinna. Te ette voi valehdella tai petkuttaa tai varastaa tai toimia moraalittomasti ja odottaa noiden kanavien toimivan esteettä. Älkää menkö sinne, missä ympäristö vastustaa hengellistä yhteydenpitoa.

Teidän täytyy oppia etsimään saatavillanne olevaa voimaa ja ohjausta ja sitten noudattaa sitä kurssia, tapahtuipa mitä tahansa.

Laittakaa tehtäväluettelonne ensimmäiseksi kohdaksi sana rukous. Suurimmaksi osaksi rukouksenne ovat hiljaisia. Rukouksen voi ajatella mielessään.

Teillä voi aina olla suora viestintäyhteys taivaallisen Isänne kanssa. Älkää antako vastustajan vakuuttaa teille, ettei toisessa päässä ole ketään kuuntelemassa. Teidän rukouksenne kuullaan aina. Ette ole koskaan yksin!

Pitäkää huolta kehostanne. Olkaa puhtaat. ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?” (1. Kor. 3:16.)

Lukekaa huolella lupaukset, jotka ovat Opin ja liittojen luvussa 89. Viisauden sanassa ei luvata täydellistä terveyttä vaan sitä, että teissä olevia hengellisiä reseptoreja vahvistettaisiin.

Välttäkää tatuointeja ja senkaltaisia asioita, jotka turmelevat ruumistanne. Teidän kehonne luotiin Jumalan kuvaksi.

Profeettojen neuvot opettavat totuutta

Haluaisin nyt puhua suoraa puhetta eräästä toisesta asiasta.

Me tiedämme, että sukupuoli on säädetty kuolevaisuutta edeltävässä maailmassa.1 ”Henki ja ruumis ovat ihmisen sielu” (OL 88:15). Johtavat veljet ovat suuresti huolissaan tästä sukupuoliasiasta, samoin kuin kaikesta moraalisuuteen liittyvästä.

Muutamat teistä olette ehkä kokeneet hämmentäviä tunteita tai teille on kerrottu, että sellaiset tunteet ovat synnynnäisiä, eikä ole omaa syytänne, jos toimitte noiden kiusausten mukaisesti. Opillisesti tiedämme, että jos se olisi totta, teidän tahdonvapautenne olisi poistettu, eikä niin voi tapahtua. Te voitte aina valita, että noudatatte Pyhän Hengen kuiskauksia ja elätte moraalisesti puhdasta ja siveellistä elämää, joka on täynnä hyveellisyyttä.

Presidentti Gordon B. Hinckley esitti yleiskonferenssissa seuraavan ilmoituksen: ”Meiltä kysytään kantaamme niihin, jotka pitävät itseään – – homoina ja lesboina. Vastaukseni on, että me rakastamme heitä Jumalan poikina ja tyttärinä. Heillä saattaa olla tiettyjä taipumuksia, jotka ovat voimakkaita ja joita voi olla vaikea hillitä. Useimmilla ihmisillä on eri aikoina yhden- jos toisenkinlaisia [kiusauksia]. Elleivät he toimi näiden taipumusten mukaan, he voivat edetä kuten kaikki muutkin kirkon jäsenet. Jos he rikkovat siveyden lakia ja kirkon moraalisääntöjä, silloin he ovat kirkkokurin alaisia aivan kuten muutkin.

Haluamme auttaa – –, vahvistaa heitä, antaa heille apua heidän ongelmissaan ja auttaa heitä heidän vaikeuksissaan. Mutta emme voi pysyä toimettomina, jos he menevät mukaan moraalittomaan toimintaan, jos he yrittävät kannattaa ja puolustaa saman sukupuolen edustajien välistä avioliittoa ja elää sellaisessa liitossa. Sellaisen salliminen olisi erittäin vakavan ja pyhän Jumalan säätämän avioliiton perustan ja sen perimmäisen tarkoituksen, perheen kasvattamisen, väheksymistä.”2

Presidentti Hinckley puhui kirkon puolesta.

Käyttäkää tahdonvapauttanne pysyäksenne turvallisella alueella tai päästäksenne sinne

Ensimmäinen lahja, jonka Aadam ja Eeva saivat, oli tahdonvapaus: ”Saat kuitenkin itse päättää, sillä se on sinulle suotu” (Moos. 3:17).

Teillä on tämä sama tahdonvapaus. Käyttäkää sitä viisaasti kieltäytymällä toimimasta minkään epäpuhtaan mielihalun tai epäpyhän kiusauksen mukaisesti, joita mieleenne saattaa tulla. Älkää edes aloittako, ja jos jo olette aloittaneet, lopettakaa se. ”Kieltäkää itseltänne kaikki jumalattomuus” (Moroni 10:32).

Älkää kajotko kehossanne oleviin lisääntymisen voimiin itseksenne tai kumpaankaan sukupuoleen kuuluvien ihmisten kanssa. Se on kirkon periaate, eikä se tule muuttumaan. Kun tulette vanhemmaksi, tulee kiusauksia kokeilla tai tutkia moraalittomia toimintoja. Älkää tehkö sitä!

Avainsana on kuri – itsekuri. Sana discipline [’kuri’] tulee sanasta disciple [’opetuslapsi’] eli seuraaja. Olkaa Vapahtajan opetuslapsia eli seuraajia, niin olette turvassa.

Joku teistä saattaa ajatella: ”Olen jo syyllistynyt yhteen tai toiseen vakavaan virheeseen. Minun kohdallani on liian myöhäistä.” Koskaan ei ole liian myöhäistä.

Teille on opetettu kotona ja seminaarissa Jeesuksen Kristuksen sovitusta. Sovitus on kuin pyyhekumi. Se voi pyyhkiä pois syyllisyyden ja syyllisyyttä aiheuttavan tekijän – mikä se sitten onkin – vaikutuksen.

Syyllisyys on hengellistä kipua. Älkää kärsikö kroonista kipua. Hankkiutukaa siitä eroon. Lopettakaa se. Tehkää parannus, ja jos on tarpeen, tehkää parannus yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, kunnes vihollisen sijasta te itse hallitsette itseänne.

Pysyvä rauha tulee tekemällä usein parannusta

Elämä on sarja yrityksiä ja erehdyksiä. Lisätkää tehtäväluetteloonne ”tee parannus usein”. Se tuo teille pysyvää rauhaa, jota ei voi ostaa millään maallisella hinnalla. Sovituksen ymmärtäminen voi olla kaikkein tärkein totuus, mitä nuoruudessanne voitte oppia.

Jos olette tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka vetävät teitä alaspäin sen sijaan että kohottaisivat teitä, pysähtykää ja vaihtakaa seuraa. Saatatte joskus olla yksin ja yksinäisiä. Silloin voidaan kysyä tärkeä kysymys: ”Kun olet yksin, oletko hyvässä seurassa?”

Voi olla vaikeaa päästä eroon tavasta, jonka pauloihin olette antaneet itsenne kietoutua. Mutta teissä on voima. Älkää vaipuko epätoivoon. Profeetta Joseph Smith opetti, että ”kaikilla olennoilla, joilla on ruumis, on valta niiden yli, joilla ei ole ruumista”3. Te pystytte vastustamaan kiusausta!

Todennäköisesti ette milloinkaan kohtaa vastustajaa henkilökohtaisesti; hänellä ei ole tapana näyttäytyä siten. Mutta vaikka hän tulisikin henkilökohtaisesti koettelemaan ja kiusaamaan teitä, teillä on etulyöntiasema. Voitte tehdä tahdonvapautenne selväksi, ja hänen on jätettävä teidät rauhaan.

Hyödyntäkää seminaarin siunaukset

Te ette ole tavallisia. Te olette hyvin tärkeitä. Te olette erityisiä. Kuinka minä tiedän sen? Minä tiedän sen, koska te olette syntyneet sellaisena aikana ja sellaisessa paikassa, jossa Jeesuksen Kristuksen evankeliumi voi tulla teidän elämäänne teidän kotinne ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon opetusten ja toimintojen välityksellä. Se on, kuten Herra itse on sanonut, koko maan päällä ainoa tosi ja elävä kirkko (ks. OL 1:30).

On muitakin asioita, joita voisimme lisätä luetteloon, mutta te tiedätte, mitä teidän pitäisi tehdä elämässänne ja mitä ette saa tehdä. Te tiedätte oikean ja väärän, eikä teitä tarvitse käskeä kaikissa asioissa.

Älkää hukatko näitä seminaariopetuksen vuosia. Käyttäkää hyödyksenne teillä oleva suurenmoinen siunaus oppia kirkon oppeja ja profeettojen opetuksia. Oppikaa sitä, mikä on kaikkein arvokkainta. Se tulee siunaamaan teitä ja teidän jälkeläisiänne monien sukupolvien ajan.

Ei kulu monta vuotta, ennen kuin olette naimisissa ja teillä on lapsia, ja avioliitto, jonka tulisi olla sinetöity temppelissä. Rukouksemme on, että huomaatte aikanaan kotiutuneenne turvallisesti omaan perheseurakuntaanne.

Kulkekaa eteenpäin toivoen ja uskossa

Älkää pelätkö tulevaisuutta. Kulkekaa eteenpäin toivoen ja uskossa. Muistakaa tuo Pyhän Hengen ylivertainen lahja. Oppikaa ottamaan vastaan sen opetuksia. Oppikaa etsimään sitä. Oppikaa elämään sen mukaisesti. Oppikaa rukoilemaan aina Jeesuksen Kristuksen nimessä (ks. 3. Nefi 18:19–20). Herran Henki tulee olemaan kanssanne, ja te tulette olemaan siunattuja.

Luotamme teihin syvästi ja täysin.

Lausun teille todistukseni – todistuksen, jonka olen saanut nuorena. Ettekä te eroa muista sen enempää kuin minäkään. Teillä on aivan yhtä suuri oikeus siihen todistukseen kuin kenellä tahansa. Te saatte sen, jos ansaitsette sen. Pyydän teille Herran siunauksia – jotta tämän todistuksen siunaukset olisivat teidän elämässänne johdattamassa teitä luomaan onnellisen tulevaisuuden.

Viitteet

  1. Ks. ”Perhe – julistus maailmalle”, Liahona, marraskuu 2010, s. 129; ks. myös Moos. 3:5; Abr. 3:22–23.

  2. Ks. ”Mitä ihmiset kyselevät meistä?”, Liahona, tammikuu 1999, s. 83.

  3. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 220.

Kuvitus Cary Henrie

Kuvakekuvitus Scott Greer

Tulosta