”Amerikanpaketti” – kirkon mikrofilmilahjoitus Suomelle vuosilta 1948–1955
Tämä kirjoitus sai alkunsa Suomen ensimmäisen lähetysjohtajan Henry A. Matisin valokuvista, jotka hänen poikansa James ja Bruce lahjoittivat kirkon historian kirjastolle vuonna 2017. Kirjoitus pohjautuu suurelta osin lähteissä mainittuun Lumikki Jokisen artikkeliin mikrokuvauksen alkuvaiheista.
Kirkon aloitellessa toimintaansa Suomessa 1940-luvun lopulla täällä elettiin ”vaaranvuosiksi” kutsuttua epävarmuuden aikaa, jolloin oltiin huolissaan kaiken muun ohella myös suomalaisten arkistojen säilymisestä. Kuinka arvokas arkistoaineisto voitaisiin turvata tuleville sukupolville? Mikrokuvauksesta toki tiedettiin, mutta varoja sellaiseen sotien köyhdyttämässä maassamme tuskin olisi ollut vielä vuosikymmeniin. Niinpä kirkon sukututkimusseuran tarjous sukuhistoriallisen arkistoaineiston mikrokuvaamisesta oli arkistoväelle unelmien täyttymys. Filmit olisivat tallessa kahdessa aivan eri paikassa, Utahissa ja Valtionarkistossa. Erään arvion mukaan ”amerikanpaketti” oli nykyrahassa noin 2,5 miljoonan euron arvoinen.
Kaikki alkoi kesällä 1947 siitä kun Suomen lähetysjohtaja Henry A. Matis ja Ruotsin lähetysjohtaja Eben R. T. Blomquist Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon sukututkimusseuran valtuuttamina kävivät Valtionarkistossa keskustelemassa arkistonhoitajien Martti Kerkkosen ja Yrjö Nurmion kanssa. Syksyllä, 25. lokakuuta 1947, tuolloinen valtionarkistonhoitaja Kaarlo Blomsted sai seuraavan tarjouksen:
”Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon sukututkimusseuran puolesta pyydän virallista lupaa Suomen eri arkistoissa olevien sukututkimuksen kannalta arvokkaiden asiakirjojen kopioimiseen mikrovalokuvaamalla. Kysymykseen tulevat kirkonkirjat, väestökirjat, veroluettelot, testamenttiasiakirjat, maakirjat jne. varhaisemmista ajoista noin vuoteen 1850 kaikissa Suomen arkistoissa. Vastapalveluksi tästä seuramme lahjoittaa teille ilmaiseksi kopion jokaisesta tehdystä filmistä ja myös yhden tarkoituksenmukaisen lukulaitteen filmien katsomista varten.”1
Blomstedt vastasi pyyntöön nopeasti ja antoi heti luvan mikrokuvauksen suorittamiseen Valtionarkistossa ja maakunta-arkistoissa. Samalla hän ilmoitti, että kirkonkirjat ovat seurakuntien hallussa ja että luvan niiden kuvaamiseen antavat kirkolliset viranomaiset. Valtionarkiston kirjeessä arkkipiispa A. Lehtoselle 25. toukokuuta 1948 mikrovalokuvausta perusteltiin näin:
Koska valtiokirkolliset piirit eivät varauksetta innostuneet asiasta, Valtionarkisto kääntyi kesäkuussa 1948 opetusministeriön puoleen ja esitti sille, mitä työ tulisi sisältämään. Ministeriö asettui tukemaan hanketta ja kehotti 7. heinäkuuta 1948 päivätyllä kirjeellään tuomiokapituleja yhdessä Valtionarkiston kanssa ryhtymään toimiin kirkonarkistoissa ja yleisarkistoissa olevien vuotta 1860 vanhempien eräiden asiakirjaryhmien mikrokuvauksen järjestämiseksi.
Valtionarkisto puolestaan alkoi suunnitella ja toteuttaa mikrokuvausta yhteistyössä eräiden tieteellisten seurojen kanssa. Nämä olivat Suomen Historiallinen Seura, Suomen Sukututkimusseura ja Suomen Kirkkohistoriallinen Seura. Niistä muodostettiin Valtionarkiston ohella arkistovalokuvaustoimikunta, jonka ulkopuolelle MAP-kirkon sukututkimusseura tarkoituksellisesti jätettiin, jotta esteitä kuvaustoiminnalle ei valtiokirkon taholta esitettäisi. Toimikunnan työ ei silti ollut helppoa, sillä kirkonarkistojen asiakirjat olivat noin 450 seurakunnan hallussa luettelemattomina mikä missäkin, kuten sakaristossa, kellotapulissa, pappilan vintillä, kellarissa jne. Monen monesta käytännön toimenpiteestä tuli päättää.
Kuka tulisi suorittamaan varsinaisen kuvaustyön? Tästä rahoittaja neuvotteli aluksi ruotsalaisen Allkopia-nimisen yrityksen kanssa, mutta 7. heinäkuuta 1948 kirkon sukututkimusseura teki sopimuksen tukholmalaisen Ab Rekolidin kanssa. Virallinen lupa kuvauksiin saatiin 30. elokuuta.
Rekolid etsi valokuvaajat lehti-ilmoituksella. Heidät koulutettiin Tukholmassa, josta he palasivat työpaikoilleen mukanaan Kodac Recordak -kamerat. Kuvaukset aloitettiin joulukuun puolivälissä 1948 Valtionarkistossa, Turun ja Vaasan maakunta-arkistoissa sekä seuraavana vuonna Hämeenlinnassa ja Oulussa. Rekolid teroitti kuvaajille, että kohteliaisuus ja huolellisuus olivat nopeutta tärkeämpiä. Filmit lähetettiin kehitettäviksi Tukholmaan. Niin filmeille, kameroille kuin lukulaitteillekin saatiin vapautus tullimaksuista ja liikevaihtoverosta.
Vanhojen arvokkaiden kirkonkirjojen kuljettaminen seurakunnista kuvauspaikoille maakunta-arkistoihin ja takaisin seurakuntiin oli tuon ajan teillä vaativaa työtä. Niinpä Rekolid lähetti Suomeen GMC-merkkisen umpinaisen kuorma-auton, jossa oli tehokkaalla lämmityslaitteella varustettu kahden hengen ohjaushytti ja erillinen paloturvallinen kuormahytti. Kaksinkertaisen pellin välissä oli asbestia, ja kuormatilan ovessa oli erikoislukko. Kuljettajaksi ja lainaustoiminnan hoitajaksi valittiin historianopiskelija Ensio Anttila, jonka pappisperheen poikana toivottiin kykenevän hyvään yhteistyöhön kirkkoherrojen kanssa. Myöhemmin hänestä tuli Suomeen perustetun Rekolid Oy:n ensimmäinen toimitusjohtaja ja omistaja.
Ensimmäisen filmierän valmistuttua järjestettiin 24. toukokuuta 1949 juhlallinen tilaisuus, jossa kirkon sukututkimusseuran puolesta lähetysjohtaja Henry A. Matis (2. vasemmalta) luovutti ensimmäiset 450 rullaa Valtionarkistolle. Lahjan otti vastaan John E. Roos (6. vasemmalta) Valtionarkiston edustajana. Paikalla oli myös mm. opetusministeri Reino Oittinen (5. vasemmalta), arkistovalokuvaustoimikunnan puheenjohtaja Martti Kerkkonen (8. vasemmalta) ja Lars von Willebrand (3. vasemmalta) Rekolidin edustajana. Samassa tilaisuudessa luovutettiin Kodak Recordak Model C -merkkinen lukulaite Rekolidin puolesta. Myöhemmin lukulaitteita lahjoitettiin lisää, yksi kuhunkin maakunta-arkistoon.
Työ saatiin päätökseen lokakuussa 1955. Kirkon sukututkimusseura oli kuvauttanut kaikki Suomen kirkonarkistot, tuomiokirjat, henkikirjat ym. lähinnä sukututkimukselle arvokkaat asiakirjat alusta alkaen suunnilleen vuoteen 1860. Oli valmistunut yli 13 300 filmiä, jotka sisälsivät noin 10 miljoonaa kuvaa. Se oli valtava määrä, joka vastasi noin 2:ta kilometriä hyllytilaa. Kuvatusta aineistosta kirkonarkistojen osuus oli noin puolet.
Mikrofilmauksen loppuun saattamisesta kerrottiin ensimmäiselle presidenttikunnalle Salt Lake Cityssä. Vasemmalta: presidentti Stephen L. Richards, opetusministeri Eino Oittinen, presidentti David O. McKay, lähetysjohtaja Henry A. Matis ja presidentti J. Reuben Clark jr.
Mikrokuvauksen toteuttaminen oli suurenmoinen kulttuuriteko arvokkaan aineettoman kulttuuriperinnön tallentamiseksi. Sen ansiosta merkittävä arkistoaineisto saatiin tutkijoiden ja etenkin sukututkijoiden käyttöön. Suomen Sukututkimusseuran lehdessä lahjoituksen merkitystä arvioitiin seuraavasti:
”Valtion myöntämien määrärahojen varaan jätettynä olisi kyseinen työ varmaankin suorittamatta ja sen päättyminen epämääräiseen tulevaisuuteen siirretty. Totalitaarisen sodan varjossa elävän nykypolven lienee helppo käsittää, mikä suunnaton merkitys on sillä, että huomattava osa maamme arvokkainta arkistomateriaalia on turvattu jälkipolville.
Suoritetun työn merkitys ei kuitenkaan rajoitu yksinomaan asiakirjojemme turvaamiseen. Valtionarkiston filmiä luonnollisestikaan ei voida luovuttaa tutkijoiden käyttöön, koska se silloin kuluisi kulumistaan. Tarkoitus on kuitenkin vastaisuudessa teettää talletusfilmistä toinenkin kopio, jota tutkijat voivat Valtionarkistossa käyttää erikoisten lukulaitteiden avulla. Tällainen tutkimusmenetelmä on suuresta merkityksestä nimenomaan meidän maassamme, jossa kukin seurakunta säilyttää omat kirkonkirjansa. Jo nyt saattaa yksityinen tutkija Valtionarkiston luvalla tilata tarvitsemastansa filmistä oman kopionsa. Täten koituu lahjoitus kaikille Suomen tutkijoille eduksi.”2
Aikanaan mikrofilmeistä saatiin käyttökopioita myös kirkkomme seurakuntiin perustettuihin sukututkimuskeskuksiin, ja sukututkimustyö kävi siten paljon helpommaksi. Vielä paljon helpommaksi tutkimustyö tuli, kun Kansallisarkiston kirkonkirjafilmit digitoitiin ja ne tulivat internetin kautta kodeissa saataville vuodesta 2010 alkaen. Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys jatkaa edelleen digikameroilla täydennys- ja uusintakuvauksia vapaaehtoistyönä. Esimerkiksi Keski-Suomessa on digitoitu lähes kaikki yli sata vuotta vanhemmat kirkonkirjat. Mukana työssä on myös kymmenkunta kirkkomme jäsentä.
”Amerikanpaketti” kaikessa pyyteettömyydessään on osoittanut siunauksellisuutensa monin tavoin sukututkijoille ja muille. Suuri joukko esivanhempiamme on päässyt osalliseksi temppelisiunauksista. Herran työ jatkuu kaikessa voimassaan ja väkevyydessään.