Te ette siis enää ole vieraita
Tässä kirkossa ei ole muukalaisia eikä hylkiöitä. On vain veljiä ja sisaria.
Useimmat meistä ovat olleet kerran jos toisenkin tilanteessa, joka on ollut meille uusi ja jossa olemme tunteneet olomme oudoksi ja epävarmaksi. Näin tapahtui meidän perheellemme viitisen vuotta sitten, kun presidentti Thomas S. Monson oli esittänyt minulle kutsun palvella kirkon johtavana auktoriteettina. Tämän kutsun vuoksi perheemme oli muutettava siitä kauniista paikasta, josta olimme nauttineet yli kaksi vuosikymmentä. Vaimoni ja minä muistamme yhä, mikä oli lastemme välitön reaktio, kun he kuulivat muutoksesta. 16-vuotias poikamme huudahti: ”Eihän se ole mikään ongelma. Te saatte mennä, minä jään!”
Pian hän sitten päätti lähteä mukaamme ja otti uskollisesti vastaan tämän uuden mahdollisuuden omassa elämässään. Elämä uusilla paikkakunnilla muutamien viime vuosien aikana on osoittautunut mukavaksi oppimiskokemukseksi perheellemme varsinkin myöhempien aikojen pyhien osoittaman lämpimän vastaanoton ja hyvyyden ansiosta. Kun olemme asuneet eri maissa, olemme oppineet arvostamaan sitä, että Jumalan kansan ykseys eri puolilla maapalloa on todellista ja konkreettista.
Tehtäväni vuoksi olen päässyt matkustamaan moniin maihin ja minulla on ollut erinomainen etuoikeus toimia johtavana virkailijana monissa kokouksissa. Kun pidän huolta monista eri seurakunnista, näen usein jäseniä, jotka edustavat monia maita, kieliä ja kulttuureja. Yksi suurenmoinen piirre evankeliumin taloudenhoitokaudessamme on se, että se ei rajoitu johonkin maantieteelliseen alueeseen tai valtioiden ryhmään. Se on yleismaailmallinen ja maailmanlaajuinen. Se on valmistautumista Jumalan Pojan loistavaa paluuta varten kokoamalla Hänen ”lapsensa maan neljältä ilmansuunnalta”1.
Vaikka kirkon jäsenistö kasvaa moninaisuudessaan, meidän pyhä perintömme nousee eroavuuksiemme yläpuolelle. Kirkon jäseninä meidät hyväksytään Israelin huoneeseen. Meistä tulee veljiä ja sisaria, saman hengellisen syntyperän tasavertaisia perijöitä. Jumala lupasi Abrahamille: ”Kaikkia, jotka ottavat vastaan tämän evankeliumin, kutsutaan sinun nimesi mukaan, ja heidät luetaan sinun jälkeläisiisi, ja he nousevat ja siunaavat sinua isänänsä.”2
Jokaiselle, josta tulee tämän kirkon jäsen, on annettu tämä lupaus: ”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.”3
[Englanninkielinen] sana stranger ’muukalainen’ tulee latinankielisestä sanasta extraneus, joka tarkoittaa ’ulkopuolista’ tai ’ulkoa tulevaa’. Yleensä sillä tarkoitetaan henkilöä, joka on ulkopuolinen eri syistä, kuten syntyperän, kulttuurin, mielipiteiden tai uskonnon vuoksi. Jeesuksen Kristuksen opetuslapsina, jotka pyrkivät olemaan maailmassa olematta maailmasta, me tunnemme itsemme toisinaan ulkopuolisiksi. Me tiedämme paremmin kuin monet muut, että tietyt ovet voivat sulkeutua niiltä, joita pidetään erilaisina.
Kautta aikojen Jumalan kansaa on käsketty huolehtimaan kaikista niistä, jotka ovat muukalaisia tai joita saatetaan pitää erilaisina. Muinaisina aikoina muukalainen hyötyi samasta vieraanvaraisuuden velvoitteesta kuin leski tai orpo. Heidän laillaan muukalainen oli tilanteessa, jossa hän oli hyvin haavoittuvainen ja hänen selviytymisensä riippui siitä suojelusta, jota hän sai paikallisväestöltä. Israelin kansa sai tarkat ohjeet tästä aiheesta: ”Kohdelkaa joukossanne asuvia [muukalaisia] ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä.”4
Maanpäällisen palvelutyönsä aikana Jeesus oli esimerkkinä henkilöstä, joka teki paljon enemmän kuin vain sen, mitä vieraanvaraisuuden ja suvaitsevaisuuden yksinkertainen velvollisuus vaati. Hän osoitti myötätuntoaan ja kunnioitustaan niille, jotka suljettiin yhteisön ulkopuolelle, ja niille, joita omahyväiset hyljeksivät ja pitivät epäpuhtaina. Nämä pääsivät yhtä lailla osallisiksi Hänen opetuksistaan ja palvelutyöstään.
Vapahtaja toimi aikansa vakiintuneiden tapojen vastaisesti esimerkiksi puhuessaan samarialaiselle naiselle ja pyytäessään tältä vettä. Hän istuutui syömään publikaanien ja veronkantajien kanssa. Hän ei epäröinyt lähestyä spitaalista, koskettaa häntä ja parantaa hänet. Ihaillen roomalaisen sadanpäällikön uskoa Hän sanoi väkijoukolle: ”Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella.”5
Jeesus on pyytänyt meitä noudattamaan täydellisen rakkauden lakia, joka on yleismaailmallinen lahja, johon ei liity ehtoja. Hän on sanonut:
”Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin?
Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?
Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”6
Tässä kirkossa ei ole muukalaisia eikä hylkiöitä. On vain veljiä ja sisaria. Se tieto, joka meillä on iankaikkisesta Isästä, auttaa meitä ymmärtämään paremmin sitä veljeyttä ja sisaruutta, jonka tulee vallita kaikkien ihmisten keskuudessa maan päällä.
Eräs kohta romaanissa Kurjat havainnollistaa sitä, kuinka pappeudenhaltijat voivat kohdella niitä henkilöitä, joita pidetään muukalaisina. Jean Valjean oli juuri vapautettu vankilasta. Pitkästä matkasta uupuneena sekä nälästä ja janosta nääntymäisillään hän saapuu pieneen kaupunkiin etsien paikkaa, josta löytäisi syötävää ja suojan yöksi. Kun uutinen hänen tulostaan leviää, yksi toisensa jälkeen kaikki asukkaat sulkevat häneltä ovensa. Ei hotelli, ei majatalo eikä edes vankila halunnut kutsua häntä sisään. Häntä hyljeksitään, hänet hätistellään muualle, karkotetaan pois. Viimeisillä voimillaan hän viimein lyyhistyy kaupungin piispan etuovelle.
Tämä hyvä pappismies on täysin tietoinen Valjeanin taustasta, mutta hän kutsuu kiertolaisen kotiinsa lausuen nämä myötätuntoiset sanat:
”’Tämä talo ei ole minun: tämä on Jeesuksen Kristuksen talo. Tämä ovi ei kysy siltä, joka sisään astuu, onko hänellä nimeä vaan onko hänellä kärsimystä. Te kärsitte. Teidän on nälkä ja vilu. Olkaa tervetullut. – – Miksi olisi minun tarvis tietää teidän nimenne? Sillä ennenkuin te [nimenne] minulle sanoittekaan, oli teillä jo yksi nimi, jonka minä tiesin.’
[Valjeanin] silmät kuvastivat suurta hämmästystä.
’Tottako? Te tiesitte siis nimeni?’
’Niin’, vastasi piispa, ’teidän nimenne on minun veljeni.’”7
Tässä kirkossa meidän seurakuntamme ja meidän koorumimme eivät kuulu meille. Ne kuuluvat Jeesukselle Kristukselle. Kenen tahansa, joka tulee johonkin kokouspaikkaamme, tulisi tuntea olevansa kuin kotonaan. Vastuu toivottaa jokainen tervetulleeksi on koko ajan yhä tärkeämpää. Maailmassa, jossa elämme, on meneillään suuren mullistuksen kausi. Yhä parempien liikenneyhteyksien, nopean viestinnän ja talouden globaalistumisen vuoksi maapallosta on tulossa yksi iso kylä, jossa ihmiset ja kansat kohtaavat, ymmärtävät toisiaan ja sekoittuvat ennennäkemättömällä tavalla.
Nämä valtavat maailmanlaajuiset muutokset palvelevat kaikkivaltiaan Jumalan tarkoituksia. Hänen valittujensa kokoaminen maan neljältä kulmalta tapahtuu paitsi lähettämällä lähetyssaarnaajia kaukaisiin maihin myös siten, että ihmisiä saapuu muilta alueilta meidän omiin kaupunkeihimme ja lähitienoillemme. Monet tulevat tietämättään Herran johdatuksesta paikkoihin, joissa he voivat kuulla evankeliumin ja tulla Hänen laumaansa.
On hyvin todennäköistä, että seuraava henkilö, joka kääntyy evankeliumiin teidän seurakunnassanne, on henkilö, joka ei tule teidän tavallisesta ystävä- ja tuttavapiiristänne. Saatatte huomata tämän hänen ulkoisesta olemuksestaan, kielestään, pukeutumistavastaan tai ihonväristään. Tämä henkilö on saattanut varttua jonkin muun uskonnon piirissä, hänellä on erilainen tausta tai erilainen elämäntapa.
Tutustuminen ja ystävystyminen on tärkeä pappeusvastuu. Aaronin pappeuden ja Melkisedekin pappeuden koorumien on määrä toimia yhteistyössä sisarten kanssa piispan johdolla, jotta voidaan huolehtia siitä, että jokainen toivotetaan tervetulleeksi rakkautta ja ystävällisyyttä osoittaen. Kotiopettajat ja kotikäyntiopettajat ovat valppaita ja varmistavat, ettei ketään unohdeta eikä jätetä huomiotta.
Meidän kaikkien on työskenneltävä yhdessä rakentaaksemme hengellistä ykseyttä seurakunnissamme. Esimerkki täydellisestä ykseydestä vallitsi Jumalan kansan keskuudessa sen jälkeen kun Kristus oli käynyt Amerikan mantereella. Aikakirjassa kerrotaan, että ”ei ollut – – lamanilaisia eikä mitään -laisia, vaan he olivat yhtä, Kristuksen lapsia ja Jumalan valtakunnan perillisiä”8.
Ykseyttä ei saavuteta siten, että jätämme huomiotta ja eristämme jäsenet, jotka vaikuttavat erilaisilta tai heikommilta, ja olemme kanssakäymisissä vain niiden kanssa, jotka ovat samanlaisia kuin me. Päinvastoin ykseys saavutetaan siten, että toivotamme tervetulleiksi ne, jotka ovat uusia ja joilla on erityisiä tarpeita, sekä palvelemme heitä. Nämä jäsenet ovat siunaus kirkolle ja tarjoavat meille mahdollisuuksia palvella lähimmäisiämme ja siten puhdistaa oma sydämemme.
Niinpä veljeni, teidän velvollisuutenanne on auttaa jokaista, joka ilmestyy kirkkorakennuksenne ovelle. Toivottakaa hänet tervetulleeksi kiitollisina ja vailla ennakkoluuloja. Jos johonkin kokoukseenne tulee ihmisiä, joita te ette tunne, tervehtikää heitä lämpimästi ja kutsukaa heidät istumaan viereenne. Otattehan ensimmäisen askeleen auttaaksenne heitä tuntemaan itsensä tervetulleiksi ja rakastetuiksi ettekä odota heidän tulevan teidän luoksenne.
Kun olette ensin toivottaneet heidät tervetulleiksi, miettikää, millä tavoin voitte jatkaa heidän palvelemistaan. Kuulin kerran eräästä seurakunnasta, jossa kastettiin kaksi kuuroa sisarta, ja sen jälkeen kaksi suurenmoista Apuyhdistyksen sisarta päätti opetella viittomakieltä, jotta he voisivat paremmin kommunikoida näiden uusien käännynnäisten kanssa. Kuinka hieno esimerkki rakkaudesta muita veljiä ja sisaria kohtaan evankeliumissa!
Todistan, ettei kukaan ole muukalainen meidän taivaalliselle Isällemme. Ei ole ketään, jonka sielu ei olisi Hänelle kallisarvoinen. Pietarin kanssa minä todistan, että ”Jumala [ei] erottele ihmisiä. Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan.”9
Rukoilen, että kun Herra kokoaa lampaansa viimeisenä päivänä, Hän voi sanoa meille jokaiselle: ”Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.”
Silloin me sanomme Hänelle: ”Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme?”
Ja Hän vastaa meille: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”10
Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.