Nuorille
Rukous ja rauhaa
Eräänä iltana kiistelin äidin kanssa, ja minusta tuntui hyvin pahalta. Niinpä päätin rukoilla. Vaikka olin huonolla tuulella enkä halunnut olla ”hengellinen”, tiesin, että rukoileminen auttaisi minua tuntemaan oloni onnellisemmaksi ja vähemmän riidanhaluiseksi. Kun äiti oli lähtenyt huoneesta, aloitin rukoukseni. ”Rakas taivaallinen Isä, käännyn tänä iltana Sinun puoleesi, koska…” Ei. Avasin silmäni ja otin käteni pois rististä. Se kuulosti kömpelöltä. Yritin uudelleen. ”Taivaallinen Isä, tarvitsen…” Sekin kuulosti oudolta. Tunsin Saatanan kehottavan minua luopumaan siitä, että rukoilisin apua taivaalliselta Isältäni.
Yhtäkkiä tunsin kehotuksen kiittää! Tein niin, ja mieleeni alkoi virrata ajatuksia kaikista niistä asioista, joista saatoin kiittää taivaallista Isääni. Kun olin kylliksi kiittänyt Häntä, kerroin käsillä olevasta ongelmasta.
Jälkeenpäin tunsin sisimmässäni ihanaa rauhaa, lämpimän hengellisen tunteen siitä, että tiedän, että taivaallinen Isämme ja vanhempani rakastavat minua ja että olen Jumalan lapsi. Pystyin pyytämään äidiltä anteeksi ja hyväksymään hänen anteeksipyyntönsä.