Kotimme, perheemme
Haluan elää teidän kanssanne ikuisesti!
Kirjoittaja asuu Santo Domingossa Dominikaanisessa tasavallassa.
Kuusivuotiaan usko auttoi minua löytämään uudelleen oman uskoni.
Kun olin 22-vuotias, elämässäni tapahtui odottamaton käänne: äitini kuoli. Hänellä ja isälläni oli hyvin suuri usko, ja he olivat kasvattaneet minut evankeliumin piirissä. Äitini kuoltua isäni lähti kotimaastamme ja muutti Yhdysvaltoihin. Ajan myötä aloin tuntea itseni hyvin yksinäiseksi, koska olen vanhempieni ainoa lapsi. Minulla ei ollut enää äitiä luonani maan päällä, ja isäni asui kaukana – näin häntä vuosittain vain kolmen viikon ajan.
Näine tuntemuksineni aloin yhä innokkaammin etsiä turvaa ”ystävistäni” yliopistolla ja toimistossa, jossa työskentelin. Vähän kerrallaan aloin löytää vääränlaista onnea ajallisista asioista. Lakkasin käymästä kirkossa, ja vähitellen minusta tuli täysin epäaktiivinen. Myöhemmin solmin avioliiton erään ihanan nuorukaisen kanssa, joka ei tiennyt evankeliumista, vaikkakin hänellä oli oikein hyvät periaatteet. Saimme kolme lasta, Leahin, Isaacin ja Ismaelin.
Kuvitus Kelley McMorris
Kerran lokakuussa isäni tuli käymään ja katsomaan uutta vauvaa. Isoisän käynnin aikana kuusivuotias Leah kysyi häneltä, miksei hän koskaan tuonut mukanaan isoäitiä. Isäni selitti silloin Leahille, että isoäiti oli hyvin erityisessä paikassa lähellä taivaallista Isää. Heti kun isäni oli lähtenyt, Leah sanoi minulle painokkaasti: ”Äiti, minä haluan tavata mummin. Tiedän, että hän on taivaassa, mutta minäkin haluan olla siellä jonakin päivänä – mummi, ukki, isä, Isaac, Ismael sekä sinä ja minä – kaikki yhdessä. Haluan elää teidän kanssanne ikuisesti. Haluan, että olemme siellä sama perhe kuin täällä alhaalla, jotta voimme leikkiä mummin kanssa!”
En tiennyt, mitä sanoa. Kosketin hänen kauniita, viattomia kasvojaan ja sitten menin omaan makuuhuoneeseeni. Lankesin polvilleni ja itkin, kunnes kyyneliä ei enää tullut. Pyysin taivaalliselta Isältä anteeksiantoa. Tiesin, että olin jättänyt sen polun, jonka ansiosta voisimme elää yhdessä iankaikkisena perheenä. Olin epäonnistunut vastuussani johtaa heitä oikeaa polkua pitkin enkä ollut onnistunut puhumaan aviomiehelleni evankeliumista.
Kun pystyin nousemaan ylös, otin yhteyttä erääseen kirkon johtohenkilöön, ja hän ohjasi minut kosketuksiin seurakuntani lähetyssaarnaajavanhinten kanssa. Seuraavana iltana he tulivat ja opettivat aviomiestäni. Siitä illasta alkaen elämämme muuttui ainiaaksi. Nyt käymme kirkossa perheenä joka sunnuntai. Minulla on tehtävä, jonka avulla voin auttaa vähemmän aktiivisia sisaria. Valmistaudumme myös menemään temppeliin.
Jumalan Henki johdattaa meitä toisinaan niiden kautta, joilta sitä vähiten odotamme. Tällä kertaa se tapahtui kuusivuotiaan tyttäreni välityksellä. Nyt tiedän, että kun meidät sinetöidään temppelissä, voin elää perheeni kanssa ikuisesti.