Meillä on suuri syy riemuita
Kun rakastatte ja palvelette toisia ja huolehditte heistä pienin ja yksinkertaisin tavoin, osallistutte aktiivisesti pelastuksen työhön.
Appeni kuoltua sukumme kokoontui yhteen vastaanottamaan niitä, jotka tulivat esittämään surunvalittelunsa. Koko sen illan ajan, kun juttelin sukulaisteni ja ystävieni kanssa, huomasin usein 10-vuotiaan tyttärenpoikani Porterin seisovan anoppini, ”isomumminsa”, lähellä. Joskus poika seisoi hänen takanaan huolehtien hänestä. Kerran näin pojan käsikoukussa mumminsa kanssa. Katselin, kuinka poika taputteli isomummin kättä, halasi häntä välillä ja seisoi hänen rinnallaan.
Tuo kuva viipyi mielessäni vielä monta päivää kokemani jälkeen. Sain innoitusta kirjoittaa Porterille viestin ja kertoa hänelle huomioistani. Kirjoitin hänelle sähköpostitse siitä, mitä olin nähnyt ja tuntenut. Muistutin Porteria lupauksista, jotka hän oli kasteessa tehnyt. Lainasin Alman sanoja Moosian kirjan luvusta 18:
”Ja nyt, koska te haluatte tulla Jumalan lammastarhaan ja tulla nimitetyiksi hänen kansakseen ja olette halukkaita kantamaan toistenne kuormia, jotta ne olisivat keveitä;
niin, ja olette halukkaita suremaan surevien kanssa, niin, ja lohduttamaan niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa, ja olemaan Jumalan todistajina kaikkina aikoina ja kaikessa ja kaikkialla, missä lienettekin, aina kuolemaan asti, – – jotta saisitte iankaikkisen elämän –
– – jos tämä on teidän sydämenne halu, mitä teillä on sitä vastaan, että teidät kastetaan Herran nimeen, todistukseksi hänen edessään, että te olette tehneet hänen kanssaan liiton, että palvelette häntä ja pidätte hänen käskynsä, jotta hän vuodattaisi Henkeään runsaammin teidän päällenne?”1
Selitin Porterille Alman opettaneen, että niiden, jotka haluavat mennä kasteelle, täytyy olla halukkaita palvelemaan Herraa palvelemalla muita – koko elämänsä ajan! Kirjoitin: ”En tiedä, tajusitko sitä, mutta se, kuinka osoitit rakkautta isomummia kohtaan ja huolehdit hänestä, oli liittojesi pitämistä. Me pidämme liittomme joka päivä, kun olemme ystävällisiä, osoitamme rakkautta ja huolehdimme toisistamme. Halusin sinun tietävän, että olen ylpeä siitä, että sinä olet liittojen pitäjä! Kun pidät liiton, jonka teit, kun sinut kastettiin, tulet olemaan valmistautunut, kun sinut asetetaan pappeuteen. Tämä uusi liitto antaa sinulle lisää tilaisuuksia siunata ja palvella muita. Se auttaa sinua myös valmistautumaan niihin liittoihin, joita teet temppelissä. Kiitos siitä, että olet niin hyvä esimerkki minulle! Kiitos siitä, että näytit minulle, millainen liittojen pitäjä on!”
Porter vastasi siihen: ”Kiitos viestistä, isoäiti. Kun halasin isomummia, en tiennyt, että se oli liittojeni pitämistä, mutta sydämessäni tuntui lämpimältä ja minusta tuntui todella hyvältä. Tiedän, että tunsin sydämessäni Pyhän Hengen läsnäolon.”
Minunkin sydämessäni tuntui lämpimältä, kun ymmärsin, että Porter oli yhdistänyt liittojensa pitämisen lupaukseen ”jotta hänen Henkensä olisi aina [meidän kanssamme]”2 – minkä lupauksen Pyhän Hengen lahjan saaminen tekee mahdolliseksi.
Sisaret, kun olen tavannut teitä eri puolilla maailmaa, olen huomannut, että monet teistä ovat Porterin kaltaisia. Olette hillitysti Jumalan todistajina, surette surevien kanssa ja lohdutatte niitä, jotka tarvitsevat lohdutusta, ettekä silloin edes huomaa pitävänne liittoja – liittoja, jotka olette tehneet kasteen vesissä ja temppelissä. Kun rakastatte ja palvelette toisia ja huolehditte heistä pienin ja yksinkertaisin tavoin, osallistutte aktiivisesti pelastuksen työhön, Jumalan työhön, joka on ”ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen”3.
Tyttärinä Herran valtakunnassa4 olemme tehneet pyhiä liittoja. Me kuljemme Nefin sanojen mukaan ”kaidalla ja kapealla polulla, joka johtaa iankaikkiseen elämään”5. Olemme kaikki eri kohdissa sitä polkua. Mutta me voimme yhdessä tehdä työtä auttaaksemme toinen toistamme, jotta voisimme ”ponnistella eteenpäin lujina Kristuksessa, niin että [meillä] on täydellinen toivon kirkkaus ja rakkaus Jumalaa ja kaikkia ihmisiä kohtaan”6.
Jeanne palvelee Nuorten Naisten neuvojana. Joitakin kuukausia sitten hän sai kuulla tulevasta seurakunnan nuorten toiminnasta: patikoinnista paikkaan, jonka nimi on Malan’s Peak [Malanin huippu]. Hän oli innoissaan, koska hän oli vastikään asettanut itselleen tavoitteen kiivetä sinne.
Kun Jeanne saapui polulle, hänen hyvä ystävänsä Ashley tuli hänen luokseen. Ashley tarttui Jeannea käsivarresta ja tarjoutui patikoimaan tämän kanssa sanoen: ”Kävellään yhdessä.” Ashleyllä, joka oli tuolloin 16-vuotias, oli jonkin verran fyysisiä haasteita, minkä vuoksi hän ei pystynyt kiipeämään kovin nopeasti. Niinpä hän ja Jeanne kävelivät hitaasti ihaillen taivaallisen Isän luomistyötä: kallioita korkealle kohoavalla vuorenhuipulla ja kaikkialla ympärillään kasvavia kukkia. Myöhemmin Jeanne sanoi: ”Ei oikeastaan kulunut kauankaan, kun olin unohtanut tavoitteeni kiivetä huipulle asti, sillä siitä tuli pian toisenlainen seikkailu – seikkailu, jonka tarkoituksena oli huomata polun varrella oleva kauneus, josta olisin jäänyt paitsi, jos olisin vain patikoinut eteenpäin päästäkseni tavoitteeseeni Malanin huipulle.”
Kun Jeanne ja Ashley jatkoivat patikoimistaan kaukana muun joukon takana, Emmakin liittyi heihin. Hän oli eräs seurakuntaan kuuluva nuori nainen, joka päätti jäädä odottamaan heitä ja kävellä heidän kanssaan. Emman mukaantulo lisäsi heidän nautintoaan. Hän opetti heille laulun ja tarjosi lisää tukea ja kannustusta. Jeanne muisteli: ”Me istuimme lepäämässä, me lauloimme, me juttelimme ja nauroimme. Tutustuin Ashleyyn ja Emmaan tavalla, joka ei muuten olisi ollut mahdollista. Sinä iltana kyse ei ollut vuoresta – kyse oli paljon, paljon enemmästä. Kyse oli siitä, että autoimme toisiamme polulla, askel kerrallaan.”
Kun Jeanne, Ashley ja Emma patikoivat ja lauloivat ja lepäsivät ja nauroivat yhdessä, he eivät varmastikaan ajatelleet: ”Hei, tämä on liittojemme pitämistä.” Mutta kyllä se oli heidän liittojensa pitämistä. He palvelivat toisiaan rakastaen, myötätuntoisesti ja sitoutuen. He vahvistivat toinen toisensa uskoa kannustaessaan ja palvellessaan toisiaan.
Vanhin Russell M. Nelson on opettanut: ”Kun me ymmärrämme olevamme liiton lapsia, me tiedämme, keitä me olemme ja mitä Jumala meiltä odottaa. Hänen lakinsa on kirjoitettu sydämeemme.”7
Maria Kuzina on Jumalan oma liiton tytär, joka tietää, kuka hän on ja mitä Jumala odottaa häneltä. Kun hän kutsui minut kotiinsa Omskissa Venäjällä, luulin olevani siellä palvellakseni häntä, mutta ymmärsin pian, että olinkin siellä oppimassa asioita häneltä. Maria on käännynnäinen kirkossa. Hän elää Luukkaan evankeliumin luvussa 22 olevan ohjeen mukaan: ”Ja kun olet [kääntynyt], vahvista veljiäsi.”8 Hän uskoo elävän profeettamme presidentti Thomas S. Monsonin sanoihin:
”Nyt on aika jäsenten ja lähetyssaarnaajien liittyä yhteen, toimia yhdessä, tehdä työtä Herran viinitarhassa tuodaksemme sieluja Hänen luokseen. – –
Kun toimimme uskossa, Herra osoittaa meille, kuinka voimme vahvistaa Hänen kirkkoaan siinä seurakunnassa, johon kuulumme. Hän on meidän kanssamme, ja Hänestä tulee aktiivinen kumppani lähetystyöponnisteluissamme.
– – [Osoittakaa] uskoanne – –. Pohtikaa rukoillen, keitä sukulaisistanne, ystävistänne, naapureistanne ja tuttavistanne te haluaisitte kutsua kotiinne tapaamaan lähetyssaarnaajat ja kuulemaan palautuksen sanoman.”9
Maria noudattaa tätä neuvoa huolehtimalla sisarista, joiden luona häntä on pyydetty käymään kotikäyntiopettajana, ja palvelemalla heitä. Hän ulottaa toimintansa myös tämän tehtävän ulkopuolelle. Hänellä on monia vähemmän aktiivisia ystäviä ja niitä, jotka eivät vielä ole kuulleet sanomaa palautetusta Jeesuksen Kristuksen evankeliumista. Joka päivä hän harjoittaa uskoaan ja rukoilee tietääkseen, kuka tarvitsee hänen apuaan. Sen jälkeen hän toimii saamansa innoituksen mukaan. Hän ottaa yhteyttä puhelimitse, ilmaisee rakkautensa ja kertoo ystävilleen: ”Me tarvitsemme teitä.” Hän pitää joka viikko asunnossaan perheillan ja kutsuu sinne naapureita, jäseniä ja lähetyssaarnaajia – ja tarjoaa heille ruokaa. Hän pyytää heitä tulemaan kirkkoon, odottaa heidän tuloaan ja istuu heidän vierellään, kun he tulevat.
Maria ymmärtää vanhin Jeffrey R. Hollandin äskettäisen muistutuksen siitä, että ”kutsua, joka kumpuaa rakkaudestamme toisia ja Herraa Jeesusta Kristusta kohtaan – –, ei koskaan pidetä loukkaavana tai tuomitsevana”10. Hän pitää luetteloa ihmisistä, jotka kokevat tulleensa loukatuiksi, ja palvelee heitä edelleenkin. Koska he tietävät hänen rakastavan heitä, hän voi sanoa heille: ”Älkää loukkaantuko. Siinä ei ole mitään mieltä!”
Maria on Jeesuksen Kristuksen opetuslapsi, joka pitää liittonsa. Vaikka hänen kotonaan ei ole pappeudenhaltijaa, hän tuntee päivittäin Jumalan voiman temppeliliittojensa täyttymyksenä, kun hän ponnistelee eteenpäin polulla kestäen loppuun asti ja auttaen matkan varrella muita pääsemään osallisiksi pelastuksen työstä.
Kun olen kertonut teille näistä kokemuksista, oletteko nähneet itsenne pelastuksen työssä? Miettikää hetkisen jotakuta Jumalan tytärtä, joka tarvitsee kannustusta päästäkseen takaisin liiton polulle tai joka tarvitsee vähän apua pysyäkseen polulla. Kysykää hänestä taivaalliselta Isältänne. Hän on taivaallisen Isän tytär. Taivaallinen Isä tuntee hänet nimeltä. Hän tuntee myös teidät, ja Hän kertoo teille, mitä Hänen tyttärensä tarvitsee. Olkaa kärsivällisiä ja uskokaa ja rukoilkaa jatkuvasti hänen puolestaan ja toimikaa saamienne kehotusten mukaan. Kun toimitte näiden kehotusten mukaan, Henki vahvistaa teille, että teidän uhrilahjanne on otollinen Herralle.
”Sisar Eliza R. Snow – – toi kiitollisena esiin sisarten pyrkimykset vahvistaa toisiaan – –. Hän sanoi heille, että vaikka kirkko ei pitänytkään kirjaa jokaisesta heidän tekemästään lahjoituksesta tarvitsevien avuksi, Herra pitää täydellistä kirjaa heidän pelastavasta työstään:
’– – Presidentti Joseph Smith sanoi, että tämä yhdistys järjestettiin pelastamaan sieluja. Mitä [me teemme voittaaksemme] takaisin ne, jotka ovat joutuneet harhateille? [Lämmittääksemme] niiden sydäntä, jotka ovat kylmenneet evankeliumille? Teidän uskostanne, teidän ystävällisyydestänne, teidän hyvistä teoistanne ja sanoistanne pidetään toista kirjaa. Ne merkitään muistiin. Mikään ei katoa.’”11
Mormonin kirjassa Ammon puhuu siitä suuresta syystä, joka meillä on riemuita. Hän sanoo: ”Ja nyt, minä kysyn, mitä suuria siunauksia [Jumala] on meille suonut? Osaatteko sanoa?”
Ammon ei innostuksessaan odota vastausta. Hän jatkaa: ”Katso, minä vastaan teidän puolestanne – –. Tämä on se siunaus, joka meille on suotu, että meistä on tehty välineitä Jumalan käsissä tämän suuren työn toteuttamiseksi.”12
Me olemme liiton tyttäriä Herran valtakunnassa, ja meillä on tilaisuus olla välineitä Hänen käsissään. Kun osallistumme päivittäin pelastuksen työhön pienin ja yksinkertaisin tavoin – huolehtimalla toisistamme, vahvistamalla ja opettamalla toisiamme – voimme yhtyä Ammonin sanoihin:
”Katso, minun iloni on täysi, niin, sydämeni on ääriään myöten täynnä iloa, ja minä riemuitsen Jumalastani.
Niin, minä tiedän, että en ole mitään; voimiltani minä olen heikko; sen tähden en kersku itsestäni, vaan kerskun Jumalastani, sillä hänen voimassaan minä voin tehdä kaiken.”13
Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.