Katsokaa eteenpäin uskoen
Herran silmissä ei ole niinkään tärkeää se, mitä olemme tehneet tai missä olemme olleet, vaan paljon tärkeämpää on se, minne olemme halukkaita menemään.
Kun olin lapsi ja työskentelin pelloilla äidin kanssa, hän antoi minulle yhden tärkeimmistä elämän opetuksista. Aamu oli pitkällä, aurinko oli korkealla, ja olimme mielestäni kuokkineet jo todella kauan. Pysähdyin katsomaan taakseni sitä, mitä olimme jo saaneet aikaan, ja sanoin äidille: ”Katso, miten paljon olemme tehneet!” Äiti ei reagoinut siihen. Arvelin, ettei hän ollut kuullut minua, joten toistin sanani vähän kovemmalla äänellä. Vieläkään hän ei vastannut. Korottaen ääntäni vähän enemmän toistin saman uudelleen. Lopulta hän kääntyi puoleeni ja sanoi: ”Edward, älä koskaan katso taakse. Katso eteenpäin siihen, mitä meillä on vielä tekemättä.”
Rakkaat veljeni ja sisareni, kun meidät kastettiin, me teimme Herran kanssa liiton olla ”Jumalan todistajina kaikkina aikoina ja kaikessa ja kaikkialla, missä [lienemmekin]” (Moosia 18:9). Se on elinikäinen sitoumus. Presidentti Dieter F. Uchtdorf on neuvonut: ”Ne, jotka ovat astuneet kasteen vesiin ja ottaneet vastaan Pyhän Hengen lahjan, ovat laskeneet jalkansa opetuslapseuden polulle, ja heille on annettu tehtäväksi kulkea vakaasti ja uskollisesti Vapahtajamme jalanjäljissä” (”Pyhiä kaikkina kausina”, Liahona, syyskuu 2013, s. 5). Herra kutsuu meitä palvelijoidensa välityksellä palvelemaan erilaisissa tehtävissä, jotka me otamme vastaan sitoutuen niihin täysin. Kun meidät vapautetaan tehtävästämme ja kutsutaan palvelemaan jossakin toisessa tehtävässä, otamme sen vastaan iloiten, sillä tiedämme esivanhempiemme tavoin, että ”Herran palveluksessa ei ole väliä, missä palvelee vaan miten” (J. Reuben Clark jr., julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1951, s. 154; ks. myös Kirkon presidenttien opetuksia: David O. McKay, 2004, s. 45).
Näin ollen kun vaarnanjohtaja tai piispa vapautetaan tehtävästään, hän hyväksyy vapautuksensa iloiten. Ja kun hän saa kutsun palvella missä tahansa tehtävässä, jonka Herra palvelijoidensa välityksellä ”näkee hyväksi” (Moosia 3:19), hän ei anna aiemman kokemuksensa varjostaa sitä eikä hän myöskään katso taakseen ja ajattele palvelleensa jo tarpeeksi. Hän ei väsy tekemään hyvää, sillä hän tietää laskevansa ”suuren työn perustusta” ja hänellä on selkeä näkemys siitä, että nuo ponnistelut ovat siunauksena ihmisten elämässä iankaikkisesti. Näin ollen ”pienestä lähtee se, mikä on suurta” (OL 64:33).
Meidän kaikkien ”tulisi tehdä innokkaasti työtä hyvän asian puolesta ja tehdä paljon omasta vapaasta [tahdostamme] ja saada aikaan paljon vanhurskautta” (OL 58:27).
Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on neuvonut: ”Menneisyydestä on määrä oppia, mutta siellä ei pidä elää. Katsomme taakse saadaksemme itsellemme kokemusten hehkuvan hiilloksen mutta emme niiden tuhkaa. Ja kun olemme oppineet, mitä meidän on tarpeen oppia, ja ottaneet mukaamme parhaan siitä, mitä olemme kokeneet, sen jälkeen katsomme eteenpäin ja muistamme, että usko tähtää aina tulevaisuuteen.” (”Paras on vielä edessäpäin”, Liahona, tammikuu 2010, s. 18.)
Kun äitini opetuksessa eteenpäin katsominen kohdistui pellolla näkyviin rikkaruohoihin, se haaste oli vähäinen verrattuna siihen, mitä varhaiset pyhät joutuivat kokemaan. Vanhin Joseph B. Wirthlin kuvaili tätä kokemusta oivallisesti: ”Vuonna 1846 yli 10 000 [ihmistä] jätti taakseen kukoistavan [Nauvoon] kaupungin, joka oli rakennettu Mississippijoen rannalle. Uskoen profeetallisiin johtajiinsa kirkon alkuaikojen jäsenet jättivät kauniin kaupunkinsa taakseen ja lähtivät erämaahan Yhdysvaltojen rajaseudulle. He eivät tienneet tarkasti, minne he olivat menossa, kuinka pitkä matka oli kuljettavana, kuinka kauan se kestäisi tai mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Mutta he tiesivät, että Herra ja Hänen palvelijansa johtivat heitä. (Ks. ”Isiemme usko”, Valkeus, heinäkuu 1996, s. 34.)
He tiesivät, millaista oli katsoa eteenpäin uskoen. Jotkut näistä jäsenistä olivat olleet läsnä viisitoista vuotta aiemmin, kun oli saatu ilmoitus:
”Sillä totisesti minä sanon teille: Siunattu on se, joka pitää minun käskyni, niin elämässä kuin kuolemassa; ja sen, joka on uskollinen ahdingossa, sen palkka on suurempi taivaan valtakunnassa.
Te ette voi nähdä luonnollisilla silmillänne tällä hetkellä Jumalanne suunnitelmaa niistä asioista, jotka tulevat tämän jälkeen, ettekä kirkkautta, joka seuraa paljoa ahdinkoa.” (OL 58:2–3.)
Mekin voimme katsoa eteenpäin uskoen. Me voimme ottaa avosylin vastaan kutsun Herraltamme, joka kutsuu meitä käsivarret ojennettuina:
”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.
Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.
Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11:28–30.)
Rakas profeettamme presidentti Thomas S. Monson, hänen neuvonantajansa sekä kahdentoista apostolin koorumi ovat esittäneet meille kaikille kutsun osallistua pelastuksen työhön. Uusien käännynnäisten, nuorten, nuorten aikuisten, ammatistaan eläkkeelle jääneiden sekä kokoaikaisten lähetyssaarnaajien täytyy olla tasavertaisia kumppaneita pelastuksen työn jouduttamisessa.
Presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, seurasi kerran kilpailua, jossa härät kisasivat painavien kuormien vetämisessä. Hän kiteytti oppimastaan vertauksen. Hän kertoi kokemuksestaan: ”Puiseen rekeen lastattiin painoksi 4,5 tonnia betonilohkareita. – – Härkien oli määrä kiskoa rekeä vajaa metri eteenpäin. – – Huomasin erään yhteensopivan härkäparin – kumpikin eläin oli erittäin suurikokoinen ja laikukas – – [ne olivat] menneiden aikojen suuria sinertävän harmaita härkiä.”
Puhuessaan kilpailun lopputuloksesta presidentti Packer sanoi: ”Valjakot karsiutuivat yksi toisensa jälkeen. – – Ne suuret siniharmaat härät eivät päässeet edes pistesijoille! Eräs pieni, mitäänsanomattoman näköinen härkäpari – härät eivät edes olleet samankokoisia – kiskoi rekeä vaaditun matkan jokaisella kolmella kerralla.”
Sitten tuo yllättävä lopputulos selitettiin hänelle: ”Isokokoiset siniharmaat härät olivat suurempia ja vahvempia ja kooltaan yhteensopivampia kuin tuo toinen valjakko. Mutta pienet härät toimivat paremmin yhteistyössä ja niillä oli parempi koordinaatiokyky. Ne yhdistivät voimansa. Kumpikin eläin puski eteenpäin täsmälleen samanaikaisesti, ja tuo voima sai kuorman siirtymään.” (”Equally Yoked Together”, puhe alue-edustajien seminaarissa 3. huhtikuuta 1975; julkaisussa Teaching Seminary: Preservice Readings, 2004, s. 30.)
Kun katsomme eteenpäin uskoen, me tarvitsemme tätä samaa yhteistyötä pelastuksen työn jouduttamisessa, kun kutsumme muita tulemaan Kristuksen luokse. Meidän täytyy kunkin oman kykymme mukaan noudattaa presidentti Dieter F. Uchtdorfin neuvoa: ”Seiskää tiiviisti toistenne vieressä ja nostakaa siitä missä seisotte” (”Nostakaa siitä missä seisotte”, Liahona, marraskuu 2008, s. 53). Me voimme hyödyntää kaikki voimamme, aivan kuten vanhin L. Tom Perry kahdentoista koorumista on huomauttanut: ”Matkustellessani kirkon piirissä ihailen kaikkea sitä myönteistä, mitä tapahtuu. Silti minusta ei tunnu siltä, että me kansana eläisimme todellisten voimiemme edellyttämällä tavalla. Minusta tuntuu, että me emme aina työskentele yhdessä, että olemme vielä liian kiinnostuneita tavoittelemaan henkilökohtaista kunniaa ja menestystä ja osoitamme liian vähän mielenkiintoa yhteistä tavoitettamme, Jumalan valtakunnan rakentamista, kohtaan.” (”Rakentakaamme yhdessä Jumalan valtakuntaa”, Valkeus, heinäkuu 1987, s. 30.)
Ryhtykäämme kaikki yksissä tuumin työhön ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttamiseksi (ks. Moos. 1:39).
Vapahtajamme Jeesus Kristus, joka näkee kaiken alusta loppuun asti, tunsi oikein hyvin tien, jota Hän tulisi kulkemaan Getsemaneen ja Golgatalle, kun Hän julisti: ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan” (Luuk. 9:62). Herran silmissä ei ole niinkään tärkeää se, mitä olemme tehneet tai missä olemme olleet, vaan paljon tärkeämpää on se, minne olemme halukkaita menemään.
Profeetta Joseph Smith opetti meille johtavia periaatteitamme: ”Uskontomme perusperiaatteet ovat apostolien ja profeettojen todistus Jeesuksesta Kristuksesta, että Hän kuoli, Hänet haudattiin ja Hän nousi kuolleista kolmantena päivänä ja astui taivaaseen. Kaikki muu uskontoomme liittyvä on vain tämän lisänä.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 51.)
Todistan siitä, että kun me seuraamme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä ja kohotamme kätemme sen merkiksi, että tuemme rakasta profeettaamme presidentti Thomas S. Monsonia, me saamme rauhan, lohdun ja ilon ja saamme ”syödä – – maan hyvyyttä näinä viimeisinä aikoina” (OL 64:34). Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.