Sä luoksein jää!

Reyna I. Aburto

toinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa

Todistan teille, että Herra on joka hetki meidän kanssamme, että ilo Kristuksessa voi voittaa meidän ahdinkomme.

Yksi rakkaista kirkon lauluistamme ilmaisee vetoomuksen: ”Sun valos tieltä varjot häviää. – – Sä luoksein jää!”¹ Olin kerran lentokoneessa, kun se lähestyi isoa myrskyä. Katsoessani ulos ikkunasta näin alapuolellamme tiheän pilvipeitteen. Laskevan auringon säteet heijastuivat pilvistä, mikä sai ne hohtamaan hyvin kirkkaina. Pian kone laskeutui synkkien pilvien keskelle, ja yhtäkkiä meitä ympäröi sankka pimeys, joka peitti täysin näkyvistämme sen voimakkaan valon, jonka olimme nähneet vain hetki aiemmin.²

Synkkiä pilviä voi muodostua myös meidän elämäämme, ja ne voivat estää meitä näkemästä Jumalan valon ja jopa saada meidät kyseenalaistamaan, onko sitä valoa enää olemassa meille. Näitä pilviä ovat masennus, ahdistuneisuus sekä muunlaiset mielenterveyteen liittyvät ja emotionaaliset ahdingot. Ne voivat vääristää sen, kuinka me näemme itsemme, muut ja myös Jumalan. Ne koskettavat kaikenikäisiä naisia ja miehiä maailman kaikilla kulmilla.

Niin ikään vahingollinen on skeptisyyden heikentävä pilvi, joka voi vaikuttaa muihin, jotka eivät ole kokeneet näitä haasteita. Kuten mikä tahansa ruumiinosa, myös aivot ovat alttiita sairauksille, vammoille ja kemialliselle epätasapainolle. Kun mielemme kärsii, on asianmukaista pyytää apua Jumalalta, lähellämme olevilta ihmisiltä sekä lääketieteen ja mielenterveyden ammattilaisilta.

”Kaikki ihmiset – miehet ja naiset – on luotu Jumalan kuvaksi. Jokainen heistä on taivaallisten vanhempien rakas henkipoika tai -tytär, ja – – jokaisella on jumalallinen luonne ja päämäärä.”³ Taivaallisten vanhempiemme ja Vapahtajamme tavoin meillä on fyysinen ruumis⁴ ja me koemme tunteita⁵.

Rakkaat sisareni, on normaalia tuntea toisinaan surua tai huolta. Suru ja ahdistus ovat luonnollisia inhimillisiä tunteita.⁶ Jos olemme kuitenkin jatkuvasti surullisia ja jos tuskamme estää kykyämme tuntea taivaallisen Isämme ja Hänen Poikansa rakkautta sekä Pyhän Hengen vaikutusta, niin me saatamme kärsiä masennuksesta, ahdistuneisuudesta tai jostakin muusta emotionaalisesta ongelmasta.

Tyttäreni kirjoitti kerran: ”Yhteen aikaan – – olin koko ajan äärimmäisen surullinen. Ajattelin aina, että suru oli jotakin hävettävää ja että se oli merkki heikkoudesta. Niinpä pidin murheeni sisälläni. – – Tunsin olevani täysin arvoton.”⁷

Eräs ystävä kuvaili sitä tällä tavoin: ”Varhaislapsuudestani asti olen jatkuvasti taistellut toivottomuuden, pimeyden, yksinäisyyden ja pelon tuntemuksia vastaan sekä sitä ajatusta vastaan, että olen rikkinäinen tai viallinen. Tein kaikkeni, jotta kätkisin tuskani ja etten koskaan antaisi vaikutelmaa, että olisin jotakin muuta kuin menestyvä ja vahva.”⁸

Rakkaat ystäväni, niin voi tapahtua kenelle tahansa meistä – etenkin silloin kun pelastussuunnitelmaan uskovina me asetamme harteillemme tarpeettomia kuormia ajattelemalla, että meidän pitää olla täydellisiä nyt. Sellaiset ajatukset voivat olla musertavia. Täydellisyyden saavuttaminen on kehityskulkua, joka kestää koko kuolevaisen elämämme ajan ja sen jälkeen – ja joka toteutuu vain Jeesuksen Kristuksen armon avulla.⁹

Sitä vastoin kun kerromme emotionaalisista haasteistamme myöntäen, ettemme ole täydellisiä, me annamme muille luvan kertoa omista kamppailuistaan. Yhdessä me ymmärrämme, että on olemassa toivoa ja ettei meidän tarvitse kärsiä yksin.¹⁰

Vapahtajan toisen tulemisen lupaama toivo

Jeesuksen Kristuksen opetuslapsina me olemme tehneet Jumalan kanssa liiton, että me olemme ”halukkaita kantamaan [toistemme] kuormia” ja ”suremaan surevien kanssa”¹¹. Tämä saattaa pitää sisällään sitä, että saamme tietoa mielenterveyden häiriöistä, etsimme apukeinoja, joiden avulla tarttua näihin ongelmiin, ja lopulta tulemme itse ja tuomme muita Kristuksen luo, joka on Mestariparantaja.¹² Vaikka emme osaisikaan samastua siihen, mitä muut kokevat, niin sen tunnustaminen, että heidän kipunsa on todellista, voi olla tärkeä ensi askel ymmärryksen ja parantumisen saavuttamisessa.¹³

Joissakin tapauksissa masennuksen tai ahdistuneisuuden syy pystytään tunnistamaan, kun taas toisinaan sen selville saaminen voi olla vaikeampaa.¹⁴ Aivomme saattavat kärsiä stressistä¹⁵ tai musertavasta uupumuksesta¹⁶, jota voidaan toisinaan kohentaa ruokavalioon, nukkumiseen ja liikuntaan tehdyillä muutoksilla. Toisinaan taas voidaan tarvita lisäksi terapiaa tai lääkitystä pätevien ammattilaisten ohjauksessa.

Hoitamaton mielenterveyden häiriö tai sairaus voi johtaa lisääntyneeseen eristyneisyyteen, väärinkäsityksiin, ihmissuhteiden rikkoutumiseen, itsensä vahingoittamiseen ja jopa itsemurhaan. Tiedän tämän omakohtaisesti, koska oma isäni kuoli tehtyään itsemurhan monia vuosia sitten. Hänen kuolemansa oli perheelleni ja minulle järkyttävää ja sydäntäsärkevää. Minulta on kestänyt vuosia käydä läpi murhettani, ja vasta äskettäin olen oppinut, että itsemurhasta puhuminen asianmukaisella tavalla itse asiassa auttaa sen ehkäisemisessä eikä sen edistämisessä.¹⁷ Olen nyt keskustellut avoimesti isäni kuolemasta lasteni kanssa ja nähnyt sen parantumisen, jonka Vapahtaja voi antaa verhon kummallakin puolella.¹⁸

Valitettavasti monet, jotka kärsivät vakavasta masennuksesta, etäännyttävät itsensä muista pyhistä, koska he eivät tunne sopivansa johonkin kuvitteelliseen muottiin. Me voimme auttaa heitä tietämään ja tuntemaan, että he todellakin kuuluvat meidän joukkoomme. On tärkeää käsittää, ettei masennus ole seurausta heikkoudesta, eikä se yleensä johdu synnistä.¹⁹ Masennus ”kukoistaa salassa mutta näivettyy myötätunnossa”²⁰. Yhdessä me voimme hälventää eristyneisyyden ja leimautumisen pilvet, jotta häpeän taakka nostetaan pois ja parantumisen ihmeitä voi tapahtua.

Kuolevaisuudessa suorittamansa palvelutyön aikana Jeesus Kristus paransi sairaita ja ahdistettuja, mutta jokaisen täytyi osoittaa uskoa Häneen ja toimia saadakseen Häneltä parantumisen. Jotkut kulkivat pitkiä matkoja, toiset ojensivat kätensä koskettaakseen Hänen viittaansa, ja muita täytyi kantaa Hänen luokseen, jotta he paranisivat.²¹ Mitä tulee parantumiseen, emmekö me kaikki tarvitse Häntä kipeästi? ”Emmekö me kaikki ole kerjäläisiä?”²²

Seuratkaamme Vapahtajan polkua ja kasvattakaamme myötätuntoamme, vähentäkäämme taipumustamme tuomita ja lakatkaamme olemasta muiden hengellisyyden valvojia. Kuunteleminen rakkautta osoittaen on yksi suurimpia lahjoja, mitä voimme antaa, ja me voimme kenties omalta osaltamme kantaa tai hälventää sankkoja pilviä, jotka tukahduttavat rakkaitamme ja ystäviämme²³, niin että rakkautemme ansiosta he voivat jälleen kerran tuntea Pyhän Hengen ja havaita valon, joka säteilee Jeesuksesta Kristuksesta.

Jos teitä ympäröi jatkuvasti ”pimeyden sumu”²⁴, kääntykää taivaallisen Isän puoleen. Mikään, mitä olette kokeneet, ei voi muuttaa sitä iankaikkista totuutta, että te olette Hänen lapsiaan ja että Hän rakastaa teitä.²⁵ Muistakaa, että Kristus on teidän Vapahtajanne ja Lunastajanne ja Jumala on teidän Isänne. He ymmärtävät. Kuvitelkaa mielessänne, kuinka He ovat lähellänne kuuntelemassa ja tarjoamassa tukea.²⁶ ”Hän lohduttaa teitä ahdingoissanne.”²⁷ Tehkää kaikki voitavanne ja luottakaa Herran sovittavaan armoon.

Teidän kamppailunne eivät määrittele teitä, mutta ne voivat jalostaa teitä.²⁸ Koska teillä on ”pistävä piikki ruumiissanne”²⁹, teillä voi olla kyky tuntea suurempaa myötätuntoa muita kohtaan. Pyhän Hengen ohjaamina kertokaa kokemuksestanne, jotta voitte auttaa heikkoja, nostaa hervonneita käsiä ja vahvistaa voimattomia polvia³⁰.

Ne meistä, jotka tällä hetkellä kamppailevat tai tukevat jotakuta, joka kamppailee – olkaamme halukkaita noudattamaan Jumalan käskyjä, jotta Hänen Henkensä olisi aina meidän kanssamme³¹. Tehkäämme pieniä ja yksinkertaisia asioita³², jotka antavat meille hengellistä voimaa. Kuten presidentti Russell M. Nelson on sanonut: ”Mikään ei avaa taivaita samalla tavoin kuin yhdistelmä entistä suurempaa puhtautta, täsmällistä kuuliaisuutta, vilpitöntä etsimistä, päivittäistä kestitsemistä Kristuksen sanoilla, joita on Mormonin kirjassa, ja säännöllistä aikaa, joka on omistettu temppeli- ja sukututkimustyöhön.”³³

Muistakaamme kaikki, että meidän Vapahtajamme Jeesus Kristus on ottanut päällensä meidän heikkoutemme, jotta Hänen sisimpänsä täyttyisi armolla, lihan mukaisesti, jotta Hän osaisi auttaa meitä meidän heikkouksiemme mukaisesti.³⁴ Hän tuli ”parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, – – lohduttamaan kaikkia murheellisia, antamaan [heille] kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan”³⁵.

Todistan teille, että Herra on joka hetki meidän kanssamme, että ilo Kristuksessa voi voittaa meidän ahdinkomme³⁶ ja että ”armosta me pelastumme kaiken sen jälkeen, mitä voimme tehdä”³⁷. Todistan, että Jeesus Kristus palaa maan päälle ”parantaminen siivissään”³⁸. Lopulta Hän pyyhkii meidän silmistämme joka ainoan kyyneleen. Murhetta ei enää ole.³⁹ Niille kaikille, jotka tulevat Kristuksen luokse ja tulevat täydellisiksi Hänessä⁴⁰, aurinko ei enää laske, sillä Herra on meidän ainaisena valonamme ja meidän murhepäiviemme luku on täyttynyt⁴¹. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.