2020
Koronaviruspandemia: Johdatuksen, parantumisen ja toivon sanomia
Toukokuu 2020


Koronaviruspandemia: Johdatuksen, parantumisen ja toivon sanomia

Jäsenet todistavat siitä, kuinka he ovat nähneet Herran käden vaikutuksen jopa näinä muutosten, ahdistusten ja menetysten aikoina.

Hän oli kanssani silloin, ja Hän on kanssani nyt

Kun istuin kotona yrittäen lievittää ahdistustani maailman tapahtumista, avasin päiväkirjani sattumanvaraisesti ja huomasin seuraavan kohdan: ”On monia pelkoja, joita liittyy päivittäiseen elämiseen tässä maailmassa, mutta kun uskomme evankeliumin opetuksiin, me voimme kulkea eteenpäin askel kerrallaan. – – Usko voittaa aina pelon.”

Tiesin, että olin juuri saanut voimallisen henkilökohtaisen ilmoituksen ja että taivaallinen Isä antoi sen minulle vuosien takaisten päiväkirjamerkintöjeni välityksellä. Minua siunattiin rauhan hetkellä ja tiedolla siitä, että taivaallinen Isä oli kanssani silloin ja Hän on kanssani tässä ja nyt.

Danette Gray, Utah, USA

Pyhä Henki voi toimia verkon välityksellä

Sain innoitusta aloittaa seminaariluokkien pitämisen ryhmävideokeskustelujen välityksellä. Kaksi päivää ennen kuin kaupunkimme asetettiin karanteeniin, luokallamme oli ensimmäinen oppitunti verkossa.

Luokkaan osallistui joitakin isiä ja äitejäkin, myös kirkkoon kuulumattomia. Pidättelin kyyneleitäni, kun tutkimme yhdessä Moosian kirjan lukua 2. Me kaikki tunsimme Hengen oppiessamme, että muiden palveleminen on myös Jumalan palvelemista. Opin paljon henkilökohtaisen ilmoituksen saamisesta ja tunnistamisesta. Pyhä Henki todistaa evankeliumin totuudesta monien eri keinojen välityksellä. Riippumatta siitä, mitä maailmassa tapahtuu, mikään ei voi pysäyttää taivaallisen Isän työn etenemistä Hänen lastensa pelastukseksi.

Marites Pineda, Mindanao, Filippiinit

Emme ole jättäneet päivääkään väliin seminaarissa

Kaiken sen aikana, mitä koronaviruksen myötä on tapahtunut, olen iloinen sanoessani, ettemme ole jättäneet päivääkään väliin seminaarissa! Luokkieni opettaminen videokeskustelujen välityksellä on vähän haasteellista, mutta minusta on hienoa nähdä, kuinka oppilaiden vanhemmat ja heidän nuoremmat sisaruksensa kuuntelevat keskustelujamme. Minusta on ihanaa, että se tuo jatkuvuutta ja rutiinia perheisiimme, ja pidän erityisesti siitä, että voimme edelleen todistaa toisillemme Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen rakkaudestaan meitä kohtaan.

Mandi Crandell, Yigo, Guam

Muiden palvelemista verhon kummallakin puolella

Palvelin vanhempana lähetyssaarnaajasisarena Independencen lähetyskentällä Missourissa Yhdysvalloissa, kun kirkon kokoukset peruutettiin ja aloimme vetäytyä kotikaranteeniin asuntoihimme. Käytimme puhelintamme ja tietokonettamme pitäessämme yhteyttä jäseniin ja ollessamme yhteydessä niihin, jotka eivät käyneet kirkossa säännöllisesti ja joiden parissa teimme työtämme.

Pysyäkseni työn touhussa päätin tehdä vähän sukututkimusta, vaikka minulla oli jo jonkin aikaa ollut vaikeuksia löytää uusia nimiä. Kun kirjauduin FamilySearchiin, huomasin ilmoituksen asiakirjasta, joka odotti liittämistä. Tuo yksittäinen asiakirja johti minut löytämään noin 70 ihmistä sukulinjastani. Viiden päivän kuluttua nimien virta tyrehtyi. Myöhemmin sinä päivänä saimme kuulla, että meidät kaikki vapautettaisiin tehtävästämme ja palaisimme kotiin. Minusta on surullista lähteä, mutta tunnen myös saaneeni siunauksen, kun sain palvella sukulaisia verhon toisella puolella tänä vaikeana aikana.

Kim Nielson, Oregon, USA

Teemme oman osamme Herran työn edistämiseksi

Koska alueemme lähetyssaarnaajia on neuvottu pysymään asunnoissaan, olemme yrittäneet tehdä osamme ja kutsuimme erään ystävämme saamaan tietoa kirkosta. Lähetyssaarnaajat opettavat oppiaiheita ystävällemme puhelimitse. Meillä olevan nykytekniikan ansiosta tunnemme kotonamme Hengen voiman. On ollut ihmeellistä nähdä Herran työn yhä etenevän kaikista maailman haasteista huolimatta.

Elaina Reich, Washington, USA

Vapahtaja kuulee laulumme

Palvelen kirkon palvelulähetyssaarnaajana PathwayConnect-ohjelmassa Kiovan vaarnassa Ukrainassa. Ohjelman johtohenkilöt päättivät kouluttaa kaikki meidät, jotka johdamme henkilökohtaisia tapaamisia, jotta osaisimme järjestää niitä virtuaalisesti. Heti seuraavana päivänä valtiovalta ilmoitti karanteenitoimenpiteistä Kiovassa.

Rakastan tilaisuutta kokoontua yhteen PathwayConnectia varten. Rakastan myös tilaisuutta kokoontua yhteen palvelemaan Jumalaa ja laulamaan yhdessä kotona sunnuntaisin. Olen kiitollinen vakuutuksesta, että missä kaksi tai kolme kokoontuu Hänen nimessään, Hän on siellä. Kukaan ei tiedä, kuinka kauan olemme karanteenissa Kiovassa, mutta tiedämme, että Vapahtaja kuulee laulumme.

Kateryna Serdjuk, Kiova, Ukraina

”On aika tuoda perheesi takaisin”

Kun uutisissa alettiin puhua koronaviruksen aiheuttamasta taudista, minusta siitä kohistiin aivan liikaa. Päivien kuluessa aloin kuitenkin tuntea levottomuutta ja aloin jopa olla hädissäni maailmamme tulevaisuudesta. 

Kerran aamuyöstä en saanut enää unta ja istuin pohtimassa, mikä oli kaiken tämän tarkoitus. Sitten tuli rauhan tunne. Henki opetti minulle, että Herra on antanut minulle lahjan. ”On aika tuoda perheesi takaisin”, Hän sanoi.

Elämä on kovin kiireistä. Tämä pandemia on antanut perheellemme tilaisuuden keskittyä siihen, mikä on tärkeää: Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin. Voin häivyttää maailman myrkyllisiä vaikutuksia ja keskittyä opettamaan lapsiani suuntaamaan katseensa Kristukseen. Meidän taivaallinen Isämme huolehtii meistä aina. Tunnen sen nyt paremmin kuin koskaan aiemmin. 

Mary Ostler, Nebraska, USA

Herra on valmistanut meitä tähän

Kun kuulin, että kirkon kokoontumiset on toistaiseksi peruttu, olin vähän huolestunut. Nyt kuitenkin huomaan, kuinka Herra on valmistanut meitä tähän profeettojensa välityksellä. Kotiin keskittyvä evankeliumin tutkiminen voi auttaa meidät vaikeiden aikojen läpi. Olen kiitollinen siitä, että voin yhä nauttia sakramentin sunnuntaisin ja kuulla profeettojen sanoja. On lohdullista tietää, että siihen asti, kun voimme jälleen kokoontua yhteen, me voimme tuntea saman Hengen.

Emma van As, Gauteng, Etelä-Afrikka

Meille on opetettu, kuinka palvella Jumalaa

Kun mieheni ja minä osallistuimme sakramenttitoimitukseen kotonamme ensimmäistä kertaa, tunsin Hengen niin vahvana, että saatoin tuskin laulaa valitsemaamme kirkon laulua. Koko sinä yli 70 vuoden aikana, jolloin olen käynyt jumalanpalveluksissamme, en muista arvostaneeni näin syvästi siunauksia, joita olemme saaneet Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseninä ja osallistuessamme kirkon toimintaan.

Meille on opetettu, kuka Jumala on ja kuinka palvella Häntä. Kaipaamme kyllä yhteyttä muihin pyhiin ja palaisimme mielellämme normaaliin järjestykseen mahdollisimman pian, mutta olen kiitollinen opetuksista, joita saamme sillä välin noudattaessamme profeetan neuvoja omassa ”kotiin keskittyvässä, kirkon tukemassa” jumalanpalveluksessamme.

Susan Preator, Montana, USA

Rauhan ja ykseyden löytämistä

Poikani ja minä odotamme innolla koti-iltaa joka viikko. Kotonamme oli usein kirkon jäseniä, ystäviä ja lähetyssaarnaajia. Sitten pandemian vuoksi asiat muuttuivat täysin. Nyt vietämme koti-iltoja ystäviemme kanssa puhelimen välityksellä. Yhdessä viettämämme ajan myötä olemme voineet tehdä monia asioita, jotka ovat lähentäneet meitä toisiimme.

Olen hyvin kiitollinen rakkaasta profeetastamme, joka kehotti meitä kaikkia paastoamaan. Monet meistä saattoivat tuntea tuon kokemuksen avulla ykseyden ja rauhan tuomaa voimaa. Tällaisina aikoina tarvitsemamme rauha tulee Vapahtajalta Jeesukselta Kristukselta.

Roshene McKenzie, Kingston, Jamaika

Jumala hallitsee kaikkea

Aloitin lähetystyöni vain kaksi ja puoli kuukautta sitten. Minut lähetettiin palvelemaan Hermosillossa Meksikossa. Minulla oli joka päivä tilaisuus tavata hienoja ihmisiä, jotka olivat valmiita ottamaan vastaan palautetun evankeliumin. Minusta tuntui, että olin juuri alkanut täyttää tehtävääni, kun koronaviruksen aiheuttama pandemia keskeytti lähetystyöni.

Teki kipeää jättää ihmiset, joita rakastin niin paljon, mutta olen myös tuntenut suurta rauhaa ja varmuutta, koska tiedän Jumalan hallitsevan kaikkea. Olen kiitollinen siitä, että meillä on profeetta ja apostolit opastamassa meitä tänä aikana. Monien lähetyssaarnaajien tavoin maailmassa luotan siihen, ettei tämä merkitse lähetystyöni loppua. Pian voin taas viedä Herran työtä eteenpäin ja olla edelleen välineenä Hänen käsissään ja tuoda lisää sieluja tekemään parannusta.

Carolina Roman, Puerto Rico

Tulosta