Jumalalle ei mikään ole mahdotonta
Kirjoittaja asuu Uudessa-Seelannissa.
Noin 12 vuotta sitten minä, vaimoni ja neljä poikaamme muutimme siirtolaisina Korean tasavallasta Uuteen-Seelantiin. Kun työskentelin vararehtorina korealaisessa koulussa Uudessa-Seelannissa, tapasin monia korealaisia, joilla oli vaikeuksia sopeutua uuteen kulttuuriin sekä uusiin menettelytapoihin ja käytäntöihin. Halusin auttaa heitä ja antaa samalla oman panokseni Uudelle-Seelannille, joten ajattelin, että lakimieheksi opiskeleminen olisi yksi tapa rakentaa siltaa kahden kansan ja maan välille. Niinpä rukoiltuani vahvistusta päätökselleni päätin 53-vuotiaana aloittaa oikeustieteen opinnot.
Tiesin, että se olisi haastavaa. Mutta kun sain kurssikirjat, tajusin, että siitä tulisi paljon vaikeampaa kuin olin odottanut. Jokainen kurssikirja tuntui liian paksulta, ja sisältö näytti olevan käsityskykyni ulottumattomissa. Vaikka olin osallistunut yleiskonferenssin kääntämiseen englannista koreaksi melkein 10 vuotta ja olin suorittanut yleisen kielitieteen maisterintutkinnon Uudessa-Seelannissa, lakitermit näyttivät olevan aivan erilaista englantia.
Kun tulin yliopistosta kotiin ensimmäisenä päivänä, minun oli vakavasti harkittava, jatkaisinko vai lopettaisinko ennen kuin olin päässyt alkuunkaan. Tuona epävarmana hetkenä nousi esiin yksi ajatus: voisin onnistua, jos turvaisin täysin Herraan.
Koska tiedän, että Jumala elää ja vastaa rukouksiimme, pyysin Häneltä apua. Muistin Raamatusta yhden kohdan, josta sain suurta apua: ”Jumalalle ei mikään ole mahdotonta” (Luuk. 1:37). Tuo pyhien kirjoitusten kohta antoi minulle voimaa jatkaa opiskelua.
Joka kerta kun minulla oli opiskeluissani vaikeuksia, Jumala valmisti aina jonkin keinon tai lähetti enkeleitä – avuliaita ihmisiä – ohjaamaan minua niiden läpi.
Kerran minulla oli vaikeuksia erään tehtävän suorittamisessa. Tein parhaani, mutten vain keksinyt, mitä luennoitsija halusi meidän tekevän. Kun sunnuntai koitti, siirsin sivuun kaiken opiskeluni keskittyäkseni kirkon tehtäviini. Koska olen vaarnan korkean neuvoston jäsen, kävin eräässä minulle osoitetussa seurakunnassa pitämässä sakramenttikokouspuheen. Kokouksen jälkeen luokseni tuli eräs veli ja sanoi, että hän oli nähnyt minut kurssilla. En tiennyt, että hänkin opiskeli oikeustiedettä. Kun hän kysyi minulta, kuinka tuo tehtävä sujui, kerroin hänelle rehellisesti, että minulla oli vaikeuksia sen kanssa. Silloin hän tarjoutui tulemaan luokseni auttamaan minua. Jos en olisi mennyt siihen seurakuntaan ja tavannut häntä, en olisi voinut palauttaa tehtävää ajoissa. Hän oli enkeli, jonka Jumala oli lähettänyt vastaamaan rukoukseeni.
Yhdellä vaikeimmista kursseistani luennoitsija opetti tauotta kaksi tuntia aina kun meillä oli luento. Oli vaikeaa ymmärtää paitsi luennon sisältöä myös luennoitsijan puhetapaa, joten luvan saatuani minä nauhoitin hänen luentonsa kertausta varten. Eräänä päivänä sain sähköpostiviestin naiselta, jota en tuntenut. Hän esittäytyi kurssitoverikseni ja kysyi, voisiko hän käyttää äänitteitäni, koska hänen työaikataulunsa esti häntä toisinaan osallistumasta kurssille.
Tietenkin annoin mielelläni hänelle kopiot äänitteistäni. Luulin auttavani häntä, mutta sain pian selville, että hän oli toinen enkeli, jonka Jumala oli järjestänyt avukseni. Kurssin suorittamiseksi meidän oli palautettava kaksi tehtävää ja selviydyttävä kolmen tunnin tentistä. Hän auttoi minua suorittamaan tehtävät ja valmistautumaan tenttiin. En usko, että olisin päässyt läpi kurssista ilman hänen apuaan.
Niiden vaikeuksien lisäksi, että olin vanhempi opiskelija, jonka äidinkieli ei ollut englanti, minulla oli muitakin vastuita, joiden vuoksi opiskeluohjelman suorittaminen oli haasteellista. Työni, yhteiskunnalliset velvoitteeni ja kirkon tehtäväni veivät paljon aikaani, ja yritin myös tärkeimmissä tehtävissäni aviomiehenä, isänä ja isoisänä antaa niissä tarvittavaa huolenpitoa ja huomiota. Kun yksi työtovereistani sai tietää kaikesta, mitä minun oli tehtävä opintojeni lisäksi, hän sanoi, että minun oli mieletöntä opiskella oikeustiedettä kaikkien muiden velvoitteideni ohella. Olin kuitenkin vakuuttunut siitä, että se, ”mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle” (Luuk. 18:27).
Kun olin 55-vuotias, suoritin hyväksyttävästi asianajotutkintoni ja sain oikeuden toimia lakimiehenä Uuden-Seelannin eri oikeusasteissa. Olen kiitollinen siitä, että minusta tuli lakimies kieliesteestä huolimatta ja että sen lisäksi sain vahvemman todistuksen siitä, että Jumala elää ja vastaa vanhurskaisiin rukouksiimme. Tiedän, että Hänen avullaan kaikki on mahdollista.
Herra siunasi veli Sang-Ick Hania monin tavoin auttaakseen häntä valmistumaan oikeustieteellisestä tiedekunnasta 55-vuotiaana.
Kuvitus Dilleen Marsh; valokuva Sang-Ick Hanin luvalla