Palvelemme kirkossa
Nostettu televisio ja mieliala
Kirjoittaja asuu Mississippissä Yhdysvalloissa.
Aviomieheni on täysin kuuro ja syvästi omistautunut evankeliumille. Koska hänellä oli kuitenkin vuosien ajan ollut vaikeuksia ymmärtää viikoittaisia kirkon kokouksia, hän oli haluton osallistumaan ylimääräisiin pappeuskokouksiin ja satelliittilähetyksiin. Vaikka seurakuntamme jäsenet olivat ystävällisiä ja kannustavia, niin se, etteivät he ymmärtäneet, että mieheni tarvitsi teknistä tukea voidakseen osallistua kokouksiin, sai hänet tuntemaan usein itsensä yksinäiseksi ja turhautuneeksi.
Olimme uusia seurakunnassamme, ja oli yleiskonferenssin aika. Mieheni valmistautui vastahakoisesti lähtemään yleiseen pappeuskokoukseen miettien, mitä ongelmia hän kohtaisi yrittäessään seurata lähetystä. Hänen tullessaan paikalle selvisi, ettei kukaan tiennyt, kuinka suureen projektoriin saadaan tekstitys, joten huoneeseen kuljetettiin televisio, joka sijoitettiin yhteen nurkkaan. Siinä oli kuitenkin pieni ongelma. Television liittämiseen tarvittavaa johtoa oli käytetty epähuomiossa projektorin asentamiseen, jolloin televisio oli tullut hyödyttömäksi. Mieheni, joka on tottunut näihin tilanteisiin, meni kirjastoon ja alkoi etsiä projektorin johtoa. Käytyään läpi useita laatikoita ja kaappeja hän löysi lyhyen johdon, joka oli tarkoitettu projektoria varten.
Koska lähetys oli alkamassa, kaikki olivat huolissaan johtojen irrottamisesta ja vaihtamisesta. Johto, jonka mieheni oli löytänyt, oli niin lyhyt, ettei se yltänyt televisioon, joka oli pyörillä kulkevilla kärryillä, joten televisio pitäisi siirtää matalammalle pöydälle. Hän työnsi kärryt pois kirkkosalista läheiseen huoneeseen. Sitten hän alkoi irrottaa televisiota kärryiltä ja mietti, tulisiko kukaan auttamaan sen nostamisessa. Sillä hetkellä hän tunsi jonkun tulevan huoneeseen. Se oli piispa. Mieheni sydän keveni, kun he nostivat kahdestaan television pöydälle. Mieheni sai television toimimaan sillä aikaa kun piispa otti tuolin ja asetti sen televisioruudun eteen.
Mieheni kiitti piispaa avusta kädestä pitäen, ja piispa kääntyi ja suunnisti ovelle. Mieheni suureksi yllätykseksi piispa meni oven ohi tuolien luo, jotka nojasivat vasten seinää. Piispa otti niistä yhden ja istuutui mieheni viereen. He kaksi istuivat rinnakkain koko pappeuskokouksen ajan.
Nykyään mieheni osallistuu innokkaasti kokouksiinsa. Piispan yksinkertainen ystävällinen teko nosti mieheni mielialaa ja salli kiitollisuuden päästä hänen sydämeensä. Vaikka ongelmia ilmenee yhä, hän ei enää tunne olevansa yksin tai vähemmän tervetullut. Mieheni näkökulma muuttui ainiaaksi yhden Kristuksen paimenen innoitettujen tekojen ansiosta.
Kuvitus J. Beth Jepson