Ihmeiden Jumala slovakialaiset pyhät Sheffieldissä

Vanhin Erich W. Kopischke

seitsemänkymmenen koorumista

Kun pappeusjohtajat, lähetyssaarnaajat, seurakuntaneuvosto ja jäsenet Sheffieldissä Englannissa yhdistivät pyrkimyksensä lisätä todellista kasvua, heitä siunattiin merkittävin tavoin.

Lähetysjohtajien koulutusseminaarissa, joka pidettiin kesäkuussa, ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi kohdistivat jälleen huomiota siihen, että kirkon jäsenillä Jeesuksen Kristuksen opetuslapsina on perustavaa laatua oleva tehtävä viedä evankeliumia eteenpäin. Kokoaikaiset lähetyssaarnaajat auttavat jäseniä tässä tehtävässä. Vaarna- ja seurakuntaneuvostot organisoivat ja helpottavat omalta osaltaan lähetyssaarnaajien ja jäsenten työtä.

Kuten tämä eräästä englantilaisesta seurakunnasta kertova artikkeli kuvaa, kääntymyksen ihmeitä voi tapahtua, kun johtohenkilöt, jäsenet ja seurakuntaneuvostot noudattavat näitä periaatteita ja soveltavat niitä paikallisiin olosuhteisiinsa.

Pitäessään voimallista saarnaa uskovien kuulijakunnalle profeetta Mormon esitti erään yksinkertaisen kysymyksen: ”Ovatko ihmeet lakanneet?” Hän vastasi siihen heti: ”Katso, minä sanon teille: eivät.” (Moroni 7:29.)

Sitten Mormon selitti, kuinka suurta pelastuksen työtä viimeisinä aikoina toteutettaisiin, tähdentäen Pyhän Hengen, enkelien työn, rukoustemme, uskomme ja Herran ihmeiden välistä suhdetta ja vuorovaikutusta (ks. Moroni 7:33–37, 48).

Kaikkialla pyhissä kirjoituksissa profeetat muistuttavat meille, että Jumala on sama eilen, tänään ja ikuisesti (ks. 3. Nefi 24:6; OL 20:12). Kun pyrimme täyttämään käskyn mennä ”kaikkeen maailmaan – – kastaen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” (OL 68:8), on tärkeää tutkia seuraavia periaatteita ja muistaa ne:

• Jumala ei muutu.

• Jumala on ihmeiden Jumala.

• Jumalan suurin ihme on iankaikkisen pelastuksen tuominen lapsilleen.

• Jumala tekee ihmeitä uskomme mukaan, jonka me osoitamme teoillamme.

• Pyhällä Hengellä on keskeinen rooli kääntymyksessä.

Halukkuus uhrata

Palvellessani Euroopan vyöhykkeellä minulla oli etuoikeus nähdä nämä periaatteet käytännössä, kun Sheffieldissä Englannissa tapahtui ihme. Vuoden 2008 loppuessa piispa Mark Dundon Sheffieldin ensimmäisestä seurakunnasta pohti, mitä hän voisi tehdä auttaakseen seurakuntaansa kasvamaan. Johtajakoulutuksessa hänen vaarnanjohtajansa oli esittänyt piispoille kysymyksen: ”Mitä olette valmiit uhraamaan menestyäksenne lähetystyössä?” Johtajiltaan saamiensa opetusten johdosta piispa Dundon tiesi, että hyvä seurakunnan lähetystyönjohtaja oli avain, toimiva seurakuntaneuvosto oli välttämättömyys ja halukkuus kuunnella Hengen kehotuksia oli ratkaisevan tärkeää.

Paljon pohtimisen ja rukoilemisen jälkeen piispa Dundon käytti pappeuden avaimiaan ja noudatti Hengen kehotuksia vapauttaen neuvonantajansa Gregory Nettleshipin ja Robert McEwenin. Sitten piispa Dundon kutsui veli Nettleshipin uudeksi seurakunnan lähetystyönjohtajaksi ja veli McEwenin seurakunnan lähetystyönjohtajan apulaiseksi. Piispakunnan jäsenet olivat olleet läheisiä, joten tämä muutos ei ollut heille helppo. Mutta piispa Dundon tiesi, että tässä nimenomaisessa tapauksessa päätös oli oikea, ja kumpikin neuvonantaja otti nöyrästi vastaan uuden tehtävänsä.

Yhdessä uusien seurakunnan lähetystyönjohtajien ja seurakuntaneuvoston kanssa piispa teki rukoillen suunnitelmia ja asetti tavoitteita seurakunnan kasvamiselle. Kun he toteuttivat suunnitelmaansa, he alkoivat nähdä merkittävää menestystä. Käännynnäiskasteiden määrä lisääntyi tuntuvasti, ja monista tuli jälleen aktiivisia kirkossa. Seurakunnan johtohenkilöt eivät kuitenkaan osanneet aavistaa, että heidän uskonsa ja työnsä palkittaisiin tavoilla, joita he eivät koskaan uskoneet mahdollisiksi.

Rakkauden liikuttama

Maaliskuussa vuonna 2011 eräs nuori lähetyssaarnaaja ja hänen toverinsa olivat tapaamassa ihmisiä Sheffieldin kaduilla. Vanhin Nicholas Pass näki erään miehen ja hänen vaimonsa kävelevän ohi ja sai voimakkaan tunteen, että hänen pitäisi puhua heidän kanssaan. Vanhin Pass ja hänen toverinsa juoksivat tavoittamaan tuon avioparin. Kommunikointi oli vaikeaa – aviopari oli Slovakiasta eikä puhunut englantia – mutta mukana ollut ystävä auttoi tulkkaamisessa. Kadulla käydyssä keskustelussa lähetyssaarnaajat käyttivät kuvia kertoakseen hieman ensimmäisestä näystä ja palautuksen sanomasta. Sitten aviopari sopi tapaamisesta, jotta lähetyssaarnaajat alkaisivat opettaa heitä.

Ludovit Kandrac, perheen isä, alkoi lukea Mormonin kirjaa. Pian hän lopetti tupakoimisen. Opetuksessaan lähetyssaarnaajien täytyi käyttää useita tulkkeja ja opetella jopa itsekin hieman slovakkia. Toukokuun 14. päivänä 2011 Ludovit, yksi hänen tyttäristään ja kaksi muuta sukulaista kastettiin.

Kastetilaisuudessaan veli Kandrac lausui todistuksensa. Tulkin avustuksella hän kertoi siitä, mitä oli kokenut tavatessaan lähetyssaarnaajat. Kun hän oli kävellyt vanhin Passin ja tämän toverin ohi Sheffieldin kaupungin keskustassa, hän oli saanut lämpimän tunteen rintaansa. Hän oli sivuuttanut tunteen ja jatkanut matkaa, mutta kun hän oli taas vilkaissut lähetyssaarnaajia, hän oli liikuttunut siitä rakkaudesta, jota nämä osoittivat puhuessaan ihmisten kanssa. Vaikka veli Kandrac oli halunnut lähestyä heitä, hän oli jatkanut matkaa. Hän oli hätkähtänyt hetkeä myöhemmin, kun lähetyssaarnaajat tulivat hänen luokseen.

Erään toisen slovakialaisen perheen myötä, joka oli liittynyt kirkkoon vuotta aiemmin, nämä kasteet merkitsivät nykyajan kääntymysihmeen alkua slovakialaisen väestön keskuudessa Sheffieldissä Englannissa. Nämä uudet jäsenet tulivat kirkkoon joka viikko tuoden mukanaan muita perheenjäseniä ja ystäviä. He avasivat kotinsa lähetyssaarnaajille ja kutsuivat muita yhteisöönsä kuuluvia kuuntelemaan evankeliumia.

Vanhin Pass ja hänen uusi toverinsa, vanhin Joseph McKay, kävivät usein näiden perheiden luona. He opettivat heitä, palvelivat heitä, huolehtivat heistä ja siunasivat heitä. Se oli suurenmoista opettamisen, oppimisen ja Hengen lahjojen saamisen aikaa niin tutkijoille, käännynnäisille, lähetyssaarnaajille, vaarnan ja seurakunnan johtohenkilöille kuin jäsenillekin.

Olla heidän kanssaan ja vahvistaa heitä

Vuoden 2011 kesän ja syksyn aikana yhä lisää slovakialaisia liittyi kirkkoon. Koska heitä tuli niin paljon, paikallisten jäsenten alkoi olla vaikeaa tarjota heille kuljetusta seurakuntakeskukseen ja sieltä pois. Usean viikon ajan uskolliset slovakialaiset pyhät kävelivät kahdeksan kilometrin yhdensuuntaisen matkan osallistuakseen sunnuntaikokouksiin kielellä, jota he eivät ymmärtäneet.

Syyskuussa 2011 Sheffieldin vaarnan johtokunta järjestettiin uudelleen, ja piispa Dundon kutsuttiin uudeksi vaarnanjohtajaksi. Kuukautta myöhemmin pidettiin takkavalkeailta sekä englanninkielisille että slovakinkielisille pyhille tulkkien avustuksella.

Istuessaan korokkeella vaarnanjohtaja Dundon tunsi innoitusta perustaa slovakinkielisen ryhmän, joka liitettäisiin Sheffieldin ensimmäiseen seurakuntaan mutta joka kokoontuisi slovakialaisten asuinalueella olevassa rakennuksessa. Pian sopiva kokouspaikka löydettiinkin ja tilat vuokrattiin. Joulukuun 11. päivänä 2011 uudessa rakennuksessa pidettiin ensimmäiset kokoukset. Sheffieldin ensimmäisen seurakunnan johtohenkilöt toivoivat optimistisesti, että kokouksiin tulisi 50 henkeä. Sen sijaan mukana oli 84 henkeä, joista 63 oli slovakialaisia.

Sheffieldin vaarnan uudelleen järjestämisen jälkeen Robert McEwen kutsuttiin Sheffieldin ensimmäisen seurakunnan piispaksi. Veli Nettleship jatkoi palvelemista lähetystyönjohtajana. Kummankin piispan johdolla seurakunnan lähetystyönjohtaja ja seurakuntaneuvosto tekivät merkittävää työtä johtaessaan seurakuntaa olemaan slovakialaisten pyhien kanssa ja vahvistamaan heitä (ks. OL 20:53).

Seurakuntaneuvosto käsitteli sellaisia aiheita kuten kuinka vastata uusien jäsenten tarpeisiin, kuinka auttaa heitä osallistumaan täysin seurakunnan toimintoihin, kuinka tukea heitä evankeliumissa ja kuinka päästä kielimuurien yli. Neuvoston jäsenet paastosivat ja rukoilivat jumalallista apua ja tekivät sitten ahkerasti työtä. He kävivät uusien jäsenten luona ja osallistuivat opetustapaamisiin kokoaikaisten lähetyssaarnaajien kanssa. He järjestivät kuljetuksia. He tilasivat kirkon aineistoa slovakin kielellä. He veivät äskettäin kastetut jäsenet temppeliin kasteille kuolleiden puolesta.

Seurakunnan johtohenkilöt organisoivat myös jouluisen palveluprojektin. Seurakunnan jäsenet lahjoittivat rahaa ja keräsivät leluja, vaatteita ja muita lahjoja. Slovakialaisille pyhille ja muille perheille seurakunnan alueella vietiin jouluaattona suuria joululahjakasseja, joissa oli myös ruokatarvikkeita jouluateriaa varten.

Pitkäaikaiset jäsenet ja uudet jäsenet ymmärsivät huonosti toistensa puhumaa kieltä, mutta he kaikki tunsivat aidon rakkauden kielen lämmön. Merkittävä ilon, onnen ja innokkuuden tunne valtasi jäsenet ja tutkijat.

Seuraavan vuoden aikana tämä pieni ryhmä kasvoi vankaksi kirkon yksiköksi, kun kokonaisia perheitä kastettiin ja liittyi kirkkoon. Isiä asetettiin Aaronin pappeuteen ja Melkisedekin pappeuteen, poikia asetettiin Aaronin pappeuteen, perustettiin Alkeisyhdistys, jossa oli yli 20 lasta, ja pantiin alulle Nuorten Miesten ja Nuorten Naisten ohjelmat, joihin osallistui viikoittain yli 25 nuorta. Herra järjesti Tšekin tasavallasta kokoaikaisen lähetyssaarnaajan, joka osasi slovakkia ja antoi lisää tukea ryhmälle. Samaan aikaan nämä perheet lähettivät nimiviitteitä kotimaahansa.

Ihmeiden Jumala

Miksi tämä tapahtui? Koska Jumala ei ole lakannut olemasta ihmeiden Jumala. Koska uskolliset lähetyssaarnaajat etsivät uutterasti niitä, jotka olivat valmiita ottamaan vastaan evankeliumin. Koska vaarnanjohtaja ja piispat toimivat uskossa ja noudattivat Pyhän Hengen johdatusta. Koska seurakuntaneuvosto kantoi vastuun ja toimi ykseydessä. Koska jäsenet oppivat rakkauden kielen ja toimivat johtajiltaan saamiensa kehotusten mukaan osoittaen uskoa ja luottamusta siihen, että Jumala puhui totta sanoessaan: ”Minä olen ihmeiden Jumala; ja minä osoitan maailmalle, että minä olen sama eilen, tänään ja ikuisesti” (2. Nefi 27:23).

Sheffieldissä koetun menestyksen ei tarvitse olla ainutkertainen tapahtuma. Se muistuttaa meitä lupauksista, joita on annettu profeettojen välityksellä, ja se voi sytyttää uskomme ja halumme tulla välineiksi Jumalan käsissä kutsumalla ihmisiä, joiden kanssa olemme tekemisissä, tulemaan Kristuksen luokse. Jos teemme niin, asetumme asemaan, jossa Herra voi siunata meitä tilaisuuksilla opettaa, aktivoida ja tukea muita. Ja me näemme todisteita siitä, että Hän on edelleenkin ihmeiden Jumala.

Vasemmalla: Vanhimmat Nicholas Pass ja Joseph McKay (alemmassa upotuskuvassa) nauttivat suurenmoisesta ajasta, jolloin he opettivat slovakialaisia pyhiä ja tutkijoita – ajasta, joka alkoi, kun lähetyssaarnaajat tapasivat Ludovit Kandracin (ylemmässä upotuskuvassa vaimonsa kanssa) lähellä Fargaten kävelykatualuetta Sheffieldissä.

Piispa Mark Dundonin (yllä upotuskuvassa), seurakunnan lähetystyönjohtajien ja seurakuntaneuvoston lähetystyöpyrkimykset palkittiin tavoilla, joita he eivät koskaan uskoneet mahdollisiksi, kun kymmeniä slovakialaisia liittyi kirkkoon ja alkoi kävellä kahdeksan kilometrin matkan, osan siitä vasemmalla näkyvää Darnell Roadia pitkin, osallistuakseen sunnuntaikokouksiin.

Oikealla: Faro Dunka, slovakialaisen ryhmän johtohenkilö Sheffieldissä, tervehtii sakramenttikokoukseen tulijoita. Ryhmä järjestettiin lähetysseurakunnaksi maaliskuussa 2013. Ylin upotus: Sheffieldin ensimmäisen seurakunnan johtohenkilöitä seurakuntaneuvostossa. Alin upotus: Sisar puhuu sakramenttikokouksessa.

Valokuvat Abigail Pegg