Turvaa Herraan
Ainoa turvamme on siinä, että luotamme Herraan ja Hänen rakkauteensa lapsiaan kohtaan.
Rakkaat veljeni ja sisareni, jokin aika sitten saamani kirje antoi aiheen puheelleni. Kirjoittaja harkitsi temppeliavioliittoa miehen kanssa, jonka iankaikkinen kumppani oli kuollut. Hänestä tulisi toinen vaimo. Hän esitti tämän kysymyksen: Voisiko hän seuraavassa elämässä saada oman kodin, vai pitäisikö hänen asua aviomiehensä ja tämän ensimmäisen vaimon kanssa? Kehotin häntä vain turvaamaan Herraan.
Jatkan kokemuksella, jonka kuulin eräältä arvostetulta työtoverilta ja jonka kerron hänen luvallaan. Rakkaan vaimonsa ja lastensa äidin kuoleman jälkeen eräs isä meni uudelleen naimisiin. Jotkut aikuiset lapset vastustivat voimakkaasti uutta avioliittoa ja pyysivät neuvoa eräältä lähisukulaiselta, joka oli arvostettu kirkon johtohenkilö. Kuultuaan heidän vastustelujensa syyt, jotka keskittyivät olosuhteisiin ja ihmissuhteisiin henkimaailmassa tai viimeistä tuomiota seuraavissa kirkkauden valtakunnissa, tämä johtaja sanoi: ”Te olette huolissanne vääristä asioista. Teidän pitäisi olla huolissanne siitä, pääsettekö te niihin paikkoihin. Keskittykää siihen. Jos pääsette sinne, se kaikki on oleva ihmeellisempää kuin osaatte kuvitella!”
Miten lohdullinen opetus! Turvatkaa Herraan!
Saamieni kirjeiden pohjalta tiedän, että muitakin ihmisiä vaivaavat kysymykset henkimaailmasta, jossa asumme kuolemamme jälkeen ja ennen ylösnousemustamme. Jotkut olettavat, että henkimaailmassa jatkuvat monet niistä ajallisista olosuhteista ja asioista, joita koemme tässä kuolevaisessa elämässä. Mitä me oikeastaan tiedämme henkimaailman olosuhteista? Uskon, että BYU:n erään uskonnonopettajan artikkelin ajatus tästä aiheesta pitää paikkansa: ”Kun kysymme itseltämme, mitä me tiedämme henkimaailmasta pyhien kirjoitusten pohjalta, vastaus on: ’Emme niin paljon kuin usein oletamme.’”1
Tietenkin tiedämme pyhien kirjoitusten pohjalta, että kun ruumiimme kuolee, me jatkamme elämää henkinä henkimaailmassa. Pyhissä kirjoituksissa opetetaan myös, että tämä henkimaailma jakautuu niihin, jotka ovat olleet ”vanhurskaita” eli ”oikeamielisiä” elämän aikana, ja niihin, jotka ovat olleet jumalattomia. Niissä myös kuvaillaan sitä, kuinka jotkut uskolliset henget opettavat evankeliumia niille, jotka ovat olleet jumalattomia tai kapinallisia (ks. 1. Piet. 3:19; OL 138:19–20, 29, 32, 37). Mikä tärkeintä, nykyajan ilmoitus osoittaa, että pelastuksen työ etenee henkimaailmassa (ks. OL 138:30–34, 58), ja vaikka meitä kehotetaan olemaan lykkäämättä parannustamme kuolevaisuudessa (ks. Alma 13:27), meille opetetaan, että henkimaailmassakin on mahdollista tehdä parannusta (ks. OL 138:58).
Pelastuksen työ henkimaailmassa on sitä, että henkiä vapautetaan siitä, mitä pyhissä kirjoituksissa usein kuvaillaan ”vankeudeksi”. Henkimaailmassa kaikki ovat jollakin tavoin vankeudessa. Presidentti Joseph F. Smithin suurenmoisessa ilmoituksessa, joka kanonisoitiin lukuna OL 138, esitetään, että vanhurskaat kuolleet, jotka olivat ”rauhan” tilassa (ks. OL 138:22) odottaessaan ylösnousemusta (ks. OL 138:16), ”olivat pitäneet henkensä pitkää eroa ruumiistaan vankeutena” (OL 138:50).
Jumalattomat kärsivät myös lisävankeudesta. Niiden syntien vuoksi, joista he eivät ole tehneet parannusta, he ovat apostoli Pietarin mukaan ”vankeudessa” (1. Piet. 3:19; ks. myös OL 138:42). Näitä henkiä kuvaillaan siten, että he ovat ”kahlittuja vankeja” (ks. OL 138:31, 42) tai että heidät ”karkotetaan ulkoiseen pimeyteen”, jossa ”itketään ja valitetaan ja kiristellään hampaita”, kun he odottavat ylösnousemusta ja tuomiota (Alma 40:13–14).
Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus turvaa ylösnousemuksen kaikille henkimaailmassa (ks. 1. Kor. 15:22), vaikka se tapahtuukin eri aikoina eri ryhmille. Siihen määräaikaan asti se, mitä pyhissä kirjoituksissa meille kerrotaan toiminnasta henkimaailmassa, koskee pääasiassa pelastuksen työtä. Muusta on ilmoitettu hyvin vähän. Evankeliumia saarnataan tietämättömille, parannusta tekemättömille ja kapinallisille, niin että he voivat vapautua vankeudestaan ja kulkea eteenpäin kohti siunauksia, joita rakastava taivaallinen Isä on varannut heille.
Henkimaailman vankeus, joka koskee vanhurskaita kääntymyksen kokeneita sieluja, tarkoittaa, että heidän pitää odottaa sitä – ja kenties heidän jopa sallitaan innoittaa siihen – että heidän sijaistoimituksensa suoritetaan maan päällä, jotta heidät voidaan kastaa ja he pääsevät osallisiksi Pyhän Hengen siunauksista (ks. OL 138:30–37, 57–58).2 Nämä sijaistoimitukset kuolevaisuudessa antavat heille myös mahdollisuuden kulkea eteenpäin pappeuden valtuudella ja laajentaa niiden vanhurskaiden joukkoja, jotka voivat saarnata evankeliumia vankilassa oleville hengille.
Näiden perusasioiden lisäksi pyhien kirjoitusten kaanoniimme sisältyy hyvin vähän tietoa henkimaailmasta, joka seuraa kuolemaa ja edeltää viimeistä tuomiota.3 Entä mitä muuta me tiedämme henkimaailmasta? Monet kirkon jäsenet ovat saaneet näkyjä tai muuta innoitusta, joissa heille on kerrottu, kuinka asiat toimivat tai kuinka ne on järjestetty henkimaailmassa, mutta näitä henkilökohtaisia hengellisiä kokemuksia ei saa ymmärtää eikä opettaa kirkon virallisena oppina. Ja tietenkin jäsenet ja muut ovat esittäneet runsain mitoin arvailuja julkaistuissa lähteissä kuten kirjoissa, jotka koskevat kuolemanrajakokemuksia.4
Näiden kaikkien kohdalla on tärkeää muistaa vanhin D. Todd Christoffersonin ja vanhin Neil L. Andersenin viisaat varoitukset aiemmissa yleiskonferenssipuheissa. Vanhin Christofferson on opettanut: ”Tulee muistaa, ettei jokainen kirkon jonkun entisen tai nykyisen johtohenkilön lausunto ole välttämättä oppia. Kirkossa ymmärretään yleisesti, että jonkun johtohenkilön jossakin yksittäisessä tilanteessa antama lausunto edustaa usein henkilökohtaista, vaikkakin harkittua mielipidettä, jota ei ole tarkoitettu viralliseksi tai koko kirkkoa sitovaksi.”5
Seuraavassa konferenssissa vanhin Andersen opetti tätä periaatetta: ”Oppia opettavat kaikki 15 ensimmäiseen presidenttikuntaan ja kahdentoista koorumiin kuuluvaa. Se ei ole kätkettynä yhden puheen johonkin epämääräiseen kappaleeseen.”6 Perhejulistus, jonka ovat allekirjoittaneet kaikki 15 profeettaa, näkijää ja ilmoituksensaajaa, on suurenmoinen havaintoesimerkki tuosta periaatteesta.
Virallisesti hyväksytyn perhejulistuksen lisäksi kirkon presidenttien profeetalliset opetukset, jotka ovat muiden profeettojen ja apostolien vahvistamia, ovat myös esimerkkejä tästä. Mitä tulee olosuhteisiin henkimaailmassa, profeetta Joseph Smith esitti hieman ennen palvelutyönsä päättymistä kaksi opetusta, joita hänen seuraajansa ovat usein opettaneet. Toinen niistä on hänen opetuksensa King Follett -saarnassa, että perheenjäsenet, jotka ovat olleet vanhurskaita, tulevat olemaan yhdessä henkien maailmassa.7 Toinen on tämä lausuma eräissä hautajaisissa hänen elämänsä viimeisenä vuonna: ”Vanhurskaiden henget korotetaan suurempaan ja loistavampaan työhön – – henkien maailmassa. – – He eivät ole meistä kaukana. He tietävät ja ymmärtävät meidän ajatuksemme, tunteemme ja tekomme, ja he kokevat usein tuskaa niiden tähden.”8
Entä kysymys kuten se, jonka mainitsin aiemmin siitä, missä henget asuvat? Jos tuo kysymys tuntuu teistä omituiselta tai vähäpätöiseltä, niin miettikää monia omia kysymyksiänne tai myös niitä, joihin olette tunteneet houkutusta vastata sen pohjalta, mitä olette kuulleet joltakulta toiselta joskus aiemmin. Kaikkiin henkimaailmaa koskeviin kysymyksiin ehdotan kahta vastausta. Ensiksi, muistakaa, että Jumala rakastaa lapsiaan ja tekee varmasti sen, mikä on meidän jokaisen parhaaksi. Toiseksi, muistakaa tämä tuttu Raamatun opetus, joka on ollut minulle mitä hyödyllisin lukuisten vastausta vaille jääneiden kysymysten kohdalla:
”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan.
Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.” (Sananl. 3:5–6.)
Samaan tapaan Nefi päätti suurenmoisen psalminsa näillä sanoin: ”Oi Herra, sinuun minä olen turvannut, ja sinuun turvaan ikuisesti. Minä en pane turvaani lihan käsivarteen.” (2. Nefi 4:34.)
Me kaikki voimme mietiskellä itseksemme henkimaailman olosuhteita tai jopa keskustella niistä tai muista vastausta vaille jääneistä kysymyksistä perheessä tai muissa lähipiirin tilanteissa. Mutta älkäämme opettako tai käyttäkö virallisena oppina sitä, mikä ei täytä virallisen opin vaatimuksia. Niin tekeminen ei vie Herran työtä eteenpäin vaan voi jopa estää ihmisiä tavoittelemasta omakohtaista lohdutusta tai valistumista henkilökohtaisen ilmoituksen kautta, jota Herran suunnitelma tarjoaa meille jokaiselle. Liiallinen turvautuminen henkilökohtaisiin opetuksiin tai arvailuihin voi myös häiritä meidän keskittymistämme siihen oppimiseen ja niihin pyrkimyksiin, jotka edistävät ymmärrystämme ja auttavat meitä etenemään liittopolulla.
Turvaa Herraan on tuttu ja tosi opetus Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa. Se oli Joseph Smithin opetuksena, kun varhaiset pyhät kokivat ankaria vainoja ja ilmeisen ylitsepääsemättömiä esteitä.9 Se on yhä paras periaate, mitä voimme hyödyntää, kun pyrkimyksemme oppia tai yrityksemme saada lohtua kohtaavat esteitä asioissa, joita ei vielä ole ilmoitettu tai ei ole hyväksytty kirkon viralliseksi opiksi.
Tämä sama periaate soveltuu vastausta vaille jääneisiin kysymyksiin, jotka koskevat sinetöimisiä tulevassa elämässä tai kuolevaisuuden tapahtumien tai rikkomusten vuoksi toivottuja muutoksia. On niin paljon sellaista, mitä emme tiedä, että ainoa turvamme on siinä, että luotamme Herraan ja Hänen rakkauteensa lapsiaan kohtaan.
Lopuksi – me tiedämme henkimaailmasta sen, että Isän ja Pojan pelastuksen työ jatkuu siellä. Vapahtajamme pani alulle työn, jossa vangeille julistetaan vapautta (ks. 1. Piet. 3:18–19; 4:6; OL 138:6–11, 18–21, 28–37), ja se työ jatkuu, kun kelvolliset ja pätevät sanansaattajat jatkavat evankeliumin – myös parannuksen – saarnaamista niille, jotka yhä tarvitsevat sen puhdistavaa vaikutusta (ks. OL 138:57). Kaiken sen tarkoitusta kuvataan kirkon virallisessa opissa, joka on annettu nykyajan ilmoituksessa.
”Kuolleet, jotka tekevät parannuksen, lunastetaan kuuliaisuuden kautta Jumalan huoneen toimituksille,
ja sen jälkeen kun he ovat kärsineet rangaistuksen rikkomuksistaan ja heidät on pesty puhtaiksi, he saavat palkan tekojensa mukaan, sillä he ovat pelastuksen perillisiä” (OL 138:58–59).
Meidän jokaisen velvollisuutena on opettaa palautetun evankeliumin oppia, pitää käskyt, rakastaa ja auttaa toinen toistamme sekä tehdä pelastuksen työtä pyhissä temppeleissä.
Todistan sen totuudesta, mitä olen sanonut tässä, ja niistä totuuksista, joita on opetettu ja vielä opetetaan tässä konferenssissa. Tämä kaikki on mahdollista Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta. Kuten tiedämme nykyajan ilmoituksen pohjalta, Hän ”kirkastaa Isän ja pelastaa kaikki hänen kättensä teot” (OL 76:43, kursivointi lisätty). Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.