Itsemurhan ymmärtäminen: varoitusmerkkejä ja ennaltaehkäisemistä

Kenichi Shimokawa, FT

MAP-perhepalvelut, Japanin toimisto

Kun Kevin oli 16-vuotias, hänen vanhempansa erosivat. Samoihin aikoihin hän lakkasi käyttämästä epilepsialääkkeitään, jotka olivat vakauttaneet hänen mielialaansa. Tietämättä, että hänellä oli kaksisuuntainen mielialahäiriö, hän alkoi kokea vainoharhaisuutta, toimintakykyä haittaavaa maniaa ja vakavaa masennusta. Lääkkeistä ei tuntunut olevan apua. Tilanne eteni siihen pisteeseen, että täysin väsyneenä kaikkeen hän päätti tappaa itsensä kertomatta kenellekään aikeistaan.

Kevin muistelee päivää, jolloin hän yritti riistää hengen itseltään: ”Minä itkin. Olin vain niin väsynyt, niin emotionaalisesti uuvuksissa. Katsoin vain ihmisiä ja halusin jonkun, kenen tahansa, kysyvän: ’Oletko kunnossa?’ Niin paljon kuin sitä halusinkin, kuulin näiden äänien [päässäni] sanovan: ’Sinun on kuoltava.’ – – Koko ajan anelin itseäni olemaan [tekemättä sitä], mutta ne äänet olivat niin voimakkaita, etten pystynyt taistelemaan niitä vastaan.”¹

Murheellista oli, ettei kukaan huomannut hänen ahdistustaan. Hän oli vakuuttunut siitä, ettei kukaan välittänyt hänestä, ja yritti itsemurhaa – mutta ihmeen kaupalla hän jäi henkiin.

Voimmeko tuntea ainakin vähäisessä määrin hänen musertavaa ahdistustaan ja epätoivoaan, äänetöntä avunpyyntöään?

Itsemurha on yksi vaikeimpia koettelemuksia kuolevaisuudessa sekä niille, jotka kärsivät itsetuhoisista ajatuksista, että omaisille, jotka ovat menettäneet läheisensä. Vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista on sanonut: ”Mielestäni perheelle ei ole vaikeampaa aikaa kuin silloin kun sen rakas jäsen riistää oman henkensä. Itsemurha on järkyttävä kokemus perheessä.”² Kun otamme huomioon tämän koettelemuksen vakavuuden, käsitelkäämme sitä, 1) mitä tiedämme itsemurhasta, kuten sen varoitusmerkeistä, ja mitä voimme tehdä auttaaksemme sen ennaltaehkäisemisessä, 2) mitä surevat omaiset ja yhteisö voivat tehdä ja 3) mitä meidän kaikkien pitää tehdä vahvistaaksemme toivoamme ja uskoamme Kristukseen, jotta emme olisi epätoivoisia.

Itsemurhan ymmärtäminen

Joka vuosi maailmassa yli 800 000 ihmistä päättää itse elämänsä.³ Se tarkoittaa, että joka 40. sekunti joku maailmassa riistää hengen itseltään. Todellinen lukumäärä on todennäköisesti vielä korkeampi, koska itsemurha on herkkä asia ja joissakin maissa laiton ja jää sen vuoksi ilmoittamatta. Itsemurha on toiseksi yleisin kuolinsyy 15–29-vuotiaiden ikäryhmässä. Useimmissa maissa itsemurhia tapahtuu eniten yli 70-vuotiaiden ikäryhmässä. Itsemurha vaikuttaa suoraan tai epäsuorasti suureen osaan yhteiskuntaamme.

Varoitusmerkkejä

Kun elämän haasteet tuntuvat suuremmilta kuin kestokykymme, me voimme kokea äärimmäistä stressiä. Kun emotionaalinen ahdistus tuntuu kestämättömältä, henkilön ajatukset voivat hämärtyä ja johtaa hänet tuntemaan, että kuolema on ainoa vaihtoehto. Hänestä saattaa tuntua, ettei kukaan voi auttaa, mikä voi johtaa sosiaaliseen eristäytymiseen ja edelleen pahentaa ahdistusta ja jumiutumisen ja toivottomuuden tunnetta ja johtaa viimein ajatukseen, että itsemurha on ainoa vaihtoehto.

Kun jonkun kohdalla ilmenee yksikin seuraavista vakavista varoitusmerkeistä⁴, meidän tulee välittömästi hankkia apua mielenterveyden asiantuntijalta tai hätäpalveluista kuten poliisilta:

Henkilö uhkailee vahingoittavansa itseään tai tappavansa itsensä.
Hän etsii keinoja tai tapoja tappaa itsensä.
Hän puhuu tai kirjoittaa kuolemasta, kuolemisesta tai itsemurhasta.

Seuraavat merkit voivat esiintyä vähemmän kriittisessä tilanteessa, mutta meidän ei pitäisi siltikään epäröidä hankkia apua henkilölle, jonka kohdalla ilmenee yksikin seuraavista merkeistä:

Henkilö ilmaisee toivottomuutta eikä koe elämällään olevan tarkoitusta.
Hän osoittaa raivoa tai vihaa tai kostonhalua.
Hän käyttäytyy holtittomasti.
Hän tuntee olevansa ansassa.
Hän käyttää aiempaa enemmän alkoholia tai huumeita.
Hän vetäytyy ystävien tai perheen luota tai yhteiskunnasta.
Hän tuntee levottomuutta tai kiihtymystä tai kokee voimakkaita mielialanvaihteluita.
Hän kamppailee unettomuuden kanssa tai nukkuu koko ajan.
Hän tuntee olevansa taakkana muille.

Ei jokainen, joka yrittää itsemurhaa, anna muiden tietää aikeistaan, mutta enemmistössä ilmenee näiden kaltaisia varoitusmerkkejä. Ota siis nämä merkit vakavasti!

Vaikka ammattiapua ei olisikaan heti saatavilla, niin aidosti välittävien ystävien ja perheen vaikutusta ei voi korostaa riittävästi.

Ennaltaehkäisemistä

Kun jollakulla on itsetuhoisia ajatuksia, perhe ja ystävät ovat erittäin tärkeässä asemassa. Kuten Alma opetti, meidän täytyy kantaa toistemme kuormia, ”jotta ne olisivat keveitä”, ja surra ”surevien kanssa, niin, ja [lohduttaa] niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa” (Moosia 18:8–9).

Seuraavana on hyödyllisiä ehdotuksia siitä, mitä perhe ja ystävät voivat tehdä:

Auta ja kuuntele rakkautta osoittaen. Vanhin Ballard onkin neuvonut: ”Mikään ei ole vaikuttavampaa kuin rakkauden käsivarsi, jonka voi kietoa niiden ympärille, jotka käyvät kamppailua.”⁵ ”Meidän täytyy nähdä heidät – – taivaallisen Isän silmin”, vanhin Dale G. Renlund kahdentoista apostolin koorumista on opettanut. ”Vasta silloin voimme aistia Vapahtajan rakastavaa huolenpitoa heitä kohtaan. – – Tämä laajentunut näkökulma avaa meidän sydämemme muiden kokemille pettymyksille, peloille ja syvälle murheelle.”⁶

Auta konkreettisin tavoin. Jos henkilö on kriisissä, joka vaikuttaa hänen turvallisuuteensa ja perustarpeisiinsa, tarjoudu antamaan konkreettista apua, mutta anna henkilön valita, ottaako hän sen vastaan vai ei. Esimerkiksi jos joku alkaa olla itsetuhoinen menetettyään työnsä, hänelle on apua siitä, että autat häntä etsimään avoimia työpaikkoja tarjoamalla vaihtoehtoja, joista hän voi valita, ja autat häntä vapautumaan jumiutumisen tunteesta.

Kysy, harkitseeko hän itsemurhaa. Kun olet huolissasi henkilön ahdistuneisuudesta ja hänessä ilmenee itsemurhan varoitusmerkkejä, kysy, harkitseeko hän itsemurhaa. Kysyminen voi tuntua epämukavalta, mutta kannattaa kysyä suoraan, harkitseeko hän itsemurhaa. Se voi suoda hänelle tilaisuuden puhua ongelmistaan ja huolistaan.

Esimerkkejä tavoista kysyä asiaa saattaisivat olla: ”Kuulostaa siltä, että tuo olisi kenelle tahansa vaikea tilanne. Ajatteletko itsemurhaa?” tai ”Mietin, oletko harkinnut itsemurhaa kaikkien noiden tuskiesi vuoksi.” Jos henkilöllä ei ole itsetuhoisia ajatuksia, hän luultavasti kertoo sen sinulle.

Jos aistit, ettei hän kerro sinulle itsetuhoisista ajatuksistaan, pysy valppaana Hengen kehotuksille, jotta tietäisit, mitä tehdä. Sinua saatetaan kehottaa vain pysymään hänen kanssaan, kunnes hän voi avautua sinulle.

Pysy henkilön luona ja hanki apua. Jos joku antaa sinun ymmärtää, että hänellä on itsetuhoisia ajatuksia, pysy hänen luonaan ja anna hänen puhua kanssasi siitä, mikä häntä ahdistaa. Jos hän puhuu itsemurhan toteutustavoista tai ajoituksesta, auta häntä ottamaan yhteys kriisipuhelimeen tai paikalliseen psykiatriseen ensiapuyksikköön.

Reaktioita itsemurhaan

Jotkut ihmiset riistävät henkensä, antoivatpa he siitä varoitusmerkkejä tai eivät. Kun perheenjäsenet ja ystävät joutuvat kohtaamaan läheisen tekemän itsemurhan järkyttävän kokemuksen, he tuntevat usein syvää, voimakasta ja monitahoista murhetta. Noita reaktioita voivat olla seuraavat:

mielipahan ja häpeän leiman tunteminen
järkytys ja epäusko
viha, helpotus tai syyllisyys
kuolinsyyn salaaminen
sosiaalinen eristäytyminen ja häiriöt perhesuhteissa
aktiivinen ja jopa pakkomielteinen osallistuminen itsemurhan ehkäisytyöhön
kalvava halu ymmärtää syy
tunne hylätyksi ja torjutuksi tulemisesta
itsemurhan tehneen, oman itsensä, muiden ja Jumalan syyttäminen
itsemurhan tai itsetuhoisten tunteiden lisääntynyt ajatteleminen
voimistunut stressi juhlapyhinä ja kuoleman vuosipäivänä.⁷

Mitä omaiset ja yhteisö voivat tehdä

Pidättykää tuomitsemasta. Vaikka itsemurha on vakava asia, vanhin Ballard muistuttaa meille myös: ”On ilmiselvää, ettemme tiedä kaikkia jokaiseen itsemurhaan liittyviä olosuhteita. Vain Herra tietää kaikki yksityiskohdat, ja Hän on se, joka tuomitsee meidän tekomme täällä maan päällä. Minusta tuntuu, että kun [Herra] tuomitsee meidät, Hän ottaa huomioon kaiken: meidän geneettisen ja kemiallisen rakenteemme, mielentilamme, älylliset kykymme, saamamme opetukset, isiemme perimätiedot, terveydentilamme ja niin edelleen.”⁸

Sallikaa jokaiselle henkilölle yksilöllinen suremistapa ja kunnioittakaa sitä. Ihmiset surevat eri tavoin, koska heidän suhteensa kuolleeseen on jokaisella erilainen. Antakaa siis jokaisen henkilön surra omalla tavallaan ja kunnioittakaa sitä.

Kun meille rakas ihminen poistuu luotamme, voimakkaat ja jopa musertavat tunteet voivat vallata meidät. Surun kokeminen ei kuitenkaan tarkoita uskon puutetta. Vapahtaja sanoi: ”Eläkää keskenänne rakkaudessa, niin että itkette kuolevien menetystä” (OL 42:45). Suru on merkki rakkaudesta edesmennyttä läheistä kohtaan ja siitä, mitä tuo suhde meille merkitsi.

Pyytäkää apua. Kun surette, asiat voivat tuntua musertavilta. Avun pyytäminen voi tarjota muille pyhiä tilaisuuksia rakastaa ja palvella teitä. Se, että annatte heidän auttaa, voi merkitä paranemista ja vahvistumista paitsi teille myös heille.

Pysykää yhteydessä. Jotkut ihmiset surevat yksin ja saattavat joskus eristäytyä, joten pysykää yhteydessä perheeseenne ja ystäviinne. Ottakaa säännöllisesti yhteyttä sureviin perheenjäseniinne, sukulaisiinne ja ystäviinne ja tarjotkaa apua, koska he eivät välttämättä tule teidän luoksenne.

Turvatkaa Vapahtajaan. Vapahtaja on paras parantumisen ja rauhan lähde. ”Hänen sovituksensa tarjoaa meille tilaisuuden kääntyä Hänen puoleensa, joka on kokenut kaikki kuolevaisuuden vaivamme antaakseen meille voimaa kestää kuolevaisuuden kuormat. Hän tuntee meidän tuskamme, ja Hän on valmis auttamaan meitä. Kuten laupias samarialainen, kun Hän löytää meidät haavoittuneena tienvarresta, Hän sitoo meidän haavamme ja pitää meistä huolta (ks. Luuk. 10:34).”⁹

Oivaltakaamme, että meidän kaikkien pitää turvata täysin Herraan Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitukseensa ja pyrkiä samalla tekemään oma osamme. Tunnustaessamme sen nöyrästi pyrkikäämme ymmärtämään ahdingossa olevia perheemme jäseniä ja lähimmäisiä, auttamaan heitä rakastaen ja vaalimaan yhdessä suurempaa uskoa ja luottamusta Vapahtajaan, joka palatessaan ”pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen [eikä] kuolemaa – – enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa” (Ilm. 21:4).