Ykseyttä Jumalan työn toteuttamisessa
Tehokkain tapa toteuttaa jumalalliset mahdollisuutemme on työskennellä yhdessä pappeuden voiman ja valtuuden siunaamina.
Rakkaat suurenmoiset sisaret ja veljet, on ilo olla kanssanne. Kuuntelittepa missä tahansa, lähetän halauksia sisarilleni ja sydämellisiä kädenpuristuksia veljilleni. Me olemme yhtä Herran työssä.
Kun ajattelemme Aadamia ja Eevaa, usein ensimmäisenä ajatuksenamme on heidän idyllinen elämänsä Eedenin puutarhassa. Kuvittelen, että sää oli aina täydellinen – ei liian helteinen eikä liian kylmä – ja että käden ulottuvilla kasvoi runsaasti herkullisia hedelmiä ja vihanneksia niin että he saattoivat syödä, milloin halusivat. Koska tämä oli heille uusi maailma, heillä oli paljon tarkasteltavaa. Niinpä jokainen päivä oli mielenkiintoinen, kun he tutustuivat eläinkuntaan ja tutkivat kaunista ympäristöään. Heille annettiin myös käskyjä noudatettavaksi, ja heillä oli erilaiset tavat suhtautua niihin käskyihin, mikä aiheutti alussa jonkin verran huolta ja hämmennystä.1 Mutta kun he tekivät valintoja, jotka muuttivat heidän elämänsä ikiajoiksi, he oppivat työskentelemään yhdessä ja kokivat ykseyttä niiden tarkoitusten toteuttamisessa, joita Jumala oli antanut heille – ja antaa kaikille lapsilleen.
Kuvitelkaapa nyt tämä sama aviopari kuolevaisuudessa. Heidän piti tehdä työtä saadakseen ravintoa, jotkin eläimet pitivät heitä ravintona, ja heillä oli vaikeita haasteita, jotka he voisivat voittaa ainoastaan neuvottelemalla ja rukoilemalla yhdessä. Arvelen, että ainakin muutamina kertoina heillä oli eriäviä mielipiteitä siitä, kuinka suhtautua niihin haasteisiin. Lankeemuksen ansiosta he kuitenkin oppivat, että oli välttämätöntä toimia ykseydessä ja rakkaudessa. He saivat opetusta jumalallisesta lähteestä, ja heille opetettiin pelastussuunnitelma ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumin periaatteet, jotka saavat suunnitelman toimimaan. Koska he ymmärsivät, että heillä oli samanlaiset maalliset tarkoitukset ja iankaikkiset tavoitteet, he saivat tyydytystä ja menestystä oppiessaan työskentelemään yhdessä rakkaudessa ja vanhurskaudessa.
Kun Aadamille ja Eevalle syntyi lapsia, he opettivat perheelleen, mitä he olivat oppineet taivaallisilta sanansaattajilta. He keskittyivät myös auttamaan lapsiaan ymmärtämään ja hyväksymään ne periaatteet, jotka tekisivät heidät onnellisiksi tässä elämässä ja valmistaisivat heitä palaamaan taivaallisten vanhempiensa luo sen jälkeen kun he olisivat kartuttaneet kykyjään ja osoittaneet kuuliaisuutensa Jumalalle. Samalla Aadam ja Eeva oppivat arvostamaan erilaisia vahvuuksiaan ja tukivat toisiaan iankaikkisesti merkittävässä työssään.2
Kun vuosisadat ja sitten vuosituhat kuluivat, niin väärät tiedot ja väärinkäsitykset alkoivat hämärtää miehen ja naisen innoitetun ja toisistaan riippuvaisen panoksen selkeyttä. Eedenin puutarhan suurenmoisen alun ja nykyhetken välisenä aikana vastustaja on ollut varsin menestyksekäs tavoitteessaan luoda kuilu miesten ja naisten väliin, kun hän pyrkii valloittamaan meidän sieluamme. Lusifer tietää, että jos hän voi vahingoittaa miehen ja naisen tuntemaa ykseyttä, jos hän voi hämmentää ajatuksiamme jumalallisesta arvostamme ja liiton alaisista vastuistamme, niin hän onnistuu tuhoamaan perheitä, jotka ovat iankaikkisuuden välttämättömiä yksiköitä.
Saatana yllyttää vertailuun keinona luoda ylemmyyden- tai alemmuudentunteita ja kätkeä se iankaikkinen totuus, että miesten ja naisten synnynnäiset erot ovat Jumalan antamia ja yhtä arvokkaita. Hän on pyrkinyt halventamaan naisten panosta sekä perheessä että yhteiskunnassa siten vähentäen heidän kohottavaa hyvään johtavaa vaikutustaan. Hänen tavoitteenaan on ollut edistää valtataistelua sen sijaan että olisi riemuittu miesten ja naisten ainutlaatuisista vaikutuksista, jotka täydentävät toisiaan ja edistävät ykseyttä.
Niinpä vuosien mittaan ja kaikkialla maailmassa täysi ymmärrys naisten ja miesten jumalallisesti toisistaan riippuvaisista ja silti erilaisista vaikutuksista ja vastuista suurelta osin katosi. Monissa yhteiskunnissa naisista tuli miesten alistamia sen sijaan että he olisivat rinnakkain toimivia kumppaneita, ja naisten toiminta rajoittui hyvin kapea-alaiseksi. Niinä synkkinä aikoina hengellinen edistyminen miltei hiipui – tosiaankin perinteisen valta-aseman kyllästämään mieleen ja sydämeen mahtui hyvin vähän hengellistä valoa.
Ja sitten palautetun evankeliumin valo loisti aurinkoa kirkkaammin3, kun Isä Jumala ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus ilmestyivät nuorelle Joseph Smithille varhain keväällä 1820 tuossa pyhässä metsässä New Yorkin osavaltion pohjoisosassa. Tuo tapahtuma aloitti nykyajan ilmoituksen vuodatuksen taivaasta. Yksi ensimmäisistä Kristuksen alkuperäisen kirkon perusasioista, jotka palautettiin, oli Jumalan pappeuden valtuus. Kun palautus jatkui, miehet ja naiset alkoivat ymmärtää uudelleen sen merkityksen ja ne mahdollisuudet, joita liittyy työskentelyyn Hänen valtuuttaminaan ja Hänen ohjaaminaan kumppaneina tässä pyhässä työssä.
Vuonna 1842, kun ensi askeliaan ottavan kirkon naiset halusivat muodostaa virallisen ryhmän auttamaan työssä, presidentti Joseph Smith tunsi innoitusta järjestää heidät ”pappeuden alaisuuteen pappeuden mallin mukaan”4. Hän sanoi: ”Nyt minä annan teille valtuutuksen Jumalan nimessä – –. Tämä merkitsee parempien päivien koittoa.”5 Siitä lähtien kun tuo valtuutus annettiin, naisille annetut koulutukselliset, poliittiset ja taloudelliset mahdollisuudet ovat alkaneet vähitellen laajentua kaikkialla maailmassa.6
Tämä uusi kirkon järjestö naisille, nimeltään Apuyhdistys, erosi muista sen ajan naisten yhdistyksistä, koska sen oli perustanut profeetta, joka toimi pappeuden valtuudella ja antoi naisille valtuuden, pyhiä vastuita ja virallisen aseman kirkon organisaatiossa, ei siitä erillään.7
Profeetta Joseph Smithin ajoista meidän aikoihimme asti kaiken jatkuva palauttaminen on tuonut tietoa pappeuden valtuuden ja voiman välttämättömyydestä autettaessa sekä miehiä että naisia toteuttamaan Jumalan heille asettamat vastuut. Hiljattain meille on opetettu, että naiset, jotka erotetaan tehtävään sellaisen henkilön johdolla, jolla on pappeuden avaimet, toimivat tehtävissään pappeuden valtuudella.8
Lokakuussa 2019 presidentti Russell M. Nelson opetti, että naisilla, jotka saavat temppelissä endaumentin, on pappeuden voima elämässään ja kodissaan, kun he pitävät nuo pyhät liitot, joita he ovat tehneet Jumalan kanssa.9 Hän selitti: ”Taivaat ovat aivan yhtä avoinna naisille, joille suodaan Jumalan voimaa, jota virtaa heidän pappeuden liitoistaan, kuin ne ovat miehille, jotka ovat pappeudenhaltijoita.” Ja hän kannusti jokaista sisarta ”[ammentamaan] vapaasti Vapahtajan voimaa perheenne ja muiden rakkaidenne avuksi”.10
Mitä tämä siis tarkoittaa teille ja minulle? Kuinka pappeuden valtuuden ja voiman ymmärtäminen muuttaa meidän elämäämme? Yksi keskeisistä tekijöistä on ymmärtää, että kun naiset ja miehet työskentelevät yhdessä, me voimme saavuttaa paljon enemmän kuin työskennellessämme erikseen.11 Tehtävämme ovat pikemminkin toisiaan täydentäviä kuin keskenään kilpailevia. Vaikka naisia ei aseteta pappeuden virkaan, kuten aiemmin on mainittu, niin naisia siunataan pappeuden voimalla, kun he pitävät liittonsa, ja he toimivat pappeuden valtuudella, kun heidät erotetaan tehtävään.
Eräänä kauniina elokuun päivänä minulla oli etuoikeus istua presidentti Russell M. Nelsonin kanssa Joseph ja Emma Smithin uudelleen rakennetussa kodissa Harmonyssa Pennsylvaniassa lähellä paikkaa, jossa Aaronin pappeus palautettiin näinä myöhempinä aikoina. Keskustelumme aikana presidentti Nelson puhui tärkeästä roolista, joka naisilla on ollut palautuksessa.
Presidentti Nelson: ”Yksi tärkeimmistä asioista, mitä mieleeni muistuu, kun tulen tähän pappeuden palautuksen muistopaikalle, on tärkeä rooli, joka naisilla on ollut palautuksessa.
Alussa kun Joseph alkoi kääntää Mormonin kirjaa, kuka toimi kirjurina? No, hän kirjoitti itse vähän, mutta ei paljon. Emma tuli avuksi.
Ja sitten ajattelen, kuinka Joseph meni metsään rukoilemaan kotinsa lähellä Palmyrassa New Yorkin osavaltiossa. Minne hän meni? Hän meni pyhään lehtoon. Miksi hän meni sinne? Koska sinne hänen äitinsä meni halutessaan rukoilla.
Nämä ovat vain kaksi niistä naisista, joilla oli keskeinen rooli pappeuden palautuksessa ja kirkon palautuksessa. Epäilemättä voisimme sanoa, että vaimomme ovat aivan yhtä tärkeitä nykyään kuin he olivat silloin. Tietenkin he ovat.”
Emman, Lucyn ja Josephin tavoin mekin olemme tehokkaimpia silloin, kun olemme halukkaita oppimaan toisiltamme ja olemme yhtä tavoitteessamme tulla Jeesuksen Kristuksen opetuslapsiksi ja auttaa muita tuon polun varrella.
Meille opetetaan, että ”pappeus siunaa Jumalan lasten elämää lukemattomin tavoin. – – [Kirkon] tehtävissä, temppelitoimituksissa, perhesuhteissa ja hiljaisessa, yksilöllisessä palvelutyössä myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat naiset ja miehet kulkevat eteenpäin pappeuden voimalla ja valtuudella. Tämä miesten ja naisten keskinäinen riippuvuus heidän toteuttaessaan Jumalan työtä Hänen voimallaan on keskeisellä sijalla Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa, joka on palautettu profeetta Joseph Smithin kautta.”12
Ykseys on välttämätöntä siinä jumalallisessa työssä, jota meillä on etuoikeus ja kutsumus tehdä, mutta se ei tapahdu itsestään. Vaatii ponnistelua ja aikaa todella neuvotella yhdessä – kuunnella toinen toistaan, ymmärtää toisen näkemyksiä ja kertoa kokemuksista – mutta tämä menettelytapa johtaa innoitetumpiin päätöksiin. Olipa kyse kodista tai kirkon tehtävistämme, niin tehokkain tapa toteuttaa jumalalliset mahdollisuutemme on työskennellä yhdessä pappeuden voiman ja valtuuden siunaamina erilaisissa mutta toisiaan täydentävissä rooleissamme.
Millaiselta tämä kumppanuus näyttää liittoja solmineiden naisten elämässä nykyään? Saanen kertoa esimerkin.
Alisonilla ja Johnilla on ainutlaatuinen kumppanuus. He ajavat tandempyörää lyhyen ja pitkän matkan kilpailuissa. Jotta nämä kaksi pyöräilijää voivat menestyksekkäästi kilpailla tuolla kulkuvälineellä, heidän täytyy toimia sopusoinnussa. Heidän täytyy nojautua samaan suuntaan oikealla hetkellä. Toinen ei voi hallita toista, vaan heidän täytyy viestiä selkeästi ja kummankin täytyy tehdä oma osansa. Edessä polkeva päättää, milloin jarrutetaan ja milloin seisotaan. Takana polkevan pitää kiinnittää huomiota siihen, mitä tapahtuu, ja olla valmiina antamaan lisää puhtia, jos he ovat jäämässä jälkeen, tai löysäämään, jos he ovat joutumassa liian lähelle muita pyöräilijöitä. Heidän täytyy tukea toisiaan päästäkseen eteenpäin ja saavuttaakseen tavoitteensa.
Alison selittää: ”Alussa jonkin aikaa se, joka polki edessä, sanoi ’Ylös’, kun meidän piti nousta, ja ’Jarrua’, kun meidän piti lakata polkemasta. Jonkin ajan kuluttua takana polkeva oppi huomaamaan, milloin edessä polkeva aikoi nousta ylös tai jarruttaa, eikä siitä tarvinnut sanoa mitään. Opimme seuraamaan tarkasti sitä, kuinka toinen pärjäsi, ja huomasimme, milloin toinen oli vaikeuksissa, ja [silloin] toinen yritti vastaavasti kiriä. Siinä on tosiaan kyse luottamuksesta ja yhdessä työskentelystä.”13
John ja Alison ovat yhtä paitsi polkiessaan pyörällään myös avioliitossaan. Kumpikin haluaa toisen onnellisuutta enemmän kuin omaa onnea. Kumpikin etsii hyvää toisesta ja pyrkii voittamaan omia heikkouksiaan. He ovat vuorotellen johtaneet, ja he ovat vuorotellen antaneet itsestään enemmän, kun toisella on ollut vaikeaa. Kumpikin arvostaa toisen panosta, ja he ovat löytäneet parempia vastauksia haasteisiinsa, kun he ovat yhdistäneet kykynsä ja voimavaransa. He ovat todellakin sitoutuneet toisiinsa Kristuksen kaltaisella rakkaudella.
Se, että noudatamme tarkemmin yhdessä ja ykseydessä työskentelemisen jumalallista mallia, on ratkaisevan tärkeää tänä meitä ympäröivien itsekeskeisten viestien aikana. Naisilla on erityisiä jumalallisia lahjoja14 ja heille on annettu ainutlaatuisia vastuita, mutta ne eivät ole tärkeämpiä – tai vähäpätöisempiä – kuin miesten lahjat ja vastuut. Kaikkien on tarkoitus toteuttaa taivaallisen Isän jumalallista suunnitelmaa antaa jokaiselle Hänen lapsistaan parhaat mahdollisuudet saavuttaa jumalalliset mahdollisuutensa, ja kaikkia tarvitaan siinä.
Nykyään ”me tarvitsemme naisia, joilla on äitimme Eevan rohkeus ja näkemys”15 ja jotka yhdessä veljiensä kanssa tuovat ihmisiä Kristuksen luokse16. Miesten pitää tulla todellisiksi kumppaneiksi eikä olettaa olevansa yksin vastuussa tai teeskennellä toimivansa kumppanina, kun naiset tekevät suuren osan työstä. Naisten pitää olla halukkaita astumaan esiin ja ottamaan oma ansaittu ja välttämätön paikkansa17 kumppaneina eikä ajatella, että heidän pitää tehdä kaikki itse tai odottaa, että heille sanotaan, mitä heidän pitää tehdä18.
Naisten näkeminen keskeisinä osallistujina ei tarkoita samanlaisuuden luomista vaan opillisen totuuden ymmärtämistä. Sen sijaan että loisimme ohjelman sen aikaansaamiseksi, me voimme työskennellä aktiivisesti arvostaaksemme naisia, kuten Jumala arvostaa: välttämättöminä kumppaneina pelastuksen ja korotuksen työssä.
Olemmeko me valmiita? Pyrimmekö me voittamaan kulttuuriin liittyvät ennakkoluulot ja sen sijaan hyväksymään jumalalliset mallit ja käytännöt, joiden perustana on perustavanlaatuinen oppi? Presidentti Russell M. Nelson kehottaa meitä ”[kulkemaan] rinnakkain tässä pyhässä työssä – – [valmistettaessa maailmaa] Herran toiseen tulemiseen”19. Kun teemme niin, me opimme arvostamaan jokaisen yksilöllistä panosta ja täyttämään entistä tehokkaammin jumalalliset tehtävämme. Tunnemme suurempaa iloa kuin olemme koskaan kokeneet.
Tehköön jokainen meistä päätöksen olla Herran innoitetulla tavalla yhtä viedäksemme Hänen työtään eteenpäin. Rakkaan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.