Kuolema ja elämä
Pioneerien näkemyksiä ylösnousemuksesta
Kun kirkon varhaiset käännynnäiset matkasivat Yhdysvaltain länsiosiin päästäkseen muiden pyhien joukkoon, he näkivät ihmisten kuolevan, mutta heidän tuore uskonsa palautettuun evankeliumiin vahvisti heitä. Seuraavat ovat otteita pioneerien muistiinpanoista, jotka osoittavat pyhien toivon ylösnousemuksesta, sekä kirkon viiden ensimmäisen presidentin lohdullisia opetuksia.
Kertomus eräästä Skandinaviasta lähteneestä myöhempien aikojen pyhiin kuuluneesta isästä, jonka nimi ei ole tiedossa ja jonka pieni poika kuoli matkalla New Yorkista Utahiin vuonna 1866:
”Erään ystävän avulla kaivettiin pieni hauta, ja maalliset jäännökset laskettiin siihen. Lapsi oli kuollut tarttuvaan tautiin, eikä paikalle ollut kokoontunut surijoita, ei ollut virallista seremoniaa, ei kukkalaitteita, ei hengellistä laulua, ei muistopuhetta. Mutta ennen paikalta lähtöä sureva isä lausui lyhyen pyhittämisrukouksen äidinkielellään (tanskaksi) seuraavasti: – –
’Taivaallinen Isä, Sinä annoit minulle tämän pienen aarteen – tämän rakkaan pojan, ja nyt olet kutsunut hänet pois. Suothan, että hänen maalliset jäännöksensä voivat levätä täällä häiritsemättä ylösnousemuksen aamuun asti. Sinun tahtosi tapahtukoon. Aamen.’
Ja kun hän nousi maasta, hänen jäähyväissanansa olivat:
’Hyvästi, rakas pieni Hansini – ihana poikani.’ Sitten hän lähti painunein päin ja tuskaisin sydämin urheasti kohti leiripaikkaansa.”1
Presidentti Joseph Smith (1805–1844):
”Kuinka lohdullista onkaan surevien, kun heidät kutsutaan jättämään jäähyväiset aviomiehelle, vaimolle, isälle, äidille, lapselle tai rakkaalle sukulaiselle, tietää, että vaikka maallinen tomumaja lasketaan hautaan ja hajoaa, nämä tulevat nousemaan asuakseen jälleen iankaikkisessa hehkussa kuolemattomuuden kirkkaudessa, missä ei enää ole murhetta, ei kärsimystä eikä kuolemaa, vaan missä he saavat olla Jumalan perillisiä yhdessä Jeesuksen Kristuksen kanssa.”2
Joseph Watson Young (1828–1873), Brigham Youngin veljenpoika, joka matkasi Englannista Yhdysvaltoihin vuonna 1853:
”Oli murheellinen näky luovuttaa kanssakulkija meren syliin yösydännä vain muutaman yksinäisen todistajan ollessa läsnä. – – Hänellä ei ollut laivalla sukulaisia eikä ketään, joka surisi juuri häntä, paitsi palvelijatoveri. Siinä raukesivat hetkessä ihmisluonnon rakkaimmat toiveet. Tämä nuorukainen oli jättänyt kaiken lähteäkseen Siioniin, ja hänen sydämessään paloivat toiveikkaat tulevaisuuden odotukset. Hän ei aavistanut, että joutuisi luovuttamaan maallisen ruumiinsa nälkäiselle aallolle. Hän ei kuitenkaan kuollut kuten ne, joilla ei ole toivoa, sillä hän oli tehnyt rauhan Jumalansa kanssa, ja hänellä oli täysi varmuus loistavasta ylösnousemuksesta vanhurskaiden aamuna.”3
Presidentti Brigham Young (1801–1877):
”Mikä synkkä laakso ja varjo onkaan se, mitä me sanomme kuolemaksi! Kuinka outoa kuolevaiselle ruumiille onkaan siirtyä olemassaolon tästä tilasta tyhjyyden tilaan! Kuinka synkkä tämä laakso onkaan! Kuinka salaperäinen onkaan tämä tie, ja me joudumme kulkemaan sen yksin. Haluaisin sanoa teille, veljeni ja ystäväni, jos voisimme nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat ja sellaisina kuin me tulemme ne näkemään ja ymmärtämään, tämä synkkä varjo ja laakso on niin vähäpätöinen, että me käännymme silloin ympäri ja katsomme sitä ja ajattelemme sen kuljettuamme: ’Tämä on todellakin koko olemassaoloni merkittävin voitto, sillä olen siirtynyt surun, murheen, valituksen, voihkeen, kurjuuden, tuskan, ahdingon ja pettymyksen tilasta tilaan, jossa voin nauttia elämästä niin runsain määrin kuin se on mahdollista ilman ruumista.’”4
Dan Jones (1811–1862), walesilainen käännynnäinen, joka purjehti rouva Williamsin ja muiden kirkon jäsenten kanssa Yhdysvaltoihin vuonna 1849:
”Rouva Williams Ynysybontista läheltä Tregaronia [Walesista] heikkenee nopeasti, ja merkit viittaavat siihen, ettei hän elä kauan. – – Hän sanoi, että suurin kunnia, mitä hän on koskaan saanut osakseen, oli saada tulla Jumalan Pojan tosi kirkon jäseneksi, että hänen rinnassaan ei ollut lainkaan pelkoa toisesta elämästä ja että hänen uskontonsa osoitti nyt voimansa paremmin kuin koskaan ennen. – – Hän neuvoi vakavasti poikiaan jatkamaan uskossa kuolemaan saakka, niin että he saisivat hänen kanssaan paremman ylösnousemuksen. – – Hän oli tajuissaan läpi yön, ja neljännestä vailla neljä seuraavana aamuna hänen henkensä lähti rauhassa jättäen hymyn hänen huulilleen.”5
Presidentti John Taylor (1808–1887):
”Miten lohdullista onkaan niiden, jotka ovat joutuneet suremaan rakkaiden ystävien kuolemaa, tietää, että me pääsemme jälleen heidän seuraansa! Miten rohkaisevaa kaikkien, jotka elävät ilmoitettujen totuuden periaatteiden mukaisesti, kenties varsinkin niiden, joiden elämä on jo suurimmaksi osaksi eletty, jotka ovat kantaneet päivän kuorman ja helteen, onkaan tietää, että ennen pitkää me murramme haudan kahleet ja tulemme esiin elävinä ja kuolemattomina sieluina nauttimaan koeteltujen ja luotettavien ystävien seurasta, emme enää kuoleman siementen vaivaamina, ja suoritamme loppuun työn, jonka Isä on meille tehtäväksi antanut!”6
Andrew Jenson (1850–1941), tanskalainen siirtolainen, joka matkasi Yhdysvalloissa Andrew H. Scottin vankkurikaravaanissa Nebraskasta Utahiin vuonna 1866:
”Kun me näimme, kuinka [kanssamatkustajiemme] maalliset jäännökset laskettiin maaemon poveen erämaassa, me kaikki itkimme tai halusimme itkeä, sillä ajatus rakkaiden hautaamisesta tällä tavoin, kun ystävien ja sukulaisten täytyy heti kiirehtiä pois vailla toivoa käynnistä enää koskaan rakkaittensa leposijoilla, oli surullinen ja todella raskas. – – Mutta heidän hautansa tullaan löytämään, kun Gabriel puhaltaa pasuunaansa ensimmäisen ylösnousemuksen aamuna. Nuo edesmenneet uhrasivat näin henkensä kulkiessaan kohti Siionia. Herra kutsui heidät kotiin ennen kuin he saavuttivat määränpäänsä. Heidän ei sallittu nähdä Siionia lihassa, mutta he saavat kirkkauden ja riemuitsevat tämän elämän jälkeen. He kuolivat pyrkiessään olemaan kuuliaisia Jumalalle ja pitämään Hänen käskynsä, ja siunattuja ovat ne, jotka kuolevat [Herrassa].”7
Presidentti Wilford Woodruff (1807–1898):
”Ilman Kristuksen evankeliumia kuoleman tuoma ero on yksi synkimmistä aiheista, mitä ajatella saattaa, mutta heti kun me otamme vastaan evankeliumin ja kuulemme ylösnousemuksen periaatteesta, niin synkkyys, suru ja kärsimys, joita kuolema tuo, suurelta osin häviävät. – – Ihmisen valistunut mieli käsittää kuolleiden ylösnousemuksen, ja hänen hengellään on perusta, johon turvata. Siinä asemassa myöhempien aikojen pyhät ovat tänä päivänä. Me tiedämme itse, me emme ole pimeässä tässä asiassa. Jumala on ilmoittanut sen meille, ja me ymmärrämme kuolleiden ylösnousemuksen periaatteen ja sen, että evankeliumi tuo valoon elämän ja katoamattomuuden.”8
William Driver (1837–1920), pioneeri, joka matkasi Englannista New Yorkiin Yhdysvaltoihin vuonna 1866:
”Willie, rakkain lapseni, oli vakavasti sairaana koko yön, kunnes puoli kahdeksalta aamulla hän vapautui kärsimyksistään. Jumala siunatkoon hänen rakasta sieluaan. Kuinka hän kärsikään. Hän kohtasi kuolemansa, kun herra Poulterin kärryt rikkoutuivat St. Annin kukkulalla Wandsworthissa Surreyssa Englannissa. Voi kuinka minä murehdinkaan tätä suurta kärsimystä. Oi Herra, auta minua voimallasi kestämään se Sinun kädestäsi tulleena ja kannusta minua palvelemaan Sinua jalommin ja uskollisemmin, jotta eläisin valmiina kohtaamaan hänet onnellisemmassa ja paremmassa maailmassa hänen rakkaan siskonsa Elizabeth Maryannin kanssa, ja että kohtaisin heidät vanhurskaiden ylösnousemuksessa.”9
Presidentti Lorenzo Snow (1814–1901):
”Seuraavassa elämässä me saamme ruumiimme ylösnousseena ja vapaana sairaudesta ja kuolemasta. Mikään ei ole niin kaunista kuin ihminen ylösnousseessa ja kirkastetussa tilassa. Mikään ei ole ihanampaa kuin olla tässä tilassa ja pitää vaimomme ja lapsemme ja ystävämme luonamme.”10
Kuvitus Michael T. Malm ja tausta Welden C. Andersen © IRI
Oikealla: presidentti Brigham Young. Yllä: Joseph Watson Young.
Oikealla: presidentti John Taylor. Yllä: Dan Jones.
Upotukset: John Willard Clawsonin teos Brigham Young; valokuva Joseph Watson Youngista kirkon historian kirjaston luvalla; valokuva Dan Jonesista © IRI; A. Westwoodin teos John Taylor, kirkon historian museon luvalla
Oikealla: presidentti Wilford Woodruff. Yllä: Andrew Jenson.
Oikealla: presidentti Lorenzo Snow. Yllä: William Driver.
Upotukset: H. E. Petersonin teos Wilford Woodruff © IRI; valokuva Andrew Jensonista Harold Howell Jenson, kirkon historian kirjaston luvalla; valokuva William Driverista kirkon historian kirjaston luvalla; Lewis Ramseyn teos Lorenzo Snow, kirkon historian museon luvalla © IRI