Opettaminen Vapahtajan tavalla
Keskustelukysymystemme tehokkuus
Tärkein kysymys saattaa olla se, jonka opettaja kysyy itseltään ennen oppitunnille menemistä.
Kuvitus Augusto Zambonato
Kuvittele, että istut lounaalla muutamien ystävien kanssa ja keskustelette elokuvasta, jonka olette nähneet yhdessä. Sitten yksi ystävistäsi kysyy: ”Kuka osaa kertoa, mikä oli elokuvan kaikkein tärkein kohtaus?”
Kysymyksestä hieman hämmentyneenä mietit hetken ja ehdotat, että tärkein oli luultavasti elokuvan viimeinen kohtaus. ”No, se on ihan hyvä kommentti”, ystäväsi sanoo. ”Mutta se ei ole aivan sitä, mitä minulla on mielessäni. Mitä muut sanovat? Voisiko joku sellainen, joka ei ole vielä kertonut ajatuksistaan, vastata?”
Et puhuisi tuolla tavalla ystävien kanssa, mutta jostakin syystä sitä tuntuu tapahtuvan usein sunnuntailuokissa. Sen sijaan että me opettajat puhuisimme evankeliumin totuuksista luontevasti ja vaivatta, me sanomme toisinaan sellaista, mikä muissa tilanteissa tuntuisi oudolta ja jopa tukahduttaisi keskustelun. Me toivomme, että luokan jäsenet tuntevat, että he ovat ystävien keskellä, ja haluamme, että heistä tuntuu luontevalta kertoa ajatuksistaan ja kokemuksistaan, jotka liittyvät heidän oppimiinsa periaatteisiin. Tällainen ajatuksista ja kokemuksista kertominen voi luoda Hengelle otollisen ilmapiirin ja rikastaa jokaisen kokemusta.
Kuinka varmistumme siitä, että kysymyksemme johtavat luonnollisempaan ja merkityksellisempään keskusteluun? On joitakin ohjeita ja kieltoja, joita monet opettajat pitävät hyödyllisinä: Älä esitä kysymyksiä, joihin on ilmiselvät vastaukset. Esitä kysymyksiä, joihin on enemmän kuin yksi mahdollinen vastaus. Älä esitä kysymyksiä, jotka ovat liian henkilökohtaisia.
Ennen kuin alamme suunnitella oppitunnilla esitettäviä kysymyksiä, meidän ehkä kannattaa esittää itsellemmekin kysymys: Miksi yleensäkin esitän kysymyksiä?
Miksi esität kysymyksiä?
Kysymystemme pohjalla olevalla motiivilla on suuri vaikutus. Esimerkiksi, esitämmekö me toisinaan kysymyksiä, koska meillä on jotakin sanottavaa mutta haluamme sen sijaan jonkun luokan jäsenen sanovan sen? Emme oikeutetusti halua koko ajan puhua yksin, mutta haluamme silti tuoda esiin tietyn asian, joten toisinaan esitämme kysymyksen, jonka tiedämme tuottavan haluamamme vastauksen. Tämä asenne johtaa kysymyksiin, jotka ovat oikeastaan väittämiä valepuvussa kuten: ”Kuinka pornografian välttäminen auttaa teitä pitämään ajatuksenne puhtaina?” tai ”Onko tärkeää rukoilla joka päivä?”
On tilanteita, jolloin on täysin sopivaa esittää kysymyksiä, joiden tarkoituksena on saada aikaan tietty vastaus. Ne auttavat jonkin kohdan tähdentämisessä tai auttavat opettajaa viemään oppiaihetta eteenpäin. Mutta tämän kaltaiset kysymykset eivät todennäköisesti edistä merkityksellistä keskustelua.
Toisaalta, jos esitämme kysymyksiä, koska todellakin haluamme tietää, mitä luokkamme jäsenten mielessä, sydämessä ja elämässä on, niin se näkyy esittämistämme kysymyksistä.
Kysymyksiä, jotka kutsuvat luokan jäseniä vilpittömään keskusteluun, joka edistää hengellistä oppimista, ovat seuraavan kaltaiset: ”Kun luette tämän jakeen, mikä siinä kiinnittää huomionne?” tai ”Mitkä kokemukset ovat opettaneet teitä luottamaan Herran lupauksiin?” tai miltei mikä tahansa kysymys, joka alkaa ”Mitä mieltä olette…?”
Pohtikaa näitä esimerkkejä:
-
Henki kysyi Nefiltä: ”Mitä haluat?” (1. Nefi 11:10.)
-
Vapahtaja kysyi opetuslapsiltaan: ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” (Matt. 16:15.)
-
Ja Hän sanoi Martalle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. – – Uskotko tämän?” (Joh. 11:25–26.)
Kukin näistä kysymyksistä kutsui jonkun kertomaan, mitä oli hänen sydämessään. Ja jokaista tapausta seurasi voimallinen hengellinen kokemus.
Kysymykset ilmaisevat rakkautta
Usko tai älä, keskustelua edistävien kysymysten esittäminen käy luontevasti miltei kaikilta – niiltäkin, jotka eivät pidä itseään hyvinä opettajina. Me teemme sitä oma-aloitteisesti joka kerta, kun meillä on merkityksellinen keskustelu ystävien tai perheen kanssa – tai kun vain juttelemme lounaalla lempielokuvasta. Mutta kun seisomme ja edessämme ovat tarkkaavaiset oppilasrivit, me yhtäkkiä unohdamme kaiken, mikä syntyy luonnostaan.
Niinpä hyvien keskustelukysymysten esittämisessä on kenties tärkeää miettiä itseksemme: ”Miten kysyisin tämän, ellemme olisi oppitunnilla – jos vain istuisimme kotona juttelemassa evankeliumista ystävien kesken? Kuinka pyytäisin heitä kertomaan näkemyksistään ja tuntemuksistaan?” Opettaminen ei ole aivan samanlaista kuin huoleton juttelu ystävien kesken, mutta niille on yhteistä yksi asia: niiden kannustimena tulee olla vilpitön kiinnostus ja aito rakkaus.
Älä siis kanna huolta, vaikka et olisikaan vielä taitava laatimaan hyvin muotoiltuja kysymyksiä. Vaikka pystyisit vain rakastamaan niitä, joita opetat, niin Henki johdattaa sinua ja opit koko ajan entistä paremmin tietämään, mitä sanoa. ”Rakkaus ei koskaan katoa”, Paavali julisti (1. Kor. 13:8), ja se pätee niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin opettajaan, joka esittää kysymyksiä oppitunnilla.