Myöhempien aikojen pyhien kertomaa
Kerjäsin armoa
Kuvitus Stan Fellows
Eräällä matkalla läheiseen kaupunkiin Virossa näin miehen kerjäävän rahaa. Yllättävää kyllä, tunnistin hänet ajalta, jolloin olin palvellut lähetyssaarnaajana tuossa kaupungissa kymmenen vuotta aiemmin. Hän kantoi isoa säkkiä, joka oli täynnä muovipulloja, aivan kuten aiemmin, saadakseen pullojen kierrätyksestä rahaa. Muistin, että hän oli aina pyytänyt rahaa, ja jos sitä antoi hänelle, hän kysyi, oliko sitä lisää.
Oli järkytys nähdä hänet. Ja kymmenen vuoden jälkeenkin hän oli yhä samanlainen – vähän harmaampi, mutta näytti siltä, että hän oli elänyt samalla tavoin kerjäten rahaa päivä toisensa jälkeen. Ajattelin niitä kymmentä suurenmoista vuotta, jotka minä olin sillä välin elänyt. Olin solminut temppeliavioliiton, hankkinut koulutuksen, löytänyt hyvän työpaikan ja nauttinut hyvästä terveydestä.
Arvelin, että tämä saattaisi olla viimeinen kerta, kun näkisin hänet, ja minusta tuntui, että minun pitäisi antaa hänelle jotakin. Ongelmana oli, että minulla oli vain seteliraha, joka oli arvoltaan enemmän kuin olin halukas antamaan. Pallottelin mielessäni valintaa, joka minun oli tehtävä – olenko antamatta mitään vai annanko enemmän kuin halusin antaa. Päätin, ettei sillä olisi loppujen lopuksi suurta merkitystä minulle ja se pelastaisi hänen päivänsä, joten annoin rahan hänelle.
Vajaat kaksi päivää myöhemmin olin samankaltaisessa tilanteessa, mutta tällä kertaa minä olin se, joka kerjäsin armoa. Olin erehtynyt päivästä, jolloin piti hakea tärkeää apurahaa. Luulin lähettäneeni hakemuksen kaksi viikkoa etuajassa, mutta olin kauhuissani tarkistaessani uudelleen päivän ja nähdessäni, että olin lähettänyt sen päivän myöhässä.
Apurahan summa oli tarkalleen sata kertaa suurempi kuin se summa, jonka olin antanut kerjäläiselle, eikä tapauksen ironisuus jäänyt minulta huomaamatta. Nyt minä kerjäsin armoa sekä rukouksessa taivaalliselle Isälleni että sähköpostiviestissä yliopiston virkailijoille. He sanoivat, että he ottaisivat hakemukseni huomioon, mutta panisivat merkille, että se oli myöhässä.
Rukoukseeni vastattiin, ja minua siunattiin niin, että sain apurahan, joka auttoi vaimoani ja minua paljon. Mutta tärkeämpää oli, että sain tästä kokemuksesta arvokkaan opetuksen: emmekö me kaikki ole kerjäläisiä Jumalan edessä (ks. Moosia 4:19)?