Ehdoton ja vakaa luottamus
Herraan luottamiseen sisältyy se, että luottaa Hänen ajoitukseensa, ja se edellyttää kärsivällisyyttä ja sitkeyttä, jotka kestävät läpi elämän myrskyjen.
Lähetystyönsä aikana Afrikassa poikamme Dan sairastui vakavasti, ja hänet vietiin terveyskeskukseen, jossa oli rajallisesti voimavaroja. Kun luimme hänen ensimmäistä kirjettään, jonka hän kirjoitti meille sairastumisensa jälkeen, odotimme, että hän olisi masentunut, mutta sen sijaan hän kirjoitti: ”Jopa maatessani ensiavussa tunsin rauhaa. En ole koskaan elämässäni ollut niin ehdottoman ja vakaan onnellinen.”
Kun vaimoni ja minä luimme nuo sanat, liikutuimme syvästi. Ehdottoman ja vakaan onnellinen. Emme olleet koskaan kuulleet onnellisuutta kuvattavan sillä tavoin, mutta hänen sanansa kuulostivat todenmukaisilta. Tiesimme, ettei hänen kuvailemansa onnellisuus ollut pelkkää mielihyvää tai hyvänolontunnetta, vaan rauhaa ja iloa, joita koemme, kun antaudumme Jumalalle ja luotamme Häneen kaikessa.1 Meilläkin on ollut elämässämme sellaisia tilanteita, jolloin Jumala on puhunut rauhaa sielullemme ja herättänyt meissä toivon Kristuksessa, vaikka elämämme onkin ollut vaikeaa ja epävarmaa.2
Lehi opettaa, että jos Aadam ja Eeva eivät olisi langenneet, ”he olisivat jääneet viattomuuden tilaan, kokematta iloa, sillä he eivät tunteneet kurjuutta – –.
Mutta katso, kaikki on tapahtunut hänen viisautensa mukaan, joka tietää kaiken.
Aadam lankesi, jotta ihmisiä voisi olla, ja ihmiset ovat, jotta heillä voisi olla ilo.”3
Näennäisen ristiriitaisesti kärsimykset ja murheet valmistavat meitä kokemaan iloa, jos me luotamme Herraan ja Hänen suunnitelmaansa meitä varten. Tämän totuuden on ilmaissut kauniisti eräs 1200-luvun runoilija: ”Suru valmistaa sinua iloon. Se pyyhkäisee rajusti kaiken pois talostasi, jotta uusi ilo voi löytää tilaa tulla sisään. Se ravistelee keltaiset lehdet sydämesi puusta, jotta tuoreet, vihreät lehdet voivat kasvaa niiden sijaan. Se vetää maasta lahonneet juuret, jotta maan alla piilossa olevilla uusilla juurilla on tilaa kasvaa. Mikä tahansa suru ravisteleekin sydäntäsi, paljon parempaa tulee sen tilalle.”4
Presidentti Russell M. Nelson on opettanut: ”[Ilo, jota] Vapahtaja [meille] tarjoaa – – on jatkuvaa, ja se vakuuttaa meille, että ’[ahdinkomme] kestävät vain pienen hetken’ [OL 121:7] ja että ne pyhitetään meidän hyväksemme.”5 Koettelemuksemme ja ahdinkomme voivat tehdä tilaa suuremmalle ilolle.6
Evankeliumin hyvä uutinen ei ole lupaus elämästä vailla murheita ja vaikeuksia vaan elämästä täynnä tarkoitusta ja merkitystä – elämästä, jossa ilo Kristuksessa voittaa murheemme ja ahdinkomme7. Vapahtaja julisti: ”Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”8 Hänen evankeliuminsa on toivon sanoma. Murheeseen, johon yhdistyy Jeesukseen Kristukseen kohdistuva toivo, sisältyy lupaus kestävästä ilosta.
Kertomusta jerediläisten matkasta luvattuun maahan voidaan käyttää vertauksena meidän matkastamme kuolevaisuuden halki. Herra lupasi Jeredin veljelle ja hänen kansalleen kulkevansa heidän edellään ”maahan, joka on oivallisempi kuin mikään muu maa maailmassa”9. Hän käski heidän rakentaa laivoja, ja he ryhtyivät kuuliaisina työhön rakentaen ne Herran ohjeiden mukaan. Työn edistyessä Jeredin veljellä alkoi kuitenkin olla huolia siitä, ettei Herran laivoja koskeva suunnitelma olisikaan riittävä. Hän huudahti:
”Oi Herra, minä olen tehnyt sen työn, jonka sinä olet käskenyt minun tehdä, ja olen tehnyt laivat sen mukaan kuin sinä olet neuvonut minua.
Ja katso, oi Herra, niissä ei ole valoa.”10
”Oi Herra, annatko meidän kulkea tämän suuren veden poikki pimeässä?”11
Oletteko te koskaan vuodattaneet sieluanne Jumalalle sillä tavoin? Kun pyritte elämään niin kuin Herra käskee eikä vanhurskaisiin odotuksiinne vastata, oletteko ikinä miettineet, täytyykö teidän kulkea tämän elämän halki pimeydessä?12
Sitten Jeredin veli ilmaisi vieläkin suuremman huolen heidän edellytyksistään pysyä hengissä laivoissa. Hän huudahti: ”Ja sitä paitsi me menehdymme, sillä emme voi hengittää niissä, paitsi sitä ilmaa, mikä niissä on.”13 Ovatko elämän vaikeudet ikinä tuoneet teille vaikeuksia hengittää ja saaneet teidät miettimään, kuinka voitte selviytyä päivästä, saati sitten päästä takaisin taivaalliseen kotiinne?
Kun Herra oli tehnyt työtä Jeredin veljen kanssa ratkaistakseen kummankin tämän huolista, Hän selitti sitten: ”Te ette voi kulkea tämän suuren syvyyden poikki, ellen minä valmista [teille keinoa] meren aaltojen ja liikkeelle lähteneiden tuulten ja tulevien vedenpaljouksien varalle.”14
Herra teki selväksi, etteivät jerediläiset pystyisi pohjimmiltaan selviytymään luvattuun maahan ilman Häntä. He eivät hallinneet tuota tilannetta, ja ainoa keino, jolla he voisivat selviytyä yli suuren syvyyden, oli luottaa Häneen. Nämä kokemukset ja Herralta saatu ohjaus näyttivät syventävän Jeredin veljen uskoa ja vahvistavan hänen luottamustaan Herraan.
Huomatkaa, kuinka hänen rukouksensa muuttuivat kysymyksistä ja huolista uskon ja luottamuksen ilmauksiksi:
”Minä tiedän, oi Herra, että sinulla on kaikki valta ja voit tehdä mitä tahansa tahdot ihmisen hyväksi – –.
Katso, oi Herra, sinä voit tehdä tämän. Me tiedämme, että sinä pystyt osoittamaan suurta voimaa, joka näyttää pieneltä ihmisten ymmärrykselle.”15
Aikakirja kertoo, että sitten jerediläiset ”nousivat – – laivoihinsa ja lähtivät merelle jättäytyen Herran Jumalansa huomaan”16. Jättäytyminen tarkoittaa taipumista tai antautumista. Jerediläiset eivät nousseet laivoihin siksi, että he olisivat tienneet tarkalleen, kuinka heidän matkansa sujuisi. He nousivat laivoihinsa, koska he olivat oppineet luottamaan Herran voimaan, hyvyyteen ja laupeuteen, ja he olivat siksi halukkaita antautumaan ja jättämään mahdolliset epäilyksensä ja pelkonsa Herran huomaan.
Vastikään lapsenlapsemme Abe pelkäsi ratsastaa yhdellä karusellin eläimistä, jotka liikkuivat ylös ja alas. Hän piti parempana sellaista, joka pysyi paikoillaan. Hänen isoäitinsä sai hänet lopulta vakuuttuneeksi ehdotuksen turvallisuudesta, joten isoäitiinsä luottaen hän nousi eläimen selkään. Sitten hän sanoi hymyillen leveästi: ”Minusta ei tunnu turvalliselta, mutta olen turvassa.” Ehkä juuri siltä jerediläisistä tuntui. Jumalaan turvaaminen ei aina aluksi tunnu turvalliselta, mutta siitä seuraa ilo.
Matka ei ollut helppoa jerediläisille. He hautautuivat monta kertaa meren syvyyksiin ”vuorenkorkuisten aaltojen tähden, jotka sortuivat heidän päälleen”17. Aikakirja kertoo kuitenkin, ettei ”tuuli koskaan lakannut puhaltamasta [heitä] luvattua maata kohti”18. Niin vaikeaa kuin sitä onkin ymmärtää – etenkin niinä aikoina elämässämme, kun vastatuuli on voimakas ja meri on myrskyinen – me voimme saada lohtua tiedosta, että Jumala äärettömässä hyvyydessään puhaltaa aina meitä kohti kotia.
Aikakirja jatkaa: ”He ajelehtivat eteenpäin, eikä mikään meren hirviö voinut murskata heitä eikä valas vahingoittaa heitä; ja heillä oli jatkuvasti valoa, olivatpa he veden päällä tai veden alla.”19 Me elämme maailmassa, jossa kuoleman, fyysisen ja psyykkisen terveyden sekä kaikenlaisten koettelemusten ja kärsimysten jättiläismäiset aallot sortuvat päällemme. Silti uskomalla Jeesukseen Kristukseen ja päättämällä luottaa Häneen mekin voimme saada jatkuvasti valoa, olimmepa veden päällä tai veden alla. Me voimme luottaa siihen, ettei Jumala koskaan lakkaa puhaltamasta meitä kohti taivaallista kotiamme.
Heittelehtiessään laivoissa jerediläiset ”lauloivat ylistystä Herralle; – – [ja he kiittivät ja ylistivät] Herraa kaiken päivää; ja kun yö tuli, he eivät lakanneet ylistämästä Herraa”20. He tunsivat iloa ja kiitollisuutta jopa kärsimystensä keskellä. He eivät olleet vielä saapuneet luvattuun maahan, ja silti he riemuitsivat tästä luvatusta siunauksesta, koska heillä oli ehdoton ja vakaa luottamus Häneen.21
Jerediläiset ajautuivat eteenpäin vesillä 344 päivää.22 Voitteko kuvitella sitä? Herraan luottamiseen sisältyy se, että luottaa Hänen ajoitukseensa, ja se edellyttää kärsivällisyyttä ja sitkeyttä, jotka kestävät läpi elämän myrskyjen.23
Viimein jerediläiset ”nousivat maihin luvatun maan rannassa. Ja kun he olivat laskeneet jalkansa luvatun maan rannoille, he kumartuivat alas maahan ja nöyrtyivät Herran edessä ja vuodattivat ilon kyyneleitä Herran edessä hänen lempeiden armotekojensa paljouden tähden heidän hyväkseen.”24
Jos pidämme uskollisesti liittomme, mekin saavumme eräänä päivänä turvallisesti kotiin ja kumarrumme Herran edessä vuodattaen ilon kyyneliä Hänen lempeiden armotekojensa paljouden tähden elämässämme, myös murheiden tähden, jotka ovat tehneet tilaa suuremmalle ilolle.25
Todistan, että kun jätämme itsemme Herran haltuun ja päätämme ehdottomasti ja vakaasti luottaa Jeesukseen Kristukseen ja Hänen jumalallisiin tarkoituksiinsa elämässämme, Hän antaa meille varmuutta, puhuu rauhaa sielullemme ja saa meidät ”toivomaan pelastumistamme hänessä”26.
Todistan, että Jeesus on Kristus. Hän on kaiken ilon lähde.27 Hänen armonsa riittää, ja Hän on voimallinen pelastamaan.28 Hän on maailman valo, elämä ja toivo.29 Hän ei anna meidän hukkua.30 Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.