Tehtävät lähetyskentällä
Stressin ymmärtäminen


Stressin ymmärtäminen

Kuva
Sister missionaries talking to a man on a city train.

Stressi on luonnollinen osa elämää

Kun edessäsi on mikä tahansa uusi kokemus (esim. liityt kirkkoon tai aloitat opinnot uudessa oppilaitoksessa), tunnet olevasi innostunut mahdollisuudesta – ja sinua pelottaa, koska et aivan tiedä, mitä on odotettavissa. Ajan mittaan opit kohtaamaan näitä haasteita ja samalla kasvat.

Palveleminen lähetystyössä on aivan samanlaista. Toisinaan lähetystyö tuntuu suurenmoiselta hengelliseltä seikkailulta – tai ainakin haasteelta, josta pystyt selviytymään. Kuljet tyynenä eteenpäin uskossa ymmärtäen, että suuri osa tuntemastasi levottomuudesta tai huolesta on tilapäistä. Saat rohkeutta tietäessäsi, että ajan mittaan sopeudut, kasvat hengellisesti ja omaksut monia uusia taitoja. Kokemuksista, joita kerran pelkäsit, tulee sellaisia, joista selviydyt. Alat jopa arvostaa lähetyssaarnaajan elämän niitä puolia, jotka aiemmin tuntuivat ylivoimaisilta. Turvaudut Henkeen, luottamuksesi vahvistuu, ja saat iloa palvelemisestasi.

Toisinaan saatat kuitenkin kohdata odottamattomia ongelmia tai kokemuksia, jotka ovat vaikeampia tai epämiellyttävämpiä kuin odotit. Saatat ihmetellä, kuinka voit onnistua. Saatavilla ei ehkä olekaan niitä apukeinoja, joihin aiemmin turvauduit apua saadaksesi. Sen sijaan että tuntisit halua yrittää, sinusta tuleekin kenties huolestunut, ärsyyntynyt, uupunut tai turhautunut. Sinulla saattaa olla fyysisiä oireita kuten kipuja, vatsavaivoja, unettomuutta tai sairautta. Sinulla voi olla vaikeuksia oppia tai olla kanssakäymisissä ihmisten kanssa. Saatat tuntea lannistuvasi tai haluat luovuttaa.

Samoin kuin auton kojelaudan mittarit kehottavat sinua hidastamaan, hankkimaan lisää polttoainetta tai tarkistamaan moottorin, nämä oireet ovat signaaleja, jotka kehottavat sinua hidastamaan, täyttämään hengellisen ”tankkisi” ja etsimään uusia ratkaisuja. Tässä kirjasessa on ehdotuksia ja keinoja, joista voi olla hyötyä.

Stressin neljä tasoa

Stressi ei ole aina huono asia. Itse asiassa stressi on luonnollinen fyysinen ja emotionaalinen vastareaktio elämän muutoksiin ja haasteisiin, ja se on välttämätön kasvulle. Mutta liiallisen stressin tunteminen liian pitkään ilman taukoja voi johtaa ongelmiin.

Kun pyrit tehokkaasti hallitsemaan stressiä, sinun voi olla hyödyllistä ajatella stressin kokemisen neljää tasoa.

Merkkejä siitä, että olet tällä tasolla

Mitä tehdä

Kuva
Drawing of a missionary

VIHREÄ

Luottavainen, onnellinen

Valmis kohtaamaan haasteita

Toivut nopeasti vastoinkäymisistä

Tulet toimeen toverisi kanssa

Tunnet Hengen

Tämä on ihannetila. Tässä selviydyt lähetystyön, oppimisen ja edistymisen jokapäiväisistä stressitekijöistä.

Jatka uutteraa työntekoa ja Herraan turvaamista.

Kuva
Drawing of a missionary

KELTAINEN

Kireys, huolestuneisuus, epävarmuus, ahdistuneisuus, valmistautumattomuus

Hankaluus tulla toimeen muiden kanssa

Vaikeus tuntea Henkeä

On luonnollista olla jonkin aikaa keltaisella tasolla.

Ystävällisyys itseäsi kohtaan, kun pyrit selviytymään haasteista ja oppimaan uusia taitoja, auttaa sinua tulemaan vahvemmaksi ja lisää kykyäsi palvella. Jatka rukoilemista ja palvelemista uskossa. Etsi apua pyhistä kirjoituksista ja konferenssipuheista, piiri- ja vyöhykejohtajiltasi sekä tästä kirjasesta.

Kuva
Drawing of a scared looking missionary

ORANSSI

Uupunut (fyysisesti ja emotionaalisesti)

Sairas (esim. vatsa sekaisin)

Herkästi suuttuminen

Voimakas lannistuminen

Kyvyttömyys tuntea Henkeä

Kukaan ei nauti siitä, että on stressin oranssilla alueella, mutta tämä on harvoin pysyvää.

Rukoile saadaksesi johdatusta, kun tutkit pyhiä kirjoituksia ja toteutat tämän kirjasen ehdotuksia. Kerro lähetysjohtajallesi, jos pysyt oranssilla tasolla pidempään kuin kolme päivää, jotta hän voi auttaa.

Kuva
Drawing of a scared looking missionary

PUNAINEN

Jatkuva masennus, paniikki tai ahdistus

Epätoivoisuus

Vaikeuksia syödä tai nukkua (voi johtaa sairastumiseen)

Tilanteen kokeminen ylivoimaiseksi, kyvyttömyys jatkaa

Tuntuu kuin olisi Jumalan hylkäämä

Jos olet tällä tasolla, pyydä apua lähetysjohtajaltasi.

Pyydä toveriltasi tai piirijohtajaltasi pappeuden siunaus. Voisit ehkä käyttää hieman aikaa siihen, että kirjoitat päiväkirjaasi, pohdiskelet tämän kirjasen ehdotuksia, rukoilet ja kenties pidät taukoa niistä asioista, jotka koet vaikeimmiksi lähetystyössä, kunnes sinulla on tilaisuus puhua lähetysjohtajasi kanssa.

Lähetystyön vaatimukset

Palveleminen koko sydämestäsi, väkevyydestäsi, mielestäsi ja voimastasi (ks. OL 4:2) siunaa sinua suuresti. Lähetystyö ei ole helppoa. Lähetystyön vaatimukset jakautuvat useaan ryhmään:

Kuva
Drawing of scales with categories titled "Demands" and "Resources." Finnish language.

Vaatimukset

Oppiminen

Haasteellinen aineisto

Toimeen tuleminen muiden kanssa

Säännöt

Odotukset

Poistuminen mukavuusalueelta

Apukeinoja

Pyhä Henki

Tuki muilta ihmisiltä

Uudet taidot

Laadi suunnitelma

Rukous

Ruokavalio ja liikunta

Ajattelutavan muuttaminen

Pyhät kirjoitukset

Työ

Sovitus

Yleiset (ks. s. 17–22). Koet lähetystyösi aikana monia muutoksia ja siirtymisiä. Käytettävissäsi ei aina ole tuttuja selviytymiskeinoja, ja sinun täytyy oppia uusia. Illat ja viikonloput, joiden olet tottunut olevan rentouttavia, ovat sinulla nyt kiireisintä aikaa. Saatat tuntea olosi kiusalliseksi. Toisinaan sinulla voi olla vaikeaa. Saatat miettiä, kuinka voit auttaa muita lähetyssaarnaajia, joilla on vaikeuksia.

Fyysiset (ks. s. 23–28). Saatat olla päivittäin liikkeellä 11–12 tuntia – kävellä, pyöräillä, nousta portaita ja seisoa. Et ehkä saa niin paljon unta kuin mihin olet tottunut. Ruoka voi olla outoa. Olet ulkona huonossa säässä ja altistut uusille bakteereille. Jo se, että tilanne on uusi, voi uuvuttaa.

Emotionaaliset (ks. s. 29–34). Saatat tuntea huolta kaikesta siitä, mitä sinun on tehtävä, ja sinun voi olla vaikea rentoutua. Saatat tuntea koti-ikävää, lannistua, kyllästyä tai tuntea yksinäisyyttä. Saatat kohdata torjumisia, pettymyksiä tai jopa vaaratilanteita. Saatat kantaa huolta perheestä ja ystävistä, kun et voi olla auttamassa heitä.

Sosiaaliset (ks. s. 35–40). Asut ahtaassa asunnossa toverin kanssa, jonka kanssa sinulla ehkä on tai ei ole paljoakaan yhteistä. Sinun odotetaan puhuvan tuntemattomille ihmisille, olevan kanssakäymisissä kirkon johtohenkilöiden kanssa, tutustuvan nopeasti kirkon jäseniin ja oppivan rakastamaan tutkijoita.

Älylliset (ks. s. 41–43). Saatat opetella uutta kieltä. Sinun pitää oppia oppiaiheita ja pyhien kirjoitusten kohtia, omaksua opetustaitoja ja ratkaista esiin nousevia huolenaiheita. Sinun tulee suunnitella, asettaa ja saavuttaa tavoitteita, sopeutua muutoksiin ja ratkaista kaikenlaisia käytännön ongelmia.

Hengelliset (ks. s. 45–49). Tulet venymään vahvistaaksesi todistustasi, vastustaaksesi kiusauksia sekä oppiaksesi tuntemaan ja tunnistamaan Hengen. Sinun tulee ottaa vastaan ojentamista, tehdä parannusta, kohdata heikkoutesi ja katumuksesi nöyrästi sekä turvautua Herraan enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Apukeinoja, joiden avulla pysyt tasapainossa

Kun sinulla on apukeinoja, joiden avulla voit selviytyä lähetystyön vaatimuksista, sinä kasvat ja annat oman panoksesi ja pysyt vihreällä tasolla. Toisinaan voit saavuttaa tämän tasapainon vähentämällä tarpeettomia vaatimuksia, kuten epärealistisia odotuksia, joita kohdistat itseesi, tai huolen kantamista siitä, mitä muut ajattelevat. Monia lähetystyön vaatimuksista ei kuitenkaan voi vähentää. Sinun pitää opetella uutta aineistoa, tulla toimeen muiden kanssa, noudattaa sääntöjä, opettaa ja todistaa sekä poistua mukavuusalueeltasi.

Voit silti pysyä tasapainossa käyttämällä enemmän niitä apukeinoja, joiden avulla selviydyt näistä vaatimuksista. Tärkeimpiä apukeinoja lähetystyön vaatimuksista selviytymiseen ovat rukous, pyhien kirjoitusten tutkiminen, Pyhän Hengen johdatus ja muiden palveleminen. Lisäapukeinoja ovat Saarnatkaa minun evankeliumiani, lähetystyön johtohenkilöiden antama apu sekä monet muut keinot, joita mainitaan tässä kirjasessa.

Käyttämällä näitä apukeinoja pystyt turvaamaan Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitukseensa. Hän on suurin avun lähde, kun pyrit selviytymään lähetyssaarnaajan elämän vaatimuksista ja stressitekijöistä.

Katsokaa minuun

Kuva
Jesus Christ portrayed as the Good Shepherd. Christ is portrayed standing and holding a shepherd's staff. There are sheep grazing in a field behind Him.

Muista, että taivaallinen Isämme rakastaa sinua. Turvaa Häneen ja Jeesuksen Kristuksen sovituksen voimaan, jotka parantavat ja lunastavat sinut. Jumalalla on täydellinen suunnitelma epätäydellisiä lapsiaan varten. Tämä on se hyvä sanoma, jota sinä viet maailmaan. Muista nämä lupaukset: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille, kuten sanoin opetuslapsillenikin: Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni jonkin asian tähden, katso, minä olen siellä heidän keskellään – samoin minä olen teidän keskellänne.

Älkää pelätkö tehdä hyvää, – – sillä mitä te kylvätte, sitä te myös korjaatte; sen tähden, jos te kylvätte hyvää, te myös korjaatte hyvää palkaksenne.

Älä siis pelkää, pieni lauma; tehkää hyvää; yhdistykööt vaikka maa ja helvetti teitä vastaan, sillä ne eivät voi voittaa, jos teidät on rakennettu minun kalliolleni.

Katso, minä en tuomitse teitä. Menkää, älkääkä enää syntiä tehkö. Tehkää vakaasti työ, jonka minä olen käskenyt teidän tehdä.

Katsokaa minuun jokaisessa ajatuksessa; älkää epäilkö, älkää pelätkö.

Nähkää haavat, jotka menivät minun kylkeni läpi, sekä naulojen jäljet minun käsissäni ja jaloissani. Olkaa uskollisia, pitäkää minun käskyni, niin te saatte periä taivaan valtakunnan.” (OL 6:32–37.)

Tulosta