Kotimme, perheemme
Paastoja ja rukouksia Emman puolesta
Kirjoittaja asuu Tanskan pääkaupunkiseudulla.
Kun tyttäreni putosi ikkunasta, luulin pahimpien pelkojemme toteutuneen.
Kuva © iStock/Thinkstock
Perheemme oli juuri palannut ihanalta lomalta. Päivällisen jälkeen päästin kaksi lastamme, nelivuotiaan Markuksen ja kolmivuotiaan Emman, leikkimään yläkerran makuuhuoneeseen neljännen kerroksen asunnossamme. Tanskassa ikkunat avautuvat ulospäin kuin ikkunaluukut. Ikkunat ovat yleensä lukittuina, mutta olimme jättäneet ne hieman raolleen lomamme ajaksi, jotta asuntomme tuulettuisi matkamme aikana.
Kun olin tiskaamassa, minusta tuntui äkkiä, että jotakin oli pahasti vialla. Juoksin olohuoneeseen juuri kun Markus tuli juosten alas portaita. Hän kiljui pelosta sanoen, että Emma oli pudonnut ikkunasta – ikkunasta, joka oli noin 12 metrin korkeudella sementtisestä jalkakäytävästä. Juoksin portaat alas huutaen yhä uudelleen Emman nimeä. Näin pienen tyttäreni makaavan sementillä aivan elottoman näköisenä. Hän oli täysin veltto, kun nostin hänet maasta, ja luulin pahimpien pelkojeni toteutuneen. Mieheni, joka oli seurannut minua ulos, otti hänet syliinsä ja antoi hänelle heti pappeuden siunauksen.
Ambulanssi tuli nopeasti, ja Markus ja minä pidimme rukouksen, kun ensihoitajat auttoivat Emmaa. Pian me kaikki olimme ambulanssissa matkalla sairaalaan.
Teho-osastolla seuraamme liittyi pian sukulaisia, jotka tulivat tukemaan meitä. Markus lähti kotiin serkkujensa kanssa, kun taas mieheni ja minä jäimme sairaalaan tietämättä vielä mitään Emman tilasta.
Pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen yksi lääkäreistä tuli viimein luoksemme kysymään, miten onnettomuus oli tapahtunut. Hän sanoi, että yleensä niin korkealta putoaminen olisi johtanut sisäisiin vammoihin ja siitä olisi vain pieni mahdollisuus selviytyä hengissä. Emmalta oli murtunut lantio ja hänellä oli aivotärähdys, mutta muut hänen saamansa vammat olivat vain pinnallisia. Lääkäri sanoi, että enkeli oli varmaankin ottanut hänet kiinni.
Vaikka Emman eloon jääminen oli ihme, hän oli yhä tajuton saamansa päävamman vuoksi. Mieheni ja kaksi läheistä ystävää antoivat Emmalle jälleen siunauksen. Tuossa siunauksessa hänelle luvattiin, että hän toipuisi täysin ilman mitään pysyviä ongelmia ja että tämä olisi myönteinen kokemus hänen elämässään. Tunsin valtavaa kiitollisuutta pappeuden voimasta. Kaikki läpi yön kestäneet rukoukseni oli kuultu.
Emma heräsi koomasta neljän päivän kuluttua. Noiden neljän päivän aikana ystävät, kirkon jäsenet ja muut paastosivat ja rukoilivat hänen puolestaan. Minä tunsin uskollisten pyhien rukousten punoutuvan ympärilleni vahvistaen perhettämme ja minua. Minusta tuntui kuin taivaallinen Isä olisi kietonut käsivartensa ympärilleni ja täyttänyt minut lohdulla.
Vaarnamme oli pitänyt paastopäivän juuri ennen kuin Emma heräsi koomasta. Me uskomme, että taivaallinen Isä kuuli rukouksemme ja että Emman herääminen koomasta oli suoranainen seuraus tuosta paastosta. Sen jälkeen Emma toipui nopeasti. Viisi päivää myöhemmin hän sanoi ensimmäisen sanansa onnettomuuden jälkeen, ja yhdeksän päivää myöhemmin hän pääsi pois sairaalasta. Hän oli viisi viikkoa pyörätuolissa, ja sitten hän aloitti fysioterapian.
Noin kuukausi onnettomuuden jälkeen selkäni petti, koska olin nostellut Emmaa. Minut valtasi niin fyysinen kuin hengellinenkin voimattomuuden tunne. Kuinka pystyisin hoitamaan häntä jatkossa?
Yhtenä iltana syyllisyys siitä, että olin niin voimaton, tuntui ylivoimaiselta kestää. Lähdin kotoa ja etsin puistosta penkin, jolla rukoilin taivaallista Isää noin tunnin ajan. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin Vapahtajan sovituksen ihmeellisen voiman täyttävän olemukseni. Kaikki tuska ja suru, joita olin kantanut, otettiin minulta pois. Tuon rukouksen jälkeen kaikki kuormani nostettiin hartioiltani. Emma oli yhä pyörätuolissa, ja minä sain jatkuvasti hoitoa selkääni, mutta minua vahvistettiin niin, että saatoin jatkaa eteenpäin.
Vuoden kuluttua Emma pystyi juoksemaan, nauramaan, kertomaan juttuja ja ajattelemaan niin kuin nelivuotiaan kuuluukin.
Me tiedämme, että taivaassa on rakastava Isä, joka välittää meistä ja tuntee meidät yksilöinä. Hän tietää, mitä haasteita koemme. En koskaan epäile ihmeitä, joita Hän antaa meille rukouksen, paaston ja pappeuden siunausten johdosta.