Ikääntyminen uskollisena
Asianmukaisesti puettu
Kirjoittaja asuu Kaliforniassa Yhdysvalloissa.
Nyt oli meidän vuoromme huolehtia, että hän oli asianmukaisesti puettu.
Varhaisesta lapsuudestamme lähtien äitimme huolehti aina, että olimme asianmukaisesti puettuja joka tilanteessa. Meitä oli viisi tytärtä, joten siinä oli tekemistä. Jos meillä oli housut, kun tilanne vaati hametta, hän patisti meidät vaihtamaan vaatteita. Kun jollakulla meistä oli soma uusi asu, jota meidän mielestämme ei pitäisi piilottaa talvitakin alle, vaikka ulkona oli kuinka kylmä, äiti vaati siitä huolimatta, että jokainen meistä laittaa takin. Hän pukeutui itse aina asianmukaisesti, ja hän huolehti, että me teimme samoin.
Äiti omisti elämänsä sille, että opetti jokaiselle meistä, paitsi miten meidän tulee pukeutua myös miten meidän tulee elää. Hän kertoi meille ajatuksiaan evankeliumin tuottamasta ilosta ja todisti temppelin merkityksestä. Hän teki selväksi, että toivoi meistä jokaisen ymmärtävän, mikä merkitys temppelitoimituksilla on iankaikkisen onnemme kannalta.
Sitten tuli päivä, jolloin meidän piti pukea äiti hänen hautaamistaan varten. Hän oli siirtynyt tästä maailmasta seuraavaan opetettuaan meille kaiken, mitä oli voinut hänelle annetussa ajassa. Tämä oli meidän tilaisuutemme osoittaa hänelle uskollisuutemme ja kiitollisuutemme niistä periaatteista, jotka hän oli juurruttanut sydämiimme.
Nyt oli meidän vuoromme huolehtia, että hän oli asianmukaisesti puettu.
Kun menimme huoneeseen, jossa äiti oli tarkoitus pukea hautaamista varten, hänen eloton ruumiinsa näytti tyhjältä. Hänen henkensä lämpö oli poissa, sen tilalla oli kuoleman kylmyys. Kun me hänen tyttärensä ja osa hänen tyttären- ja pojantyttäristään kokoonnuimme tämän suurenmoisen naisen ympärille, me kunnioitimme hänen elämäänsä ja halusimme osoittaa hänelle vielä viimeisen kerran kiitollisuutemme siitä siunauksesta, joka hän oli ollut meidän elämässämme.
Meitä oli nyt kuusi tytärtä: Leah, Heather, Gaylene, Lori, Melinda ja miniä Adrianne. Me kuusi muodostimme tiiviin piirin äidin ympärille. Sitten omat tyttäremme muodostivat toisen piirin meidän ympärillemme. Nämä kaksi piiriä toivat mieleen rakkauden väreet, joita hänen elämänsä oli saanut aikaan ja jotka etenevät renkaina. Hänen vaikutuksestaan ja hänen jälkeläistensä vanhurskaiden valintojen vaikutuksesta temppeliliittojen siunaukset leviäisivät väreiden tavoin sukupolvien halki laajentaen pappeuden liittojen siunauksia entisestään.
Hänen tyttärensä valmistelisivat hänet hautaamista varten. Verhosimme hänen kylmän ruumiinsa huolellisesti temppeliviitan lämmöllä. Solmimme jokaisen nauhan huolellisesti ja pujotimme tossut hänen jalkoihinsa. Huolehdimme, että kaikki vaatteet olisivat oikealla tavalla paikoillaan. Lopuksi sidoimme viimeisen rusetin. Kun sidoimme sitä niin huolellisesti kuin vain osasimme, meidän jokaisen mieleen nousi muisto: äiti oli solminut tuon rusetin jokaiselle meistä, kun menimme ensimmäistä kertaa temppeliin. Kun sidoimme hänen rusettinsa viimeisen kerran, annoimme hänelle vertauskuvallisesti takaisin temppelisiunausten lahjan tuntien iankaikkista kiitollisuutta.
Kun katselimme häntä, meidät jokaisen täytti lämmin tunne. Kuoleman kylmyys ei enää ympäröinyt häntä. Hän näytti kauniilta. Oli helppo kuvitella hänet taivaassa rakkaittensa ympäröimänä ja malttamattomana palaamaan taivaallisen Isän luo.
Kun poistuin huoneesta, tajusin, että olin nyt elänyt loppuun sen vaiheen elämästäni, jonka aikana saatoin huolehtia äidistäni. Hän oli kestänyt loppuun asti. Hän oli ikääntynyt uskollisena ja siunannut jälkeläisiään omalla esimerkillään. Toivoin ja rukoilin, että voisin tehdä samoin ja että jonakin päivänä voisin jättää samankaltaisen perinnön omille tyttärilleni ja heidän tyttärilleen.