2013
Pääsiäisviikko
Huhtikuu 2013


Pääsiäisviikko

Elämänsä viimeisellä viikolla Vapahtajamme Jeesus Kristus täytti sovituksen, johon kuului Hänen kärsimisensä Getsemanessa, Hänen ristiinnaulitsemisensa Golgatalla ja Hänen ylösnousemuksensa haudasta.

Taivaan neuvonpidossa ennen maailman luomista taivaallinen Isä esitteli suunnitelmansa meitä, Hänen lapsiaan, varten. Me huusimme ilosta, kun taivaallinen Isä valitsi Jeesuksen Kristuksen toteuttamaan pelastussuunnitelman (ks. Job 38:7 ja Abr. 3:27). Jeesus, joka syntyi Marialle Betlehemissä, eli synnittömän elämän. Hänen sovituksensa ansiosta me voimme palata asumaan taivaallisen Isämme luona ja saada iankaikkisen elämän. Jeesus Kristus tulee jälleen voimassa ja kirkkaudessa asumaan maan päällä tuhatvuotisen valtakunnan ajan, ja Hän seisoo kaikkien ihmisten tuomarina viimeisenä päivänä.

Seuraavat ovat Raamatun videoista otettuja kuvia, jotka kuvaavat Vapahtajan elämän viimeistä viikkoa. Harkitse kunkin kuvan kohdalla lueteltujen jakeiden lukemista. Raamatun neljän evankeliumin mukainen tapahtumien täydellinen aikajärjestys on Pyhien kirjoitusten oppaassa. Raamatun videot ovat osoitteessa biblevideos.lds.org.

Kuva

Viidentenä päivänä ennen juutalaista pääsiäistä Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasilla, kuten oli ennustettu. Ihmiset tunnustivat Hänet kuninkaakseen, huusivat ”hoosiannaa” ja laskivat vaatteitaan ja palmunoksia maahan aasin eteen. (Ks. Matt. 21:1–11; Mark. 11:1–11; Sak. 9:9.)

Kuvat © IRI

Kuva

Jo toisen kerran palvelutyössään kuolevaisuudessa Jeesus puhdisti temppelin pihat. ”’Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te teette siitä rosvojen luolan”, Hän sanoi rahanvaihtajille. (Matt. 21:13.) Sitten Hänen luokseen temppeliin tuli monia sokeita ja rampoja, ja Hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät Hänen tekemänsä ihmeet, he vihastuivat ja etsivät keinoa tuhota Hänet. (Ks. Matt. 21:12–17; Mark. 11:15–19.)

Kuvat © IRI

Kuva

Jeesus Kristus, Isän ainosyntyinen Poika, alentui tulemaan maan päälle lunastamaan kaikki ihmiset lankeemuksesta. (Ks. 1. Nefi 11:16–22, 26–33; Alma 7:10–13.)

Kuvat © IRI

Kuva

Tällä viikolla Vapahtaja piti joitakin unohtumattomimmista saarnoistaan, kuten opetuksensa lesken rovosta. (Ks. Mark. 12:41–44; Luuk. 21:1–4.)

Kuvat © IRI

Kuva

Getsemanen puutarhassa Vapahtaja polvistui ja rukoili. Hänen tuskansa maailman synneistä sai Hänet ”vapisemaan tuskasta ja vuotamaan verta joka huokosesta ja kärsimään sekä ruumiissa että hengessä” (OL 19:18). Pian Juudas Iskariot ja joukko aseistautuneita miehiä pidättivät Jeesuksen, ja kaikki opetuslapset hylkäsivät Herran ja pakenivat. (Ks. Matt. 26:36–56; Mark. 14:32–50; Luuk. 22:39–53.)

Kuvat © IRI

Kuva

Viimeisellä aterialla Jeesus lupasi apostoleilleen, että he saisivat Puolustajan eli Pyhän Hengen, kun Hän olisi poissa. Hän opetti heitä muistamaan Hänet nauttimalla sakramentin. Illan päätteeksi Jeesus piti esirukouksen, jossa Hän rukoili, että opetuslapset voisivat olla yhtä. (Ks. Matt. 26:17–30; Mark. 14:12–26; Luuk. 22:14–32; Joh. 13–17.)

Kuvat © IRI

Kuva

Laittoman oikeudenkäynnin ja julman ruoskimisen jälkeen Jeesus Kristus salli naulita itsensä ristille täyttäen suuren ja viimeisen uhrin, joka teki pelastuksen mahdolliseksi kaikille Jumalan lapsille (ks. Alma 34:14–15). Ennen yön tuloa Jeesuksen seuraajat ottivat Hänen ruumiinsa ristiltä, pukivat Hänet pellavaan ja yrtteihin ja laskivat Hänet hautaan. (Ks. Matt. 27; Luuk. 23; Mark. 15; Joh. 19.)

Kuvat © IRI

Kuva

Sunnuntaiaamun valjetessa Magdalan Maria ja muutamat muut uskolliset naiset saapuivat haudalle voidellakseen vielä Jeesuksen ruumiin. He huomasivat, että kivi haudan suulta oli vieritetty pois, ja kaksi enkeliä julisti ilosanoman: ”Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista” (Matt. 28:6). Ylösnoussut Vapahtaja oli voittanut fyysisen kuoleman ja mahdollistanut sen, että me jokainen elämme jälleen: ”Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi” (1. Kor. 15:22). (Ks. Matt. 28; Mark. 16; Luuk. 24; Joh. 20.)

Kuvat © IRI

Tulosta